maanantai 19. tammikuuta 2015

Miten 3D -tulostimet haastavat yhteiskuntamme?

Perinteinen tuotantotapa nojaa niukkuuteen. Kysynnän ja tarjonnan laissa on periaatteessa kysymys siitä että maailmassa on rajallinen määrä esineitä ja kun ostat sen, niitä on yksi vähemmän. Esineiden valmistamiseen tarvitaan resursseja. Joita ovat esineen rakenteen keksiminen, sen vaatimat materiaalit ja valmistamiseen kuluva aika.

Usein esineen rakenteen keksiminen on haasteellista, mutta kun se on kerran tehty siitä tulee helposti kopioitavaa. Tässä innovointi on joskus vaikeaa saada kannattamaan. "Takkiraudan" kirjoitus siitä miten venäjälle on vaikeaa rakentaa tehdasta kuvaa ympäristöä jossa on vaikeaa muuttaa designiä tuotteeksi taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tämän vastakohtana on James Watt joka keksi höyrykoneen ja sai patenttinsa avulla prosenttiosuuksia joka ikisestä höyrykoneesta. Sopimus takasi sen että keksimisen jälkeen hänen ei tarvinnut tehdä työtä ja rahaa virtasi.

Toisaalta on huomattava että hyvinvointivaltioissa on usein kysymys nimenomaan siitä että siellä tehdään tuotteita joilla on mahdollista tienata hyvin paljon juuri tuolla Wattin asenteella. Joka johtaa siihen että on korkean riskin töitä joissa on pieni todennäköisyys tienata hirveästi ja suuri todennäköisyys työttömyyteen. Ja tämän vaihtoehtona sitten suuri todennäköisyys tehdä työtä jossa tahkotaan minimaalisen pieni palkka, mutta sen saaminen sentään tiedetään varmasti. Raaka-aine ja resurssit ovat niukkuuden ytimessä, mutta silti niiden kokoaminen on huono tapa tienata.Tätä kautta päädytään siihen nykyaikana vallitsevaan hämmästyttävään asiaan, että maat joilla on timanttikaivoksia ja luonnonvaroja ovat usein köyhiä. Tähän kaikkeen liittyy omituisuuksia, kuten kissavideoiden katsomisella elämistä ; Kannattavuus on tärkeämpi osa palkkatyössä kuin se työosa. Taito, osaaminen tai mikään muukaan ei liity tässä palkkioon muuta kuin epäsuorasti. (Mikä unohtuu helposti kaikenlaisilta Ayn Randin fantasioihin unohtuneilta.)

Oleellista on tiedostaa että maailmassa on ongelmana ns. yhteismaan tragedia. Tässä ytimessä on se, että yleisessä jaossa ihmiset vain ottavat asioita käyttöön ja sitten ne ovat muilta pois. Tämä korostuu erityisesti yleisomistuksessa ; Jos kaikki vain syöttävät nautoja yhteisellä laitumella, ei ole syytä olla hankkimatta lisänautoja, koska se että säästät lehmän ei tarkoita että joku muu ei kuitenkin söisi ruohoa. Ja seurauksena on liikalaidunnus. Sama kaikki vain koskee kaikkea muutakin kuin ruohoa ja lehmiä.

Tämä kaikki on vielä niukkuustaloutta. Mutta asiat ovat mutkistuneet. Musiikkibisnes on tässä kohden ollut valtavassa muutoksessa. Ja sen syynä on se että musiikin myynti on irtautunut täysin resurssien ja työhön nojaavasta taloudesta. Ja myös niukkuustaloudesta. ~ Esimerkin kautta ; Perinteistä resurssityötä tehnyt trubaduuri meni paikalle ja lauloi. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tämä takaa tuntipalkkion, mutta laiskotella ei voi. Muusikoista saattoi tulla sikarikkaita vasta kun musiikista voitiin tehdä designtyötä. Eli sitä että muusikko säveltää ja sitten tämä tuotos voidaan kopioida. Kun nauhoitteita myydään, on selvästi jokin varasto josta myydään levy ja levylaulaja saa tästä sitten prosenttiosuuden. Tämä nojasi niukkuustalouteen koska levyjä oli rajallinen määrä.

Tämä muuttui kun levyistä tuli kopioitavia. Jos minä nykyään ostan CD -levyn, pystyn varsin helposti tekemään sille niin että kopioin sen kaverille niin että en itse menetä kyseistä levyä. Hyvin moni on tehnyt näin ja musiikista on tullut bisneksenä hyvin kannattamatonta. Ongelmana tässä on oikeastaan se, että digitaalisessa maailmassa resurssit ovat hyvin minimaalinen rajoite. Ei ole mitään saastutusefektiä joka sammuttaisi musiikkipiratismin. Sillä yhden kappaleen jakaminen ei ole itseltä pois. Se voi vaikuttaa musiikkibisnekseen vain sitä kautta että se tekee designtaloudesta kannattamatonta.

Suurelta osin musiikkibisneksen probleema ja voima on siinä että raha onkin muuttunut maineeksi. Ja tämä tekee alasta hyvin kummallisen. Sillä yleensä ottaen niukkuus on kuvannut kaikkea kaupallista toimintaa ja olemme keksineet tähän kaikkia nerokkaita keinoja. On hyvin vaikeaa kehittää taloudellisia malleja jollekin joka on perimmiltään murtanut työn teon motiivit. Jos työstä ei saa palkkaa vaan mainetta, muusikon työ muuttuu joksikin sellaiseksi mitä jotkut valokuvaajat näyttävät tekevän. Eli he tekevät ilmaiskeikkoja ihmisten juhliin, ottavat siellä valokuvia jotta saisivat nimeä. Ja he saavatkin pyyntöjä tehdä töitä mutta eivät palkkaa. Sillä heillä on maine. Ilmeisesti maine tyyppinä joka sekä ottaa hyviä kuvia että on sellainen että kiertää ihmisten juhlissa ilmaiseksi pelkästään maineen vuoksi.

Cory Doctorowilla onkin erikoinen teos "Down and Out in  the Magic Kingdom" joka kuvaa talousmalleja jotka koskevat niukkuuden jälkeistä taloutta. (Post-Scarcity Economy.) Ja on hyvin hämmentävää että tässä maailmassa lähes kaikesta käsityöstä voi tulla jonkinlainen taideammatti jota tehdään koska työstä pidetään. Ja sitä tehdään helposti vain maineen takia. Kun design on työlästä mutta toisten tulosten kopioiminen megahelppoa syntyy epäsymmetria jossa vapaamatkustus on helppoa. Mutta tästä ei välttämättä seuraa muuta kuin teoreettinen ansionmenetys designerille. Ja tästä voi seurata se, että designiä voidaan joutua panttaamaan niin että sitä ei lainkaan kopioida tiedostoksi. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuuden musiikkiala saattaa todella olla sitä että muusikko tekee kiertueita. Musiikki joka jaetaan on vain mainontaa jolla mainostetaan tätä alkuperäistä arvokasta tuotetta.

En malta olla tässä yhteydessä ottamasta esille blogaustani joka on harvoja ylpeydenaiheitani tässä maallisessa epäonnistumistaipaleessani joka on kaiken kaikkiaan ollut pettymys kaikille osapuolille itsestäni vanhempiini, sivustakatsojiin ja mahdollisesti Jumalaan asti. Musiikkibisnes on joutunut tekemään kehää juuri sen vuoksi että käytännössä sen kohdalla on tapahtunut niukkuustalouden sortuminen. Ja näin niukkuustalouden ansaintamenetelmät ovat muuttuneet tehottomiksi ja absurdeiksi.

Ja 3D -tulostimet ovat tässä kohden ongelma nykyiselle talousjärjestelmälle joka rakentuu läpitunkevasti niukkuustalouteen. Sillä 3D -tulostomissa kaikki mihin on design voidaan tulostaa esineeksi kotona. Nykyään jo melko halvalla laitteistolla voidaan tuottaa pieniä esineitä. Ja design on dataa joka on kuin musiikkikappale musiikissa. Se on helppoa kopioida. Ihminen voi siksi suunnitella lusikan ja seuraavana päivänä se on miljoonissa taloissa ilman että suunnittelija saa siitä yhtään mitään. Tässä maailmassa ainut arvokas asia on muovi. Resurssitalouteen palaaminen on siitä yllättävää. 3D -tulostimien omituisin piirre saattaakin olla se, että se romuttaa kaiken minkä varaan nyky-yhteiskunta on rakennettu. Nykyiset tulostimet toki koskevat vain pieniä esineitä. Mutta jos tulevaisuudessa näiden teknologioiden koko kasvaa ja hinta alenee - kuten Mooren lain pohjalta voidaan jossain määrin olettaa - 3D teknologia paitsi mullistaa esineiden tuottamisen ja tekee käsityötaidoista irrelevantteja, myös uhkaa aivan kaiken tuotantoa hyvin jämerillä tavoilla. (Etenkin jos voit ladata koneelle designin ja tällä valmistaa uuden 3D -printterin entisellä 3D -printterilläsi jolloin edes tämä laite ei ole niukkuuden lähde.)

Kenties tulevaisuudessa palkkatyön sijasta onkin erilaisia mainetöitä. Tällöin olisi maita joissa keskitytään siihen että teknologia ylläpitää yhteiskuntarakenteet ja ihmiset hyvää hyvyyttään tekevät luovia asioita siksi että design on monista hauskaa. Etenkin jos siitä saa mainetta. Ja muut ovat sitten niitä jotka myyvät resursseja ja elävät rikkaina mutta niukkuustaloudessa. Ja kenties silloin tällöin kiristävät designmaita jotka sitten jakavat innovaatioitaan heille resurssejenjakoteknologiaa ja vastaavia vastaan. Tai kenties luddiitit olivat oikeassa. Tai sitten resurssitalous muuttuu abstraktioiden kautta niukaksi, jolloin puhutaan omistusoikeustaloudesta. Josta voi seurata omanlaisia vaikeuksia tai omituisuuksia. Tai jotain.

Riskit koskevat perustyötä. Mutta taiteen kohdalla voidaan kuitenkin vihjata että taide voi jopa hyötyä tästä muutoksesta, koska nykyinen järjestelmä tukee sitä että kaikessa on kysymys rahasta "about mother fucking money". Kun taas muuttuneessa tilanteessa taide voi olla enemmänkin niin että on tärkeämpää olla visionääri. Koska kysymys ei enää ole rahasta vaan taloudesta. Ongelma onkin se, että yhteiskunta pyörii tiettyjen asioiden varassa. Ja ansaintamenetelmä joka on kenties hyödyksi taiteelle on hyvin vaikea eristää niin että se ei vaikuttaisi aivan kaikessa. Selvää on kuitenkin että musiikkibisneksen ja elokuvabisneksen tulilinjallaolo on jotain jonka tarkkailusta varmasti saadaan hyötyjä. Kaikki tekijänoikeusrajoitteet ja kopiointiestotekniikat tulevat olemaan tulevaisuudessa tärkeitä. Eikä tähän voi sanoa kovin paljoa. Siihen asti, hyvää yötä.

Ei kommentteja: