Uskontoja voidaan tarkastella karkeasti kahtaa kautta.
1: Suosittu tapa on lähestyä asiaa sen kannattamien totuusarvojen kautta. Silloin kiinnostaa se, kuinka perusteltuja, todistettuja, loogisia, koherentteja ja tieteellisiä uskontoon liittyvät väitteet ovat.
2: Ne, joita totuus ei kiinnosta, voivat olla kiinnostuneita hyödyistä ja haitoista : Katsotaan onko uskonto konstruktiivinen vai destruktiivinen. Tässä on tietenkin kaksi tarkastelutasoa : Yksilön taso ja yhteiskunnan taso. On hyvä huomata että yhteisön ja yksilön etu eivät välttämättä kohtaa, joten asiallinen analyysi eri näkökulmista voi varsin hyvin tuottaa keskenään ristiriitaisia tuloksia. Edut ja tuhot voivat olla joko yhdessä, toisessa tai molemmissa tasoissa.
Ajattelin tällä kertaa lähestyä sosiaalisen, en totuusarvon kautta. Sillä olipa uskonto oikeassa tai ei, sillä on kuitenkin tietty asema yhteiskunnassa. (Eri asia on sitten kysymys "pitäisikö?", itse olen erittäin varovaisesti vastaamassa "ehkä sittenkin kyllä".)
Uskontoja arvioidessa on hyvä tarkastella hieman instituutioita. Karkeasti systeemi voidaan jakaa kolmeen osaan. (Se voidaan nähdä harmaasävyisenä jatkumona, josta on eristetty karkeita luokkia.)
1: Kirkko on ryhmä, johon synnytään. Se on usein vallitseva ja tukee vallitsevia hegemonioita, kuten arvoja ja näkemyksiä. Se elää samanaikaisesti perinteitä muistaen, mutta myös nykyhetken huomioon ottaen. Kirkko ei siis ole muutosvoima, vaan säilyttävä voima. Yleensä siihen perustuu sosiaalinen velvollisuus ja sillä on keskeinen asema paikallisessa uskonnossa. Sillä on ammattimainen papisto, ja tulkinnoissa ollaan joustavia. Jäseniin ei kohdisteta valvontaa ja jopa kriittisyys sallitaan.
___1.1: Kirkossa on suuri määrä jäseniä, jossa on ammattimainen tyänjako ja instituutio. Aktiivijäseniä ei välttämättä ole paljoa, mutta mukana passiivisesti hengaavia sitäkin enemmän. Lapset liitetään vanhempien vakaumuksen kautta ja mukana roikutaan ensisijassa tämän perinteen kautta. Varsinaista käännytystä ei tehdä paljoa. Erityisesti instituution joustavuuden huomaa siinä tilanteessa jos vaikka lapsi ei seuraakaan uskovien jalanjälkiä. Luopuneeseen suhtaudutaan melko suopeasti, käännyttäminen ei ole ensisijassa, vaan voidaan jopa miettiä pitääkö juhlissa jotenkin ottaa sekulaaritkin arvot huomioon - hieman samaan tapaan kuin laktoosi-intolerantikoille tarjotaan usein omia ruokavaihtoehtoja.
2: Lahko on yhteisö, jossa korostetaan tiettyä oppien kohtia, ja niistä ei voida joustaa. Ne ovat sen rakennustolpat. Asiat katsotaan näiden opinkohtien kautta, miettimättä sitä ovatko ne suoraan sovellettavissa nykyaikaan vai eivät. Yhteiskunnan muuttumisen katsota oikeuttavan tulkinnan tai toiminnan muutoksiin. Lahko glorifioi itsensä sisäisellä määrittelyllä ja ulkopuolisiin kohdistetaan yleensä sääliä ja halveksuntaa : Tätä korostetaan esimerkiksi tarinoilla, joissa korostetaan oman järjestön jäsenten moraalista paremmuutta ja puhtautta muiden edessä. Näillä tarinoilla vahvistetaan lahkon paremmuus muihin nähden, kasvatetaan ryhmähenkeä ja toiseutetaan erimieliset. Lahkossa korostuukin yhteneväisyys, "rakkaus keskuudessaan". Tämä tarkoittaa sitä että kaikkien jäsenten pitää täyttää tarkastikin säädelty muotti. Tähän liittyy jäsenten sitouttaminen yhteisön toimintaan : Siinä missä kirkossa systeemiin osallistuminen on vapaaehtoista, lahko vahtii että jäsen täyttää osansa, ja kannustaa tai peräti valvoo että näin myös tehdään. Poikkeavia ohjataan oikealle tielle. Suurin synti on apostasia, eli ryhmästä lähteminen. Uskosta luopuminen tulkitaan siten että "uskossa ei olla oltukaan", tai sitten se katsotaan loukkaukseksi sekä ryhmälle että Jumalalle. Katkerimmat syytökset kohdistetaankin luopuneisiin, ja vasta tämän jälkeen muihin. Lahkoissa on usein käsky ja kieltolistoja. Näistä viimeisissä voi olla ulkopuolisista erottavia elementtejä, jotka muuten ovat sallittuja. Tällä suoritetaan "vapaaehtoista eristämistä". Esimerkiksi kahvin tai tupakan kieltämällä - terveys ja puhtaussyihin vedoten - saadaan lahkon jäsen pidettyä ulkopuolisten seurasta. Lahkoihin liittyy miltei aina lujat väitteet siitä että ne eivät ole lahkoja. Yhteisö näyttää lahkolta vain ulkopuolisten silmin. Erikoinen asia on historiaan suhtautuminen. Usein lahkolainenkin tuntee paljonkin historiaa. Kuitenkin historiantutkimus esiintyy laajojen teorioiden sijasta jopa valtavan suurena yksityiskohtien varastona, josta poimitaan sopivia kohtia oman näkemyksen puolustamiseksi. Historia tulkitaan tavalla joka korostaa oman ryhmän erikoislaatuisuutta. Tulkintoja voidaan tehdä myös jonkin apokalyptisen vision pohjalta.
___2.1: Lahkossa on pieni "asialle omistautunut amatöörien ryhmä", jossa on paljon aktiivisia jäseniä mutta ei juurikaan mukana roikkuvia. Lasten indoktrinaatio on keskeisessä asemassa, koska se tarjoaa yleisimmän tien uusiksi jäseniksi.
3: Kultti taas on lahkoa astetta sisäänpäinkääntyneempi versio. Siinä on kiinteä auktoriteetti, joka sitoo ryhmän. Ulkopuolisia joko vältellään tai heidät yritetään käännyttää aggressiivisesti.
___3.1: Kultissa jäsenmäärä on pieni, kaikki ovat aktiiveja. Lapsilla ei ole vaihtoehtoja. Voidaan alkaa puhumaan aivopesumenetelmien käytöstä ilman mitään miettimisiä.
Terry Pratchettin "Pienet Jumalat" -kirjassa on tilanne, jossa suuren uskonnon Jumala on menettänyt mahtinsa, koska vaikka munkkeja ja muita vastaavia onkin, on systeemi vain instituutio joka pyörii mekaanisen koneen lailla. Jumalalla jolla ei ole yhtään uskovaa, on kuoleman oma. Tässä on taustalla ajatus, että suuri uskonto menettää uskonnon piirteensä. Tätä näkökantaa ajavat, ehkä hieman yllättäen, lahkolaiset ja kulttilaiset. Heistä Tosi Uskova on ensisijassa oikeaoppinen, uskonto on heille tätä kautta autoritaarinen.
Tässä oli "vasta" määrittely. Erilaiset rakenteet toimivat eri tavoilla. Tätä kautta hyötyä ja haittaa voidaan lähestyä.
Asiaa on tutkittu melko paljon. Otan esille yhden. Laurence R. Iannacconen "Why Strict Churches are Strong" ia lukemalla oppii, että mitä tiukempi kontrolli uskonnolla on jäseniensä elämästä, sitä ahdistavampi ja ahdasmielisempi uskonto jäsenilleen on. Yksilötason destruktiivisuus kasvaa. Tälläisten tiukkojen ryhmien jäsenet ovat kuitenkin erittäin sitoutuneita yhteisöön.
Kirkkolaisten, lahkolaisten ja kulttilaisten persoonallisuustyypit voidaan kartoittaa. Sillä niihin liittyvät ja niistä eroavat tietyntyyppiset henkilöt. Ja toisaalta ne myös muokkaavat jäseniensä arvomaailmaa tiettyyn suuntaan.
Tilastot näyttävät että älykkyys ja vääräuskoisuus kulkevat käsi kädessä. Syynä on totuusarvon ratkaisukyvyn sijasta luultavammin se, että älykäs ihminen osaa ratkaista ongelmia itse, hän ei tarvitse yhtä paljon tukea asioiden selvittelyyn. Ja mitä enemmän ihminen luottaa kykyihinsä - esimerkiksi onnistumisien kautta - sitä vähemmän hän arvostaa auktoriteetteja ja ulkopuolisia käskyjä. Sen sijaan ihminen, joka on vähän "heihei" voi hyvinkin arvostaa saamiaan neuvoja. Tässä siis älykkyys kytkeytyy ensisijaisesti egoon, ja vasta tätä kautta syntyy vastenmielisyys komenteluun. Tätä kautta ainakin osittain selittynee myös ateismin suosion kasvu ja uskonnon merkityksen väheneminen henkilöillä sen mukaan mitä parempi tiedemies hän on.
Tosi uskovaisuus ei tietenkään vaadi välttämättä typeryyttä, samoin kuin ateismi itsessään ei kerro ylenmääräisestä älykkyydestä. Ne ovat ensi sijassa suhteessa auktoriteettiuskoon. Lahkolaisen on pakko suosia auktoriteettia. Kulttilainen ei enää mieti että auktoriteetin seuraamiselle mitään vaihtoehtoa onkaan. Mitä lähempänä ollaan kulttua, sitä enemmän halu ja/tai kyky vastuunottoon omasta elämästä puuttuu. Sitä lähempänä ollaan lapsia, jotka ovat ulkopuolisen ohjauksen varassa. Valmiiksipureksitut vastaukset kiinnostavat kysymysten sijasta. Typeryys ja itsetunnottomuus johtavat tälläiseen helposti. On tietenkin hyvä huomata myös se, että typeriin ihmisiin iskevät huonommatkin argumentit. Heidät saadaan hämmennettyä ja hämättyä tietynlaiselta argumentaatiolta vaikuttavalla tavalla.
Asiaa ei haittaa yhtään se, että he voivat käyttää opittuja argumentteja joita he eivät edes ymmärrä. Tätä kautta he eivät kykene välttämättä edes huomaamaan pätevän vasta -argumentin rakennetta. Toki tämä tulee kaikilla vastaan, mutta mitä lähempänä kulttia ollaan, sitä selvemmin ja voimakkaammin se on mukana kuvioissa.
Älykkyys on vain yksi ominaisuus. Iannacconnen mukaan tiukat uskonnot houkuttelevat ylipäätään niitä joiden kyvyt selvitä ympäröivässä yhteiskunnassa ovat heikot. (Joka voi tulla montaa kautta.) "Tavallisia" kultit kammoksuttavat ja lahkotkin ovat heistä epäilyttäviä. Siksi he harvemmin liittyvät niihin. (Toki yksittäistapauksia on aina.) Huonompiosaisille tiukka uskonto antaa ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden, turvallisuuden ja toveruuden tunnetta. Lisäksi se antaa tarkoituksen elämälle, ja saa heidät kokemaan itsensä tarpeelliseksi. Koska lahkot ja kultit sitouttavat yhteisön töihin, syntyy helposti kokemus siitä että yhteisö tarvitsee heitä. Tämä lisääkin tiukkojen uskontojen suosiota.
Suosiota syntyy kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti. Kun tiukkuus menee "yli", se johtaa jäsenkatoon. Kultit ja lahkot menestyvät koska ne vetoavat tiettyyn persoonallisuustyyppiin, jolla on "jo valmiina" tietty näkemys siitä minkälainen hyvän uskonnon on oltava. Uskonto ei suinkaan muokkaa tätä tarvetta, vaan tyydyttää sen. Samalla mitä löysempi organisaatio on, sitä korkeampi on jäsenten keskimääräinen ÄO ja koulutustaso. Myös tulotaso ja vauraus korreloi. Ja sitä vähemmän yhteisö on vihamielinen. Iannacconen tutkimuksen mukaan tiukkapipoiset uskonnot leviävät aluksi nopeasti, ne vetävät puoleensa tietyt tyypit hyvin pian. Sen rakenne estää eristämisellä kasvunsa rajat, ja sen jäsenmäärä vakiintuu, jääden melko pieneksi. Kasvamiseen tarvitaan rakenteen muuttumista. Tiukka kultti voi lientyä lahkoksi ja saada isomman kannattajamäärän. Suuren suosion se voi saada vasta suvaitsemalla hyvin paljon erilaisuutta.
Toisin sanoen tiukat uskonnot saavat kokoon tietyn porukan, mutta niiden koko ei nouse tietyn rajan yli ellei niissä tapahdu muutosta suvaitsevaisempaan suuntaan. (Paitsi jos valtaa otetaan aseellisesti, eikä vastassa ole mitään poliisivoimien tai armeijan kaltaista porukkaa. Se voi mutkistaa tilannetta.)
Kirkko on laaja. Tämä johtaa sitä että sen on itse asiassa pakko sallia monenlaiset näkemykset. Sen on oltava joustava, koska tiukentamalla sääntöjä suuri osa jäsenistä tipahtaisi pois. Koska kirkkoon liitytään syntymän, ei kääntymyksen, kautta, ei siihen liity vastaavantasoista tarvetta kovatasoiseen indoktrinaatioon, jota lahkolaiset taas harjoittavat lapsilleen.
Tästä seuraa tietysti myös jäsenistön vuotamista. Osa kaipaa komentelua : Karkeasti voisi sanoa että typerimmät vuotavat autoritaarisiin kultteihin ja lahkoihin ja fiksuimmat sitten irtautuvat siitä muuten. (Tilastollinen fakta.) Tätä kautta jljelle jää "ei uskonnollinen keskiarvo, jolla on jotain hengellisiä mieltymyksiä, vaikka lieviäkin." Tätä massaa ei tosin voida hallita kovin tehokkaasti : Jos kirkko yrittäisi saada tämän löyhän porukan puhaltamaan yhteen hiilene, sen pitäisi muuttaa rakennettaan lahkomaisempaan suuntaan, ja tätä kautta syntyisi välitöntä jäsenkatoa. Kirkko ei siis saisi hallittua isoja määriä porukkaa, mikä pienentää sen vaikutusmahdollisuuksia. Suuri kirkko tekee tässä kohden "enemmällä vähemmän." Tästä seuraa se, että se ei ole kovin aikaansaapa, joskaan ei tuhoisakaan. (Toki varallisuus voi muuttaa tätä asiaa, ja rahavirtoja hallitsemalla voidaan tietysti saada isojakin muutoksia aikaan. Ja tätä kautta avautuu tie sekä rakentavaan että tuhoavaan toimintaan.)
Tästä voidaankin saada yksi ero kirkkojen ja muiden välille. Erottava on se, "ketä vastustetaan". Lahkoissa ja kulteissa vihataan etupäässä eronneita, toissijaisesti "laimeita" ja "erimielisiä". Sen sijaan kirkot vastustavat Tosi Uskovia. Kirkko suhtautuu yleensä toppuuttelevasti yli -innokkaisiin jäseniinsä. Ne ovat huonoa PR:ää ja pyrkivät muuttamaan toimintaa tiukempaan suuntaan. Kirkko katsoo että Tosi Uskovat lietsovat hajoittavaa tiukkapipoisuutta. (Sana "hihhuli" peräisin luterilaisilta, ja nimi viittasi karismaattisten liikkeiden huutelemisiin. "Tyttö huutaa Hih! Huh! Hii!".) Sen sijaan lahkot ja kultit hamuavat juuri Tosi Uskovia jäsenikseen.
Pienikin kultti ja lahko voi pysyä kasassa pitkään: Jos eristäytyminen on tehokasta, eikä ulkopuolelle pääse, voi ryhmä pysyä hengissä, kunhan ryhmässä syntyy uusia jäseniä. Usein se kapseloituu omaan erinomaisuuteensa. Tätä kautta vaikutukset ulkomaailmaan ovat pienet. Tuhoisaksi ryhtynyt lahko tai kultti harvemmin pysyy kasassa kovin pitkään. Ja koska niiden jäsenet ovat sitoutuneita, ei heidän toimiaan ja riskialttiuttaan voida kuitenkaan väheksyä. Malliesimerkkinä tästä voi tietysti olla sisäiset itsemurhat, kuten Heavens Gaten kohdalla kävi. Nämä ovat destruktiivisia yksilölle, mutta yhteisön kannalta ne ovat lähinnä merkityksetöntä kauhistelun aihetta. Mutta myös Tokion metron sariini -iskut on hyvä muistaa, niissä tuho kohdistui muihin ollen selvästi muidenkin kannalta destruktiivinen : Nämä muistuttavat että Tosi Uskovasta, tai osasta heistä, voidaan oikeilla kikoilla muokata fanaatikko. He ovat sitoutuneita, ja tätä kautta he ovat jääräpäisiä ja sitkeitä asiansa puolustajia. Ryhmäpaine ajaa tilanteeseen, jossa ihmisiä arvotetaan hierarkisesti, ja ulkopuolisilta kaapataan ihmisarvoa pois. Arvo tulee jäsennyden ja arvoihanteiden kautta. Lahkossa jäsen heijastaa oman sisäisen kaaoksensa ja nurkkaan eristetyn pahan olonsa luvallisesti ulkopuolisiin. Ylemmyydentunne totuuden omistajilla sisältää tässä kohden ylenkatseen tai jopa halveksunnan muihin. Tämä voi ilmetä monilla tavoilla. (Niistä nimettömät postilaatikkoon kannetut uhkaukset ovat lievästä päästä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti