Sormuksen ritarit.

"- Ja kuitenkin voi vannottu vala vahvistaa horjuvaa sydäntä.
- Tai murtaa sen."
(Gimli ja Elrond, "Taru Sormusten Herrasta".)

Alustus, johon liittyy varoitus.

Jos luetaan Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta" -kirjoja, on selvää että pitäisi olla varovainen sen suhteen mitä siitä tulkitsee. Sillä Tolkien oli ensisijassa tarinankertoja. Tolkienin omien sanojen mukaan tarina ei ole allegoria. Kuitenkin otan tässä hieman vapauksia. Fanit, jotka keskustelevat siitä minkä muotoiset korvat haltioilla on, voivat kokea minut Petturi Juudakseksi. (Lehden muotoiset vai? Varmaan pihlajan lehden?)

Heitä lohdutan kuitenkin, enkä pelkästään haltianuolien pelossa, että tämä kuten monet tulkinnat, kertovat omalta osaltaan mahdollisesti enemmän tulkitsijastaan kuin kirjasta. (Saatte siis eräänlaisen katsauksen pääni sisään. Saanko tarjoilla: Nahka, kovakallo, kovakalvo, lukinkalvo, pehmeä kalvo, pehmeä massa. Sen jälkeen ollaan niin syvällä, että tarkastelija näkee punaista, minä mustaa.)

Mutta asiaan.

Sormusten Herrojen Suursormus oli pyöreä ja koristukseton. Siinä oli kuitenkin merkkejä, jotka olivat tietävien saatavilla. Entä jos tämä sormus liittyykin naimisiinmenoon? Tätä kautta saadaan aikaan kuvitteellinen kertomus parisuhteesta.

Sormusten Herra ja Avioliiton Sakramentti:

Kun katsotaan kristillistä perinnettä, on hyvä muistaa että avioliitto on elinikäinen ja sen nähdään olevan Jumalan ja ihmisten liitto. Sopimus on tehty myös Jumalan edessä. Sauron oli Keski-Maassa jumalallinen ilmentymä, joka käyttäytyi melko lailla samalla tavalla kuin eräs mustasukkainen Heimojumala, jonka Nimi on niin Pyhä että en sitä tähän kirjoita. Sauron ei suvainnut kilpailijoita, ja hän käytti usein naamioita joilla sai itsensä näyttämään hyvältä, viisaalta ja kauniilta. Mutta hänen valtansa oli tottelevaisuudessa ja pelossa. Örkit ovat ehkä julmia, mutta ne ovat vielä enemmän kontrollissa. Sauroninkaltaisia piirteitä voidaan nähdä etenkin siinä, miten kristityt muunsivat juutalaisuutta. Kehitettiin kiltimpi Jumala. Tätä ei tehty kokonaan, joten jäljelle jäi joskus erikoiselta tuntuvia jännitteitä : Vanhan Testamentin Jumalalla on melko synkkiä tekoja. Uuden Testamentin Jumalan ja tämän Uuden Sopimuksen tärkeyttä korostetaan, mutta missään ei sanota että se entinen Jumala olisi ollut mitenkään väärä kuva Jumalasta.

Suursormuksen vaikutus kantajaansa : Mietintöjä avioliiton sudenkuopista.

Suursormus kuului aluksi Sauronille, joka halusi sen avulla hallita muita. Sormuksissa oli hyviä ominaisuuksia, ja niitä jaettiin melko roimasti. Haltijat, kääpiöt ja ihmiset saivat erilaiset, omat sormuksensa.
1: Haltiat ovat rakentavia, heillä on perinne ja siihen liittyvä tyylikkyys. Heidän sormuksensa mahti on ensisijassa säilyttävää. Kaupungitkin sulautuvat metsään. Heidän tragediansa on se, että vaikka he ovat "natiiveja", ensimmäisiä, kaikki ympärillä muuttuu. Tätä kautta etumatka kuroutuu umpeen ja lopulta he muuttuvat jälkeenjääneiksi jäänteiksi menneisyydestä. Vieraita omalla maallaan. Ainut ratkaisu on pako Satamiin. Haltioiden parisuhteet eivät yleensä ole kovin pysyviä. Syynä voi olla sekin, että tuhansien vuosien mittaiseen elämään mahtuu tapahtumaa jos toistakin. Haltian elämän aikana ehtii syntyä ja tuhoutua valtakuntia, joten mistään kiivaasta parinvaihdosta ei voida puhua.
2: Kääpiöt taas olivat asioita kehitteleviä, eikä heidän tahtoaan sido mikään. He ihailevat saavutuksia. Moria on omin käsin rakennettu. Heidän sormuksensa tehosti kullan ja kauniiden esineiden rakkauden ahneudeksi. Varkaita vastaan syntyi kostonhimoa. Sormuksen tragedia heille oli se, että heidät tuhottiin. Heitä ei voitu kuristaa toisen tahdon alle. Heidän valtaansa ei voitu häivyttä. Heidän tahtoaan ei voitu murtaa sormusaaveiksi, ulkopuolisen alle. Heidät voitiin kuitenkin tappaa.
3: Ihmisten sormukset häivytti kantajansa ulkopuolisen käskyjä totteleviksi haamuiksi, jotka elivät epäelämää. Sormusaaveet olivat tietenkin mahtava vastustaja. Heitä ei tapettu tai häivytetty. Heistä tehtiin heidän tuhonsa lähteen vasalleiksi.

Ehkä tässä tarkoitettiin sitä että avioliiton on ajateltu sopivan kaikille. Avioliitto kuuluu tätä kautta niinkin erilaisille yksilöille, kuin haltijoille ja kääpiöille. Samoin avioliiton hyviä ominaisuuksia korostetaan. Kuitenkin avioliittoon kieltämättä liittyy myös sitoumuksia. Ehkä rotuja voidaankin tulkita erilaisiksi persoonallisuustyypeiksi :
1: Avioliiton perinteet ovat yleviä, ja niitä on hiottu sofistikoituneiksi. Mutta ne voivat silti edustaa jälkeenjääneisyyttä ja pysähtyneisyyttä, jos niitä seuraa sokeasti, vuosituhanten tottumuksella. Elämä vähemmän perinteitä seuraavien keskuudessa voi olla vaikeaa.
2: Avioliittoon voidaan hakea myös taloudellisista syistä. Syntyy yhteiskunnallisesti tehokas työnjaon yksikkö. Tälläinen avioliitto voi sortua omaisuusahneuteen. Työpaikan menetys tai mustasukkaisuus voi muuttaa avioliiton taistelukentäksi.
3: Kuuliaisuutta ja sitoutuminen ovat sinällään hyviä arvoja, mutta niitä korostavat ajautuvat "loputtomiin jämähtäneisiin suhteisiin", jossa ei ole enää jäljellä sitä mitä "elämäksi" voisi kutsua. Parisuhde on tässä oleva ominaisuus. Tällä syntyy myös pitkiä parisuhteita, jotka ikään kuin mainostavat kaikille muille, että pitkä avioliitto on mahdollinen. Harva vain tajuaa että avioliiton liima ei pitkässä tähtäimessä olekaan niin ihana asia, kuin se, miltä se alttarilla voi tuntua.

Suursormus : Avioliiton Sakramentti puhtaimmillaan?

Suursormus on hieman omansalainen. Se tarjoaa näkymättömyyden. Siihen liittyy myös kova riippuvuus, sormuksen omistaminen tuntuu ihanalta. Siitä luopuminen tuntuu mahdottomaksi. Mutta se on käytössä painostava. Eri henkilöt koettavat selvitä tästä eri keinoin:
1: Suursormus ajautuu Isildurin käsiin. Hän lyö Sauronilta sormen irti, jolloin sormus päätyy hänen hallintaansa. Elrondin, vapaan puolihaltian, mielestä sormuksesta tulisi luopua. Isildur taas hamusi sormuksessa olevaa mahtia. Hänellä oli lisäksi kova halu pitää sormusta. Se oli hänelle rakas. Kun mukana tulee näkymättömyys ja mahdollisuus käyttää sormusta Sauronin vastustajia vastaan, se vaikuttaa ihastuttavalta. Kun leikkiin lähtee, sormuksella on enemmän valtaa Isilduriin kuin Isildurilla sormukseen.
2: Sormus päätyy seuraavaksi Sméagolille. Hän saaa sen kilvassa. Hän luopuu sormuksessa nimestään ja perheestään. Uusiniminen Klonkku ajautuu luolaan, jossa hänestä tulee Sormuksesta riippuvainen. Sormus riuduttaa. Klonkku elää venytettyä puolielämää. Klonkun skitsofrenia, kahtiajakautuneisuus, erottaa eräällä tavalla persoonan joka on se Sméagol, joka tämä oli ennen sormusta ja Klonkun joka on sormuksen vallan alla. Vastakkain on oma minä ja ulkopuolelta tuleva ohjaus. Nämä taistelevat keskenään, eikä tätä voi ihmisen psyyke kestää. Valitettavasti Sormus hylkää skitsofreenikon heti tilaisuuden tullen. Jäljelle kaikesta pinnistämisestä jää tuska. Ja vapautunut ei halua muuta kuin kahleensa takaisin.
3: Klonkulta sormuksen saa Bilbo, joka on sormuksia taskussaan kanniskeleva poikamies. Sormus on hänen hallussaan melko kauan, mutta tällä ei ole kovin paljoa valtaa häneen. Toki hänenkin on vaikeaa luopua sormuksen ajatuksesta. Mutta seikkailu ja vapaus viehättävät häntä enemmän.
4: Frodo taas on kertomuksen nuori, tavallinen, kaveri. Tarinan edetessä hän pikku hiljaa tajuaa, ikuisen poikamiehen Gandalfin avulla, minkälaiseen kiipeliin sitä ollaankaan sormeaan tunkemassa. Gandalf kertoo että sormuksia pitää varoa. (Tosin hänellä vihjataan olevan sellainen itsellään, salassa.)
5: Sam taas on sormuksen kantaja vain välillisesti, ikään kuin sijaisena. Hänkin kuitenkin tuntee kovaa halua määrittää sen omakseen. Hän lienee tarinassa esiintyvistä hahmoista "ainut joka onnistuu normaalissa ja toimivassa sekä elinikäisessä parisuhteessa". (Tom Bombadil ja Kultamarjahan elävät hieman kuin kirjoittajan parisuhteessa, jossa mies sekoilee talossa ja puutarhassa. Ja seikkailee, mutta ei koskaan kovin kaukana kotoa. Ja puoliso on kotona ymmärtämässä. Hänkin piti sormusta hetken käsissään, mutta sillä ei ollut häneen mitään valtaa. Itse asiassa Tom Bombadil sai sormuksen koon muuttumaan mielensä mukaan. Hänelle sormusta ei voitu kuitenkaan antaa, koska hän olisi kuitenkin unohtanut sen lähimmälle mättäälle.)

Kirjan alussa Frodolle Suursormus ilmenee lähinnä kykyjensä kautta. Se antaa näkymättömyyden, ja sen avulla voidaan tehdä paljon asioita. Kuitenkin päämäärää lähestyttyessä maisemat muuttuvat koko ajan. Alun viaton maalaismaisema muuttuu, matkan varrella nähdään suurimpia aikaansaannoksia : Sekä hiipuva haltioiden kaupunki, että riesojen täyttämä raunioitunut kääpiöiden kaivanto. Prosessissa on aluksi ystäviä, mutta he vieraantuvat matkan aikana. Ja päämäärän lähestyessä Frodo tuntee menettävänsä itsenäisyytensä. Lopulta Frodo näkee sormuksen sijasta itse Silmän.

Sormuksen tuhoaminen : Tavoitellaanko ikuista poikamieheyttä?

Merkittävää on se, että tavoite on sormuksen tuhoaminen. Tätä kautta Frodon tarinaa ei ehkä pidäkään nähdä samalla tavalla kuin Bilbon ja haltioiden ja kääpiöiden kohdalla. Ehkä kyseessä onkin taistelu ihanasta poikamieselämästä. Poikamiehen elämähän on vain seikkailua kavereiden kanssa ja saavutuksia. Ja tietenkin (kääpiö) olutta! Kukapa ei olisi joskus lupautunut sinkkuna pysymisestä? (Okei, esimerkiksi minä en, mutta se olikin ns. "retorinen kysymys"!)

Mitä kovemmin sormusta vastaan taistelee, sitä kovemmin siitä tulee taistelu. Bilbo kuljetteli sormusta taskussaan ja pysyi vapaana siksi että ei vapaaehtoisen aktiivisesti pyrkinyt siitä eroon. Vannoutuneen poikamiehen elämä muistuttaakin tätä kautta seuraavaa kuvausta : "En tunne ruoan makua, en veden kosteutta, en tuulen ääntä; en muista puita, ruohoa, en kukkia; en käsitä kuun muotoa enkä tähtien kuvioita, mitään ei ole jäljellä. Sam, olen pimeydessä alastomana, eikä minun ja tulisen pyörän välissä ole verhoa. Nykyään näen sen jo hereilläkin, ja kaikki muu hämärtyy."

Frodo saa avukseen ikään kuin kaksi auttajaa. Klonkku on kokenut sormuksen ja tietää miten matka tuhoamisen paikalle tehdään : Tunnettu tie on väärä, porttia vartoidaan aseistautuneena. Hänellä on valtavat tiedot. Valitettavasti hän on liian rikki menneisyyden riuduttama, ollakseen luotettava. Sam taas on kokematon ja tietämätön, mutta toisaalta hän on naiviuteen ja typeryyteen asti luotettava. Frodo kuuntelee paikoin toistakin. Eronneen miehen puheet avioliitosta ovat välistä avuksi, mutta ne voivat viedä ilon elämästä ilman avioliittoa. Toisen menneisyydessä riippuminen on avuksi tässä tiessä. Naivi tulevaisuudenkuva ja toivo taas voi jossain paikoissa johtaa pidemmälle.

Toiseen reittiin kuuluu pimeä tunneli, jossa on naarashämähäkki, jonka seiteistä selvitään miekkaa viuhtoen. Myös valtava määrä portaita ja kiipeilyä esiintyy. Frodo luulee jo selvinneensä, kun hämähäkki nappaa tämän, ja tämän seurauksena hän vaikuttaa kuolleelta. Sigmund Freudilla voisi olla sanansa sanottavana tästä. (Toki kyseinen kirja sisältää paljon tälläistä symboliikkaa, kuten lukijat ehkä muistavatkin. Tiedän blogauksen pilanneen ainakin yhden lukukokemuksen. Hurraa!) Ehkä vapaana pysyttelyyn todellakin vaaditaan tietynlaisien ilojen hakemista, ja välistä toimeen joutuu jopa tarttumaan kovasti ja ihan itse : Tietää että saavutus on omien käsien ja vaivojen takana.

Kun sormus on valmiina tuhottavaksi, alkaa tahtojen taisto. Riuduttava eteneminen muuttaa luonnettaan. Ulkopuolinen vaara ja taakan paino lakkaavat, sormus alkaa viehättää erityisen voimakkaasti. Frodo ehtii jopa julistamaan sormuksen omakseen. Frodon pitäisi luopua liitosta. Hän esittää hallitsevansa sormusta. Tässä hän tavallaan itse omasta kannastaan kiistää Sauronin mahdin siihen. Mutta lukija tietää että tämä tarkoittaa epäonnistumista. Sankari ei tee tietään loppuun asti. Kaikki vaiva ja taisto on ollut turhaa. Epäonnistumisen jälkeen Sauron tuskin pitää Frodoa hyvänä, odotettavissa on ainakin kuolema. Luultavasti tietysti kidutus ennen tätä.

Sauron tajuaa tilansa, mutta onneksi mukaan tulee Klonkku. Joku, joka on ollut niin paljon sormuksen vallan alla, että on maistanut täysin sen tarjoamia asioita. Hänelle vapaus sormuksesta on näennäistä. Tärkeintä on vain päästä uudestaan Sormuksen äärelle. Halu tähän värittää kaiken hänen toimintansa. Kun viha ja rakkaus yhdistyvät näin epätoivoisesti, on seurauksena tietysti itsemurha hetken onnen vuoksi. (Pudotuksen mittaisen onnen.) Tuho on sentään nopea. Frodo joutuu luopumaan menneissä riippuvasta, onnettoman menneisyyden kalvamasta "uudelleenvapautuneesta", mutta jäljelle jää Naivi Sam. Tosin myös sormi lähtee sormuksen mukana laavaan, joten se voi rajoittaa Frodon sormuksenkantoa jatkossa.

Kotiin Kontuun palattuaan Frodo käyttäytyi kuten kuka tahansa rakkauden tiellä epäonnistunut. Haavojen vuosipäivät pysyivät. Asiaan auttoi vain luopuminen ja lähteminen Satamiin. Sam sen sijaan eli onnellisena.

Ehkä kirjan opetus onkin siinä, että kaikille avioliitto ei sovi, ja eri tavoilla suhtautua siihen on huonoja vaikutuksia. Ja jotkut suhteet eivät toimi. Ja toiset (yllättävätkin, kuten Tom Bombadilin ja Kultamarjan) toimivat. Ja että poikamiehenä pysyminen voi olla kovasti taistelua vaativaa. Ja ehkä onnistunut parisuhde on mahdollinen vasta, kun Sormuksella ei ole Herraa. On vain kaksi yksilöä. Ja hyvä vuosikerta, jolloin syntyy kultatukkaisia lapsia.