Hume oli paatunut sentimentalisti, vaikka skeptikko olikin.
Hänen ymmärtämisensä keskiössä on järki ("reason") ja tunteet ("passion"). Niiden kautta Hume veti rajan siitä miten hyvä tunnistetaan, miten moraalin rooli tulee ottaa ja hyveet huomata. Karkeasti Hume esitti että tunteet olivat moraalin lähde. Tämä ajatus täytti koko hänen moraalituntonsa. Tämä on tietysti täydellistä passiota.
Ennen tätä on hyvä miettiä mitä Hume tarkoitti järjellä ja tunteilla. Se liittyy olennaisesti siihen mitä Hume tarkoitti sanoessaan seuraavan : "Reason is, and ought only to be the slave of the passions, and can never pretend to any other office than to serve an dobey them."
Järki on jotain, jota kutsutaan ymmärtämiseksi. Humelle se tarkoitti sitä että kuvittelukyky arvioi todennäköisyyksiä ja demonstroi niitä. Tai Humesitaatilla "abstract relations of our ideas, or those relations of objects, of which experience only gives us information". Näitä voitiin lähestyä myös kokemuksista oppimisen kautta. Humelle mieli toimii kuvittelukyvyn operaatioina, ja kun se on rationaalista se käsittelee todellisuutta ja siinä olevia suhteita ja niiden uskottavuutta. Kyse on siis relaatioiden hahmottamisesta ja huomaamisesta. Kuvittelua tarvitaan jotta tapahtuman ei tarvitse juuri sillä hetkellä olla läsnä jotta sitä voitaisiin miettiä. Rationalistien standardisettinä voidaan sanoa että sanoa että Hume ei uskonut että relaatiot olisivat ihmisen näkökulman kautta rakennettuja, vaan ne olivat todellisuuden oma luonne. Relaatiot eivät siis ole meidän keksimiämme, vaan ne ovat olemassa meistä riippumatta ja tätä kautta ne voidaan havaita, eikä "vain konstruoida."
Hume laajensi tästä. Yllä oleva oli yleisesti hänen aikansa rationalisteilla oleva näkemys. Seuraava taas on sitä hänelle "originaalia" tavaraa.
Hume yhdisti järjen tunteiden orjaksi. Rohkea veto, harva tekee samaa nykypäivänäkään. Ajattelemme olevamme loogisia, järkeviä ja kaikin mallin objektiivisia. In facto, tunteet sitovat meidät ja pidämme maailmankatsomustamme arvossa ja puolustamisen arvoisena.
Humella ytimessä on motivaation synty. Se kun liittyy asioiden tekemiseen käytännössä. Hänen argumenttinsa on ymmärrettävissä sitä kautta että asiantilan rationaalinen huomaaminen ei motivoi mitään aktiota. Asian tapahtumien todennäköisyyden tietäminen ei vielä motivoi. Tarvitaan jotain tästä tosiasiaväitteestä riippumatonta. Tästä syntyy tavoitteita ja haluja. Ja haluttavuuteen pyrkiessä järki sitten voi hyvinkin olla hyvä työkalu. Asiat motivoivat tai muuttuvat vastemielisiksi, ei relaation, vaan toivottavuuden kautta.
Humelle hyvä ja paha eivät olleet aktuaalisia ominaisuuksia. Ne olivat vain tunteita, joita saamme kun mietimme asioita. Jotkin asiat saavat meidät vaivautuneeksi ja vältämme niitä. Toiset ovat nautinnollisia ja hakeudumme niihin. Haluamme hyvää ja vihaamme pahaa. Järjen ainut tehtävä on tätä kautta tuoda asioita jotka ovat nautinnollisia ja välttää ikäviä.
Tästä on jännittävä seuraus : Järki ja tunteet eivät voi olla aidosti keskenään ristiriidassa. Jos esimerkiksi jonkun järki puhuu luonnonvalinnan olevan toimiva maailman relaatio, eli heikot karsiutuvat, mutta hän vaikka lääkärinä joutuu tukemaan ja pitämään heikkoja hengissä, hän ei ajaudu mihinkään moraaliseen ristiriitaan. Jos hän haluaa suojella elämää, luonnonvalinnan ymmärtäminen tässä kohden on olennaista, koska sen avulla hän tietää että voimavarat tulee ohjata heikkoihin. Vahvoihin satsaaminen ei tuota yhtä tehokasta tulosta.
Kuitenkin monesti tuntuu että asiantilat ja tunteet olisivat ristiriidassa. Lääkäri voi vihata luonnonvalintaa. Tähän on oltava syy, tai sitten Hume eli aivan ihme maailmassaan katsomatta ihmisiä. Humella oli ainakin jonkinlainen ratkaisu aiheeseen.
Humelle kaikki tunteet eivät olleet selvästi havaittavia. Osa on hyvin rauhallisia. Ne voivat olla voimakkaita, koska ne ovat pysyviä, kokoaikaisia ja tehokkaita. Koska ne ovat koko ajan päällä, ne eivät aikaansaa poikkeustiloja, ei synny mitään hetken mielijohdetta. Ja kun se on koko ajan päällä, se vaikuttaa helposti jopa kaikkeen mitä teemme ilman että huomaammekaan. Nämä tunteet ovat mallia "calm and quiet". Humen mukaan tästä seuraa se, että tunteet sekoittuvat monesti järkeen. Hiljaiset tunteet tuntuvat aivan samalta kuin järki. Ne eivät kuitenkaan ole. Tätä kautta ne voivat sekoittua. Siitä miten asioiden pitäisi olla tulee tällöin sitä, mitä ne ovat. Maali ja välineet sen saavuttamiseksi menevät sekaisin. Tästä voi syntyä ristiriitoja: Toinen passio, joka vihaa luonnonvalintaa, ja toinen passio, joka haluaa suojella elämää kamppailevat keskenään.
Silloin is ja ought näyttävät olevan ristiriidassa, mutta oikeasti tunteita ei vain eroteta järjestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti