Ihmisen sosiaalinen kyvykkyys voitaisiin määritellä negaation kautta ominaisuudeksi, jota minulla ei ole. Filosofiassa tälläisiä "nagatiivisia määritelmiä" pidetään usein heikkoina, joten asialle on kehitetty hieman erilaisia, "positiivisia määritelmiä", jotka kuvaavat sen ominaisuuksia. Jotain mitä ne ovat, eivät sitä mitä se ei ole.
Sosiaalinen kyvykkyys tarkoittaa ihmisen taitoa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa sekä fyysisesti, että sosiaalisesti. Tähän liittyy olennaisimmin kommunikaatio. Sosiaalinen käyttäytyminen voi olla joko negatiivista tai prososiaalista. Prososiaalinen käytös liittyy siihen että haluaa ajaa toistenkin asiaa, olla kiinnostunut muista ja ajaa heidän psyykkistä terveyttään. Tähän liittyviä taitoja ovat esimerkiksi tilannetaju, kyky yhteistoimintaan, toisen halujen tajuaminen ja huomioon ottaminen, yhteisten pelisääntöjen seuraaminen ainakin riittävissä määrin, ja auttaminen.
Moraali taas koskettaa oikeaa ja väärää. Tämä ei välttämättä tarkoita samaa asiaa.
Kuitenkin sosiaalisuus liitetään usein moraaliin argumentaation tasolla. Ihmiset siis vähintään liittävät sosiaalisuuden tähän vahvasti. Syy on luultavasti ainakin siinä, että moraaliset päätökset koskevat usein muita ihmisiä, teoillamme on vaikutuksia muihin ihmisiin. Näin sosiaalisuus on suoraan mukana. Mutta sosiaalisuus on myös epäsuorasti mukana: Esimerkiksi ihmisen suhde luontoon määritetään sosiaalisessa kontekstissa, jos sitä perustellaan sillä että meidän tulisi taata puhdas luonto jälkipolville. Tällöin tilanne nähdään siten että asia vaikuttaa muihin ihmisiin, vielä syntymättömiin. Tätä kautta tämä perustelu värittää luonnonsuojelun sosiaaliseksi epäsuorasti. Sosiaalistettua moraalia löytyykin monesta paikasta:
1: Perinteisesti uskonnoissa pahaa, syntiä, ovat edustaneet sellaiset teot, joissa ihmiset hakevat omaa etuaan muiden kustannuksella. Tämä näkyy suuresti myös Raamatun kymmenessä käskyssä ja sen kuolemansynneissä. Oma ahneus vie yhteistä omaisuutta, etenkin paimentolaisheimoissa. Näin se on rikos muita kohtaan. Samoin laiska on kuin eräs lähimenneisyyden päivä meillä. Kun en tiskannut, puoliso tiskasi. Laiskuus on siis selvästi rikos lähimmäistä kohtaan. Samoin käskyissä on tiettyä kateuskäskyä: "Älä varasta", "Älä himoitse.." ...
2: Varhaisimmat filosofiset oikeudenmukaisuuden teemat käsittelivät sitä, että ihmisen voitiin ajatella jäävän velkaan. Hyvyyden ajateltiin olevan ikään kuin hyödyke, jota voi vastata toinen hyve. Epätasapaino on riistoa, tasapaino on reiluutta. Tässä on takana tietty sosiaalinen sävy. Oikeudenmukaisuus liittyy taas vahvasti moraalissa käsiteltäviin teemoihin. Toki on tietynlainen oletus että oikeudenmukaisuus = moraali, ja tiedämme asian varmasti vain koska olemme määritelleet sen niin. Mutta se on silti hyvin yleinen, ja itsestäni se tuntuu tietyssä määrin, joitain yksityiskohtia lukuunottamatta, uskottavalta.
3: Immanuel Kant esitti että moraalinen toimija on autonominen. Hänen oli itse aktiivisesti mietittävä moraalisuutta ja rakennettava ikuisia ja kattavia moraalilakeja. Hänen kategorinen imperatiivinsa sanoo että "Toimi niin, että tahtosi maksiimi voi olla samanaikaisesti yleinen laki." Vaikka se ei ole suoraan sosiaalinen, vaan pohjaltaan hyvinkin individualistinen, eikä se perustu yksilöiden väliseen sopimukseen tai vuorovaikutukseen, sen perusajatuksena on toisen ihmisen huomioon ottaminen.
4: John Rawlsin mukaan oikeudenmukaisuus on reilu sopimus. Hänestä jokainen saa toimia vapaasti ja toteuttaa, kunhan tämä toimii suhteessa muihin ihmisiin. Hänen ajatuskokeessaan on kaksi olennaista elementtiä: (1) Alkutila, jossa ei ole mitään valmista moraalia ja (2) Tietämättömyyden verho siitä, että mihin tilaan itse joutuu. Hän nimittäin ehdotti tätä valtion lakien suunnittelun kautta. Hän esitti että jos ihmiset pistettäisiin tekemään lakeja siten että he ovat tietoisia siitä että he joutuvat elämään siinä itse. He eivät tiedä mitään tästä elämästä: He voivat olla naisia, miehiä, terveitä, vammaisia, köyhälistöä, tyhmiä, rumia, kauniita... Kun he suunnittelevat yhteiskuntaa tätä kautta, he ottavat huomioon myös heikompiosaiset.
5: Jürgen Habermas taas ajattelee että moraalisuus syntyy vain diskurssin kautta. Hänen ajattelussaan ei riitä että on normeja, joita on annettu ja joita seurataan. Lisäksi niitä on koeteltava että ne ovat hyviä. Tämä taas tarkoittaa sitä että niitä on testattava. Tämän näkemyksen mukaan perinteiset uskonnolliset näkemykset eivät oikeastaan ole moraalisia, nehän ainoastaan esittävät että näin on toimittava. Ne ovat yhtä hyviä kuin luonnontieteet, joissa ei ole tehty empiirisiä testejä, vaan jossa hypoteesit on sen sijaan hyväksytty ilman koettelua.
Nyt meillä on muutamia hyviä vetoja, jotka tietenkin vakuuttavat ainakin minut. Ainut ongelma tässä on se, että tähän liittyy muutamia kieroja kohtia:
1: Perinteisessä syntiajattelussa on muutamia erikoisia seurauksia. Ne ovat heijastuneet esimerkiksi Amerikkalaiseen Kristilliseen Oikeistoon. Siellä laiskuudesta on korostetusti tehty synti; Siksi konservatiivit korostavat yrittäjyyttä. Se kun kannustaa ahkeruuteen. Heistä Suomen kaltainen toiminta on typerää, koska meillä annetaan lupa olla yrittämättä, lupa olla laiskoja. Heistä sosiaalituki kannustaa siihen että "Voi vaan sanoa että ei osaa, ei jaksa, ei viitsi, kun on niin down." Heillä taas korostuu jo Edward S. Ellisin "Nopsajalka" -kirjoista tuttu "Jumala auttaa sitä joka auttaa itseään". Tämä on kenties suurin erottava yksittäinen tekijä keskiverrossa Suomalaisessa Uskovaisessa. Täällä ollaan jopa melko vahvasti vasemmistolaisia, myös kristillisissä piireissä. Me puhumme tietysti armosta ja heikompien auttamisesta. Kaikkihan haluavat puhua ideologioistaan hyvän kautta.
___1.1: USA ja Suomilinjat on molemmat tehty perustelemalla suhteessa johonkin. USA:ssa sosiaalisuutta edustaa valtion hyvinvointi ja politiikka. Tämä taas on eräänlaista byrokratisoitua sosiaalisuuta, yhteisten asioiden hoitamista. Suomessa taas korostetaan sitä että osa on niin heikkoja, että heitä on autettava. Sääli on sosiaalinen tunne. Ongelmana on se, että nämä ovat aivan päinvastaisia. Tätä kautta pelkkä sosiaalisuus sinällään ei anna kovin tarkkoja vastauksia. Tästä taas seuraa se, että on vaikeaa toimia oikein, vaikka olisi kuinka minun negaationi.
2: Sosiaalisia tunteita käytetään pahaan, hallitsemiseen ja johonkin, joka ei välttämättä ole hyvä asia. Karkeasti sanoen: Sosiaalisuutta käytetään toiseuttamiseen. Otan tästä pari esimerkkiä: Kun uskonnollinen järjestö rakentaa ryhmän sisäisen hengen, siihen kuuluu usein se, että ulkopuoliset pistetään huonommiksi.
___2.1: Tähän liittyy joissain tapauksissa aggressiivisuutta, kuten Islamilaiset terroristit ovat näyttäneet. Tämä on sosiaalista. Islamistiterroristeilla on ollut vahva ryhmähenki. He ovat olleet sosiaalisia, vahvasti. Heillä on ryhmä. Ja he ovat taistelleet hyvinä pitämiensä asioiden puolesta. Sellaistan asioiden, joita he yhdessä pitävät hyvinä.
___2.2: Vielä useammin tähän liitetään säälin tunne. Muut nähdään korjausta tarvitsevina, virheellisinä, harhaanjohdettuina, kadotettuina. Tässä ensimmäinen askel on oman sisäpiirin erottaminen määrittämällä tämä jotenkin, ja jatkamalla tästä siihen että tämä sisäpiiri olisi jotenkin kaikkien the tavoitetila; Jos ei osu, olet epäonnistunut. Tätä kautta esiin nousee erikoisiakin ihmisryhmiä, joita pidetään raukkoina, joita on oikein sääliä. Yksi suurin ja ehkä oudoin säälin kohde on ateismi; Juuri toiseuttavien voimien vuoksi ateisteilta usein kysytään mistä he ovat niin vihaisia että ovat suuttuneet Jumalalle, tai ihmettelevät miten onnetonta ja kylmää tämä heidän elämänsä on. He ovat säälin kohde ; Tämä tietysti innostaa julistustoimintaa, ja toiminta nähdään uskonnosta käsin pelastamisena - ateismin piirissä luultavasti häiritsevänä, tai ehkä jopa loukkaavana. Sääli on myös tehokas tapa asettaa oma ryhmä toisten yläpuolelle; Jos säälit toista, vihjaat että olet itse jollain tavalla hyväosainen, kun toinen taas elää tämän asian puutteessa. Ilman tätä eriyttämistä ryhmä ei "saisi lupaa" yrittää puuttua toisten arvomaailmoihin. Ja tämä taas on sitä jokapäiväistä peruskauraa. Vaikka tietysti parhaat elementit ovat menneisyydestä, jolloin sivistyneet miehet kävivät katselemassa mielisairaaloissa. He toki tekivät tätä tieteen ja hyväntekeväisyyden nimeen, mutta ulkopuolinen näkee että nämä keikat olivat osittain myös sirkusta. Mielenterveydeltään sairaita käytiin töllistelemässä ja ihmettelemässä. Barnum oli saapunut kaupunkiin - paitsi että se oli siellä pysyvästi. Samaa tapahtuu tietysti nykyäänkin. Sääli on tietysti usein jalo tunne, mutta joskus sitä ei käytetä kovin jalosti.
Kaiken kaikkiaan sosiaalisuus on suhteellisen kaikkeensopiva, lähes mikään moraalinäkemys ei ole sen kanssa ristiriidassa suurissa linjoissa. Yksityiskohdat sen sijaan ovat ongelmallisempia. Tai ainakin mielipiteet jakautuvat niissä isommin. Niiden kohdalla minä olen siinä onnellisessa asemassa, että en tunnu olevan sen paremmin selvillä kuin muutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti