Julkinen salaisuus on se, että en osaa jalon lajimme painiosioita, abrazarea. Yksi syy tähän on se, että olen melkoisen pieni. Ja toisaalta koko miekkailun ideana on ottaa käteen jotain, joka lisää ulottuvuutta niin että ei tarvitse sorhata niin paljoa lähituntumassa. Paini on jotain jossa miekan funktio on varsin etääntynyt sen tarkoituksesta. Toisaalta ruumiinrakenteeni on myös sellainen, että olen pitkä ja minulla on ruumiin mittasuhteisiin nähden kohtuuttoman paljon raajoja. Tämä tarkoittaa hyvää ulottuvuutta. Kaiken kaikkiaan pyrin käyttämään vahvuuksiani ja välttämään heikkouksiani. Sitä kutsutaan strategiaksi.
Tänään kuitenkin sain ensimmäisen "mylläkkävoittoni", voiton joka tehtiin puhtaasti painitilanteessa. Pääsin kertomaan onnekkaalle häviäjälle, että juuri hän oli ensimmäinen joka hävisi minulle painissa. Ja että mikään myöhempi voitto ei voi viedä tämän tappion katkeruutta häneltä pois. Hän on silti aina ja ikuisesti se, joka ensimmäisenä hävisi minulle. Ja tulen aina muistamaan hänet osittain tämän tappion kautta, sidon tämän olennaiseksi osaksi hänen identiteetin ilmenemistään minulle.
Taustalla oli se, että leikimme tikarilla. Toinen tiesi että minulla on tietty strategia ja siihen syyt. Ja lähti ratkaisemaan siten miten pitääkin, eli hyökkää heikkouksiani vastaan vahvuuksillaan. Näin päädyinkin lähes heitetyksi maahan. Onneksi sain astuttua siten, että en kaatunut. Lähdin itsekin kunnon kyynärvarrella tehtyyn päänhallintaan, painamaan häntä kyykkyyn. Tämä oli hänen suuntansa, johon hän minua halusi painaa, joten annetaan hänen toki tehdä näin. Hän vahvensi asentoaan, jolloin vaihdoin käden asentoa ja lähdin kääntämään toiseen suuntaan, selkää kohden. Kun hän kerran oli painamassa siihen suuntaan. Koska käteni oli kämmenotteessa, menetin alaspainamisvoimaa, joten arvon vastakumppanini olettanut että lähtisin painamaan sillä häntä alas heti kun hän korjaa asentoaan taaksepäin kääntämistä vaikeuttamaan, joten hän jätti tältä osalta varmistamatta ja sitoutui puolustamaan aktiiviselta horjutukselta. Näin sainkin hänet alas.
1: Tässä on itse asiassa kaksintaistelulogiikkaa ; Toiminnan ratkaisi oletus siitä mitä toinen olettaa minun tekevän ja tämän vastatekniikan olettaminen ja counterin rakentamista tälle. Olennaista on kuitenkin huomata, että tosiasiasa koko tilanne oli varsin pitkä. Ei ole järkevää tehdä "liian ovelaa strategiaa", jossa on liian paljon "hän olettaa minun olettavan hänen olettavan..." Sillä jossain vaiheessa kuviteltu vastareaktio onkin omista oletuksista poikkeava - jo siksi että sama tilanne voidaan ratkaista eri tavoin. Näitä kaikkia ratkaisuita ei kuitenkaan ratkaista samalla vastatekniikalla. Kuitenkin tilanteen pyöriessä juuri sillä hetkellä oleva tila voidaan kuvitella "lähtötilaksi", josta voidaan laskea siirto pari eteenpäin. Kompleksisuus pienenee kun koko kamppailua ei ennusteta, vaan dynaamisesti mukaudutaan vallitsevaan tilanteeseen.
Hyvin pienen mylläkän jälkeen päädyimme siihen, että oikea käteni hillitsee hänen vasemman kätensä lukkoon. Ja painan hänen oikeaa kättään lattiaan lukko -otteella jaloilla siten että oikea polvi painaa kämmentä ja vasen polvi on kyynärtaipeen kääntymistä estämässä. Oikea käteni oli vapaa, joten pääsin sillä mukavasti törkkäämään tikarilla.
1: Jalalla tehtävää lukkoa en ole harjoitellut missään. Se oli jotain omituista, jota minulle tapahtuu aina silloin tällöin. Ratkaisutavat menevät aivan erilaiseen kontekstiin. Näin on käynyt esimerkiksi, kun kaatuessa olen tehnyt jonkun normaalisti kädellä ja tikarilla tehtävän disarmin jalalla siten että kenkä ja jalkaterä ovat se tikari ja jalka se mikä on normaalisti käsivarsi. En ole näitäkään miettinyt, saati harjoitellut jotain näin kummallista.
Olin tietysti tämänlaisen vääntämisen jälkeen varsin poikki. Ajattelin ensin että se johtuu ensisijaisesti huonosta kunnosta. Tälle onkin hyviä syitä, koska olen aina harjoituksissa väsynyt. Kuitenkin sitten mieleni siirtyi siihen, miten nykyisin teen paljon enemmän ja rankempia asioita kuin alkupuolella. Tätä kautta mukana on toinenkin osuus. Treeniväsymys johtuukin paitsi huonosta kunnosta, niin se voi johtua myös innostuksen tuomasta sitoumuksesta ja ahkeruudesta. Siksi voidaankin sanoa niin -kannustavasti negatiivisen kautta- että jos treeneissä on väsymys, niin silloin on huono kunto. Ja jos treeneissä ei ole väsymystä, niin silloin ei ole riittävän sitoutunut harjoitteluun. Väittäisin että kuntopuoli on helpompi pitää kasassa. Moni kun tympääntyy toistoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti