Sokraattinen metodi eli ἔλενχος, elenkhos oli eräänlaista keskustelevaa ristikuulustelua. Ideana oli se, että Sokrates kulki kadulla ja nappasi, usein pahaa -aavistamattoman, henkilön, jolta hän sitten tenttasi näkemyksiä joihinkin asioihin.
Hän esimerkiksi saattoi kysyä mitä urheus on. Ja jos joku vastasi että se on sitä että ei pakene vihollista, Sokrates saattoi jatkaa kyselemällä että eikö pakeneminen ole urheaa jos se kuuluu vaikka sotataktiikkaan. Hänen ideanaan oli selvittää asioita ja näkemyksiä analysoimalla löydetään jotain. Sen seurauksena syntyy:
1: Kartoitus henkilön näkemyksistä ja hypoteeseistä. Löydetään määrittelyjä sekä katsotaan mitä arkijärjen mukaisia itsestäänselvyyksiä sieltä löydetään.
2: Henkilö ja heidän ajattelunsa on tarkkailun kohde. Tätä kautta voidaan katsoa miten samanlaisia ne ovat muiden näkemysten kanssa.
Sokrateen näkemyksessä on jälkikäteen ajatellen kolme erittäin keskeistä ja mielenkiintoista elementtiä.
1: Keskustelun tarve. Dialogiluonne tarkoittaa sitä että asioista on neuvoteltava ja että ei ole mitään automaattista tietäjää jota vain voitaisiin konsultoida. Tässä on itse asiassa mukana myös eräänlainen ajatus vertaisarvioinnista. Argumentin on vakuutettava paitsi itsensä, myös muut.
2: Analyysin ja rationaalisuuden tarve, joka tarkoittaa sitä että asioita voidaan lähestyä niiden loogisuuden kautta. Kun ollaan tehty keskustelu tiedetään enemmän asiasta. Esimerkiksi Sokrateen yllättämä urheuden miettijä oppii urheudesta näkökulman, jota hänellä ei ole aikaisemmin tullut mietittyä.
3: Dekonstruktio: Sokrates paitsi selvitti miten asiat olisivat, hän myös hyökkäsi normaaleja arkipäiväisiä määritelmiä vastaan osoittaen ne vääriksi tai sellaisiksi että niitä olisi korjattava tarkennuksilla. Tässä on mukana ajatus siitä että ei saa olla tabuja : Jos ne ovat totta, ne kyllä kestävät keskustelun. Totuuksia ei tarvitse suojella, ne ovat vedenpitäviä. Suojelusta tarvitsevat vain väärät luulot.
Kenties erikoisin asia on kuitenkin se, että vaikka intuition pohjalta ajattelu ja rationalismi nykyään ovat hieman eri asioita, Sokrates ei näitä erotellut. Kun hän keskusteli tavallisten ihmisten kanssa, hän ei odottanut "esiopiskelua". Syynä ei ole se, että hän olisi tavoitellut yllätysetua; Toki jos minä hyppäisin puskasta ja kyselisin jostain dinosaurusten latinalaisista nimistä, voisi olla että paleontologian opiskelijakin olisi hetken aikaa hämmennyksissä. Sen sijaan hän ajatteli että ihminen tietäisi jo valmiiksi esimerkiksi sen, mitä urheus on. Sokrates ei olettanut että hän tietää, mutta hän oletti että kaikki tietävät niin paljon että totuutta voitaisiin lähestyä.
On hyvä muistaa että Sokrates käytti tätä erityisen paljon etiikan kysymysten selvittämiseen. Tämä onkin tavallaan hyvä lähestymistapa: Jos haluaisin tietää esimerkiksi jostain taidosta, kuten vaikkapa ajoituksen käyttämisestä miekkailussa, voisin kysyä ammattilaiselta, joltain miekkailunopettajalta. Tuskin hedelmällisin tapa olisi mennä kysymään naapurin pikkutytöiltä. Sen sijaan jos aiheena on se, mikä ihmisistä on hyvää, asia selviää jo luultavasti paremmin.
Toki edelleen on niitä, joiden mielestä dogmatismi ja tiedon lunttaaminen Pyhästä Kirjasta on ratkaisu. Heistä dialogimenettely ei ole toimiva ratkaisu etiikan löytämiseen. Siksipä en heidän kanssaan keskustele, sehän ei toisi ratkaisua etiikan löytämiseen. Omistakoot tabunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti