Kun saamme tiedon vaikkapa siitä että kaupan omenasta on löytynyt partaterä tai kun kuulemme että räväköitä kannanottoja esittävä yksittäisen perheen elämää kuvaava TV -ohjelma "Mikkosten Maailman" yhtenä synnyn syynä on ollut rahapulaa, ymmärrämme asian kielenkäytön kautta. Kieleen taas suhtaudutaan erittäin monella tavalla. Kuitenkin kielenkäytön suhtautumiset voidaan jakaa kolmeen osaan:
1: Kieli on asioita suhteessa todellisuuteen. Kielenkäyttö on tällöin tapa saada tietoa ympäristöstä.
2: Kieli rakentaa ja jästentää todellisuutta. Ei siksi että todellisuus olisi sellainen, vaan koska ihmset rakentavat, konstruoivat, sitä sen kautta.
3: Irrationalisteista sanat eroavat eri ihmisillä, eivät ole samallakaan ihmisellä pysyviä ja muuttuvat joten ymmärtäminen ei ole mikään itsestäänselvyys.
Olennaista on oikeastaan vain se, että nämä käsitykset ovat yhteismitallisia, eli ne perustuvat erilaisiin loogisiin systeemeihin. Siksi niiden tuloksia ei voi vain ympätä yhteen. Tässä jutussa käsittelen diskurssianalyysiä, joten se kohdentaa lähinnä kohtaan 2. Se sisältää paljon termejä, joiden merkitykset ovat päällekkäisiä, limittäisiä ja eri lähteillä niillä voi olla eri merkitykset. Lisäksi tämä menetelmä on täysin erilainen sekä arkielämässä totutun että perinteisessä analyyttisessä filosofiassa tehtyjen kielen tarkastelujen kanssa. Siksi se tuntuu erikoiselta.
Karkeimmasti katsoen diskurssanalyysi lähtee siiltä pohjalta että tarkastelun kohde täyttää sellaisia ehtoja, kuin että (1) kielenkäyttö rakentaa, ohjaa tai mukailee siihen liittyvää sosiaalista ympäristöä, (2) vaihtoehtoisia merkityssysteemejä on useita (3) merkityksellinen toiminta on kontekstisidonnaista, (4) toimijat ovat sitoutuneet merkityssysteemeihin ja että (5) kielenkäytöllä on seuraamuksia.
1: Diskurssianalyysi ei kuitenkaan missään mielessä esitä olevansa yksilön pään sisällön tulkitsija. Siksi esimerkiksi jos joku esittää lauseita joissa on ulkomaalaisvihaa, diskurssianalyysissä ei esitetä että selvitetään mitä hän ajattelee. Sen sijaan ajatellaan että mitä yleisiä sosiaalisia käytänteitä yksilön lausumat heijastavat. Tämän ajatellaan johtuvan siitä että merkityssysteemit eivät ole täysin satunnaisia yksilöiden pään sisällä, vaan niiden sisältö ainakin mukailee muiden vastaavia.
2: Diskurssianalyysin mukaan myös tieteellinen teksti, kuten kaikki tekstit, ovat sosiaalisesti sidonnaisia. Tätä kautta sosiaalinen tiedeyhteisö ohjaa; Todellisuus on paitsi analyysin kohde, myös sen tuote. Tämä ei tarkoita että se olisi huono tai korjattava, koska kaikkea kielenkäyttöä koskee sen mukaan samat rajoitteet. Eli tiedeyhteisön puhe on yhteisön sisäisen keskustelutavan mukaista toimintaa. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kekustelulla on reunaehtoja, jollainen on vaikkapa jonkun loogisen systeemin rakenne. Tämän vuoksi diskurssianalyysi ei suinkaan tuota välttämättä sille mitään ongelmia ~ Tieteellisellä keskustelulla on reunaehdot samaan tapaan kuin uutisella tai keskustelulla mahdollisen uuden johtajan kanssa työhaastattelussa.
3: Diskurssianalyysiä ei voida koskaan suorittaa pelkästään yksittäisiä sanoja tuijottamalla. Sen ideana on se, että sanan merkityskenttä voi hieman muuttua samassa keskustelussa. Esimerkiksi kun lääkäri ensin kysyy "Miten voit" ja toinen sanoo "Ihan hyvää" ja valittaa myöhemmin vaivojaan, lause on vain "Kiitos-Ole hyvä" -mallista automaatiokeskustelua, kun taas toisessa tilanteessa sanoja voi tarkoittaa että hänellä todella menee hyvin. Keskustelussa on huomiotava siksi muutakin kuin vaikkapa sanojen esiintymistiheyksiä. On otettava huomioon myös vuorovaiktuskonteksti; (1) Puhujat, se onko toinen auktoriteetti tai jokin josta toinen ei pidä, onko välit muodolliset jne. (2) Sanomisien sisällöt. Siksi esimerkiksi se, että joku välttää itsestään "rikollinen" sanaa jäätyään kiinni ja käyttää sen sijaan "sika" -sanaa, voi kertoa joko katumuksesta, jossa vältetään kylmän kuuloista virallista termiä. Toinen vaihtoehto on se, että "rikollinen" sanassa on niin paljon negatiivisuutta että henkilö ei halua sanoa sitä. Laajempi keskustelu selvittää kumpaa se on.
4: Kielessä oletetaan syntyvän ristiriitaisuuksia, eikä niiden esiintuominen ole välttämättä tyhmyyttä tai niitä pidä minimoida esimerkiksi oletuksilla siitä että henkilö on konsistentti. Tästä hyvä esimerkki on perinteinen "mutta..." -ilmiö; Henkilö sanoo vaikkapa että "En minä ole uskontoja vastaan, mutta on ne monesti aika natseja." Tällöin ajatellaan että henkilö paitsi on hajanainen, hän voi myös tuoda esiin tarkoituksella tuon muuten erikoiselta tuntuvan epätasapainon. Tämä voidaan tuoda esiin monista syistä, kuten siitä että se tarjoaa liikkumistilaa ja joustoa myöhemmässä keskustelussa tai koska se sitoo hänet tietynlaisiin ihmisiin tai koska sen kautta voidaan sanoa negatiivisia asioita jotka olisivat muuten poliittisesti epäkorrekteja.
5: Samoin mielenkiintoista on se, mitä asioita henkilö nostaa esiin ja mitä jättää sanomatta. Jos hän esimerkiksi kertoo uskonvakaumuksestaan eikä ammatistaan tai toisin päin, se kertoo joitain asioita. Samoin laajemmassa mielessä on mielenkiintoista että mainitseeko henkilö laajempia vai suppeampia yksityiskohtia: Sama henkilö voi toisaalla kertoa olevansa tohtori, toisaalla olleensa abi, kolmannessa kertoa olevansa biokemisti ja neljännessä tikkakerhon vetäjä ja jättää muut yksityiskohdat mainitsematta. Nämä esiinnostot kertovat keskustelutaustasta.
Asiaa on kenties helppo ymmärtää sillä, että kun kuvaamme vaikkapa jotain esinettä, se mitä piirteitä siitä nostetaan esiin riippuu kulttuurista. Osa voi kehua kenkien suojaavia ominaisuuksia ja toinen kertoa kuinka se vaikeuttaa kiipeilyä ja saa jalat haisemaan. Kuvauksista syntyy erilaisia eri kulttuureissa, ja tästä syntyy erilaisia merkityssysteemejä, joissa esimerkiksi kenkä saa erilaisia kuvauksia. Kielenkäytössä tämä näkyy esimerkiksi termivalinnoissa. Erityisen voimakkaasti se näkyy adjektiivien valinnassa ja analogioissa eli siinä mihin asiaa liitetään.
Tietenkin kulttuurin käsitteistö laajemminkin vaikuttaa; Esimerkiksi käsite "ylempi sosiaaliluokka" voi viitata siihen että kulttuurissa ylhäällä olemista pidetään jotenkin hyvänä asiana, ja tämä korostaa kuinka jotkut ovat "parempaa väkeä". Sama ilmenee erilaisien tahojen tuottamissa uutisissa, jossa voidaan sama tapahtuma kuvata siten että toisessa on korostettu ulkomaalaisten samanlaisuutta, ihmisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, kun toinen teksti kuvaa saman tapathuman siten että ulkomaalainen edustaa pahaa kantaa, erilaista, jotain joka on syytä pitää kaukana.
Diskurssianalyysissä on useita työkaluja. Pääjako voidaan tehdä kuitenkin seuraaviin:
1: Variability (vaihtelevuus) käsittely: Tässä tutkitaan (1) eri merkityssysteemeissä liikkumista, eli mitä systeemiä kielenkäyttäjä käyttää milloinkin, (2) koko ajan mahdollisesti muuttuvaan ja elävään vuorovaikutustilanteeseen jossa kielen käyttö syntyy. Tässä on tavallista että ei ole mitään testattavaa alkuhypoteesia, jota kumottaisiin tai vahvistettaisiin vaan näkemys tilanteesta voi muuttua analyysin aikana. Yksityiskohdat ja kokonaisuus on otettava huomioon. Keskustelussa on myös tarkastelussa enemmänkin teemoja, eli keskustelu voi pyöriä saman teeman ympärillä vaikka siinä puhutaankin eri aiheista, kuten asumisesta, lomasta, kalastuksesta, rakentamisen hinnasta ja muista vastaavista asioista. Tässä systeemissä mietitään paljon sitä mitä jännitteitä puhuja itse nostaa keskustelussa esiin. Lisäksi sanojen käytöllä, käyttötavalla ja muulla voi olla sisältöjä. Lisäksi on mietittävä sitä onko ja (kun yleensä on) missä kohden yksittäinen merkityssysteemi sellainen että se ei kata koko keskustelua vaan on siinä pieninä palasina. Ian Parkerin mielestä tässä kohden on otettava huomioon (1) se että tutkijaa kiinnostaa tuotettu keskustelu, ei puhujat yksilöinä (2) että nimeäminen antaa objektille sisällön, muodon ja/tai olemassaolon - joskus objekti, kuten vaikkapa duurisointu, ei ole mielekäs ilman siihen sidottua sovittua nuotinnussysteemiä. (3) Keskustelu ohjaa ihmisiä joihinkin positioihin: Esimerkiksi provosoiva puhe voi innostaa kiivailuun puolesta tai vastaan, mutta ei jätä kylmäksi juuri ketään. (4) Keskustelussa käytetyt vertaukset, metaforat, analogiat, kuvailut ... voidaan ottaa kokonaisuutena ja niitä voidaan luokitella. (5) Kommenttiluonne, jossa keskustlijat ja keskustelut voivat lainata yksityiskohtia, kuten vertailuja toisista paikoista. (6) On voitava miettiä miten keskustelussa reagoidaan omiin käsitteisiin; Esimerkiksi onko havaittavissa itseironiaa tai nostetaanko jännitteitä esiin. (7) Keskustelu olisi nähtävä suhteessa omaan aikaansa. Siksi esimerkiksi keskiajan naisen tukemista puhuva kommentointi voi tarkoittaa aivan eri asiaa kuin mitä sillä tarkoitetaan modernissa nykymaailmassa. Syynä on se että merkityskentät ja kielenkäytön tavat muuttuvat.
2: Foucaultilta peräisin oleva tapa taas keskittyy valtarakenteisiin. Tässä kohden valta on kuitenkin kovasti erilaista, kuin miltä se arki -ihmisen korvaan kuulostaa. Se on määritelty sellaiseksi, että se ei ole yksilöiden ominaisuus, ja jota ei voida diskurssejen ulkopuolella olevana asiana. Valta ilmenee diskursseissa. Ideana on se, miten tämä valta tuotetaan sosiaalisessa käytännöissä ja minkälaisiin asemiin ihmiset niiden kautta saadaan asettumaan. Tässä analyysitavassa katsotaan valtasuhteita ja mietitään miten niissä muodostuu hegemonioita ja arvioidaan minkälaisia ideologisia seurauksia niillä on ja arvioidaan miten hyvin keskustelu voi muuttua. Tässä keskitytään etsimään asioita jotka samankaltaistavat keskustelua; Toisin sanoen aineistosta etsitään yhtäläisyyksiin; Mitä itsestäänselvempi, kyseenalaistamattomampi, samanlaisempi ja muuttumattomampi se on, sitä vahvempi se on. Vahvuus ei tietenkään tarkoita että vahva tämä hegemonia olisi välttämättä väärä, kyseenalaistamattomissa tai huono. Mutta se voi olla myös sitä. Voisi sanoa että "maito on valkoista" on keskustelussa vahva. Mutta myös kaikki ryhmä tabut ovat ryhmän sisällä vahvoja. Ja ideologioissa on omia näitä vahvistavia ja heikentäviä teemoja. (Tähän kohtaan on hyvä muistuttaa että "arkielämällisesti määritelty" vallankäyttö on moninaista ; Sekä se että kritisoidaan jotain suosittua ideologiaa ja haetaan tällä tilaa omalle ideologialle on vallankäyttöä samaan tapaan kuin suositun aatteen pyrkimys vahvistaa omia kannanottojaan on sitä aivan samaa.) Tässä tarkastelutavassa katsotaan (1) mitä sanotaan ja tehdään (2) minkälaisia suhteita keskustelijoilla on keskenään ja toisiinsa ja (3) millaisiin asetelmiin ihmiset joko siirtyvät tai siirretään. (4) Lisäksi on mietittävä onko tulkitsija itse mukana asetelmissa, jos näin on, voi suurikin valta -asetelma jäädä huomaamatta sen vuoksi että esimerkiksi ideologian esittämä dikotomia on nähty niin voimakkaaksi että sitä ei osata kyseenalaistaa. Tällöin tulkitsijan on todella vaikeaa huomata tätä sitoutuneisuutta, koska se on niin itsestäänselvä että vaihtoehdot eivät edes tule mieleen.
Kaiken kaikkiaan diskurssianalyysin käyttäminen arkielämässä johtaa kummallisiin tuloksiin ja tekee elämisestä ylenmäärin vaikeaa. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti