Asiaa voisi lähestyä siten, että Kysymys on pohjimmiltaan "johdon luonteesta".
Oletetaan ensin että yhteiskunta toimii hyvin. (Ei ehkä täydellisesti, vaan hyvin.) Tällöin huipulla on "hyviä ja vahvoja". Alhaalla totteleminen ja kuuliaisuus heijastaa silloin hyvyyttä. Pullikointi on tälöin pahuutta joka laitetaan kuriin. Tässä on taustalla tietysti se, että jos olet heikko, ei kunniallisuudella ole tavallaan mitään väliä. Jos olet kunniaton ja heikko, sinut tallataan jalkoihin. Tätä kautta vain vahvojen tarvitsee miettiä tämänlaisia asioita. Heikommat voivat vain joko alistuneesti myöntyä vahvojen tahtoon, joko hyvällä tai pahalla. Heidän kunniallisuutensa ei ole "merkittävää", eli valinnan kautta tapahtuva asia jossa on mukana kyky muuttaa asioita.
Jos johto onkin paha, negatiivinen järjestelmä, on johdossa "pahoja ja vahvoja". Silloin heikon ihmisen on oltava taistelutilassa. Heikkous johtaa silloin taistelutilaan, armottomuuteen, ryöstelyyn ja muuhun vastaavaan toimintaan ; Voidakseen olla lempeä ja jalomielinen tämänlaisessa pahassa maailmassa vaatii resursseja, joita tämänlainen yhteiskunta sallii vain niiltä joilla on voimaa. Tällöin heikko jolla on halu tehdä hyvää ei omaa kykyä tehdä sitä, jolloin hänen kunniallisuutensa ei ole "merkittävää".
Luultavasti molemmissa tapauksissa johto perustelee alaisilleen sitä, miten hänen valtansa on oikeutettua. Näin molemmissa maailmoissa virtaa tarinoita siitä, miten vallassaolevilla on vallan lisäksi kunniaa. Yksi kulttuurirelativismin kirjon synnyttäjä lieneekin juuri se, että eri ihmiset uskovat eri yhteiskunnissa eri tarinoihin. "Hyvät" ja "pahat" vaihtuvat kansojen keskuudessa vaikka tarkasteltavat vallassaolijat pysyisivätkin samoina.
Voitaisiin jopa ajatella että tästä päästään kurkistamaan hieman Nietzscheläiseen maailmaan, jossa vallanhalu on pyrkimyksenä joka muuttaa maailmaa ja jossa päädytään hyvän ja pahan tuolle puolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti