Ei voi tietää.

Uskontoa perustellaan hyvin usein etiikalla. Tämä on suosittua sekä fundamentalisteista niihin jotka eivät "varsinaisesti usko" mutta jotka kuitenkin katsovat että uskonnosta on hyötyä. Uskomiseen uskomisessa ytimessä onkin usein juuri uskonnon vaikutus moraaliin. Ideaa sovelletaan erialisilla tiukkuustasoilla.

Aggressiivinen strategia.

Ensimmäistä strategiaa voisi kutsua aggressiiviseksi strategiaksi. Siinä esitetään että ateismi ei voi oikeuttaa etiikkaa, ja tämän vuoksi ilman uskontoa ihminen tekisi pahaa. Tätä tuetaan hyvin pahoin itseen vetoavalla argumentilla, jossa uskova kertoo että ilman uskontoa hänkin tekisi pahoja asioita ; Ääneen mainitut paheet ovat harvemmin arkisia, vaan usein kovemmasta päästä. Murha ja raiskaus ovat usein esimerkkeinä.

Tämänlainen kontrolli vaaditaankin. Koska jos tilanne ei todella ole näin, uskovainen olisi hyvä ilman uskontoa ja näin koko argumentilta romahtaisi pohja. Hän toimisi esimerkkinä siitä että teoriassa on aukko.

Michael Shermer on käsitellyt tätä argumenttia "The Science of Good and Evil":ssa. Hän korostaa sitä miten näin mainitsevat uskovaiset paljastavat vain oman moraalitt omuutensa. Hän on sitä mieltä että jos ateisti näyttää toimillaan että hän tekee hyvää, hän on faktuaalisessti näyttänyt että Jumala olisi välttämätön hyveille.

Shermer näkeekin että uskonto vetoaa meissä olevaan lajikohtaiseen moraalisuuteen. Ihmisillä yksinkertaisesti tapahtuu käsitesekaannus, jossa he luulevat että uskonto motivoi heidät olemaan hyviä, vaikka tosiasiassa uskonto vetoaa meissä kaikissa olevaan syyllisyydentunteeseen, koska me teemme tekoja joista emme ole ylpeitä.

Passiivinen strategia.

Passiivinen strategia ei perusta oikeutukseen vaan itse asiassa tietoteoriaan. Siinä esiintyy se, että ateismi ei voi perustella etiikkaa ; Tässä korostuu se, että etiikka ei ole tunteilua koska vaikka ihmisellä on omatunto, on hän myös perisynnin alainen ja erehtyväinen. Tunteet eivät ole riittävä perustelu joten etiikkaa ei voi tietää. Tarvitaan auktorisoija joka ei erehdy. Tälläinen on Jumala.

Ihminen joka seuraa arvojaan ei välttämättä tiedä mikä on oikein. Tämä näkemys korostaa sitä miten ihminen on erehtyväinen, joten ihmisvetoinen etiikkakin on erehtyväistä. Fundamentalistit selittävät asiaa esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymyksessä ; Moni pitää homoseksuaalisten oikeuksien rajoittamista vääryytenä koska he luottavat inhimilliseen etiikkaan. Heidän etiikkansa ei nojaa Jumalaan joten kysymys on erehtymisestä joka voitaisiin korvata sillä että vedotaan Jumalaan.

Tämä strategia saa vähemmän käsittelyä kuin voisi luulla. Tämä yleinen argumentin muoto sekoitetaan usein aggressiivisempaan muotoon ja siihen esiintyy harvemmin vasta -argumentteja. Vaikka tosiasiassa vastaus löytyy samasta tietoteoriasta, joka tässäkin etiikassa on takana. Ratkaisu löytyy siitä että miten erehtyväinen ihminen voi tietää. Ilman tietoa etiikka ei ole perustelua. Strategia käyttää siis perustelurakennetta sen omaan sovelluskohteeseen - mikä on onnistuessaan tietysti aina yhtä hauskaa koska toinen on sitoutunut omiin lähtökohtiinsa lähtiessään argumentoimaan niiden kautta. (Tai sitten ohittaa tilanteen ja tunnustautuu epäkoherentiksi ideologiajuntaksi jota ei koherenssi, logiikka tai perustelut yhtään kiinnosta.)

Ideana on se, miten ihminen voi tietää että Jumala on erehtymätön etiikassa. Jos ihminen vetoaa Jumalan hyvyyteen viittaamalla asioihin joita ihmiset pitävät hyvänä, vetoaa moraalilakeihin joilla Jumala oikeutetaan, jolloin moraalilaki itsessään on perustelu ja siihen ei tarvita Jumalaa. Oletus Jumalan erehtymättömyydestä on oletus, jonka pohjalla on aina erehtyväisen ihmisen päätelmä tai erehtyväisen uskovaisen ihmisen tekemä uskon loikka. Tämä johtaa siihen että lopputulos on oletuksenvaraista. Premissi ei muutu perusteluksi tai johtopäätökseksi sillä että se kirjataan ylös ja lausutaan ääneen. Tätä kautta saadaan korkeintaan selkeytettyä ajatusrakenne ja löydetään sieltä ne oletukset, jotka jäävät oletuksenvaraisiksi.

Olennaista tämän jälkeen onkin vain muistaa, että on yksi ja sama olettaako etiikan määritelmät vai olettaako jonkin etiikan taakse jonka kautta etiikka määrittyy. Oletuksenvaraisuudesta ei päästä eroon. Joten olisi kummallista väittää että uskovaisten oletuksenvaraisuus pelastaisi ateismin jonka etiikkakuva on oletuksenvarainen.

Näin koko väite uskonnon eettistämisestä vaatisi jotain todisteita joita ei voida saada mitenkään muuten kuin irrottautumalla uskovaisten tai uskontomielisten käyttämästä argumentaatiosta. Ne kun johtavat umpikujaan on selvää että ne ovat huonoja menetelmiä jotka eivät ratkaise sitä jota ratkaisemaan ne on johdettu. Näin ollen, vaikka emme tiedä ratkaisua kysymykseen, on selvää että uskovaiset ovat väärässä nykyargumentaatiossaan. Monia ajatus lohduttaa pirusti.