Netiketti

"Siitä tulee sellainen lämmin pörröinen olo kun saa ihmiset suuttumaan."

Internetissä, kuten kaikessa muussakin on "hyvän tavan normistoja", kuin ulkoelämässäkin. Tietynlaisesta käyttäytymisestä menettää sosiaalisen arvostuksen. Netissä nämä eivät vain ole yhtä selviä kuin ulkoelämän normit. Internet on sen verran kliininen kanava, että se helposti nostaa esiin huonoja tapoja. Siellä tehdään normaalisti sellaista jota ei tehtäisi muutoin. Reagointi on vahvempaa, eikä sanomisia helposti varota yhtä paljon kuin normaalielämässä. Tämä on tietysti hyvä asia joskus, se kasvattaa avoimuutta, mutta toisaalta siihen liittyy myös huonojen tapojen ja ärhentelyn lisääntymistä.

Tähän liittyen on erilaisia internetlakeja. Ne ovat tietysti osittain humoristisia. Ja on vaikeaa sanoa mikä internetlaki on. Otetaan vaikka tunnettu Godwinin laki. Sen mukaan keskustelun pidetessä muuttuu varmaksi se että jotakuta verrataan natseihin. Tämä voi olla vain havainto, jolloin sanotaan että näin tapahtuu. Siinä voi kuitenkin olla sisällä normi siitä että tälläinen käytös ei ole toivottavaa ja ilmiön esiintuonti vain kertoo että sitä on syytä varoa. Tai se voi vain kertoa että natsianalogioita, kuten mitä tahansa analogioita, voidaan rakentaa lähes mihin tahansa.

Itselläni on tietysti omanlaiseni, melko suora tapa, suhtautua muihin. Usein kommenttini sisältävät sekä argumenttien käsittelyä. Mutta en lainkaan varo sitä että laitan mukaan myös moitetta käytöksestä. Varon vain sekoittamasta argumentin hyvyyttä ja lausujan epämiellyttävyyttä. (Miten onnistuminen, on sitten tietysti oma lukunsa.) On hyvä huomata, että vaikka persoonaa kohtaan hyökkääminen ei ole argumentti, on kommunikaatiossa mukana myös sosiaalisia puolia. Jopa minä ymmärrän tämän. Näin esimerkiksi opettaja voi sanoa Matille että "olet laskenut matematiikan laskusi väärin" ja näyttää miten se pitäisi tehdä (argumentti) ja vihjata sen jälkeen että on rumaa heittää toisia luokkalaisia kuminpalasilla (sosiaalinen puoli). Kun opettaja ei sano että laskut on väärin koska kuminpalat lentelee, tai että huono laskutaito tarkoittaisi surkeaa käytösnumeroa, on tilanne aivan OK.

Sillä mielestäni provosoituja tai suuttuja ei aina ole väärässä. Usein tietysti on. Monesti sanotaan että "ei pidä provosoitua jos provosoidaan". Joskus on kuitenkin hyvä miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että antaa provosoijalle takaisin. Etenkin jos provokatiivisia ja kyseenalaisia keinoja käytetään muiden halventamiseen. Niiden käsittely ja ääneen lausuminen voi poistaa niiden tehon, jopa niin että ikävyydet palautuvat lähettäjälle. Reagoimattomuus muistuttaa minusta liikaa koulukiusaamista ja muuta sivusta seuraavien tapaa suhtautua. Asiasta heittäydytään ulkopuolelle, ja juuri tätä kautta toiminta voi ylipäätään jatkua.

Yleisesti ottaen minua ärsyttävät muutamat seikat, jotka eivät ole internetlakien listalla. Tämä ei ole mikään "yleinen tuomiolista", mutta tämän avulla on melko helppoa tajuta suurin osa käytöksestäni.

Kuten huomata saattaa, nämä kohdat käsittelevät enimmäkseen sellaista kohtaa, jonka voisi ottaa "asenteeksi".
1: Autoritaarisuus. Tämä tarkoittaa sitä että henkilö sisällyttää oman itsensä kuvailua osaksi argumentaatiota. Tämä kohta ei tarkoita sitä että henkilö ei saisi olla ylpeä osaamisestaan, vaan siitä että lausuntoon yritetään lisätä painoarvoa lähdeviittailun sijasta siihen miten hyvä asian esittäjä on. Tässä apuvälineenä voi olla jopa "itseoppineisuuteen" vetoaminen. Omakustannekirjailija voi esimerkiksi muuttua omalla retoriikallaan alan johtavaksi tutkijaksi Suomessa. Kuitenkin asia keskittyy siihen että henkilö on itse "niin paljon asiaan tutustunut ja sitä tutkinut", että hän on sen ehdoton auktoriteetti. Danth’s Law käsittelee juuri tätä kohtaa, mutta kattaa alueen vain hyvin suppeasti. Sehän sanoo että jos joku esittää voittaneensa väittelyn, hän on todennäköisesti hävinnyt "isosti". Erikoinen piirre on se, että auktoriteettia rakentava usein esittää omin sanojensa mukaan kumoavansa muiden auktoriteetteja. Kirjoittelun "sosiaalinen rakenne" on sellainen, että hän rakentaa itselleen asemaa. Mutta vain vastustajilla on auktoriteetteja, ja vain nämä on lupa ottaa kritisoitaviksi. Vastustajan auktoriteettiaseman saavuttamiseksi saattaa riittää tutkimuksen tekeminen, ja tulokset jotka eivät itseä miellytä. Näiden tekemä tutkimus on tietysti "tieteitä" isoilla heittomerkeillä. Eikä niiden sisältöä välttämättä tarvitse edes opetella.
2: Henkilö on ns. "One Trick Pony", yhden tempun hevonen. Tämä tarkoittaa sitä että henkilö innokkaasti johdattelee keskustelun sivuraiteille, ja aina tiettyyn aiheeseen. Tässä avainasemassa on päsmäriys, jota ei välttämättä huomaa ensimmäisellä kohtaamisella. Mutta hän vie, olipa aihe mikä tahansa, aiheen aina yhteen tiettyyn asiaan. Kun kerran toisensa jälkeen keskustellaan samasta asiasta ja tietystä näkökulmasta, olipa lähtökohta mikä tahansa, on selvää että näissä "spin offeissa" ei ole kyse yleisestä keskustelusta. Näiden henkilöiden keskustelutaito tiivistyykin siihen miten johdatella asia "siihen heidän asiaansa". Tämän suurin rike on minusta se, että se ei lainkaan kunnioita muita aiheita. Siinä implisiittisesti esitetään että vain tämä yksi asia on kiinnostava, tärkeä tai juttelun arvoinen. Muut aiheet tallautuvat jalkoihin, niistä puhuminen vaikeutuu suuresti. Muiden arvo on vain siinä miten hyvin siitä saadaan johdateltua puhe taas siihen samaan asiaan. Ja tämä asenne erottaa tämän vaikkapa jostakin asiasta tai aihepiiristä innostumiseen. Jos ihmisellä on tietty kiinnostuksen kohde, ja harrastuneisuutta, hän voi olla joko asiantuntija tai ainakin sellainen jota kannattaa kuunnella. One trick pony taas ei ole vain "innostunut".
3: Epätasapuolisuus. Tämä tarkoittaa sitä että mielestäni "hyvä lukutapa" tarkoittaa sitä että esittäjän oletetaan olevan täysjärkinen ja looginen. Silloin näkökulmia yritetään valikoida siten että toisen näkemys olisi fiksu. Tässä apuna voi käyttää paikallispolitiikan ja ulkopolitiikan rinnastamista: Paikallispolitiikan asiat voivat olla järkeviä vain tietyllä tasolla. Ulkopolitiikan asioiden esittäminen paikallispolitiikassa voisi olla melko irrelevanttia, päätöksentekovalta niihin olisi muualla. Samoin paikallispolitiikan esittäminen ulkopolitiikassa on tietysti usein irrelevanttia. Siksi onkin hyvä katsoa missä määrin ja millä ehdoilla on samaa mieltä. Ja vasta jos toinen rajauksen jälkeen esittää ettäon harjoittamassa ulkopolitiikkaa paikallisesti (tai toisinpäin), tätä on syytä kohdella kritiikin julmimmilla moukareilla. Mielestäni "tuomittavaa" on yleinen asenne, jossa toinen on paitsi väärässä, myös moraalisesti paha. Sellainen, jossa paikallispoliittisen näkökulman esittäjä siirretään ulkopolitiikkaan vain siksi että toisella on ns. "väärä mielipide". Asiat on käsiteltävä erikseen, niiden välillä ei välttämättä ole yhteyttä. Ja se, että erimielisyyteen liitetään moraalittomuutta kertoo yleisestä toiseuttamisesta, jossa itse nähdään oikeassa olevana, samanaikaisesti hyvän ja moraalisen kulman kautta ylivoimaisena, johon erimieliset ovat alemmassa asiassa. Toki ihminen voi osoittaa vaikka että skientologia on sekä tieteellisesti heikko että tekee moraalittomia toimia. Kysymys on siitä että asenteellisesti erimieliset automaattisesti sidotaan vastemielisiksi. Joskus näihin liittyy myös huhupuheita, urbaaneja legendoja. Se, kuinka helposti vaikkapa erimielisistä leviävä sähköpostikierros otetaan todesta, kertoo siitä miten reilusti asiassa ollaan mukana. Jos tietyn tason kritiikkiin ei sovelleta lähdekritiikin ja luotettavuuden arviointia, se kertoo siitä että henkilö ei osaa sitä mitä filosofit kutsuvat kriittiseksi keskusteluksi. Siinähän mukaan kuuluu molempisuuntainen kriittisyys. He ovat vain arkikielellä kriittisiä, eli he vihaavat ja vastustavat jotain tiettyä tahoa keinolla millä hyvänsä. Ja usein sekä kannattavat sekä puolustavat jotain toista lähes ehdoitta.
4: Lisäksi itseäni inhottaa se, että henkilö teeskentelee mukavaa ja utelee samalla henkilökohtaisuuksia. (Etenkin jos puhkuu raivoa jos ei anneta. Ja yrittää taas lempeästi.) Henkilökohtaisista asioista uteleminen on yksinkertainen keino hankkia manipulatiivista tietoa. Tätä voidaan käyttää henkilöä vastaan. Henkilökohtaiset asiat ovat aina julistukselle helppoja keinoja käännyttää toinen eiasiapitoisilla argumenteilla. Erityisen pahalta tilanne näyttää jos toinen on vain yksipuolisessa suhteessa, eli hän joko vain ottaa tietoja. Mutta myös jos hän itse tunnustaa asioita menneisyydestään. Jälkimmäinen on yleistä uskonnollisille tahoille: Henkilö voi kertoa miten hän on aikaisemmin ollut vaikkapa kannabista poltteleva pikkurikollinen ja alkoholisti, joka on nyt paremmassa tilanteessa. Tieto on toki henkilökohtainen, mutta se ei koske nykyisyyttä. "Admit past, deny today's flaws" -strategia itse asiassa rakentaa ideologista ylivertaisuutta: Nykyinen on niin paljon parempi, kuin se vanha. Näin tieto tasapuolistuu, ja mahdollisesti satuttavat tiedot siirtyvät vain toiseen suuntaan. Toiselle puolelle siirtyy vain tietoa joka voi vahvistaa ideologisen käännyttäjä-julistajan nykyidentiteettiä. Laajemmin sanoen kaikki manipulaatioon perustuvat menettelyt rakkauspommituksesta lähtien ovat tietenkin bannilistalla. Kaikki missä pyritään ensin horjuttamaan ja tekemään heikoksi, ja sen jälkeen rakentamaan ja ehdottelemaan uutta persoonaa ja jossa tätä uutta persoonaa pyritään ylläpitämään vaikkapa yhteisillä tilaisuuksilla, ovat sellaisia että arvostustilanne minun silmissä tipahtaa nollaan välittömästi.
5: Anonyymiteettiin liittyen voidaan katsoa että se antaa mahdollisuuden olla vastaamatta sanomisistaan. Siksi en yleensä arvosta anonyymejä. Tämä ei tarkoita pelkkää "anonyymin" statusta kommentointikentissä. Se koskee sitä että ei mitenkään yhdistetä siihen kuka kommentoija on. Voit tietää kuka "anonyymi" on. Vakaat nimimerkit eivät ole läheskään yhtä huono asia, koska ne ovat kuitenkin yhdistettävissä samaan tahoon. Puhtaasti anonyymejä tai vakaan nimimerkin sijasta kaikista pahimpia mielestäni ovat ehdottomasti "yhteispeliä harrastavat sukkanuket", sock puppetit. Niissähän sama henkilö rakentaa useita eri nimimerkkejä, jolla näytetään että tiettyä mielipidettä kannattaa useampi. Erityisen pahoja sukkanukkeja ovat "nimimerkinvaihtajat". He vaihtavat samassa paikassa nimimerkkiä toistuvasti. Silloin heidän kommentointihistoriaansa on lähes mahdotonta seurata. Nimimerkin vaihdolla voidaan myös paeta ikäviä tilanteita ja aloittaa oman agendan levitys ikään kuin puhtaalta pöydältä, ilman vastuuta vanhoista sanomisista. Samalla näyttää tietysti myös siltä että useampi kannattaa asiaa, joka tietysti on toimivan tehokas sekä manipulatiivinen, joskaan ei argumenttina minkään arvoinen, keino.