Pääsiäisen ihme.

"Animals are People. Some People are Animals too."
(Charlie Crews, "Life" ep "the Business of Miracles.")

En ole kristitty, mutta Jeesuksen ristiinnaulitseminen on minulle tuttu ilmiö. Pitkänä perjantaina televisiosta usein lähetetään elokuvia. Niissä on usein melko julmannäköinen ristiinnaulitsemiskohtaus. Minäkin sain nähdä niitä, vaikka perheessäni oltiin aika tiukkoja TV -väkivallan suhteen. "Turtles" oli "liikaa". Jeesuksen naulitseminen taas .. ei. Olin niitä jotka itkivät tässä kohden, eikä syynä ollut uskonnollisen vakaumuksen puute ja vainon kokeminen, pikemmin päin vastoin. Olin kuitenkin melko tavalla kuten Martti Luther, joka vanhana vihasi juutalaisia, koska nämä olivat naulinneet. Luther onnistui kehittämään jopa seitsenkohtaisen suunnitelman. Jostain syystä siitä ei opeteta koulussa uskonnontunnilla. Lutherista muun muassa synagogat tulisi polttaa, rabbeille pitäisi antaa opetuskielto kuolemanrangaistuksen uhalla ja niin edes päin.

Varsinainen kysymys taitaa olla kuitenkin "Miksi?".

Kristillisen perinteen mukaan syy on itse asiassa itkijässä. Jokainen kristitty, joka katsoo Jeesuksen ristiinnaulitsemista, ei saisi siksi miettiä kuinka paha se roomalainen on. Toki kristillinen perinne vihjaa että kenties Jeesus kärsi hänenkin syntiensä vuoksi, mutta aivan yhtä syyllinen on jokainen synnintekijä. On hieman epäselvää kuoliko Jeesus kaikkien syntien vuoksi, vai vain saadakseen armon kristityille. Jos jälkimmäistä, roomalaisella ei ole tuskaan muuta kuin välineen rooli. Ja se on se pääsiäisen sanoma. Se vain tuppaa unohtumaan.

Tämä on ulkoistamista. Pahuus toiseutetaan johonkin tahoon joka on erilainen kuin itse. Tätä sitten voidaan vastustaa, vaikka oltaisiin itse syyllisiä. Sen ansiosta ja vuoksi pääsiäinen on ilon aihe. Ja se on minulle se suurin pääsiäisen ihme.

Mutta minun on helppo olla näsäviisas Lutherin edessä. Sillä syyllistyn itse samantapaiseen asiaan, ja jos jossain onnistun väistämään, niin elän joka tapauksessa yhteiskunnassa joka suosii sen kaltaista toimintaa. Otan pari esimerkkiä:
1: PETA on videoinut kiinan turkistuotannon piirteitä. Vaikka PETA ei yleisesti ottaen ole mikään kovin luotettava lähde, ja firma on esimerkiksi itse valmis tekemään sitä mistä muita syyttää, tässä kohden sillä on pointti. Tuolta se kiinalainen turkistuotanto voi näyttää. Toki teurastaminen ylipäätään näyttää julmemmalta, kuin mitä se on. Esimerkiksi kun itse olin teurastuskurssin tiimoilla jopa siinä ihan "tosi toimessa", se, kun kahtia vannesahalla sahattu, päätön ja nyljetty nauta vielä potkii, tietää että liikkeitä tulee muustakin kuin tuskasta. Kaikki mikä näyttää pahalta ja iljettävältä ei sitä ole. Siksi se, mihin itse kiinnitän huomiota ei olekaan niinkään liikkeet, vaan se (1) tainnutetaanko ja (2) kauanko toimeen menee. Selvää on kuitenkin se, että kiinan touhu on todella julmaa.
2: Samaa on viime aikana uutisoitu myös IKEAsta. Hanhia on kynitty elävältä. Siinä ei puudutusta käytetä, ja otteet ovat ronskeja. Hanhia ei tapeta, koska niistä saadaan näin monta kertaa höyheniä. Aiheesta tuli myös televisiodokumentti, jossa ostajiksi naamioituneet journalistit saivat selville että (1) valvontaa ei voida järjestää riittävällä tarkkuudella ja (2) että lupaus siitä että niitä ei ole nypitty eläviltä hanhilta saadaan kirjoittamalla lappu.
3: Tosiasiassa moni tuote tuotetaan ikävissä oloissa, ihmisoikeuksien kustannuksella. Esimerkiksi kaivoksissa, tehtaissa, hedelmätarhoilla. Työolot ovat epäinhimilliset, työajat pitkiä, työolosuhteet vaarallisia, palkka surkeaa.

Näissä ja vastaavissa on tyypillistä se, että niiden yhteydessä esitetään väkivaltaa ja muuta. Kiinnostavaa on kuitenkin se, ketä tästä syytetään, ja mitä keinoja yleensä esitetään. Tyypillisesti syyllistetään perustuottajat ja suuryritysten ahneus. Hallintakeinot taas ovat yritysten hallintaa, byrokratiavaatimuksia ja niin edes päin. Kieltoja.

Näihin liittyy jonkin verran sen verran pahaa ironiaa että naurattaisi, jos ei itkettäisi niin pirusti.
1: Perustuotantoon iskeminen. Esimerkiksi eläinoikeusihmiset usein pyrkivät kieltämään turkistarhauksen. He pyrkivät kieltämään sen missä voivat. Euroopassa. Mitä tämä kuitenkin tekee? Kun ihmiset käyttävät turkiksia, niitä valmistetaankin nyt eurooppalaistenkin osuus siellä kiinassa, joka ei ollut hallittavissa. Syrjäiset ja vaikeakulkuiset olot, varojen puute ja muut tekevät sen, että valvonta on vain rivi paperilla. Samoin turkistarhaiskuilla ja turkisten tuhoamisella on yllättävä seuraus, jota vandaalit tuskin tulevat ajatelleeksi: Mitä enemmän he tuhoavat, sitä enemmän tuotetta tarvitaan jotta niiden kysyntä saadaan tyydytettyä. Mitä enemmän he tuhoavat, sitä halvemmalla niitä on kuitenkin tuotettava koska lopullinen hinta sisältää tuotantokustannukset. Eli sitä enemmän niitä tuotetaan halvalla. Valitettavasti tämä tarkoittaa yleensä epäeettisyyttä.
2: Toinen keino on erilaisten velvotteiden ja maksujen laittaminen yrityksille. Tässä kohtaa mukaan astuu kuitenkin yhteismaan tragedia ja muut vastaavat harmit. Tämän ymmärtäminen onnistuu kun otetaan esimeriksi jo valmiiksi toiseutettu hahmo, syyllinen. Kuvitellaan että olet oikein rikas ja ahne kapitalisti. Jos sinulla on tehdas Euroopassa, ja syydät myrkkyä veteen, joudut maksamaan siitä. Sinulta vaaditaan kalliita filtterijärjestelmiä. Joudut maksamaan myös työvoimalle. Kuulostaa kivalta? Mutta entä jos kuluttajat kuitenkin haluavat ostaa mahdollisimman halvalla? Ja entä jos voit siirtää toiminnan maahan, jossa palkat ovat paljon pienemmät ja joissa suodatusta ei tarvita laittaa lainkaan? Mikä on seuraus? Tehdas siirtyy toiseen maahan, ja maailma myrkyttyy enemmän.

Nämä eivät ole pohjimmainen syy. Asia on helppo osoittaa kysynnän ja tarjonnan lain kautta.
1: Tarjonnan mahdittomuus: Tosiasia nimittäin on se, että tarjontaa kasvattamalla voidaan jonkin aikaa kasvattaa kuplaa. Tätä tehtiin autoteollisuuden kohdalla, seurauksena oli valtava kasa ylihintaisia autoja varastossa, joita kukaan ei odota kenenkään ostavan. Lopputulos ei ole pysyvä. Syy: Tarjonta ei pysy yllä ilman kysyntää.
2: Kysynnän mahti: Kysynnällä saadaan aina aikaan tarjontaa. Otetaan esimerkiksi huumausaineet ja kieltolaki. Huumeenmyynti porskuttaa aina. Siihen liittyy rikollisuutta ja se tukee kaikenlaista siihen liittyvää lieveilmiötä. Niitä yritetään estää laeilla ja yrityksiä koskevilla kielloilla. Ei toimi. Kieltolain aikana asia tuli selvästi esiin. Juominen ei loppunut, siitä tuli vain julmempaa touhua. Samaan tapaan ulkoiset tarjontaa koskevat turkiskiellot johtavat siihen että turkiksia myydään tiskin alta.

Huumeet kuten turkiksetkin loppuvat vain poistamalla kysyntä. Nyt rankaistaan tuottajia ja tarhjoajia. Kiinan kohdalla tuottaja on systeemin uhri; Hän saattaa tehdä julmaa työtä. Mutta hän on aika ikävässä tilanteessa. (1) Hänellä ei ole rahaa (2) Hän saa surkean toimeentulon työstä, hän ei voi ottaa esimerkiksi sapattivuotta. Sitä on tehtävä koko ajan (3) hänelle ei anneta välineitä tehdä hommaa eettisesti eikä liikoihin hankintoihin ole varaa.

Siksi minun kannanottoni esimerkiksi lapsityöläisiin on mutkikkaampi kuin monilla: Ei se toki hyvä ole, mutta jos vaihtoehtona on olla jalkapallon ompelija, lapsihuora ja nälkään kuollut, tilanne ei ole hyvä. Ja jos yritystoiminnalta vaaditaan laatua ja sitä valvotaan, käy niin että tehdas tuskin lähtee indokiinaan. Matkat maksavat, ja säästöjä ei tule. Silloin alue jää ilman niitäkin vähiä selkänahasta väännettyjä killinkejä. Yritä tässä sitten elää eettisesti.

Samasta syystä hedelmäntuotannossa on laitonta työvoimaa, jota pidetään todella säälittävissä oloissa. He ovat uhreja. "Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä" on menettänyt merkityksensä monelle suomalaiselle. Sen sijaan näille laittomille maahanmuuttajille se on karu todellisuus; Työnantaja tulee kuin Elokuvan "Terminator" robotti ja sanoo "Follow me if you want to live", jonka jälkeen nähdään rankkoja olosuhteita. Hannu Raittilan Finlandia-palkittu "Canal Grande" kuvittaa hieman pintaraapaisun omaisesti tätä aihetta. Siinäkin esiin nousee pahuuden tapahtumisen syy: Jotta insinööri Marrasjärvi voi ostaa S -marketista appelsiineja alle eurolla kilo.

Ai olen väärässä? Montako kertaa olet ostanut eettistä bensiiniä? Monta kertaa halvinta? Otapa esiin kaappisi. Monetko housut olet itse paikannut? Monenko tuotteen alkuperän tiedät? Onko esimerkiksi malmi louhittu julmasti ihmisoikeuksia rikkoen? Okei, tiedät että tuote on tehty eettisesti euroopassa? Sisältääkö se malmeja? Tiedätkö minkälaisista kaivoksista sitä on peräisin? Monesta tiedät ylipäätään? Jos et tiedä, tee kasa. Sitten aloitat alusta ja teet sellaiset vaatteet tai muut hankinnat jotka olet hankkinut kun "oli niin halpoja" tai "hyvässä tarjouksessa". Mikäli nämä kasat ovat suuria, lienet yhtä syyllinen kuin minäkin. Synti ei ole roomalaisessa. Synti on itkijässä. Otan esimerkiksi itseni. En juurikaan osta vaatteita, ja esimerkiksi housuni ovat kaikki useita vuosia vanhoja. Niissä on itse värkättyjä paikkoja. Takkini on kaksi vuotta vanha, sisältää höyheniä. Luutavasti epäeettisiä sellaisia. Kesäaikaan käytän nahkatakkia, sikaa tai nautaa joka on peräisin tuntemattomasta maasta. Ikää noin kymmenkunta vuotta. En ajele autolla tai ostele turkiksia tai kovin usein mitään vaatteita. Kun ostan, ostan halpaa. Lenkkarini ovat lähes varmasti köyhän selkänahasta. Suurimman osan tuotteista alkuperä on tuntematon. Siitä ei pääse mihinkään: I'm as quilty as hell.

Tätä kokonaistilannetta kuvaa itse asiassa hyvin jo käyttämäni Jeesusanalogian lisäksi toista vertausta: Junanvessavertausta. Tässä maailma kuvataan junan vessana. Kuvitellaan että kaikki ovat miehiä ja pissivät seisaaltaan. Juna on liikkeellä, joten vaunu tärisee hieman. Pissiminen ei ole aivan siistiä ja mutkatonta. Vähän roiskuu, toki osa tähtää paremmin kuin toiset, mutta roiskeilta ei voi välttyä. Tämän seurauksena WC:n reunus on saastainen. Jätämme tästä valituslapun. Valitamme junan omistajalle siitä että tällä ei ole kunnon siivoojia. Pohjimmainen syy saastaisuuteen on kuitenkin se, että kaikki kusevat ja kaikkien tähtäys heittää. Siivooja yrittää paikata tätä asiaa, mutta tosiasiassa emme valita siitä että homma kusee. Valitamme siitä että joudumme itse kohtaamaan sen saastan joka pissimiseemme liittyy. Ja olemme vihaisia siitä että emme halua maksaa siivoojalle, joten vessaa ei siivota kovin usein. Ja pohjimmiltaan pissi ei katoa mihinkään, se vain siirretään piiloon silmien alta. Ja silloin olemme tyytyväisiä. Meitä ei kiinnosta mitä junan jätesäiliö tekee, kunhan me emme joudu istumaan siihen silloin kun meillä itsellämme on paskahätä. Oikeastaan juuri tästä on kysymys. PETA:n kiinanmatka on vain käytännön näyte siitä meidän kuvainnollisesta WC -säiliöstämme.

Siksi kun sain nimilistan jossa vaadittiin että kiinalaisten turkistarhatoiminta loppuu, jätin allekirjoittamatta. Se on vain ajatus siitä että asia on pielessä. Se on. Mutta se ei muuta asiaa, se ei käytä oikeita keinoja. Se ainoastaan ostaa syyllisyydentunnetta pois. Se on se rukous, jonka kristitty tekee tajutessaan että "Passion of Christin" piiskaus johtuu hänestä. Se on se rukous, jonka avulla hän voi iloita pääsiäisestä. En siis sano että kaikki rukoukset ovat pahasta. Mutta tässä kohden sellainen voidaan kuitenkin selvästi nähdä. Tiedän että moni saa vakaumuksestaan voimaa ja intoa tehdä hyvää työtä. Sitten on niitä joilla ilmenee "Prayer: How to do nothing and still think you’re helping." Ja minun on pakko myöntää, että jos olisin kristitty, kokemuksieni pohjalta olisin joko tuota jälkimmäistä jengiä, ja niinä päivinä kun todellisuus hieroisi itseään naamaani niin että se ei onnistuisi, olisi mielessä itsetuhoisemmat sävelet, ei toiminta.

Silti ei ole tavatonta, että saan kuulla kuinka en ole valveutunut, kun korostan tietämättömyyttäni. Samoin saan kuulla kuinka en kuulemma välitä. Itsestäni tuntuu taas siltä, että välitän. Ja että se on oikeastaan aina vaikeampaa. Se, että lopetan videon kesken ja menen itkemään oli luvussa joskus muutamia vuosia sitten. Se oli vasta ensimmäinen askel. Ja vasta toisen askeleen kohdalla itse asia alkoi merkitsemään. Siihen asti kyseessä oli vain minä ja järkytykseni sekä ulkoistettu syyllisyys. Mutta tietenkin se ensimmäinen on selvästi askel oikeaan suuntaan ja kertoo hyvästä sydämestä ja empatiakyvystä. Ja voi olla että toinen ottamani askel on askel kohti tilanteen sietämistä, kun tavoitteena pitäisi olla sen muuttaminen. Maailma ei muutu paremmaksi sillä, että vaikutan yhtä vähän kuin ennenkin, mutta sen lisäksi tunnen oloni syylliseksi.