Juttu jutuista.

Tarinankerronnan tavoitteena on yleensä viihdyttää, harvemmin kasvattaa tai opettaa, tai antaa ajattelemisen aihetta; joskin nämä eivät ole keskenään ristiriitaisia asioita. Kuitenkin kun asiaa lähdetään ennen kaikkea ihmisen tunteiden kautta, on hyvä muistaa että ihminen pitää toisia asioita tärkeämpinä kuin toisia. Esimerkiksi luontodokumenteissa ei kuvata yhtä paljon sitä kun seepra syö ruohoa kuin sitä että seepra juoksee pakoon leijonaa, vaikka seepra syö ruohoa ajallisesti paljon enemmän kuin joutuu saaliiksi.

Eräällä tavalla voisi sanoa että yksi perinteisimmistä tavoitteista onkin katsojan katharsis; Hänen sielunsa ylevöityy ja hän kohtaa itsensä ja pelkonsa tai tilanteen muuten ja saa tästä tunnehuipennuksen. Freudilaisesta näkökulmasta ohjaavat taas melko usein ajattelevat että omien pelkojen kohtaaminen ja niiden voittaminen sekä tabujen murskaus ovat tärkeitä asioita. Tämä voi olla yhtenevä katharsiksen kanssa, mutta joidenkin mielestä se voi ainakin joskus olla jopa tämän vastakohta. (Taide on mutkikasta.) Jos minä taas pääsisin ohjaamaan, siinä olisi luultavasti (1) seksiä ja (2) väkivaltaa. Niiden tuominen kansalaisten elämään olisi elämäntehtäväni. Eikä vähin syy olisi se, että se vetoaisi ihmisiin ja se näkyisi siten että saisin rahaa pankkitiliäni kerryttämään. En pidä tätä ristiriitana edellisten kohtien kanssa.

Suunnittelu ja tulkitseminen voi alkaa miettimällä "Mitkä tappelevat?" Tämä kohta tarkoittaa "asioita", ei "ihmisiä".

Konfliktielementti korostuu romaanien, elokuvien ja muiden vastaavien kohdalla: Ihmistä kiinnostavat ongelmat ja ristiriidat. Ne tekevät jutusta mielenkiintoisen. Näitten rakenteen tunnistaminen helpottaa paljon esimerkiksi elokuva -arvioiden tai muiden vastaavien tekemistä. Kenties yksinkertaisimmat, käytetyimmät ja tätä kautta myös toimivin "starter kit" on seuraava kombo:
1: Jännite. Se on tärkeä elementti joka yhdistää hahmot ja niiden toiminnat juoneen ja kerrontaan. Jännitteitä luodaan rakentamalla odotuksia esimerkiksi vihjeillä tai rikkomalla niitä yllätyksillä, joka voi tapahtua vaikka tekemällä yllättävä paljastus. Jännite toimii usein parhaiten, jos se avaa kysymyksiä, eli enemmänkin suuntaa miettimään kuin antaa vastauksia.
2: Käänteet ovat juonellisia elementtejä joiden avulla asiat ohjatutuvat. Näitä on erilaisia ja esitän ne yhdessä niin kuin ne tavallisimmin ovat: Hamartia on merkittävä valintatilanne jossa tehdään erehdys. Tästä usein seuraa anagnorisis joka on tilanne jossa päähenkilö tajuaa tilansa, hän joko huomaa että hänen tulee muuttua tai sitten hänen toimintansa muuttuu. Melko usein siitä että tässä onnistutaan syntyy peripetia, eli tapahtuma jossa käsitykset muuttuvat ja kääntyvät.
3: Dikotomiat taas ovat kahtiajakoja. Niillä rakennetaan jännitteitä. Ne ovat ehkä helpoin ja ihmisille luultavasti normaalein tapa tehdä juttuja. Asia ja sen vastakohta pistetään vastakkain. Sankari syntyy dikotomisesti laittamalla tätä vastaan hänen vastustajansa. Tämä on erityisen voimakasta supersankarisarjakuvissa. Siksi auttaa katsoa mitkä asiat heissä ovat samanlaisia ja mitkä erilaisia. Samanlaiset asiat kertovat siitä että ohjaajan tai kirjoittajan mielestä ne teemat ovat turhia: Hän ei ole joko itse huomannut niitä lainkaan tai sitten hän ei pidä niitä merkittävinä. Jos ne taas ovat eroavia, ne viittaavat siihen että ne voivat olla tärkeitä.

Minä itse asiassa pidän tästä tavasta tulkita. Siitä syntyy "yksinkertaisia kivoja pikku tarinoita tarinoista". Tällä pikkukikalla itse asiassa sain lukion äidinkielen arvosanoihin jopa "kaksi numeroa lisää". Itse asiassa omalla kohdallani "numero kääntyi ympäri" 6-9.

Tietenkin asiaa voidaan lähestyä myös "tutummalla tavalla". Kysymys on tällöin "Mitä tapahtumia?" Juonireferaatit ovat tosin yleensä aika tylsiä. Pikkusormeilijat eikä opettajat eivät pidä niistä liikaa käytettynä. Ja niiden kirjoittaminenkin on usein melko tylsää pilkunviilausta.

Ja yleensä jutussa on jotain tapahtumia. Jopa niissä elokuvissa joissa ulkona sataa ja tyyppi itkee teepannuun hieman ennen kuin alkaa vallankumous sisältävät tapahtumia.
1: Tarina on yleisempi tapahtuma taustalla; Tarinan yleinen kehystys. Siinä on yleensä jonkinlainen teema, jota käsitellään. Teema voi olla vaikkapa rakkaus, kosto, menestyminen, menetys tai jokin muu vastaava aihe. Osa keskittyy yhteen aiheeseen, mutta toiset kuten Stephen King, kannattavat sellaista näkemystä että tarina on sitä parempi, mitä useampia "perusteemoja" se onnistuu käyttämään.
2: Juoni kuljettaa tapahtumia kohtauksesta toiseen.; Se määrittää tapahtumien keskinäiset syy-seuraussuhtet. Sen avulla pyritään kertomaan tarinaa. Yleensä tarina on laajempi ; Yhdestä tarinasta voi rakentaa useita hieman tai paljonkin erilaisia juonia. Joskus tarina ja juoni ovat yksi ja sama asia. Tällöin elokuvaa voi hyvällä syyllä sanoa pinnalliseksi. Se on tyypillistä sekä kevyviihteelle ja propagandalle. Joskin ensimmäisessä en näe yhtä pahaa kaikua, kuin jälkimmäisessä.

Kolmas on tietysti "Mitä tyyppejä?" . Tässä kohtaa mukaan astuvat henkilöhahmot. Niitä on tietysti paljon erilaisia, mutta perussetillä pääsee yllättävän pitkälle. On tärkeää huomata että hyvä hahmo vie tarinaa eteenpäin tarjoamalla teemalle jonkin myötäilevän, vastustavan tai muun vastaavan kannanoton. Joskus elokuvalla on vain yksi teema ja silloin jokainen roolihahmo voi ottaa aivan eri lähestymisnäkökannan samaan aiheeseen. Joskus kyseessä on vain kahtiajako. Hahmoja on
1: Protagonisti, joka on päähenkilö. Hän voi olla sankari tai sankaritar, joka edustaa puhtaasti positiivisia arvoja ja joka ei yleensä muutu tarinan aikana. Mutta hän voi olla myös sellainen, joka muuttuu tarinan aikana luonteeltaan. Asiat tapahtuvat ikään kuin hänen perspektiivistään tai hänen kauttaan; Joko tapahtumat on kuvattu niin että hänen tulkintafiltterinsä käsittelee sitä tai sitten tapahtumat mylläävät siten että juuri hänen toimintansa on ratkaiseva, muutoksen aikaansaava, elementti.
2: Tarinaa voidaan kertoa myös antisankarin, kautta, jolloin pääosassa on epäonnistuja tai muuten virheellinen toimija.
3: Antagonisti on edellisen vastustaja. Hän on joko läpeensä paha tai vain osittain paha. Myös hän voi muuttua. Olennaista on että hän tuottaa vaikeuksia protagonistin tielle.
3: Sijaiskärsijä on tärkeä hahmo, hän on se viaton uhri, joka kohtaa antagonistin pahuuden. Hänen roolinsa on se, että hän vastaa protagonistin tekemästä virheestä. Hän esimerkiksi kuolee koska protagonistia ei voida tapaa koska siihen loppuisi tarina. Hänen kauttaan protagonistin hyvyys saadaan esiin: Hän tuo tarinaan myös syyllisyyden ja koston teemoja tai hän toimii motivointina muuten vain myöhemmille tapahtumille.
4: Lisäksi korostaisin ns. "Average Joea" ja nimen omaan perushahmoina, ei kuriositeettina. Usein tarinassa on joku tavallinen henkilö, joka ei ole mikään edellä mainituista. Se voi olla vaikkapa lapsi jolle sankaritaikuri antaa kolikon tai ohikulkija jolle taksikuski antaa kyydin tai sankarin vakibaarin pitäjä, jota ei alkukohtauksen jälkeen näytetä. Heillä on minusta erittäin tärkeä rooli: Heidän avullaan protagonisti liimataan katsojaan. Se kertoo siitä miten hän suhtautuu tavallisiin ihmisiin, ja tuo tämän ikään kuin tuttuun maailmaan. Tämäkin voi sisältää mielenkiintoisia kannanottoja.

Viimeinen on tietysti "Miten edellä mainitut yhdistetään?" Erikoista on tietysti se, että kun perusrakenne ristiriidasta ja tapahtumien edistämisestä ja hahmoista laitetaan yhteen, syntyy perinteisimmillään draaman kaari. Tämä tarkoittaa sitä että juoni etenee perussäännön mukaan. Tästä perusmallin kehitti Gustav Freytag joka tutki klassisia näytelmiä. Hänen mukaansa juoni etenee alusta loppuun täyttäen seuraavat määrittelyt. Tarina seuraa asioita yleensä sankarin tai päähenkilön näkökulmasta :
1: Esittely, jossa hahmot, niin hyvät kuin pahatkin, ja konfliktit esitellään.
2: Nousevan toiminnan vaihe, jossa etenemiselle alkaa tulemaan ongelmia.
3: Kliimaksi joka on käännekohta. Komedioissa muutos on parempaan, tragedioissa tästä kohdasta alkaa vajuminen kohti tuhoa.
4: Laskevassa toiminnassa konflikti puretaan.
5: Loppuratkaisu, joka voi olla onnellinen loppu tai katastrofi.

Tietenkin, kun kyse on taiteesta, osa käyttää tyylirikkoa ihan vain vapauden vuoksi, osa rikkoo niitä jopa tahallaan. Siksi jonkun teeman puuttuminen tai muu poikkeaminen on huomiona arvokas ja auttaa kertomaan kertomuksesta kertomuksia.