Otan hieman henkilökohtaisella ja epämääräisellä tavalla aiheeksi mielenterveyden romahtamisen. Syy on se, että minulle suhteellisen läheinen ihminen päätyi hieman lepäämään Kellokosken kuuluisalle mielisairaalalle. Tämä on sinänsä erikoista, koska olen ajatellut että hän olisi sellainen taistelijaluonne. Vahvimmatkin Kellistyvät, he vain tekevät sen saappaat jalassa.
Mielenterveys on sinällään erikoinen ilmiö, jota lähestytään montaa kautta. Usein sen synonyyminä kutsutaan psyykkistä hyvinvointia. Se sisältää ainakin seuraavia elementtejä (1) sopeutumiskyky ympäristöön, joka korostaa kykyä ja jaksamista toimia, harrastaa ja tehdä työtä. (2) Se sidotaan usein myös itsetuntoon, joka sisältää esimerkiksi sosiaalista, taidollista, omanarvontunnollista vaikutusta. (3) Se sidotaan usein myös kykyyn onnellisuuteen. Osassa on mukana myös se, että (4) kanssaihmiset eivät kärsi liiaksi.
Sen romahtaminen taas voi sitten johtua fyysisistä, kemiallisista, psyykkisistä ja sosiaalisista elementeistä tai niiden yhdistelmistä. Ilmenemismuoto voi olla esimerkiksi persoonallisuushäiriöitä, mielialahäiriöitä tai psykooseista, jolloin ihminen uskoo epätosiin asioihin. (Tässä kohden pitänee olla varovainen, koska muuten valtaosa maailman uskonnollisista ihmisistä pitäisi laittaa vankilaan koska kaikki Jumalat eivät voi olla totta. = Kaikki väärät uskomukset eivät ole psyykkistä sairautta.)
Mielenterveydellinen sairaus on siitä erikoinen, että joskus se on sairaus vasta kun henkilö itse kokee että se on sairaus: Esimerkiksi homoseksuaalisuutta ei pidetä mielenterveyden häiriönä, mutta itseä häiritsevää homoseksuaalisuutta pidetään. Joissakin psyyken sairauksissa henkilö taas kokee olevansa terve. Skitsofreenikolle harhat voivat olla hyvinkin todellisia. Silti he ovat sairaita. Kyseessä ei siis ole pelkkä sisäinen tila. Enkä jaksa uskoa että se olisi pelkkä ulkomaailman määrittelemä leima ihmisille jotka ajattelevat eri tavalla.
Lisäksi hoitoon paitsi haetaan, myös hakeudutaan. Se kertoo valinnan mahdollisuudesta. Jos diagnoosin kautta hoitoon -linja edustaa erilaisen sairaaksi määrittelyä ja vallankäyttöä, niin sitten itse hoitoon meneminen on itsensä sairaaksi tekemistä ja valinnanvapautta. (Hitonmoinen valinta.) Tietääkseni läheiseni haki itse. Hoitoon hakeutuminen oli minusta sekä viisas että rohkea valinta. Tai kuten hän itse sanoi TV -sarja "Pasilaa" , tarkemmin sen "Puolesta ja vastaan" -jakson kohtausta siteeraten: "Ei ole yhtään häpeä, jos joutuu menemään hulluuslääkärille, kun pää on ihan dingdong, piripiri, tööttööt." (Ei ole väärin.) Huumorintaju on siis jos ei kunnossa niin ainakin ennallaan. Tässä on jotain toivon tapaista, vaikka "Pasila" opettaakin jaksossa "Kiinalainen työvoima" että "huumori on defenssi."
Tosin ihmettelen että siellä ei ole käytössä internettiä. Minä tulisin siinä hommassa hulluksi, sen verran kiinteää osaa se kuitenkin edustaa siitä mitä koen "elämisen vapaudeksi". Että mieleen nousee heti se, how they manage to maintain their sanity? Mutta ehkä tässä on takana kuitenkin jotain järkeä. Moniin rattijuoppoihinkin on sellainen että he "eivät koskaan selvin päin nousisi kännissä auton rattiin."
En yleensä kirjoita henkilökohtaisuuksia, koska ne nyt eivät vain ole sellaisia. Toisaalta joskus hyppii toisten henkilökohtaisen varpaille. Kolmannekseen kaikkea mitä sanotaan voidaan aina käyttää itseään vastaan. Kaikki hyviä syitä. Julkaisemisen syy lienee omakohtainen syyllisyydentunto. Tuntuu vahvasti että jotain olisi pitänyt huomata ja tehdä. Tietenkin kaiken tulee taas pyöriä minun tekojeni ympärillä. Melko arroganttia minun tunteiltani. Järki sanoo taas ihan päinvastaista. Tiedä sitten kumpi on oikeassa.
2 kommenttia:
Sama vika täällä. Tuntee itsensä niin v-n tyhmäksi ja kykenemättömäksi ja huonoksi kun ei huomannut miten vakavasta asiasta oli kyse. Ja se syyllisyydentunne on raskas kantaa.
iskä
Hmm. Kyllähän tuota on asiaa miettinyt monelta kantilta.
Suuri rohkeuden osoitus on mielestäni kuitenkin se, että uskaltaa pyytää apua. Toisin sanoen uskaltaa itse kohdata itsensä ja nähdä ettei selviä yksin. Se saa minut uskomaan.
Syyllisyydentunto on katala tunne. Ajattelen kuitenkin niin, että ainoastaan olemalla läsnä tässä ja nyt autamme parhaiten. Menneisyyden varjoja kun ei voi riisua vaikka haluaisikin.
Lähetä kommentti