Saduissa on usein erilaisia opetuksia. Joskus ne on kirjattu tarinan loppuun, mutta usein ne jätetään tällä tavoin esittelemättä. Tätä kautta mukaan astuu tietysti myös lapsen tulkinta. Tulkinta on jopa hyvin tärkeä.
Esimerkiksi "Hannu ja Kerttu" -sadun takana olen kuullut olevan "historiallinen tapaus", joka on liioittelussa kasvanut. En ole varmistanut tämän oikeellisuutta, koska se ei oikeastaan ole tärkeää. Tärkeää on se, mitä tarina sanoo. Tässä voidaan nähdä "yksityiskohdan kautta", jolloin satu kertoo paitsi uusioperheen epäonnisuudesta, myös siitä että pedofiilit voivat olla vaarallisia. Kuitenkin laajemmin tulkiten tarina voi kertoa myös ihan yleisesti siitä, miten hyvillä lupauksilla "herkuilla", joista saatetaan jopa antaa "maistiaisia" yritetään huijata. Noitahan yrittää lihottaa lapset ja syödä ne. Tarinan henki on siis, että pitää varoa jos jokin asia näyttää "liian hyvältä".
Toinen tähän hyvin sopiva satu on "punahilkka", joka kertoo vaaroista. Siinä kerrotaan esimerkiksi siitä että on hyvä tarkkailla ja seurata aistejaan. Isoäidiksi naamioitunut onkin vaarallinen. Paikalle deus ex machinana ilmestyvä puunhakkaaja taas voi opettaa sukupuolinormeja, nainen on pelastettava eikä nainen voi pelastaa itseään. (Tarinaan voi liittää pedofiilisiä sävyjä, mutta tämä ei ole kovin vahva teema. Parempi tulkinta olisi kenties ajatus punahilkasta "hieman vanhempana", ja susi on "paha poika", joka on tietysti niin ihq.)
Kolmas mainittava satutyyppi onkin sitten kuuliaisuuteen pelottelevat sadut. Ne ovat nykyisin harvemmin suosiossa. Mutta esimerkiksi "Jörö -Jukka" on selvästi koulimistarina. Siinä lapsi ei suostu leikkaamaan kynsiään ja hiuksiaan. Näissä lapsia ei käsketä ajattelemaan omilla aivoilla, vaan tottelemaan. (Tähän ei liity pedofiilejä, mutta lasten hyväksikäytöstä tässäkin on eräällä tavalla kysymys.)
Sadut myyvät usein tietynlaista perhettä: Äitipuoli on pahempi kuin vitsien anoppi. Jos siis rakastat lapsiasi, älä mene uusiin naimisiin. Naiset ovat usein joko vain pelastettavia prinsessoja, jalosukuisia inkompetentteja olentoja joiden ominaisuus on olla kaunis - äärimuodossaan rooli tiivistyy siihen että prinsessalla on niin pitkä tukka että niitä pitkin prinssi voi kiivetä torniin. Tämä lienee kovaa prinsessan niskalle. Itse sitoisin niin pitkään tukkaan pitkän miekan ja sitten se arvon prinsessa voisi hilata sen itselleen sinne ylös ja piestä sen ruokaa tai muuta tuovan noidan hengiltä ihan itse. Vähemmillä niskalihaksilla. Toinen rooli on ahkera pelastettava neito, jonka rooli on yleensä toimia tukijoukkona: Hän aktiivisesti varustaa sankarimiehen tai miehiä toimimaan puolestaan. Joskus nainen voi itse asiassa olla pääroolissa, mutta silloinkin hän tulee esiin "naisellisten avujen kautta". Hän ei piekse lohikäärmettä pitkällämiekalla (mikä olisi tietysti helvetin siistiä) vaan esimerkiksi kutoo nokkosista paitoja.
Usein ihminen valitsee satuja sen mukaan minkälainen persoona hän on. Esimerkiksi itse pidin kovasti sadusta "Kolme kolikkoa". Sen päähenkilö on sotilas (ei siis ritari, vaan ilmeisesti lansknehti tai vastaava). Hän tarjoaa almuja köyhälle, ja toivoo taikaesineitä vaikka kerjäläinen joka kerta muistuttaa taivaan iloista. Näillä esineillä sotilas sitten kusettaa. Tarinassa huijataan mm. perkeleitä. Kun hän kuolee, hän jää limboon koska ei ollut toivonut paratiisipaikkaa. Ja helvettiin ei huolittu, kun oli niin kovasti löylyttänyt niitä piruja. Siispä hän kusetti olevansa hevonen ja pääsi ritarin alla konttaamalla paratiisiin. (Kas siinä teille lapsuudesta peräisin olevia epäkristillisiä ajatuksia : Paratiisiin voi päästä muutenkin kuin tottelemalla, täytyy vain osata kusettaa riittävän hyvin.)
Pienen sisareni lempisatu taas oli "Kaunis Valiisa", vähemmän tunnettu venäläinen kansansatu. Siinä on roolissa ahkera tyttö, jonka äitipuoli lähettää hakemaan tulta syöjättäreltä. Tämä vaatii melko pitkän työorjana toimimisen, joka loppuu vasta kun huhmareella ratsastava syöjätär huomaa että tyttö on sinattu (taikanukella) : Hän huomaa tämän siitä että tyttö on perfektionistisen hyvä. Hän saakin tulta, jolla polttaa äitipuolen. Tämän jälkeen tarinassa on rakenteellisesti outo siirtymä, jossa ikään kuin aloitetaan uusi tarina vanhalla henkilöllä, ja tämä saatetaan naimisiin prinssin kanssa.
En sano mitä kaikkea nämä tarinat vihjaavat. Kerron kuitenkin sen verran että meidän perheessämme on todellakin yksi perfektionisti ja yksi kieroutunut kaveri. On vaikeaa sanoa, ovatko sadut opettaneet mitään, vai ovatko sadut valikoituneet oman persoonan mukaan. Vai onko takana vähän molempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti