"Mitä enemmän vettä, sitä korkeammalla vene. Mitä enemmän lokaa, sen suurempi Buddha."
(koan kokoelmasta "Pi-Yen-Lu")
Yllä oleva paradoksaalinen runoelma ja opetustarina käsittelee tietenkin jumalanpilkkaa. Sen sisältö on se, että koska Buddha on kaiken inhimillisen pahan yläpuolella, tätä vastaan heitetty paha on vain merkki loanheittäjän reaktiosta, se ei kosketa Buddhaa itseään. Buddha ikään kuin kelluu sen päällä. (Vain "suvaitsevaisissa länsimaissa" kaikkivaltias on niin heiveröinen että häntä täytyy ihan lakituvassa puolustaa, ja häntä varten lakiin täytyy laittaa tabulakeja, kritisointikieltoja.)
Hieman sama koskee tietysti myös vihollisuutta.
Vastustaminen itsessään lisää helposti kuuluvuutta. Siksi pseudotieteiden keskuudessa onkin käytössä "vakiona" menettelytapa, jossa vastustajaa mustamaalataan sensuurista jos tämä ei keskustele, ja jos keskustelua herää, se taas kertoo siitä että pseudotieteellä on kompetenssia: Siitähän väitellään tieteellisesti, joten kuulija kokee että siinä täytyy olla järkeä. Kyseessä on siis halpamainen tunteisiin vetoava valtapelistrategia, jossa pelataan "kruuna me voitamme, klaava te häviätte" -tilannetta. Oikeaa reagointitapaa ei ole, koska keskiössä ei ole totuus tai keskustelu, vaan se että pseudotieteilijä kokee muut automaattisesti väärässä olevina, tyypillisesti sekä järjellisesti että moraalisesti vajavaisina, vastustajina jotka on tuhottava keinolla millä hyvänsä.
Vihollinen yleisemmällä tasolla taas on merkittävä. Tarinankerronnassakin sankarin määrittää ensisijassa vastutajan olemassaolo ja luonne. Tässä onkin tärkeää muistaa, että ihmistäkin määritetään usein seuran kautta. Siinä korostuu ihmisyyden positiviisia puolia. Mutta myös asiat, joita vastustetaan ovat kenties vielä tärkeimpiä määrittäviä voimia. Eräässä mielessä vihollisesi on yksi tekijä joka asettaa sinut johonkin positioon. Määrittää paikan. Ja mitä enemmän vihaat tai olet kaunainen jotakin kohtaan, sitä voimakkaammin tämä määrittyminen tapahtuu. Mitä enemmän vihaat ja annat tämän kuulua, sitä suuremmaksi vastustajasi muuttuu. Annat vähintään tämän olemassaolosta merkin.
Olin huomaavinani tästä elementtejä. Isoäitini aikaansai vahvasti ristiriitaisia tunteita, ja tänään sain kuulla siitä miten hautajaisissa kävijät antavat henkilökohtaisen viestin joka "kieltää hänen kokemuksensa ihmisestä". Tämä on tavallaan aika luonnollinen reaktio : Vihollisesi surijat ovat vihollisiasi samaan tapaan kuin vihollisesi viholliset ovat ystäviäsi. (Eli eivät loogisesti tai edes käytännössä, mutta tunnetasolla sidos kuitenkin syntyy. Juuri vihollisuus määrittää tässä kohden roolin.) Kuitenkaan tässä ei kai olla kieltämässä hänen kokemustaan, vaan kieltämällä menemisen itse asiassa hän on rajoittamassa toisten kokemustapaa. Tässä on sitten pakko ottaa jokin positio. I hate it.
Ilmiö on sinällään melko tuttu, koska minun ja puolisonikin puolella suvuissa on tiettyjä sisäisiä antipatioita. Esimerkiksi kammoksun hieman hääjuhlien järjestämisen ajatusta, koska molemmilla puolilla on riitoja ja jännitteitä. Toistaiseksi paras ratkaisuidea on se, että kasaan paikalle ison kehän, rajaan sen köysillä ja annan tarpeeksi aseita sen reunalle. Siinä saa sitten purkaa erimielisyyksiä jos siltä tuntuu. Näin asian esittäen tuskin mitään tulee tapahtumaan.
Näissä jännitteissä käy niin että ensin ihminen määrittää position vihollisuuden kautta. Ja sitten tehdään tiukka dikotomia. Tätä kautta tietyn ihmisen kanssa lausuttu "päivää" voi olla position ottamista. Koska vihollinen määrittelee ihmiselle sekä hänen oman paikkansa että kaikkien muiden paikan. Ja kun tämän mukaan toimitaan kaikki muutkin tietävät että juuri näin asia toimii. Se, mikä oli aikaisemmin vain tavallista, muuttuukin jännitettä ylläpitäväksi. Ja jos tässä ollaan oikein tiukkoja, ei pian kukaan voi pysytellä siitä ulkopuolella. Ja sitten kaikki jakavat tämän dikotomian.
Ja sitten pitää alkaa miettiä meneekö hautajaisiin vai ei. Tai pitääkö alkaa pitämään aseistettuja häitä.
Tälläisessä tilanteessa vihollinen on eräällä tavalla "kaikkivaltias". Vihollisesta on rakennettu valtapelin kautta koanin Buddha, siihenkin liittyy "valtaisa loanheittäminen". Onneksi tätä kautta ymmärrän myös miten marttyyrikompleksiset rakentavat aitoja marttyyreitä. Ja kuinka näistä marttyyreistä kasvaa Buddhia. Martyyrikompleksiset tekevät heistä suuria. Ilman marttyyrikompleksisten vihanpitoa johon muutkin vedetään mukaan, asia olisi merkityksetön ja pieni. Heidän kauttaan se kasvaa, asiasta tulee suuri. Ja kaunan kohteesta tulee valtavan merkityksellinen.
Tämä auttaa eräällä tavalla ymmärtämään japanilaisten väkivaltaisia menneisyyden arvoja : Kun samuraisoturi itki vihollisensa hautajaisissa, tältä kysyttiin miksi. Samurain vastaus oli, jos hän ei itke vihollisensa haudalla, niin kenen haudalla sitten.
Kirjoittaja ei ole buddhalainen, ei kannata buddhalaisuutta. Ei ole edes itämaita ihannoiva katanafanboy. Kaikki viittaukset Buddhaan ovat siis vertauskuvallisia. Hieman kuten "Hagakure - samurain tie" -kirja kertoo karman laista : "Ihmisen elämän kulku ei kerro onko hän hyvä vai paha. Hyvä ja huono onni ovat kohtalon huomassa. Hyvät ja pahat teot ovat ihmisen osa. Oppi hyvän ja pahan palkasta eli karmasta on vain moraalinen ohjenuora." Tämä alaviite johtuu vain siitä että tälläiset asiat helposti ylitulkitaan ja sitten kirjoittaja huomaa olevan syytettynä "idän harhaoppien palvonnasta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti