torstai 30. huhtikuuta 2015

Wapun poikakerho

"RATSASTUSTA NAISILLE"
(Erään maatilan mainoskyltti.)

NYT -liite kirjoitti ajankohtaisista aiheista, wappulehdistä. Lotta Aarikka oli huomannut erään tasa-arvoon liittyvän asian ja asia lähti tästä eteenpäin. "Teekkareiden kaupittelemien vappulehtien taustalla toimivat Sitsimiesliitto ja Luolamiehet. Ne ovat salaseuroja, joiden jäseniksi pääsevät vain miehet." ... "paikalle ilmaantui ilmeisesti vanha luolamies-aktiivi, joka alkoi rummuttaa, että nyt pitäisi heti lopettaa kaikenlainen "negistely" ja olla tosi kannustava, tässähän kun on menty niin valtavia harppauksia eteenpäin kun naiset on päästetty kirjoittamaan lehtiin" ... "Mulla paloi käämi, koska mielestäni tämä asia on objektiivisesti todettavissa epäoikeudenmukaiseksi toiminnaksi noin puolessa sekunnissa." En ole niitä ihmisiä jotka toteavat suunnilleen mitään puolessa sekunnissa, saati rakenna objektiivisia havaintoja oikeudenmukaisuudesta.

Minun on ollut vaikeaa suhtautua asiaan. Sillä rehellisesti sanoen teekkarilehtien tekemiseen liittyy jonkinlainen ajatus häpeästä. Jos joku valittaisi että hikipediassa on liian vähän naisia, niin syntyisi absurdi ajatus siitä että onko tämä sukupuoliongelma ja jos on niin mihin suuntaan. Että eikö olisi jotenkin ihailtavaa että naiset ovat niin järkeviä että eivät yleisesti ottaen pyri tekemään pieniä alatyylisiä kielivitsejä. (Pahimmillaan kombona.)

Mutta kysymys on kiehtova.


Tai ainakin provokatiivinen. Tästä puhunee se, että asia sai paljon kommentointia. Mm. ylioppilaslehdessä. Niin paljon että arvokeskustelun nollapisteestä varoittava flamesignaali "GATE" -liitettä käytettiin. Jaana Wessmann kirjoitti siitä miten hän ei osta vappulehteä koska hän on feministi. Ostopäätös on tietenkin jokaisen oma. Itse voisin vältellä ostamista siksi että loppujen lopuksi kyseessä on melkoisen ylihintainen tuote. (Ostin tämän vuoden vappulehden. á 10€/kpl.) Hänen tekstinsä kertoo muutamia tärkeitä syitä miksi kina on keskiössä. "Naisia pääsee jo toimituskuntaan ja jotkut saa pitää niitä haalareitakin! Sepä kiva. Täysvaltaisiksi jäseniksi taustalla oleviin seuroihin ei kuitenkaan pääse." Naiset saavat siis olla toimituksessa tekemässä vitsejä ja myymässä lehteä. Mutta eivät johtamassa. Mikä liittää aiheen sukupuolikiintiöiden ja lasikattotematiikan maailmaan. Kysymys ei siis tavallaan ole wappulehdestä vaan siitä että wappulehti symbolisoi paljon laajempaa ja merkityksellisempää asiaa. Samoin korostuu se, miten avointa harkitsevaa arvokeskustelua on "Omalta kannaltani tässä ei ole mitään toista puolta. Ei ole olemassa sellaisia perusteluja, jolla minut saa hyväksymään sen, että olennaisia osia teekkarikulttuuria masinoi porukat, jotka on suljettu naisilta. Sukupuolisyrjintä tällaisessa asiassa on yksikäsitteisesti syvältä ja poikittain."

Peruskysymys on sanassa "sukupuolisyrjintä".

Koska aiheessa kannat on lyöty lukkoon, kuten kaikissa "GATE" -liitteisissä asioissa tuppaakin tapahtumaan, on syytä katsoa minkä kanssa tilanne on analoginen. Kun käsiteltävän asian fragmentoi ja liittää johonkin neutraalimpaan, takaa saattaa löytyä moniakin erikoisia asioita.

Ensimmäinen seikka jonka nostan esiin on se, kuinka hikipedian puolella on joskus tullut vastaan syytöksiä siitä että se harrastaa liikaa äijähuumoria. Tämä saattaa olla totta. Esimerkiksi itse olen mies, enkä voi oikein kuvitella voivani samastua kaikenlaisiin ihmisiin. Huumorini on sellaista "analysoi, pilko, vääntele ja laita takaisin, katso mitä syntyy" -henkistä. Siinä mitään samastumista ole kehenkään. En ymmärrä "naisia". Mutta lähinnä koska he ovat tätä suuremman tyypin "ihminen" fragmentti. Lisäksi kirjoittamiseen ei ole rajoitteita. Anonyyminä voi jopa teeskennellä olevansa mies ja sitten paljastaa että "hähhää, nyt kun olen ylläpitäjä niin arvatkaa mitkä värkit minulla onkaan" -temppuja voisi tehdä jos asia muuten olisi jarruna. (Koen että en.) Jännittävää kyllä melko harva asiasta valittava on sitten vaihtanut valittamista huumorinkirjoittamiseen. Hikipedian kohdalla näkökulmasta nurina ei kuitenkaan ole yltänyt syytteisiin siitä että kyseessä olisi sukupuolisyrjintä. Valituksien tavoitteet ovat olleet muualla. Josta voidaan päätellä että sukupuolijakauma ei itsessään riitä todisteeksi sukupuolisyrjinnässä. Ei edes puolessa sekunnissa.
1: Tiedän varmasti että hikipediassa on naisiakin kirjoittamassa, mutta he ovat valitettavasti vähemmistöä. Ja tietyt blogistanissa muuten tunnetut naispuoleiset hikipedistit ovat itse asiassa hyvin "maskuliinisen oloisia", jos siis seurataan heteronormatiivisia sukupuoliattribuutistoja.

Toinen seikka joka minulle tulee mieleen on se, että historiallisessa miekkailussa on ryhmittymä johon minua ei ole otettu. (Olen kysynyt.) Se on HEMA -naisten ryhmä. Siinä on vain naisia. Miehiä ei oteta. Tilastollinen yliedustus on ja sitä ylläpidetään. Jos minä kieltäytyisin ostamasta heiltä jotain tuotteita (joita heillä ei ole) niin olisinko tasa-arvon puolella? Tuskin. Itse asiassa olen nähnyt asian niin että HEMA -naisten ryhmä on hieno asia. Joka muuten liittyy myös harrastuksen elinvoimaisuuteen. Kun ryhmä on niin suuri että sen sisällä tunnetaan syvää tarvetta fragmentoitua, ovat harrastajajoukot melko laajoja.

Josta seuraa se, että kerhot voivat valita jäseniään sukupuolen perusteella olematta sukupuolisyrjiviä. Tätä voi olla vaikeaa muistaa näinä UNISEX -vessojen aikakaudella. Mutta asian muistaa viimeistään muslimien tarpeisiin kehitetyistä naisten uimavuoroista joissain uimahalleissa.

Mutta sukupuolijakauman lisäksi on arvioitava lasikattoasia.

Wappulehtien kohdalla on huomattava, että kysymys ei ole pelkästään sukupuolikiintiöistä. Kysymys on nimenomaan "lasikatosta". Kysymys ei ole vitseistä tai vitsien kirjoittamisesta vaan vallasta. Kuten feminismissä usein onkin. (Kenties siksi että valta ei ole tasa-arvoinen konsepti yhteiskunnassamme oikein mistään näkökulmasta tai oikein millään mittareilla.)

Esimerkiksi jos HEMA -naisryhmä päättäisi koko HEMA -piirien toiminnasta, olisi tilanne välittömästi sukupuolia syrjiviä. Ja sen vuoksi kysymys ei ole siitä ketä Sitsimiehet ja Luolamiehet edustavat ja eivät edusta. (Jostain syystä instituutiot ovat olleet tärkeitä. TKY ei ole vastuussa joten TKY:lle ei olla vastuussa on se mihin on käytetty hämmentävän paljon aikaa.) Kysymys on siitä että heillä on hallussaan instituutio. Ja wappulehdet ovat jopa kohtuullisen merkittävä instituutio - vaikka aiheen absurdiudesta voisi muuta päätellä. Wappuna ilmestyvä kikkelivitsilehti kuuluu kulttuuriin yhtä oleellisesti ellei oleellisemmin kuin "koirankakka'keskustelu'" kevääseen "Suvivirsi'keskustelu'" kesän alkuun. (Minulla loppuivat tämän kaiken äärellä ironiset heittomerkit. Lisää tarpeen mukaan omistasi.) Ja tämä on se minkä vuoksi "poikakerhoudella" on väliä. Se ei ole "vain poikakerho jossa puuhataan keskenään".

Kaikkien osallistujien argumentointi on ollut huonoa. (Mikä tekee minut kateelliseksi. Lisäksi jos ihmiset tekevät tämän itse niin mihin minua muka enää tarvitaan?) Leimallista on ollut se, että "sovinistipuoli" on tässä ollut jargonin sävyttämä ja "feministipuoli" taas on ollut esiintymisessään tyylittömämpää.
1: Huono maku voisi ilahduttaa mieltäni, mutta olen silti pettynyt. Sillä siinä ei ole ensin osoitetta vastapuolen argumentaation huonoutta osoittamalla sieltä virhepäättelyitä. Ja kun tämä n tehty sitten pyöritetä vastapuolta mudassa, ihan vain sen vuoksi että kun huono etiikka kohtaa paskan päättelyn niin lokaan vaan kaikki mitä tuo ihminen edustaa. Sen sijaan rakenteissa on toistuvasti korostettu sitä miten vähäisen reflektion kautta on syntynyt kovin vankkumaton dogmaattinen mielipide.

Nähdäkseni tämän kinan ongelmana on ollut se, että kaiken kaikkiaan wappulehtikritiikillä on ollut vankka perusta. Mutta tätä ei ole oikein osattu hyödyntää sen kaikella filosofisella potentiaalilla. Sen sijaan feministipuolella on kulutettu tätä hienoa oikeassa olemisen aikaa siihen että on puhuttu banaaleita ja korostettu oman näkemyksen joustamattomuutta ja pidetty tätä jonkinlaisena hyveenä. Tämä "varmuus omasta asiasta" on tuonut mieleeni lähinnä kreationistijärjestöjen vaatimat uskontunnustukset. Siksi minusta olisi miellyttävää jos he olisivat väärässä. Etenkin kun pissakakkahuumori ja sen tukeminen ovat minulle tärkeitä ja syviä arvoja, jopa elämäntapa. Mutta valitettavasti tällä kertaa en voi sanoa muuta kuin että jos sisäpiireilee, ei ole vastuussa rahoista, niin kyseessä on elitistijärjestelmä jota vastaan on syytä taistella. Myös silloin kun järjestelmän luokittelukriteeri on sukupuoli. Ellei peräti etenkin silloin.

3 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

En reflektoi mitään, mutta minusta sinä olet melko lailla oikeassa.

Luin merkintäsi punkassa löhöten kännykälläni, mutta koska en jaksa kirjoittaa nyt lukijakommentteja sillä, päätin nousta ylös oikean perinteisen tietokoneen ääreen naputtelemaan.

Ja seuraavaksi oluet kylmään!

Sen verran sanoisin vielä, että eikö ole tasa-arvo-ongelma se, että Hikipediassa ei puhuta tarpeeksi naissukupuolen edustajista?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Hikipedian suurin ongelma on se, että aktiivisten hyvien sisällöntuottajien määrä on pieni. (Puhumattakaan osaavista koodinfiksaajista. Tiedä onko siellä tällä hetkellä ainuttakaan.) Suurin osa muokkauksista on roskaa joka on myös tehty roskana. Ei tähän sukupuolikinoja mahdu.

Toivottaa: Zarkusto on Hangon satama Pådax Mudaxin kannattaminen on kuin isäänsä äänestäisi.

Jklak kirjoitti...

Tämähän on wappujuttu. Kaikki naiset pääsevät toki liittymään ulkosuomakaiseen koneinsinoori-kiltaan - vaikka TKK:n väki syrjisi ja sortaisikin... :P