Mitä usko on?

Usko on melko paljon puheessa käytetty sana. Sitä on tietenkin luokiteltu monella tavalla. Tällä kertaa otan esille yhden ehkä konkreettisimman tavan jaotella asiaa.

Karkeasti voisi sanoa että uskossa on eri muotoja:
1: Usko voi olla premissejä, alkuoletuksia. Tällöin usko on luottamusta siihen että valitut premissit ovat tosia. Tätä kautta emme voi paeta uskoa, koska emme voi tehdä päätelmiä joissa ei olisi alkuoletuksia. Tässä muodossa usko on epäloogista, todistamatonta, mutta se on jotain jota käytetään päättelyn apuvälineenä. Uskominen ei tässä muodossaan ole tietoa.
2: Toisessa muodossa usko on kaikkea mikä on epäloogista luottamusta johonkin jota ei ole todistettu. Tässä muodossa usko ei sisälly logiikan premisseihin, se ei ole päättelyn apuväline. Se ei ole tietoa. Se ei vaadi edes tunnetta tai ihmisen sitoutumista. Karkeimmillaan se on vain positio, näkemyksen ilmaus. Tähän liittyy usein intuitio, joka ohjaa luottamusta.
3: Kolmas usko on aistimustenvaraista. Usein uskovaisien kanssa keskustellessa kuuleekin että heidän uskonsa on eräänlaista tietoa. Kukka voi vaikuttaa niin suunnitellulta ja keksityltä että sillä täytyy olla tekijä. Tämä ei kuitenkaan ole empiiristä yhteyksien testaamista, tietoa, vaan vaikutelmia. Tätä kautta se ei ole empiirisen tieteen kanssa verrannollinen : Sitä voisi verrata maakeskiseen maailmankuvaan. Sekin perustui tuntemuksiin ja vaikutelmiin joita syntyi kun ihminen katsoi taivaalle. Kun taivaalle katsoo ymmärtää miksi rationaaliset keskiajan ihmiset kokivat tähtien liikkeen todisteena siitä että koko maailmankaikkeus pyöri maan ympärillä. Tästä syntyy tietysti myös vaikutelma siitä että ihminen ja usko on keskiössä. Tämäkään mielikuva ei ole empiriaa, mutta aistinvaraista tunnetta se sen sijaan on. Ja on itse asiassa ymmärrettävää miksi moni ihminen voi uskoa näihin. Vaikka se ei olekaan "järkevää" sanan suurimmassa mielessä.
4: Neljäs usko on pelkkää tunnetta. Siihen perustuu luottamus, jota ei perustella mitenkään. Tässä kohden korostetaan "uskon hyppyä". Tämä on epäloogista luottamusta. Tässä keskiössä on ihmisen reagointien, tunteiden ja jopa elämäntavan sitoutuminen tähän uskon kohteeseen. Tässä olennaista on valinta, ja sen jälkeen tehty sitoutuminen. (Ei siis ole intuition ohjaama vaihtoehdoista karsinta.)
5: Viides usko on uskoa empiirisiin tuloksiin. Ne ovat eräänlaisia prosessin johtopäätöksiä, mutta koska ne eivät ole sataprosenttisen varmoja, ne vaativat tietyn uskon.

Näistä puhuessa tärkeintä on muistaa että kyseessä ovat eri asiat, joilla on sama nimi. Jos näitä vaihtaa keskenään, syntyy virhepäätelmä, ekvivokaatio. Asia on erityisen ongelmallinen, koska sanoja käytetään paljon, jopa tarkoitushakuisesti, siten että kulloinkin käytetyn uskon merkitys hämärrytetään. Vaikeutta lisää tietysti se, että joskus on järkevää kombota uskon erilaisia merkitysvivahteita yhteen. Silloin on tärkeää pitää koko kombo alusta loppuun juuri samana. Mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Kun määritelmä mutkistuu, se muuttuu tietysti vaikeammaksi. Jotain helposti unohtuu.

Tätä kautta ajattelin ottaa esiin yhden teologiassa käytetyn uskon määrittelyn, joka on eräänlainen kasauma erilaisista uskomisen näkemyksistä. Sen kautta kun voi lähestyä sekä uskoa että epäuskoa.

Uskoa kutsutaan usein "vakuuttuneeksi odotukseksi" tai sen kaltaisilla termeillä. Tätä voidaan lähestyä saantokirjan kautta rakennetulla analogialla. Saantokirjahan on yksinkertaisesti asiakirja, joka osoittaa että henkilöllä on oikeus johonkin. Jos ihminen tekee tilauksen ja antaa maksun, hän saattaa saada tuotteen myöhemmin jos hänellä on saantokirja todisteena. Kristinuskossa ajatellaan ikään kuin että pelastus on tuote, joka on tilattu kaikille. Saantokirja taas on Raamattu ja usko, joiden kautta tuote saadaan.
1: Uskovainen yksinkertaisesti luottaa että liike on luotettava ja että tuote on saatavissa. Ne jotka eivät saantokirjaa säilytä, luonnollisesti menettävät oikeuden tuotteeseen. Siksi heillä ei ole myöskään oikeutta Jumalan lähettämiin asioihin. Uskova luottaa saantokirjaan ja tuotteeseen. Näkemys on sisäisesti koherentti.
2: Niillä jotka eivät luota saantokirjaan, uskovat että liike tai lähettäjä ei ole uskottavasti tehneet mitään. Tästä seuraa että koko tuote on epäuskottava, jolloin epäusko pelastukseen ja saantokirjaan on jaettua. Lupauksella ei ole katetta koska jo tuote on epäuskottava. Asiaa ei tietenkään auta se, että suurin todiste asialle on toisten saantokirjan omistajien kertoma, eikä heillä tietenkään ole valtaa tuotteen lähettämiseen ja olemassaoloon sen kummemmin kuin sinullakaan. Tässä saantokirjan mukana kantaminen on tietenkin turhaa. Tämäkin näkemys on sisäisesti koherentti.

Yllä oleva uskomistapahan on selvästi oma luokkansa. Se perustuu tunteeseen luotettavuudesta. Luottamus on premissi. Se, mitä tämän pohjalta on järkevää tehdä, on eri vaihtoehdoissa keskenään ristiriitaista. Mutta molemmat ovat yhtä järkeviä. Ja niihin sitoudutaan.

Usein logiikkaa lähestytäänkin hieman virheellisesti niin, että se ratkaisisi asioiden tiloja. Tosiasiassahan logiikka käsittelee enimmäkseen sitä, minkälaisia seurauksia erilaisista alkuoletustiloista seuraa. Päättelyketju joka lähtee vääristä premisseistä tuottaa väärät johtopäätökset. Tai tuottaa oikeita vain sattumalta. Tämä korostuu uskon kysymyksissä : Molemmat puolet ajattelevat että toinen puoli ei ole rationaalinen, eikä heitä voi rationaalisella puheella hetkauttaa. Tosiasiassa ne kiistat ovat kuitenkin enimmäkseen eri alkuoletuksissa. Todistamattomassa. Jos alkuoletuksia ei hyväksy, on rationaalinen vastaus "carbage in - carbage out".

Siksi asiassa tarvittaisiin enemmän empiriaa ja vähemmän logiikkaperäistä käsittelyä (joka ei johda mihinkään). Empirian vahvuus kun on siinä, että se tarjoaa yhteisen pinnan lähes kaikille. Lähes kaikki jakavat premissin siitä että hänellä ja keskustelijalla on yhteinen todellisuus, jonka he jakavat. (Vaikka se olisi sitten lumetodellisuuden "Matrix -maailmakin", he molemmat sentään ovat siinä samassa ohjelmassa.) Tätä kautta saadaan jaettuja uskomuksia.