"(1) : Knowledge = Power
(2) : Time = Money
(3) : Power = Work/Time.
*(3)&(1) -> Knowledge=Work/Time. & (2) : -> Knowledge = Work/Money : The more you have Knowledge, the more Work you do and what more you have Knowledge, the less Money you make
->Money = Work/Knowledge : The more you make Money, the less you have Knowledge."
Perinteisesti valta on nähty nollasummapelinä, eli sellaisena missä valtaa on jokin tietty määrä ja se jakautuu jotenkin. Tätä kautta valta nähdään esimerkiksi vastustuksen murtamisena jossa joku pakotetaan vasten tahtoaankin tekemään jotain. Valta on tavallaan kyky rajoittaa muiden toimintaaeli tarjota velvollisuuksia. Ja mahdollisuus saada itselleen oikeuksia. Sallittuja toimintavaihtoehtoja rajoitetaan, asenteita ohjataan vaikkapa propagandalla. Vallan on oikeus hallita ja tämän totteleminen on velvollisuus. Tässä kuninkaan valta päättää vaikka viljan kulutuksesta ja jakautumisesta on maajussien oikeuksista pois. Samoin maajussit saavat itselleen vallan ottamalla sen kuninkaalta pois. Vallan jakautuminen voi tässäkin muuttua, mutta sen määrä on suunnilleen sama
Michel Foucaultin vallan käsitys ei perustu oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaan tahtoon ja uskomuksiin (siitä mitä kulloinkin pidetään tietona). Siinä valta on yksinkertaisesti kaikki mikä muovaa maailmaa. Eli aikaansaa jotain reaktioita. Foucaultin näkemyksessä tyypillistä onkin se, että valtaa on kaikkialla ja valta tulee kaikkialta. Tämä ei myöskään ole "nollasummapeliä". Hän jaottelee kuinka intentiot ja tieto kohtaavat. Yleinen jaettu näkemys, "common knowledge", on hegemonia.1 Foucaultista tieto on valtaa, ja se saa momenttia sen mukaan mitä useampi uskoo siihen : Hänestä systeemi saa voimakkuutta ja valtaa mitä useampi ihminen on siinä mukana. Ja vaikka valta olisi kuninkaalla (tai papilla) se on kuitenkin hegemonian heille määrittelemä paikka. Maajussit määrittelevät kuninkaan auktoriteetikseen ja voivat intention, tavoitteiden, vaihtuessa käydä vallankumoukseen. Muutoin heidän intentionsa on jokin muu.
Foucaultille vallankäytön huipentuma ei ole tieto todellisuudesta, vaan sen ytimenä on näkemys siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, mikä on normaalia (normal) ja mikä on epänormaalia (deviant). Systeemin sisällä tietyt näkemykset muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Ja laajan suosion saadessaan koko systeemi voi jaka tämän sokeuden. Valtaa on tietenkin myös kuninkaalla. Hän voi vaikuttaa omalla toimillaan asioihin, myös siihen miten maajussit käyttäytyvät. Rahan jakaminen ja ritareiden palkkaaminen muuttaa suhdetta.
Steven Lukes on jakanut Foucaultia mukaillen valta -ajattelun kolmiosaiseksi: Siinä jokainen suurempi porras sisältää alemmat tasot. (Seuraavan tason ideat ohjaavat niitä.)
1: Yksiulotteisessa ajattelussa valta on päätöksentekoa, jossa keskitytään käytökseen ja tähän liittyvään valinnan tekemiseen. Se keskittyy konfliktien ratkaisuun.
2: Kaksiulotteisessa vallassa ovat ideologiat, instituutot ja agendat. Valta keskittyy auktoriteettiin, suostutteluun, vaikuttamiseen ja jopa suora voimankäyttö on tässä mukana.
3: Kolmas taso on piilossa oleva, kielenkäytöllä kulkeva voima. Sen vaikutukset ilmenevät siten että eri ideologiat saavat suosiota ja toiset menettävät sitä. Me emme mieti niitä, ja ne voivat olla vaikka koko yhteiskunnan jakamia asioita (kuten vaikka halu kerätä rahaa.)
Feminismissä Foucaultin valtanäkemys on voimakas. Se korostaa vallankäytön tutkimuksessa muun muassa sitä, että miten yhteiskunnan normit ohjaavat meidät haluamaan tiettyjä asioita, pukeutumaan tietyllä tavalla tai menemään tiettyihin ammatteihin. Tätä kautta se hakee myös erilaisia tapoja olla mies. Tämä lisää valinnanvapautta, sallittuja valintoja. Ongelmana tässä on tietenkin telaketjufeminismi. Sen piirissä keskustelu on hyvinkin erilaista. Ja se on se, mikä naistutkimuksesta näkyy. (Luulen että valtaosa miesasiamiehistä on kohdannut naisasianaisia ja pitää kohtaamisen sisältöä feminisminä.) Tätä kautta juuri sen kritiikillä on paikkaansa.
Mielestäni olennaisin telaketjufeministin ongelma on se, että he ovat lukeneet Foucaultinsa vain puoliksi:
1: Usein puheissa esiintyy kosto- ja kompensaatiodiskurssit. Eli siinä joko vedotaan miehiin historiallisena vainoavana voimana, ja tätä kautta vaaditaan vastinetta naisille. Tai katsotaan että "miehillä on valtaa niin paljon että tärkeintä on keskittyä että niitä kavennetaan ja annetaan naisille" Tämä on nimenomaan sitä vanhaa vallankäsitystä, jossa miesten oikeudet ovat naisten oikeuksista pois, peräti ajallisesti.
2: Yleinen reagointi on kuitenkin se, että jos jossain nähdään vallankäyttöä, siihen lisätään näkemys että sitä pitäisi muuttaa. Tätä kautta tilastojen erot tarkoittavat implisiittisesti epäoikeudenmukaisuuksia. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että Foucaultin valtakäsitys on se, "mikä tekee meidät". Eli siltä ei voi välttyä. Siksi valtadiskursseja voidaan löytää aina ja aivan kaikesta. Se, että vallankäyttöä löytyy ei tarkoita että sen negaatio ei olisi vallankäyttöä, eikä vallankäytön löytäminen voi siksi tarkoittaa sitä että asiaa tulisi välttämättä muuttaa. Tässä kohden on hyvä muistaa että demokratiassa äänestämättä jättäminenkin ei ole vallankäytöllisesti tyhjä. Se sisältää elementtejä muun muassa siihen että ei pidä demokratiasta, tai katsoo viisaimmaksi antaa asiaan perehtyneempien päättää, tai että pitää oikeuttaan nukkua kotona tärkeämpänä kuin oikeuttaan vaikuttaa jonkun poliitikon valintaan "miljoonasosan impaktin verran".
___2.1: Erityisen voimakas tämä on biologisten sukupuoliroolien kohdalla. Biologisen vallan hyväksymistä ei haluta hyväksyä, sitä käsitellään aina siinä merkityksessä kuin geenit olisivat joko absoluuttisia määrääjiä tai täysin voimattomia, eivätkä vaikuttaisi vain tilastollisesti näkyen, kuin geeni olisi sama kuin "päällä-pois" –ominaisuus, "joko-tai" -kytkin. Tietenkin sukupuolisuuteen liittyy aina intentioita, olipa se sitten vaikka heteroseksuaalista tai homoseksuaalista. Erikoista on kuitenkin se, miten kaiken vallankäytön pitäisi olla "kulttuurillista", jolloin ympäristö sataprosenttisesti päättäisi kaikesta.
3: Michel Foucault voidaan jopa nimeltä mainiten ottaa käsittelyyn sellaisissa asioissa, joissa puhutaan materiaalisista oikeuksista, jotka ovat nollasummahyödykkeitä. Tällöin puhutaan todella jostain sellaisesta, jossa yhden hyvä on toiselta pois. Silloin yhden hyvä on toiselta pois. Tämä johtaa siihen asenteeseen, missä telaketjufeministi sanoo lähinnä "oikeuksia mullenytheti!" Ja kun vallankäytössä yhden hyvä ei ole toiselta pois, tämä ei tietenkään voi haitata ketään, koska vallankäyttö "ei ole sellaista vallankäyttöä". Tässä on kyse siitä että feminisminkin sisällä tunnetaan se, että valtaapitävillä on oikeus paljoon kun taas voimattomalle se on kallis ja elitistinen.
___3.1: Tosin asian hieman mutkikkaaksi tekee se, että tätä lähestytään usein tutkimalla asioita unmarked categories -näkemyksen kautta. Se etsii mittareita jonka avulla etsitään valtaapitävien tunnusmerkkejä. Tätä etsitään esimerkiksi lukemistutkimuksilla, jossa annetaan teksti ja ihmisten käsketäänkin vastaamaan kysymyksiin joihin ei ollut vastausta itse jutussa. Tämän tulosten katsotaan ohjaavan kehitystä, eli valta keskittyisi näille tahoille tulevaisuudessa.
_____3.1.1: Eli jos kyseessä oli tarina hallitsijasta, voidaan selvittää että ihmiset olettavat että tämä on sukupuoleltaan mies. Lisäksi voidaan huomata että ihmiset olettavat että hän on heteroseksuaali ja valkoihoinen, ellei jotain asiaa muuteta. Tämä on siitä hyvä malli että se ei ole pelkkä tilaston analyysi. Tosiasiassahan kaikilla äänestäjillä ei välttämättä olisi samanlaista päätösvaltaa, koska osa on tiimiytynyt. Tämän ilmiön vuoksi äänestysmenetelmäehdotus, jossa on mahdollisuus antaa sekä positiivinen että negatiivinen ääni, ei sallittu koska se sallisi sen että puolueet organisoisivat sen että omat äänestäjät "sabotoisivat" samalla vakavimman kilpailijan ääniä. Tällöin se saisi valta –aseman. Eli saadut "negatiiviset äänet" painottuisivat halutuille puolueille, koska pikkupuolueet eivät olisi "potentiaalinen riski". (Tässä olisi sellaista demokratiaironiaa.) Kun vallan keskittyminen ei keskity päälukuun, voidaan monenlainen pyrkyritoiminta huomata. Käsittelytapa on kuitenkin hieman riskaabeli, koska se käsittelee yleisiä uskomuksia (jotka voivat olla luuloa tai tietoa). Mittari ei ole välttämättä toivetta, eli kerro mitä ihmiset haluavat. Eikä edes nykyistä asiantilaa, eli sitä miten asia on : Esimerkiksi se, että suurin osa ihmisistä on valkoihoisia johtaa varmaan mielipiteitä siitä minkä värisiä hallitsijat kertomuksissa ovat. Tämä ei ole ideologista, joten se voisi vääristää tulosta, kun feministi tutkii eri ihonväristen ihmisten tilanteita. Saduissa kuullaan samoin mieskuninkaista, mikä tietenkin painottaa tilannetta. Itse asiassa "entiset kuninkaat" voivat jopa pelottaa ihmistä, herättää antipatioita, jolloin yleinen näkemys hallitsijakuninkaasta ei välttämättä tarkoitakaan sitä että hallitsijoiksi olisi tulevaisuudessa tulemassa mies, vaan jopa että miehiä itse asiassa karsastetaan tuleviauuden yhteiskunnassa juuri tämän kummittelevan menneisyyden leiman vuoksi. Miehen äänestäminenhän on hieman sama kuin ajaisi itselleen hitlerviikset. (Ei välttämättä huono asia, mutta siihen liittyy kummallisia menneisyyden taakkoja.) Ja voi olla että tämänkaltaisia jäänteitä on muutoinkin. (Puhumattakaan siitä miten kyselyä voi huomaamatta ohjata sanavalinnoilla, jolloin kysyjän piiloasenteet nousevat esiin.) Tämä ei tietenkään tarkoita että sillä ei tekisi mitään. Vaan sitä että sitä olisi käytettävä erityisen varovaisesti, ja näkemykset tulisi perustella erityisen ahkerasti, tarkasti ja hyvin, erilaiset häiriötilanteet mahdollisimman hyvin huomioon ottaen.
Se, miksi feminismin kritiikki sekoittuu telaketjufeministien kritiikkiin on tietenkin ikävä asia. Siinä on kuitenkin yksi toinenkin puoli. : Naistutkimus on tunnettu siitä että siellä sallitaan todella paljon erilaisia diskursseja. Siksi telaketjufeminismin kritiikki on yhden feminstisen näkemyksen, toki marginaalisen sellaisen, käsittelyä. Feministit eivät kovin voimakkaasti ota telaketjufeminismiin kantaa. Toki he mainitsevat että "kovin moni naistutkija ei ota sellaista kantaa". Mutta he eivät moiti telaketjufeminismiä siitä että nämä vääristelisivät feminismiä. Kommentti on aina puolustusreaktio siihen että jossain on taas ollut joku "miesasiamies".
Diskurssien runsaus nähdään tietysti itsekriittisyyden kautta : Sehän sanoo että kaikesta on lupa keskustella. Eikä yhden oikeus puhua ole toisen oikeus olla puhumatta, joten mistään sorrosta ei ole kysymys. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että tämä johtaa helposti "merkityksettömään diskurssiin", jossa on vain erimielisyyksiä ja paljon puhetta, mutta josta ei seuraa yhtään mitään. Silloin ei voida puhua itsekriittisyydestä. Koska ei ole mitään kriittisyyttä, vaan enemmän kaiken salliva puhuminen. Tästä on tietenkin se kätevä seuraus, että mikä tahansa kritiikki voidaan tulkita joko "naistutkimuksen sisäiseksi diskurssiksi, jossa miesasiamies ei ymmärrä että hän puhuu ihan samasta asiasta kuin naistutkijatkin", tai sitten "näkemykseksi joka ei ole naistutkimuksessa kaikkien hyväksymä." Kun ei ole varsinaista yhtenäistä ydintä eikä muotoa, ei ole muuta kuin marginaaliosien moittimista. Ja tähän epämääräisyyteen viittaamalla naistutkimusta on moitittu.
Tämä keskustelukulttuuri on tietenkin humanistisilla aloilla muutenkin aika yleinen, ja moittijat ovat usein luonnontieteen kannattajia. Vallankäytön kannalta voidaankin sanoa että vastakkain on näkemykset joita on helppoa lähestyä itsekriittisyyden määritelmäerojen kautta. Käytän heittomerkkejä, koska ne kuvaavat eräänlaisia stereotyyppisiä hahmoja enemmän kuin "aktuaalista tilaa". Niiden kautta asiani on kuitenkin ymmärrettävissä.2
1: "Luonnontieteilijät" haluaisivat ratkaista kysymyksiä ja löytää tuloksia, jolloin itsekriittisyys tarkoittaa sitä että huonoja näkemyksiä heitetään syrjään ja keskitytään parhaimpiin. Muut näkemykset jätetään syrjään, ja parhaimpien kritiikkikin on se, joka saa tilaa. Edes heikompien näkemysten moittimista ei nosteta esiin, ellei siihen ole jotain erityistä syytä. Fobiana on "tyhjänpuhumisfobia".
2: "Humanistit" hakevat keskustelua. Tässä eri näkökulmien arvo lisääntyy. Huonommillekin näkemyksille annetaan tilaa. Tässä kaikessa yritetään nähdä se arvo mikä siinä on, ja poisheittäminen ei siksi ole yleinen asia. Keskustelun nähdään lisäävän käsitystä maailmasta, eikä tavoitteena ole yhden tietyn näkemyksen valtaansaaminen. Fobiana on ”paradigmafobia”, eli se että keskustelu etenisi siihen että olisi vain vähän erilaisia näkemyksiä. Tämä vähentää heistä erilaisten erimielisyyksien mallien määrää, ja tätä kautta yleinen kriittisyys vähenee.
1 Jostain syystä tällä hänen arkijärkeen viittaavalla sanallaan on negatiivisia konnotaatioita, toisin kuin "common sense", arkijärki -sanalla. Jos joku seuraa arkijärkeä, hänellä on "maalaisjärki" käytössä, eli hyvä tuntuma asioihin. Henkilö viittaa asioihin, jotka kaikki tietää. Kaltaiseni egoilija voisi jopa brassata että sehän on demokraattista. Mutta jos sanot että jokin asia on hegemonia, se viittaa samaan asiaan, mutta tuntuu siltä että se on paha asia. Syntyy voimakas mielikuva "vallankäyttöä eli pahaa".
2 Lisäksi on mielenkiintoista etsiä "pseudosuvaitsevaista diskurssia". Ne teeskentelevät olevansa avomielisiä, mutta korostavat näkemyksensä ainoan oikean luonnetta ja kilpailijoiden väärässäoloa. He korostavat pluralismia, diskurssien erilaisuutta ja muistuttavat että herkkäuskoisuutta kauheampi asia on liika kriittisyys joka estää uusien käsitteiden kehittelyn. Mutta he kuitenkin samalla kertovat hakevansa paradigmanpaikkaa. Syy tähän on tietysti se, että he eivät pärjää "luonnontieteellisessä" mutta eivät pohjimmiltaan halua olla "humanistejakaan". Heille systeemi on hävinneiden ideoiden diskurssipeliä. Ja se on kaikille pseudotieteille tyypillinen. "Tieteen norsunluutornit ovat suvaitsemattomia, mutta pian heidän näkemyksensä on voittoisa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti