Meitä on kolmenlaisia ihmisiä. Niitä jotka osaavat miekkailla ja niitä jotka eivät osaa. Ja niitä jotka osaavat kohtuullisesti. Myös miekkailutyylejä on erilaisia. Ne taas jakauvuta karkeasti kahtia. Hyviin ja huonoihin. Huonon miekkailun tuntee kun siihen törmää. Mutta tästäkin tärkeästä aiheesta on ollut sanottavaa.
Itse asiassa annan manuaalejen käsitteiden puhua puolestaan.
Miekkamestareilla oli kirjoissa asti painettuna erilaisia herjaavia nimityksiä sellaisista miekkailijoista jotka "eivät osanneet". Tietenkin näissä voi olla osana sävyä myös kirjoittajien omasta arroganssista, ja ylemmyydentunteesta sekä mainospuolen asioista, mutta niissä on takana myös järkeä.
1: "Leichmeister" (~"tanssimestari") on termi, jolla Döbringer kutsui miekkailijoita, jotka opettivat esteettisesti hyvännäköisiä, mutta käytössä epäkäytännöllisiä tekniikoita.
2: "Gaukler" (~"jonglööri", "akrobaatti") oli termi jolla kutsuttiin näppäryyttä vaativia pyörittelytekniikoita käyttäviä henkilöitä. Näidenkin kohdalla epääytännöllisyys oli olennaista.
3: Buffel (~"puhveli", "sonni") jolla Liechtenauer kutsui meikkailijoita jotka eivät käyttäneet teknistä lähestymistapaa, vaan luottivat raakaan voimaan ja päin ryntäämiseensä.
Oikeastaan oleellisinta näissä tyypeissä on se, että ne nostavat esiin sen, millä kolmella tavalla voidaan olla huonoja mutta harjaantuneita miekkailijoita.
1: Jos kyseessä on tanssi, itse miekkailija liikkuu turhaan. Tällöin kulutetaan helposti voimavaroja turhaan liikkumiseen. Silloin toiminnassa on turhaa, tyhjää, joka johtaa siihen että "hiki ei säästäkään verta". Turha liike kun johtaa siihen että toinen voi käyttää tilannetta hyväkseen ja tästä ei ole hyviä seurauksia.
2: Jos kyseessä on jongleeraus, miekka pyörii vauhdilla, jolloin itse henkilö ei välttämättä liiku kovin paljoa. Tämä on itse asiassa helposti seuraus. Pyörittämisessä on mukana muuten riskiä osua itseensä. Kävelyllä se muuttuu hallittavammaksi. Pyörittelyssä ongelmana on yleensä se, että siinä on kohtia, joissa miekka ei ole kovin tukevasti kädessä. Niihin iskemällä ase tipahtaa helposti pois. vaikka pyörittely vaatii paljon harjoittelua ja hallintaa, miekkailuteknisesti ajatellen erityisen vaativan jonglööräyksen aikana ollaan kaukana "tukevasta ja tasapainoisesta tilanteesta". Sen sijaan normaalissa miekkailussa pyritään jopa täysin päinvastaiseen. Niissä keskitytään siihen että elementit tukevat toisiaan niin, että tilanteen muuttaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Eli vaikka yksi elementti epäonnistuisi tai toinen tunkisi väliin, systeemi toimisi silti riittävän hyvin. (Eli monen elementin järjestelmä, jossa kaikki tukevat toisiaan niin että systeemistä voidaan poistaa osia ilman että toiminta muuttuu.)
3: Voimankäytössä reagoinnit ovat ennalta -arvattavia ja suoraviivaisia. Tätä kautta niistä on helppo löytää oikea suhtautumistapa, joka ratkaisee tilanteen.
Ironista on se, että yllä mainituista kaksi vaatii harjoittelua. Mutta kolmas on niistä tehokkain. Jos nämä pistettäisiin kisaamaan keskenään, voimankäyttäjällä olisi parhaat mahdollisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti