Marttyyrit.

"Päivästä päivään levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin."
(Dingo, "Levoton Tuhkimo")

Useissa kulttuureissa sankarit ovat sellaisia, jotka tekevät uhrauksia: Uhraus voi olla konkreettinen vaikeus tai luopuminen joka tehdään vaikka tiedon eteen kuten Odin teki silmälleen. Tai se voi olla vain vaaralle altistuminen, kuten Thor teki taistellessaan jättiläisten kanssa. Tämä on ehkä yksi yleispätevimpiä sankarin määritelmiä: Sen sisällä sankari voi esimerkiksi olla väkivaltainen kuten Herkules, väkivallaton kuten Jeesus. Toki ovelat sankarit, Odysseuksen tai TV -sarja "Kelmien Kerhon" kaltaiset veijarihahmot sopivat siihen huonosti. Tämä on tietysti vakava puute jotta se olisi ihan täydellinen sankaruuden määritelmä, koska joskus jopa itsekkäät ja omaa etuaan ajavat veijarihahmot ovat monesti omia suosikkejani. Monista ne eivät ole sankareita lainkaan. Kuitenkin pääasia on siinä, että uhraus liittyy yleisesti sankaruuteen. Tätä kautta esimerkiksi marttyyrit, itsensä uskonsa puolesta henkensä uhranneet, saavat yhden tyypin sankaruusleiman, joka heille monista aika hyvin tavallaan sopiikin. Toki joistakuista marttyyrit ovat ideologioiden uhreja, (sanan "rikoksen kohde" -mielessä), eivätkä sankareita.

Tästä päästäänkin sujuvasti sosiaaliseen hallintaan. Sankaritkin toki usein myös hallitsevat. Mutta tässä kohden vain harva pitää tätä hallintaa sankaruutena. Ihminen voi myös asiattomasti hankkia "Marttyyrin leiman". Tässä korostetaan uhrauksia, jotka voivat olla monenlaisia, esimerkiksi vaivannäköön liittyviä. Henkilö on tehnyt paljon työtä jonkun asian eteen. Silloin henkilö voi korostaa että hän on tehnyt parhaansa, vaikka olisi sitten epäonnistunut. Tässä kohden asia on hieman jännittävä: Jos onnistutaan, ei tarvitse kertoa että on tehnyt parhaansa. Kaikki olettavat sen ikään kuin perustana.

Naisten kohdalla tilanne on käytännöllinen, koska modernissa maailmassa naisen katsotaan olevan samanarvoinen kuin mies, jolloin naisen työttömyys ja miehen työttömyys nähdään samalla tavalla. Kuitenkin perinteinen ajattelu, jossa naisten tehtävänä on koti, on jäänyt (mikä näkyy muun muassa siinä että lapset menevät erossa useammin äidille kuin isälle). Ovelana seurauksena on se, että nainen tavallaan joutuu, näkökulmasta riippuen, joko (1) valitsemaan syyllisyytensä: Eli eikö hän hoida hommiaan töissä vai kotona. (2) löytää uhrautumisasenteen tekipä mitä tahansa: Uhrautuiko työhönsä ja jätti perhe -elämän vai urasiko uransa lapsien eteen. (Uskon että yksilökohtaisesti jokainen mainittu skenaario ja niiden yhdistelmä toteutuu.)

Jos asiaan liittyy pahantekoa, se mitätöidään kertomalla miksi joku on syyntakeeton. Tässä perusteluissa yleensä esiintyy jonkinlainen
1: Kohtaloteema. Tämä voi olla puhdasta determinismiä, eli uskoa että maailma on ennalta määrätty tapahtumineen. Tästä erikoistapauksena voi olla lievemmät muodot, kuten se että kasvatus tai geenit puhtaasti ohjaavat ihmisten tekoja. Pääasia on, että tekijällä ei ole ollut valinnanvapautta. Tämä on korostunut koska elämme modernistisessa maailmassa, jossa muuan eksistentialisti Sartre on liittänyt valitsemisen vapauteen ja tämän vastuuteen. Tästä seuraa se, että kun valinta poistetaan, myös vastuun nähdään poistuvan. Henkilön paha teko on ollut olosuhteiden seuraus. Henkilöllä ei ole ollut valtaa vaikuttaa asiaan.
2: Toinen syyllisestä uhriksi -siirros tehdään usein käyttämällä tietämättömyysteemaa. Sekin tekee syyntakeettomaksi, koska henkilö ei ole ymmärtänyt tai tarkoittanut sitä mitä on tapahtunut. Tässä valinta on toki tehty ja "sartrelaisittain" vastuukin on yhä mukana, moni kuitenkin ottaa erehtymiseen ihmisläheisemmän otteen. Armahtavaisuudelle nähdään paikkaa. Jeesusta siteeraten: "Sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".

Muutoskaavana on se, että perusteluilla syyllisyys vaihdetaan uhristatukseen. Rikollisesta tulee uhri. Ja tämä uhri yhdistetään sankaruuteen, jolloin marttyyri on valmis. Tai ainakin kääreet ovat. Tämä on tehokas, joskin muista erittäin poikkeava, vaikuttamiskeino. Sillä yleensä vallankäytön keinot perustuvat siihen miten henkilöllä on kompetenssia: Yleensä perustellaan ammattitaidolla, statuksella, vallalla, suosiolla tai muulla vastaavalla arsenaalilla. Tässä taas vedotaan täysin kompetenssin puutteeseen. Se tekee tästä kenties vaikeiten havaittavan manipuloinnin kikkakutosen.

Tämä toimii kulttuurissamme, koska kristinuskon sekä sekulaarinkin humanismin piirissä on oikeastaan aina suvaittu heikkoja ja uhreja. Esimerkiksi roviolla poltetut noidat on uhrin ja syyllisyytensä vuoksi vuoksi saaneet tämän marttyyrinarvon, heidät on glorifioitu, ja tätä kunniaa on käytetty erittäin paljon kristinuskoa vastaan, koska tämän edustajat polttivat heitä. Heikkoudesta tulee vahvuus. Tämä on avannut tien etenkin pseudotieteiden ja vaihtoehtohoitajien kielenkäytölle. Kielenkäytössä heitä vainotaan ja vaiennetaan (ynnä muita tunnelatauksen sisältäviä sanoja jotka liittävät uhriin ja uhraukseen) sen sijaan että heitä vain kritisoitaisiin laajasti.