Vuorovaikutustilanteet

Kun kaksi tai useampi ihmisistä keskustelevat, syntyy erilaisia vuorovaikutusketjuja. Kun ryhmä on isompi, on yleistä että henkilöt ovat interaktiossa eri verran eri tahojen kanssa. Tästä syntyy vuorovaikutusten verkosto.

Keskustelusuhteet voivat taas karkeasti olemaan kolmenlaisia:
1: Yksimielisyystilanne. Tässä henkilöillä on keskustelun aiheesta yksimielisyys. Tämä tavallisesti vahvistaa näkemystä, vaikka ei siihen välttämättä tuokaan uutta tietoa. Tämä on yleistä esimerkiksi erilaisten ideologioiden sisäpiirille tarkoitetuissa tapahtumissa.
2: Yhteisymmärrystilanne, jossa henkilöillä on eri kannanotot ja erimielisyys, mutta he samanaikaisesti hyväksyvät toisen näkemyksen joko vaihtoehtoisesti yhtä hyvänä tai sellaisena joka on muuten vain OK, mutta ei heidän asiansa. Tämä on yleistä neutraaleissa ja mitäänsanomattomissa aiheissa ja asioissa jotka ovat puhtaasti mielipiteitä.
3: Kilpailutilanne, jossa henkilöillä on eri kannanotot ja he pitävät toisen näkemystä joko vääränä tai sellaisena että toinen tulisi käännyttää. Tämä voi johtaa hedelmälliseen näkemysten edistymiseen tai ideologian kisaan tai halveksuntaan ja erimielisyyden lisääntymiseen.

On hyvä huomata, että mikään näistä ei ole itsessään hyvä tai huono asia. Niissä voidaan nähdä hyviä ja huonoja piirteitä. Niillä voidaan [sortaa, johdattaa, harhauttaa, hämmentää, huijata, opettaa, sortaa, tukea, edistää, lisätä ymmärrystä, eliminoida näkemyksiä, läimiä samanmielistä selkään, vähentää muutosvastarintaa, lisätä muutosvastarintaa, estää kriittinen ajattelu, synnyttää sitä, lisätä kysymyksiä, vähentää niitä] tilanteesta riippuen.

Tämä voi tietenkin vaihdella niin että toinen keskustelija edustaa jotain eri tyyliä kuin toinen. Mutta karkeasti näiden yhdistelmillä pääsee jo melko pitkälle. Tässä keskityn kuitenkin viimeisimpään tilanteeseen. Sillä kilpailutilanne vaatii erilaisia strategioita, mukana on jopa vahvoja mielenhallintastrategioita aina aivopesun mekanismeihin asti. Sille tyypilliset keinot ovat joskus aivan asiallisiakin. Yleisesti ottaen jos tässä käytetään argumenttivirheitä, ne eivät ole vain virheitä, vaan nimen omaan sellaisia virheitä että ne tuntuvat sosiaalisesti vakuuttavilta. Koko pointin ideana on siis kilpailussa voittaminen, ja kuten urheilukilpailuissakin, keinot voivat olla reiluja tai sitten kisa on "likaista". Strategiat voidaan jakaa karkeasti seuraaviin tyyppeihin (Joista jokainen voi olla hyvä tai huono, osa on toista vain useammin kuin toiset):
1: Itse todettuun vetoaminen on sitä että keskustelija/väittelijä itse otetaan syvästi mukaan. Hän kertoo kuinka hän itse on nähnyt tai kokenut jotain. Michael Billigin mukaan ilmiö on mielenkiintoinen, koska normaalisti se että joku esittää voimakkaita kannanottoja, ne koetaan tyrkyttämisenä, mutta henkilökohtaiset kertomukset lieventävät tätä ilmiötä voimakkaasti. Erityisen vahva tämä ilmiö on, jos henkilö esiittää itsensä läsnäolijana, eiaktiivisena. Tällöin häntä ei koeta tilanteeseen sitoutuneeksi, vaan objektiiviseksi tarkkailijaksi. (Mistä on tietysti aika usein vain kertojan sana, ja tämän voi huomata helposti vaikka siitä että hän tukee aina vain tiettyjä näkemyksiä ja kritisoi aina toisia.)
- Tässä voidaan estää kuuntelijan kritiikki, koska hän ei ole paikalla. Lisäksi epäilijää voidaan syyttää loukkauksesta koska suoraan esittää että kertoja eli henkilö itse, olisi jotenkin epäluotettava. Tässä on kuitenkin syytä muistaa että ihminen voi erehtyä tai jopa valehdella. Eikä valemuistotkaan ole ihmiselle mitenkään erityisen harvinaisia. Näiden asioiden muistuttaminen ole välttämättä mikään ad hominem. Siksi esimerkiksi kertomukset joissa henkilö kertoo että esine oli pudonnut, hän voi selittää asiaa kummituksella, mutta tosiasiassa selitys olisikin vinossa hyllyssä ja ikkunan avaamisesta johtuneessa läpivedossa. Voi olla että kertoja ei ole huomannut tätä, eikä kertomuksessa ole tällöin mitään keinoa selvittää tätä yksinkertaista asiantilaa.
+ Hyvänä puolena asia tuodaan lähelle ja usein kouriintuntuvaksi. Jos asiasta on vielä näyttöä kertomusten ulkopuolelle, se kertoo että henkilö osallistuu asiaan ja on tätä kautta siihen liittyvistä asioista tietoinen, mikä viittaa jopa asiaan liittyviin taitoihin.
2: Vaihtoehdottomuuden rakentaminen tehdään siten että esitetään että asialle on vain yksi oikea tapa, vaikka niitä olisi muitakin. Asia on ikään kuin itsestään selvä, ja muut vaihtoehdot ovat naurettavia.
- Tätä voidaan tehdä itse tai oman ideologian kautta täysin rakennetuiksi vetoamisketjuiksi. Tällöin se on keino leimata erimieliset tyhmiksi, moraalittomiksi, yhteiskuntakelvottomiksi... - ja siinä vaiheessa kun nämä yhdistyvät, tiedetään melko varmasti että kyseessä on vain yritys manipulaatioon.
+ Tämä voidaan rakentaa siten että annetaan todisteiden puhua joidenkin asioiden puolesta ja toisia vastaan niin että saada eliminoitua vääriä toimintatapoja. Näin voidaan päästä tilanteeseen jossa esimekriksi eläimillä on oikea hoito, eikä lehmille syötetä lihaa ja laiteta niille blingiä kaulaan siksi että niiden gansta -omistaja itse pitää niistä.
3: Kvantifiointi perustuu siihen että asiaa tuetaan tosiasioilla, lausumilla, lainauksilla... Ne eivät välttämättä ole tilastoja tai numeerisia tietoja. Mutta ne voivat olla muutakin.
- Tässä voidaan syyllistyä joko cherry pickingiin, eli etsimällä etsitään omaa kantaa tukevia kannanottoja tai yksittäisiä faktoja suurista linjoista ja ennen kaikkea vastaesimerkeistä piittaamatta. Tällä menettelyllä voidaan saada aikaan valtaviakin järkäleitä. Lisänogelmia tuo se, että tämän strategian kumoaminen vaatii yleensä enemmän työtä kuin sen rakentaminen: On luettava sekä väite, luettava se mistä se on peräisin ja liitettävä se asiayhteyteen ja nähtävä näiden kahden välillä ristiriita. Toinen yleinen ongelma on soveltumattoman, epämääräisen tai jopa keksityn aineiston käyttäminen. Kolmas ongelma on aineistosta nousevat väärät assosiaatiot; Esimerkiksi voidaan näyttää että valtio panostaa kauheasti johonkin asiaan kertomalla lukuja. Niissä esiintyy satoja tuhansia. Tämä voi tuntua valtavalta kunnes huomaakin että se on kokonaisbudjettiin suhteutettuna todella marginaalinen. Neljäs ongelma on aineiston käyttäminen red herringinä, jolloin keskustelua hämmennetään tuomalla siihen uuvuttavat määrät materiaalia, jonka jälkeen keskustelu saadaan vietyä syrjään aineiston esittäjän kannalta hankalista yksityskohdista.
+ Numeerinen tieto ja tutkimustulokset tuovat uskottavuutta ja ne voivat aikaansaada laadukasta perustelua asioille.
4: Sosiaalisiin normeihin ja valtaan tukeutuminen, jossa vedotaan yleisiin arvoihin, perinteisiin ja niin edes päin.
- Usein vedotaan "mattimeikäläisiin" tavalla, josta ei käy selväksi se, kuinka moni asiaa oikeasti kannattaa ja missä määrin kannanotot ovat keksittyjä. Monesti jää avoimeksi kuka on se "kaduntallaaja", jonka kannanottoja tässä mitataan ja miten tämä tieto on saatu. Jolloin lähde lienee se, että henkilö yleistää itsestään. Oma kannanotto ja tuntemus muuttuu tällöin "kaikkien kannanotoiksi". Pienemmässä määrin tässä voidaan yleistää vain oman ideologian sisältä, voidaan esimerkiksi sanoa että "Kaikki kristityt ovat" tai "kukaan tuntemani ateisti ei". Toinen ongelma on tietysti se, että perinteisiin vetoaminen ei vielä tarkoita että asiaa ei tarvitsisi muuttaa tai että se olisi juuri siten.
+ Demokratia toimii juuri täten, joten tämä voi olla esimerkiksi politiikassa juuri se oikea tapa. Eikä se että kaikki tai usea pitää asiasta tee siitä mitenkään väärääkään.
5: Asiantuntijoiden näkemyksien ja kannanottojen esiin nostaminen.
- Asiantuntijuuteen vetoaminen sinällään viedä asian sellaiseksi että sitä ei saisi kritisoida, koska "et vain osaa"; Asiasta tehdään joskus tarpeettomasti esoteerinen, sellainen että "sinä maallikko likaisine sorminesi et edes ymmärrä asiaa etkä voi siksi muuta kuin hyväksyä väitteeni", vaikka asiassa ei sinällään olisikaan mitään perusteita: Kaiken taakse voidaan nimittäin löytää joku auktoriteetti: Esimerkiksi UFOja ja isojalkoja kannatetaan professorejenkin joukossa. Toinen ongelma on se, että joskus asiantuntijoita lainataan eri aloilta, jolloin he eivät olekaan asiaan liittyvällä tavalla asiantuntijoita. Auktoriteettiin vetoaminen on tällöin argumenttivirhe.
+ Asiantuntijan mukaan tuominen voi olla hyväkin strategia, koska tosiasiassa ammattilaisuus tarkoittaa usein myös asioiden selvittämiseen liittyviä taitoja. Esimerkiksi itse en osaa tehdä meteorologian laskelmia, ja jos minun pitäisi lähteä laskeskelemaan sääennusteita, en tietäisi mistä tarkalleen ottaen lähteä liikenteeseen. Ja vaikka valmis laskelma laitettaisiin eteen, en osaisi sanoa onko se asiallisesti toteutettu - ellei siinä olisi todella karkeita laskuvirheitä tai todella mahdottomia tuloksia, kuten että tämän päivän ennustettu lämpötila Helsingissä on 1000 astetta..

On hyvä huomata että melko harvoin kannanotto sisältää vain yhden keinon. On tavallista että jopa vain yhteen lauseeseen saadaan sovitettua useita eri strategioita. Etenkin argumenttivirheiden kasautuminen yhteen on erittäin tavallista. Henkilö voi esimerkiksi samassa virkeessä tehdä itsestään auktoriteetin, vedota tämän jälkeen omiin kokemuksiinsa ja yleistää tästä mattimeikäläiskannan jota koristellaan luvuilla. Kaikki tämä voi tietysti olla täysin perusteltua. Mutta se kaikki voi olla isoa manipulaatiotakin. Vaikeutena on näiden kahden erottaminen toisistaan.