Jos ajatellaan filosofiaa, sitä voidaan lähestyä "rationaalisen punnitsemisen" kautta. Tiede taas punnitsee myös havaintoaineistojen suhdetta, olipa kyseessä sitten tekstianalyysi, ideologian seuraajien toiminta tai kappaleiden pudottelu tuulitunnelissa.
Ei ole suinkaan pakollista, että toisen tekeminen tarkoittaisi että teet myös toista. Monen mielestä tieteen ja filosofian erottaminen on vaikeaa, mutta aineiston käyttö erottelumekanismina on tieteenteon olennaisin piirre. Tietenkin monet filosofit ovat sitä mieltä että hyvä filosofi ottaa tieteen tulokset huomioon, ja hyvät tieteentekijät noudattavat myös rationaalisuuden periaatteita. Kuitenkin tieteenteossa melko usein tutkimusta korostetaan muiden asioiden päälle voimakkaasti. Tässä kohden voisi ottaa filosofisesti tieteestä kirjoittanutta Gouldia: "Philosophers, sweet as they may be, are most definitely not the "arbiters" of the cognitive structure of science. They are more like interested spectators, running alongside the locomotive of science, playing catch-up in order to figure out what it is doing, and occasionally shouting words of advice to the engineer, who might sometimes nod in interested agreement but is more likely to shrug and ignore the wacky academics with all the longwinded discourses. Personally, I think the philosophy of science is interesting stuff, and can surprise me with insights, but science is a much more pragmatic operation that doesn't do a lot of self-reflection."
Se tarkoittaa sitä että tekemistä ja tutkimista pidetään niin keskeisenä tieteen tunnuspiirteenä, että formaalin tieteen muotoilun katsotaan olevan "kiinnostavia määritteitä ja rajoitteita". (Tosin tietenkin tieteentekijä, joka perustelee testiasetelmalla jotain nojautuu jonkinlaiseen perustelufilosofiaan, jonka varassa metodologia on.)
Voidaan sanoa että ihminen voi filosofisesti (rationaalisesti) ihan luvallisesti tehdä monia asioita jotka rikkoisivat tieteen ominaispiirteitä. Niitä ei vain voi kutsua tieteeksi, tälläisen filosofian kannattaja voi sen sijaan sanoa että hän ei vain luota tieteen oletuksiin. Voidaankin sanoa että tieteen rationaalinen ja testaava puoli on yhdenlaista filosofiaa. Mutta rationaalinen näkemys on laajempi. (Kuten koirat ja eläimet : Kaikki koirat ovat eläimiä, mutta kaikki eläimet eivät ole koiria.) : Filosofiassa on mukana "ei evidenssiperustaiset perustelutavat", jossa nojataan enemmän puhtaasti loogisiin rakenteisiin, sekä oletuksiin jotka sallitaan sen vuoksi että ne eivät ole mahdottomia. Ad hoc -oletuksiakin siedetään paljon enemmän. Tätä kautta filosofia voi käsitellä monia sellaisia asioita, joita tiede ei kykene. Sen avulla voidaan lähestyä myös "eitoteutuneita vaihtoehtoja", ja miettiä onko se ylipäätään rationaalinen. Sen avulla samoihinkin asioihin voidaan saada uusia näkökulmia. Mikä on sen voima.
Tosin sen avulla ei voida aina erottaa "toteutunutta eitoteutuneesta". Mikä on sen heikkous. Karkeasti sanoen filosofian tulokset eivät yleisesti ottaen ole yhtä tarkkoja ja itsekriittisiä kuin luonnontieteen. (Mikä ei välttämättä tarkoita että tiede tarjoaisi tosia vastauksia.) Laajasti sanoen filosofioissa riittää koherenttius. Tieteen täytyy lisäksi kestää mahdollisesti näkemyksen kumoavia testejä. Filosofiassa voidaan vedota yksittäisiin havaintoihinkin, mutta ne eivät silti ole empiirisiä asioita, koska nämä havainnot eivät ole testejen lähtökohtana, vaan pikemminkin jo olemassaoleva rakennusteline, jonka päälle asiat rakennetaan.
Onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, onko näkemys joka esittää itseään tieteenä todella tiedettä, vai onko se monin paikoin samalta näyttävää filosofiaa. (Tai sitäkään. Kaikki näkemykset eivät ole edes ns. "hyvää filosofiaa".) Uskonnoissa suositut Jumalat ovat monin paikoin selvästi filosofista: Filosofihan voi antaa Jumalalle ominaisuuksia joita ei testata empiirisesti. Tieteilijä taas ottaisi Jumalan tutkimuskohteeksi ja asettaisi sen kontekstiin. Eli jos Jumala on vaikka kristinuskon Jumala, sitä tutkittaisiin kirjallisena hahmona, jonka soveltaminen ulkopuoliseen todellisuuteen ei olisi välttämätöntä. Uskovainen taas soveltaa kirjaa todellisuuteen. Tieteilijä yrittäisi tässä sitten rakentaa Jumalaan liittyen vaikka jonkinlaisen spiritronin, Jumalahiukkasen, jolla olisi ennustettavat ominaisuudet ja jota jahtaisi hiukkaskiihdyttimellä ja juttu olisi "kiinnostava mahdollisuus", kunnes se löytyisi. Filosofiassa tämä etsimis ja tavoitteluprosessi ei ole välttämätöntä. Tieteessä se taas on sitä kenties kaikista olennaisinta ydintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti