Syvällisyys

Melko usein joku kuvaa itseään syvälliseksi ihmiseksi. Tällä ei kuitenkaan ole mitään kovin tarkkaa määritelmää.

Ensimmäinen ja yleisin yhteys tällä on se, että se esiintyy pääasiassa "self-claimed" muodossa, eli sillä tuetaan joko (1) itseä tai (2) samanmielistä. Sen sijaan jos joku edustaa jotain kilpailevaa näkemystä ja on erimielinen, häntä ei käytännössä koskaan sanota syvälliseksi. Käytännössä syvällisyys esiintyy pinnallisuus sanan vastakohtana. Tällöin syvällisyys syntyy siitä että joko (1) muotivirtauksia seuraava tai (2) skientistiä tai skeptikkoa kritisoidaan siitä että he ovat pinnallisia. Näin saadaan rakennettua ylemmyysasemaa, ja syvällisyys on vain jotain jota eiskientistit tai epämuodikkaat ihmiset kutsuvat itseään.

Toinen tapa käsittää syvällisyys on aiheen kautta. Tällöin ajatellaan että toiset aiheet ovat syvällisiä ja toiset pinnallisia. Tässä kohden on kuitenkin paljon hajontaa.
1: Luultavasti yleisin tässä kohden vastaan tuleva käsite on sana hengellinen. Tällöin syvällisyys syntyy siitä että käsitellään aiheita jotka koskettavat tuonpuoleista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että jos aiheet ovat uskonnollisia tai käsittelevät tuonpuoleista, henkimaailmaa ja muita vastaavia aiheita, joita ei voida tutkia tieteellisesti, se on syvä.
2: Toinen tapa taas on se, että syvällisyys tarkoittaa fysiikan kaltaisia tieteitä. Sitä ei tällöinkään liitetä arkipäiväisempiin asioihin. Kvanttifyysikko voi "miettiä syvällisiä", mutta sianjalostajan työ ei ole syvällistä. Tällöin tietyissä tieteenaloissa on jonkinlainen "kosminen/yliluonnollinen leima". Monet on ymmärrettävä siten, että ne ovat kehittyneet sellaisista alueista jotka "ovat aikaisemmin olleet tyypin yksi hengellisiä." Esimerkiksi tähtitiedettä tehtiin aluksi, ennen Galileita, pitkälti ennustamisen ja horoskooppien vuoksi. Samoin tietyt luontaishoidot voivat olla syvällisiä, koska ne ovat aiheita jotka liittyvät uskonnollisiin asioihin.

Tässä kohden on tavallaan takana ajatus siitä että maailma oletetaan dualistiseksi. On pinta, jota edustaa fysiikka, tiede, tieto. Kaikki se, mikä järjellä on saavutettavissa, käsitettävissä ja ymmärrettävissä. Lisäksi ajatellaan että olisi jotain jota ei voida tietää. Tästä sitten spekuloidaan ja esitetään väitteitä. Kritisoijat eivät saa samaa tietoa, joten tietäjä on ylemmyysasemassa ja kriitikko on vain pinnallinen, ja asioista ymmärtämätön. Tässä on filosofisesti se ongelma, että se on oikeastaan vain määrittelemällä tehty ad hominem: Universumi määritellään sellaiseksi että "se ylittää tiedontavoittelijoiden järjen" ja sitten tästä tuntemattomasta väitetään omattavaksi tietoa, joka on syvällisyyttä. Näin toiset määritellään typeriksi. Tämä on teknisesti aivan sama juttu kun olettaisi maailman materiaaliseksi, ja sitten määrittäisi kaiken spekulaation haihattelevaksi typeryydeksi, jolloin hengelliset aiheet määrittyvät kuin itsestään negatiiviseksi filosofiaksi jossa "rakastetaan tyhmyyttä". Temppu on molempiin suuntiin sekä valitettavan halpa ja käytetty.

Tästä päästäänkin kuin mutkan kautta syvällisyyden toiseen määrittelytapaan. Siinä ei ole aihepohjaisuutta eivätkä ne perustu ongologian määrittelyyn. Sen sijaan se käsittelee syvällisyyttä kuin se olisi metodi, tapa jolla hankitaan tietoa - tai oikeastaan ymmärrystä, joka eroaa tiedosta siten että se on konkretian tasolle nostettu kun tieto itsessään on mekaanista. Tässä kohden määrittelyt ovat keskenään ristiriitaisia, mutta yksittäin ne ovat OK. Tässä kohden syvällisyys pitää tosin määrittää aina erikseen, jotta tiedetään mitä se tällä kertaa tarkoittaa. Yleensähän sanaa käytetään erityisen huolimattomasti.
1: Ensimmäinen on tarkkuus ja asioihin keskittyminen. Tässä syvällisyys tarkoittaa sitä että arkielämän ajattelu on pinnallista. Näet, teet ja toimit. Syvällisyys tulee kuvioiin heti kun asioille ruvetaan miettimään tarkempia syitä. Tällöin käsitteiden tarkkuus ja analyytttinen pilkkominen tulevat mukaan kuvioihin. Tässä yksinkertaisen asian takana nähdään monimutkaistamista, joka voi pelkistyä ymmärrykseksi. Eli pienissä asioissa nähdään vielä pienempiä asioita ja näiden "asioiden välisen tanssin askeliakin tunnetaan". Helpoista asioista tehdään vaikeita, ja ymmärryksen kautta näistä samoista vaikeista asioista saadaan taas helppoja. Kuin tie ZEN -mestariksi. "Kun tavallinen ihminen saavuttaa tiedon, hänestä tulee tietäjä ja kun tietäjä saavuttaa ymmärryksen, hänestä tulee tavallinen ihminen."
2: Toinen taas keskittyy tiedostamattomaan tai esitietoiseen ajatteluun. Tällöin syvällisyys tarkoittaa sitä että hyödynnetään sitä tietoa ja taitoa, joka tunteissamme ja intuitioissamme on. Tämä usein yritetään erottaa pelkästä arvailusta, jolloin syvällisyys tarkoittaa tunteellista tai tunteidensa kautta elävää. Mutta ei aina. Jos erottelu tehdään, on kuitekin yleisempää että tulos ratkaisee jälkikäteen: Jos tunne oli väärässä, se oli arvaus ja hairahtuminen ja jos se osui oikeaan, kyseessä oli intuitio ja syvällinen tieto. Joskus erottelu voidaan tehdä hyvinkin, ja esimerkiksi miekkailussa tämä "ei kerrottava tieto" on todella tärkeässä osassa. Tällöin voidaan sanoa että syvällisyys tarkoittaa intuition kautta saatua (ammatti)taitoa/ymmärrystä, joka voi perustua lahjakkuuteen tai harjoitukseen tai molempiin.
3: Kolmas määrittyy esimerkiksi aforistiseen tapaan, jossa saadaan lyhyeeseen lauseeseen mahtumaan paljon ymmärrystä elämästä, maailmankaikkeudesta tai muista asioista. Tällöin nyrkkisääntöluonne, symbolisuus ja tietyn laajemman touchin saaminen maailmasta korostuu.
4: Neljäs taas korostaa taiteellisuutta. Tämä voidaan tosin selittää useiden ellei kaikkien ylläolevien kautta. Tällöin syvällisyys eroaa arkielämästä, jossa asiat vain tapahtuvat ja analyyttisestä filosofiasta jossa asioihin tartutaan mietiskelyllä. Sillä taiteellinen luomisvoima on se kaiken ydin. Mekanismi on silloin se, mikä tuottaa taidetta. Aiheella ei välttämättä ole väliä. Kivestä ja oksastakin kun voi tehdä taidetta. Tällöin syvällisen synonyymi on luovuus.

Yleisesti ottaen en katso olevani syvällinen ajattelija, vaikka juttuni ovatkin usein syvältä. Pidän itseäni enemmän paikoin huolellisena puurtajana, jolla on innostus. Yritelmiä ja epäonnistumisia on tullut matkan varrella. Onnistumiset kuulunevat muille.
1: Taidepuolelle yritän tehdä jotain tutkimusmatkoja, mutta en ole siinä järin hyvä, vaikka minut lapsena laitettiin fiksusti kehittymään kuvataidekouluun. Sielläkin olen lähinnä tarkka värkkääjä. Samoin minulla on musiikkiluokka ja musiikkiopistomenneisyys. Osaan musiikkia kuitenkin vain teoriassa. Konkreettisesti 3/3 on musiikin teoriassa läpi. Kitarassa, siis varsinaisessa soittimessa ei edes 1/3. Musiikkiopistosoittoni tiivistyi siihen että sain sormiharjoituksia, jotka soitin läpi saadakseni lisää sormiharjoituksia. Musiikkia en kokenut koskaan tekeväni. Tosin mekaanisena taitona se tuotti iloa melko paljon. Paitsi silloin kuin ei. Jokin ruuvi kuitenkin puuttui. Minusta olisi ehkä voinut tulla jokin tekninen soittaja. Toisista ei ole taiteilijoiksi.
2: Uskonnollisessa maailmassa homma menee vielä huonommin. Olen ollut kirkkokuorossa monta vuotta ja muutenkin aktiivinen. Vakaumuskin on ollut. Mutta sitä henkistä tilaa ja onnellisuutta, mielentyyneyttä, yhteyden kokemista joka siitä kuulemma seuraa, en ole koskaan kohdannut. Edes nanosekunnin vertaa. Vaikka siis olen hetken verran harkinnut jopa papin uraa. Toisista ei ole papeiksikaan.

Tosin pieni osa syvällisyyden määritelmistä on suorastaan sellaisia että en pidä niitä lainkaan filosofin hyveinä. En välttämättä kenenkään. Sitä kuitenkin yleensä pidetään jotenkin positiivisena asiana. Ehkä ne eivät ole syvällisiä, vaan keinotekoisia ja tekopyhyyttä kerääviä. Tai sitten minä vain olen pahasti väärässä. Sitäkin on tapahtunut.