Lapsi sisällämme.

"Ohjaaja oli luulossa, että lasten maailma on mehua ja keksiä. / Penikat ei tunne sääliä. He ovat aikuisia julmempia."
(Absoluuttinen nollapiste, "Raami")

Yleensä lapsiin liitetään hyviä ja mukavia asioita. Lapset ovat viattomia, turmeltumattomia. He ovat avomielisempiä ja suvaitsevaisempia. He ovat aidompia ja tunteellisempia. Tai näin ainakin ajatellaan.

Lasten tapa suhtautua maailmaan onkin erilainen. Tämä tiedetään sillä, että eri ikäisiä lapsia on tarkkailtu ja tutkittu ja iän mukana on saatu eroja. Yleisimmin tunnettuja ovat luultavasti Jean Piagetin tutkimukset. Niissä selvisi esimerkiksi se, että ennen suunnilleen 7 ikävuotta lapset ajattelevat paljon eri tavalla kuin tätä vanhemmat. Esimerkiksi:
1: Nuoret lapset ajattelevat teleologisesti: Toisin sanoen, kun he haluavat ymmärtää jotain asiaa, heille ei riitä mekaaninen selitys, vaan pitää löytää motiiveihin ja tunteisiin sidotut syyt sille, miksi asia tapahtuu. Siksi tiilen putoamisen selittäminen maan vetovoimalla ei ole lapsesta tyydyttävä selitys. Vaikka se kertoo syyt, lapsen tunne selityksestä ei täyty.
2: Lisäksi he ajattelevat antroposentrisesti, eli asiat ovat ymmärrettäviä ja kiinnostavia ja katsottavia ja olemassa nimen omaan ihmisten perspektiivistä. Kivet, kalliot ja eläimet ovat heistä olemassa koska ne ovat jotain ihmisille.
3: Jäljittely on heillä tärkein oppimisen muoto, vasta myöhemmin ymmärrys korostuu.
4: Toiset ihmiset tulkitaan egosentrisesti, oman itsen kautta.

Myös lasten sosiaalisuus saa ajan mittaan uusia elementtejä. Lapset ilmaisevat monia tunteita jo synnynnäisesti. Ja he myös ymmärtävät melko varhain toisten ajattelun ja tunteet. He käyttävät tähän liittyvää sanastoa. Noin kolmivuotiaana lapset erottavat melko hyvin tunteita ja puhuvatkin niistä muutamista. Mutkikkaampi tunteiden ymmärtäminen onnistuu vasta kouluikään siirtymisen vaiheilla ; Tunteiden nyansseja tulee vähittäin lisää, ja esimerkiksi kolmivuotiaan ja tätä nuoremman häpeä ja syyllisyys ovat sen verran epämääräisiä, että osa näiden erottelusta tulee vanhempien tilannesidonnaisesta tulkinnasta, ja poliisityöstä siitä onko piparipurkki tyhjä vai ei, eikä lapsista itsestään.

Kouluikään siirtyessä tapahtuu myös erikoisia asioita muiden tunteiden tulkinnassa: Varhaisemmin lapset tulkitsevat toisten tunteita näiden ilmeistä. He kuitenkin myöhemmin tulkitsevat enemmän tilannetta kuin kasvoja. Tämä kohta on tietenkin hieman mutkikas asia, koska ensimmäinen on herkkä sille että toinen teeskentelee ilmeensä. Toisaalta koetut tunteet eivät aina vastaa ulkopuolista tilannetta, joten aito tunne joka pääsee ilmeisiin asti voidaan vahingossa tulkita teeskentelyksi.

Lapset tulkitsevat persoonia myös eri tavoin kuin isommat lapset ja aikuiset:
Livesley ja Bromley tekivät tutkimuksia lapsilla ja huomasivat, että 6-7 vuotiaat lapset eivät vielä juuri lainkaan mieti ihmisten sisäisiä tunteita. Henkilöistä kiinnostaa ulkoiset ominaisuudet, kuten ikä, vaatetus ja muut vastaavat asiat. Toiset ihmiset tulkitaan oman itsen kautta, egosentrisesti. Toinen tyypillinen piirre on se, että ihmiset tulkitaan kokonaisvaltaisesti hyvä-paha -akselilla, tai "kiltti-tuhma" -akselilla. Ja kaikki toisten käytöstä ja persoonaa koskevat tulkinnat liittyvät erottamattomasti siihen, pitääkö lapsi henkilöstä vai ei. Hieman yllättäen kyvykkyyteen liittyvät kuvaukset tulevat mukaan kuvioihin melko myöhään, vaikka ne ovatkin ulkoisella toiminnalla mitattavia.

Tosin ainakin minusta aika usein tuntuu, että varhaislapsuuden piirteet nousevat kuin itsestään esiin. Ei tarvita kovin paljoa vaivaa, kun esimerkiksi minulla nousee antropomorfistisia mielikuvia. Tästä hyvä esimerkki on sisareni "punainen tuoli" -kuvakooste. Sen tavoite oli tutkia kontekstisidonnaisuutta ja yhteiskuntamme kätkettyjä normeja ja sääntöjä ja odotuksia erilaisista asioista. Minulle se muuttui symboliseksi seikkailuksi, jossa tuoli oli jonkinlainen ihmisenkaltainen aktiivinen toimija, eikä passiivinen kasa muovia. Samoin uskontojen ajattelutavan taustalta on helppo huomata "Piagetin lapsi"; Tähän riittää luomiskertomusten lukeminen, jossa ihmsiellä on erityisrooli, ja joissa korostuu ihmisen asema esimerkiksi eläinten hallitsijana ja vaalijoina. Toki voi olla että lapset todella näkevät jotain jonka maailma raastaa irti, joten mikään "uskonto on lapsellista -todistus ateismin puolesta" tämä huomio ei ole. Yhtä hyvä/huono vaihtoehtoselitys kun olisi se, että ehkä Jeesuksen "Antakaa lasten tulla minun tyköni" onkin sisältänyt syvempää psykologista viisautta, kuin mitä tulkitsija on ajatellut.

Lisäksi tuntuu että on helpompaa moittia jotakuta josta ei pidä. Tosin tämä ei tarkoita sitä että taidot jäisivät huomaamatta, mutta maininnan tasolle pääsevät helpommin heikkoudet, jos henkilö on "tuhma". Myös itsekeskeisyys ja asioiden katsominen omasta vinkkelistä tuntuvat liiankin useilta. Ehkä se ei olekaan se "sisäinen eläin" vaan se "sisäinen lapsi"? Ehkä olenkin saavuttanut sen, jota monet naivismin ystävät luulevat tavoittelevansa kun pistävät paikkoihin pörröisyyttä, pehmeyttä, tyypiteltyjä muotoja ja värejä ja muuta mukavia asioita korostavat näkemykset. Ehkä he tavoittelevat fantasiaansa lapsuudesta, joka ei olekaan se "aito lapsuus", vaan lapsuuden illuusio, unelma jossa paha on lakaistu maton alle olemattomiin. Tämänkaltainen voikin hyvin rakentuua "sisäiseen aikuisuuteen", eli iän mukanaan tuomille korkeammille sosiaalisille taidoille, kehittyneemmille tunnenyansseille ja selkärankatasolle opetelluille sisäistetylle nyrkkisäännöille siitä miten kompleksi kappalekokonaisuus nimeltä "toinen ihminen" toimii. Ehkä heillä on jotain sellaista josta kaltaiseni "ikuinen lapsi" ei voi uneksiakaan.