Scriptum, nonpost.

Hei lukija!

Tämä on 500 blogiviestini. Melkoinen määrä. Tapanani on ollut miettiä blogaamista aina näiden satalukujen taittuessa. Tämä ei ole poikkeus. Tämä on hieman aikaisempia oudompi.

Tällä kerralla lähestyn asiaa siltä näkökannalta, että viestini olisivat kirjeitä. Tietenkin nykysuomen sanakirjan virallisen määritelmän mukaan ne eivät ole: Sen mukaanhan kirje on "Kuoreen pantuna tai muuten suljettuna tavallisessa postissa lähetettävä tiedonanto." Sen sijaan käytän epävirallisempaa versiota jossa kirje on kirjoitetussa muodossa lähetettävä viesti joko luonnolliselta- tai juridiselta henkilöltä toiselle. Kirje on ollut aikaisemmin merkittävä matkojen päähän kommunikointikeino. Kirjeet ylläpitivät ystävyyssuhteita ja kertoivat vähintään siitä että oltiin elossa, hengitettiin ja mietittiin toisia.

Muutenkin pitäisi miettiä, minkälainen kirje blogiviesti on ja ei ole. Tämä on tarpeen koska kirjeitä voi tietysti olla monenlaisia, ja vain osa on relevantteja.
1: On liiketoimien vuoksi lähetettyjä, yksityiskirjeitä, kerjuu, kiristys, kiitos ja rakkauskirjeitä, joita lähetetään yhdeltä taholta toiselle. Nämä ovat yksityiskirjeitä.
2: On laajemmin lähetettyjä, avoimia kirjeitä, jotka ovat useiden luettavissa. Näitä voivat olla esimerkiksi lähettämisen lisäksi myös lehdistön julkistamia viestejä.
3: Kolmas päätyyppi on taiteelliset viestit, jota edustaa esimerkiksi Runebergin "Vanhan puutarhurin kirjeitä", joka on kaunokirjallisuutta joka on esitetty kirjeen muodossa.
4: Kenties vaikeinta luokiteltavaa on tietenkin taiteelliset kirjeet jotka eivät ole fiktiota. Esimerkiksi Ciceron kirjeet ovat muodoltaan hyvin erikoisia. Ne on lähetetty kohdehenkilölle, mutta ne on myös julkaistu kirjoina. Tämä taas oli siihen aikaan hyvin erikoista, yleensä kirjeitä ei säilytetty ja niistä tehty kirjoja. Cicero ei julkaissut omia kirjeitään, vaan ne julkaisi hänen orjansa Tiro. Erikoista on kuitenkin se, että Cicerolla oli lähettämänsä viestit tallella; Ilman niitä Tirolla ei olisi ollut mitään julkaistavaa. Kirjeidenhän kuuluisi olla vastaanottajillaan. Tämä tarkoittaa sitä että kirjeistä on otettu kopiot, ja tämä vihjaa siihen suuntaan että Cicero olisi halunnut jossain vaiheessa julkaista kirjeensä. Ciceron kirjeet käsittelivät mm. politiikkaa ja ne eivät tietenkään muuttuneet fiktioksi julkaisemisen jälkeen. Toinen roomalainen jonka kirjeet ovat monille tuttuja on Ovidius, joka kirjoitti sekä faktaa että fiktiota. Hän kirjoitti muun muassa mytologiaa "Heroides" -kirjeeseen ja hänen runomuodossa kirjoittamansa faktakirjeet "Epistulae ex Ponto" hän kirjoitti maanpaossa ystävilleen.

Selvästi blogiviestini ei ole yksityinen kirje. Lisäksi se tuskin kuuluu kirjesalaisuuden piiriin; Kirjesalaisuudellahan suojataan vastaanottajaa; Vain vastaanottaja saa lukea ja vain hän saa esimerkiksi julkistaa lehdessä saamansa kirjeen. Toki lähettäjäkin voi tehdä viestistä kopion lehdistölle, mutta tämä tekee kirjeestä avoimen. Vastaanottajan tekemä julkaisu tekee siitä tavallaan vain julkaistun.

Nämä ovat siis eräänlaisia avoimia kirjeitä.

Toinen tärkeä tapa luokitella kirjeitä on sen muoto. Tätä eroa on pidetty tärkeänä: Retoriikan mestari Quintilianus on esittänyt että yksityiskirje on yksinkertainen ja kehittyneempi tyyli sopii vaikkapa filosofiseen kirjoittamiseen. Tosin epistulata voisi hänestäkin olla kaunokirjallisuuden laji, jos sen tyyli olisi riittävän mutkikas.
1: Kirjeen kieli on usein tuttavallista, mutta muodollisiakin kirjeitä tunnetaan. Samoin muukin kielenkäytön tapa voi olla joustava ilman että viesti lakkaa olemasta kirje. Esimerkiksi Ovidius kirjoitti usein kirjeitään runomuodossa, koska tämä oli hänelle helpompi tapa kuin proosa.
2: Tavallisesti ajatellaan että kirjeellä on muoto, jossa aloitetaan tervehdyksellä ja lopetetaan lopukkeella. Siinä on usein tieto kirjoittajasta, vastaanottajasta, kirjoitushetki, allekirjoitus, salaus, lähetyshetki, saapumishetki, lukuhetki ja liitteet. Ongelma on siinä, että mikä tahansa näistä tiedoista voi puuttua. Voi olla että kirje itsessään ei ole niinkään mikään tietty formaatti, kuin julkistamisen ja levittämisen muoto. Tässä vaiheessa voidaan miettiä vakavasti, miten suuren loikan olen tehnyt miettiessäni sitä onko blogaamiseni kirjeiden kirjoittamista.

Miksi lähden tarkkailemaan asiaa juuri kirjenäkökulmasta? Vastaus löytyy Roomasta.

Plinius nuorempi oli retoriikan, puhetaidon, ystävä. Hänet tunnettiin taitavana oikeudessa esiintyjänä. Aikansa lakikettu siis. Hän kirjoitti kirjeitä, joita hän selvästi halusi julkaista. Tämä julkistamisinto tiedetään muutamasta syystä: (1) Pliniuksen kirjeet olivat tyylillisesti todella hiottuja. (2) Niiden sisältö ei juurikaan koskenut kohdehenkilöitä joille ne oli lähetetty. (3) Kirjeissä on paljon lainauksia taiteesta. (4) Hänen kirjeensä käsittelivät yksityisiäkin asioita yleisestä näkökannasta. Toisaalta hän on kirjeissään Tacitukselle esittänyt että kirje oli ystäville tarkoitettu, kun taas historiankirjoituksella oli erilainen kohdeyleisö. Hän ei siksi mainitsekaan että hänen kirjeitään olisi tarkoitettu laajemmassa seurassa ääneen luettavaksi. Recitatio -eli luentotilaisuudet olivat right out.

Ideana on tietenkin se, että korostan tiettyä seikkaa. Plinius nuoremman kirjeitä pidetään kaunokirjallisena ennen kaikkea siksi että ne on julkaistu ja hän on taiteilija. Samaan tapaan kuin monien kirjailijoiden päiväkirjat ovat kaunokirjallisuutta vaikka niiden kirjoittaja ei ole tarkoittanut niitä julkaistuksi.

Kun esitän juttujeni olevan kirjeitä, viittaan että ne on kenties tarkoitettu hieman pienemmälle ihmisjoukolle. Nykyisille ja ehkä tulevillekin ystäville. Ja että ne eivät mistään taikaiskusta muutu filosofiaksi, koska en ole filosofiassa kuin amatööri, joskin innokas sellainen. Siksi pidän ajatuksesta siitä että ne ovat kirjeitä. Päiväkirja ne eivät kuitenkaan ole. Sillä niitä pidän henkilökohtaisempina. Sellaisina, joissa mainitaan sellaisia asioita, joita ei haluta edes läheisten tietävän. Siksi niissä on ne pienet lukot. Siis kirjeitä.

Teidän Suosioonne Sulkeutuen: Tuomoh.