maanantai 19. tammikuuta 2015

Paskin. Työviikko. Ikinä


"Five Night's at Freddy's" on kauhugenren peli. Toki sitä vaivaa se ongelma että se ei periaatteessa ole kauhua kovin syvällisellä tavalla. Se kun nojaa lähinnä yhteen kauhuefektiin ; ns. jumpscare on oleellinen osa kauhugenreä. Ja sillä saa aina aikaan reaktion. Mutta se on kauhugenrelle samaa mitä pieruvitsit ovat komedialle. Peli on siis teknisesti klikkailupeli jossa on yksi halpa kauhutemppu joten sitä kutsutaan kauhuksi.

Paitsi että ei. Pelin ideana on selvästi myös kutkuttaa uncanny valleyta. Pelin hirviöt ovat mekaanisia robotteja jotka vaikuttavat elävän ja toimivan tavoitteellisesti. Peli leikkii elävän ja kuoleman välimaastossa. Ja tekee tämän hyvin monella tavalla. Söpöt ja neoteenisilla piirteillä varustetut robotit ovat maatuneet iljettäviksi. Mutta tavalla jossa alkuperäisestä muodosta on aavistus.

Ja kunnon kauhun lajityypin tapaan ytimessä on epätietoisuus jossa lähinnä vihjataan syvemmästä vaarasta mutta ei paljasteta lisää. Peli lisääkin kuvioihin paljon vihjeitä. Tarkkaavainen löytää seiniltä lehtileikkeitä jotka avaavat kokonaisuutta. ; Itse asiassa on järkyttävää miten minimalistinen itse peli on. Ytimessä on yksi valvontahuone, muutama kamera ja hyvin ovien sulkemista ja avaamista. Ja virran valvontaa. Ja kaiken tämän takana on hirvittävästi vaikeasti löydettävää tietoa joka ei vaikuta pelissä selviämiseen mitenkään. Tietoa ei siis kerätä pelitaitojen kehittämiseksi vaan siksi että ne avaavat tarinaa. Joka on sisällöltään epäselvä mutta kaiken kaikkiaan selvästi hyvin tarkasti mietitty.

Ne kaikki yhdessä kertovat selvästi jotain. Ja ne ovat hyvin tarkalla pieteetillä kerrottuja. Mutta kokonaisuus jää silti hyvin arvoitukselliseksi. Tätä arvoituksellisuutta on sitten paikattu erilaisilla pelaajien teorioilla. Joita pelille onkin paljon. Tämä on oikeasti peli jossa on valtavaa debattia siitä tapahtuuko "Five Night's at Freddy's 2" ennen vai jälkeen ykkösosan tapahtumia.

Minulla on kokonaisuutta koskeva teoria jota en tiedä sellaisenaan löytyvän muualta. Olen tässä keskittynyt lähinnä siihen mikä useimmissa teorioissa on vaikeaa tai jätetty pois kuvioista. Nimittäin "The Bite of '87". Tämän selittäminen kuitenkin vaatii kannanottoa moniin skismaattisiin debatteihin. (Kuten siihen onko 2 -osa ennen vai jälkeen.) Joten on kenties tarpeellista kuvata ensin pelin maailmaa tarkemmin.

Juonireferointia.

Ykköspelissä olet yövahti nimeltä Mike Schmidt joka istuu valvontahuoneessa. Ravintolan nimi on "Freddy Fazbear's Pizza". Yöllä, eli työvuorosi aikana, ravintolassa ei ole ihmisiä eikä varkausyrityksiä. Kaikki uhka tulee ympäriinsä kävelevistä neljästä robotista. Jotka on alun perin tehty ilahduttamaan pizzerian lapsivieraita. Virallisen selityksen mukaan ilman tätä kuljeskelua robotit menisivät rikki. Tämä ei tietenkään tunnu vaaralliselta vaan tylsältä työltä.

Ainut kommunikaatiovälineesi ovat entisen vartijan antamat ohjeet jotka on nauhoitettu. Ne alkavatkin optimistisesti "Hello, hello? Uh, I wanted to record a message for you to help you get settled in on your first night. Um, I actually worked in that office before you. I'm finishing up my last week now, as a matter of fact. So, I know it can be a bit overwhelming, but I'm here to tell you there's nothing to worry about. Uh, you'll do fine. So, let's just focus on getting you through your first week. Okay?" Tai siis oikeastaan ainoastaan ne ohjeet jotka saat ennen kuin tämä vartija syödään elävältä. Se siitä optimismista. Neljännen päivän viesti kun pitää sisältään hyökkäysääniä ja kokonaisuudessaan seuraavasti "Hello, hello? Hey! Hey, wow, day 4. I knew you could do it. Uh, hey, listen, I may not be around to send you a message tomorrow. It's-It's been a bad night here for me. Um, I-I'm kinda glad that I recorded my messages for you uh, when I did. Uh, hey, do me a favor. Maybe sometime, uh, you could check inside those suits in the back room? I'm gonna to try to hold out until someone checks. Maybe it won’t be so bad. Uh, I-I-I-I always wondered what was in all those empty heads back there. You know... oh, no" jonka jälkeen mekaaninen huriseva ääni kertoo säröisti jotain jota moni arvelee lainaukseksi Paramhansa Yoganandan "Autobiography of a Yogi"sta. Ääni on vaikeasti kuultavaa eikä jokaista sanaa kuulu, mutta pidän tätä osuvana. Tauot ja säröt sopivat puuttuviin sanoihin. Kuvaavaa on että kohta kuvailee biomekaanista elämää, sitä miten teknologia voisi olla elossa. Sitten kaiken vaivan jälkeen saat potkut. Syiksi luokitellaan syitä kuten "tampering with the animatronics", "general unprofessionalism" ja "odor". Lisäksi hän saa toki palkan viikolta, yhteensä 120,50$. Tämä on jossain määrin kuvaavaa. Potkut tuntuvat kohtuuttomalta ottaen huomioon työn sisältö. Onkin hämmästyttävää miksi hän ylipäätään palaa tekemään työtään.

Tässä pelissä lehtileikkeet kertovat että pizzerian taustalla on ollut viisi kadonnutta lasta. Lehtileikkeet paljastavat että tekijä saatiin pian kiinni mutta ruumiit ovat hävinneet. Tämä on kakkososan tarjoamiin tietoihin yhdistettynä herättänyt paljon erilaisia teorioita siitä että oliko rikollisia yksi vai useampia (joihin viitataan osuvasti pink man&purple man) ja siitä onko kiinni saatu rikollinen aito syyllinen. Suosittu teoria on että ykköspelin robotit syövät puhelimella ohjeistaneen vartian koska hän on ollut osallisena näissä. Kun tämä kadonneiden ruumiiden salaisuus yhdistetään tietoon siitä että pizzerian asiakkaat ovat valittaneet siitä että robotit löyhkäävät kauhealta antaa melko turvallisen arvauksen siihen suuntaan että kadonneiden lasten ruumiit on sullottu robotteihin. Ja kenties näiden lasten haamut sitten vaikuttavat. Ei ole yllättävää että pizzerian taloudellinen tila on heikko ja uutiset korostavat miten pizzeria elää vaikeaa aikaa.

Ensimmäisenä päivänä hän myös kertoo siitä teorialleni tärkeästä seikasta, eli ns. vuoden 1987 puremasta. "So, just be aware, the characters do tend to wander a bit. Uh, they're left in some kind of free roaming mode at night. Uh...Something about their servos locking up if they get turned off for too long. Uh, they used to be allowed to walk around during the day too. But then there was The Bite of '87. Yeah. I-It's amazing that the human body can live without the frontal lobe, you know?"

Kakkospelissä on sitten toinen vartija, Jeremy Fizgerald, samassa työssä. Paikan nimi on sama, mutta huoneita on enemmän. Hän saa myös ohjeita samalla tavalla nauhoitteena entiseltä. Tämän puhelinäänen ääni on sama kuin ykkösosassa. Jeremy Fizgerald eroaa siten että hän näyttää jotain pelon merkkejä. Mutta toisaalta hän selvästi on palautteen mukaan ("Welcome to the family") muutoin kompetentimpi työntekijä. Ja hän pitää työtilansa paremmassa järjestyksessä Molemmissa peleissä pelataan hahmoa joista ei paljasteta mitään. Itse asiassa vartijoiden nimetkin selviävät palkkakuitista. Oman teoriani kannalta tärkeä "Bite 87" ei ole mainittu tässä osassa. Oma näkemykseni on se, että syynä on se, että peli tapahtuu vuonna 1987. (Palkkakuitti sanoo suoraan 11-12-1987) Ja pelin lopussa puhelinmies kertoo että Jeremy siirretään päivävuoroon ja että pian olisi tulossa syntymäpäiväjuhlat. On luultavaa että hän on osallisena tapahtumissa. Kakkospelissä on myös uudenlaisia robotteja. On vanhoja robotteja jotka näyttävät samalta kuin ykköspelin robotit. Ja hienoja ja teknisiä joihin on asennettu ohjelma joka tunnistaa seksuaalirikollisia. (Melko erikoinen detalji johon palaan myöhemmin.) Jos pelissä selviää bonuspäivän saa tietää että tämä pizzeria ollaan sulkemassa. Ja että nämä uudet robotit toimivat virheellisesti ja ne tuhotaan. Ja että vanhat robotit otetaan jälleen käyttöön.

Sitten siihen varsinaiseen teoriaani.

Kuten ylläolevasta voi arvailla, kannatan näkemystä jossa kakkososa edeltää ykkösosaa ajallisesti. Jos ei muutoin niin sen vuoksi että kouluttava vartija ei vain kuulosta samalta vaan on sama henkilö. Tämä on hyvin yksinkertainen selitys sille miksi puhelinmies kuulostaa samanlaiselta vaikka hän onkin kuollut 1 -osassa. Samalla selittyy miksi juuri ne vähemmän tekniset robotit ovat ykkösosassa eivätkä ne teknisesti hienommat kakkososan. Ja talousvaikeudet selittävät sen miksi ykkösosassa on pienemmät tilat kuin kakkososassa. Tällöin aikajana on hyvin pakotetusti seuraava: Alussa oli pieni yhden robotin pizzeria jonka nimi oli "FredBear's Family Diner". Tämän aikana hirveä tapaus jossa "purple man" kaappaa lapsen. Omistaja vaihtui ja robotteja tuli lisää. "Freddy Fazbear's Pizza" nimellä uusi yritys saikin aloittaa puhtaalta pöydältä ja siitä tuli suosittu ravintola. Tässä paikassa joku purki vanhan Freddyn ja pukeutui tähän ja kaappasi viisi lasta jotka katosivat. Rikoksesta kohistiin mutta firma pysyi pystyssä. Pizzeria laajentui uuteen paikkaan. Ne varustettiin seksuaalirikollisten tunnistusohjelmalla jotta aiempi tragedia voitaisiin välttää. Tässä paikassa pelataan pelin kakkososassa. Ja siellä tapahtui "The Bite of 87". Ja firma oli saavuttanut sen määrän katastrofeja että se joutui siirtymään uuteen paikkaan (jossa ollaan ykkösosassa) ja tässä vaiheessa oli miltei konkurssikypsä. Ja se suljettiinkin hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Hyvin suositun teorian mukaan puhelimella ohjeistava vartija olisi jotenkin sekaantunut lasten kaappaamiseen. Hän olisi "purple man". Tätä pidän melko uskottavana. Moni uskoo että Fizgerald olisi "The Bite 87"in uhri. Ja suositun teorian mukaan Mike Schmidt taas on myös osallistunut rikokseen, eli olisi "pink man".

Kaikki nämä teoriat ovat ymmärrettäviä mutta kokonaisuuden kannalta näen että vain ensimmäinen noista on oikein. Katson että on järkevämpää ajatella että ykköspelin vartija olisi nimenomaan "Bite 87:in uhri". Sillä Fizgeraldin sitoo puremaan vain aihetodisteet, se että hän on ollut paikalla. Peli ei paljasta että ketä robotti puri tai mikä roboteista puri. Mutta se paljastaa seuraukset. Ne ovat uskottavat jos uhri on nimenomaan aterioimaan tullut lapsi. Työntekijän kohdalla asiaa olisi kenties voitu piilotella.

Todisteet tästä liittyvät moneen osaseen.
1: Osittain minimipalkkaan, tai oikeastaan summaan joka saattaa olla alle minimipalkan. USA:ssa vartijat ovat alipalkattuja mutta alennusta näihin annetaan vammautumisen voksi. (Kakkososassa vartija saa täsmälleen minimipalkkaa. 30 työtuntia ja 100,50$. Pelin tekijä on ollut tässä kohden selvästi pedantti.)
2: Mutta vihjeet tähän suuntaan ei jää tähän. On nimittäin selitettävä "Golden Freddy". Peleissä on videoilla nähtävissä neljä robottia. Näiden lisäksi on kuitenkin extrakuolema. Kakkososassa se on itkevä nukke joka on liitoksissa siihen ensimmäiseen kaapattuun lapseen. Koska ykkösosa tapahtuu uudessa paikassa, se on jotenkin katkaissut sidoksen tähän nukkeen. Ykköspelissä on sen sijaan "Golden Freddy". Joka on suositun teorian mukaan hallusinaatio. Ja minun teoriani mukaan se myös on sitä.
3: On melko paljon viitteitä siitä että Bite 87 on nimenomaan karhurobotin, Freddyn, aikaansaannos. Syynä tässä on se että sen naamassa on itse asiassa nähtävissä rusehtava kädenjälki. Kuin joku olisi painanut sitä vasten verisen kätensä kauan kauan sitten. Tämä selittäisi miksi Schmidt hallusinoi nimenomaan karhusta joka hyökkää. Ja jonka robottia ei koskaan nähdä missään. Se on traumaattinen kokemus aiemmasta, silloin siistimmästä, karhusta.
4: Schmidt on myös peloton mutta ei kovin koherentti toimija. Hänen hallusinointinsa, alle minimipalkalla toimimisensa ja muut vihjaavat vahvasti että hän ei ole mikään kovantasoinen rikollinen joka kykenee seuraamaan lasten ravintolaketjua vuosia, tehdä useita rikoksia ja tehdä tämän kaiken jäämättä kiinni. Katsonkin että Fizgeralt on todennäköisemmin "pink man" kuin Schmidt. On vielä mahdollista että Fizgerald on syytön. Mutta on lähes varmaa että Schmidt on pureman uhri. Siksi hän ei kykene tekemään kunnolla edes vartijan hommiaan, on järjestelemätön, epäkoherentti, hallusinoiva ja täysin peloton. Koska hänellä on aivovamma etuotsalohkossa.
5: Viides asia on se, että lapsia on kadonnut viisi. Robotteja on neljä. Koska ruumiita ei ole löytynyt voi syitä olla monta. Kenties ne eivät ole kuolleita. No, olen itse melko varma että neljä onkin. Ne on todellakin sullottu robotteihin, joita ei ole koskaan siivottu, kuten pelin tarjoama informaatio kertookin. Kuolleet lapset kummittelevat roboteissa. Moni uskoo että "Golden Freddy" on se viides lapsi joka sitten iskee kummitusmuodossa. Näin luvut tietenkin saadaan täsmäämään. Mutta itse pidän tätä hallusinaationa, kuten melko suosittu teoria asiasta sanookin. ; Ja tästä päästäänkin pelin varsinaiseen teemaan. Peli on selvästi jonkinlainen tarina kostosta. Pelaaja voi ihmetellä miksi Schmidtiä kohdellaan epäreilusti työpaikassa. Mutta kenties robotit eivät oikeasti yleensä ole vaarallisia. Kenties ne ovat vaarallisia syistä. Robotit kostavat. Jos mietimme miksi he haluavat tappaa puhelinmiehen, on syynä tietenkin se että hän on "purple man" joka on vuosia toiminut pizzerian liepeillä. Miksi sitten purra lasta? Jos tämä on se viides lapsi joka on selvinnyt elossa mutta ei kerro kokemuksistaan. Samasta syystä robotit voivat haluta tuhota hänet ykkösosassa. Fizgerald olisi siis vaikeuksissa, kenties hän on saanut ystävänsä "purple manin" suositteluja ja saanut suhteillaan töitä. Ja tämän palautteen avulla häntä kehutaan työntekijänä. Kenties kummitukset muistavat eivätkä pidä seksuaalirikollisesta joka ei ole jäänyt kiinni eikä ole siksi rekistereissä. Kenties Fizgerald onkin "pink man".

7 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Kuulostaa kuitenkin vähän siltä, että on väärä päivä lopettaa liiman haistelu.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Eiei, aloitin just.

Unknown kirjoitti...

Myös muistaakseni viidennen yön minigamessa purplemanilla on kädessään puhelimen näköinen esine. Sitten siinä lopussa purpleman tulee liilalla autollaan tappamaan yhden itkevän lapsen. Tämä lapsi on Ulkopuolella muista lapsista.
Kun purpeman tappaa tämän lapsen. Luulen että tämä itkevä lapsi on marionette, koska hänen kasvoissaan on liilat itkemisen jäljet. (En ole aivan varma vielä )

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kiitos palautteetanne tähän mitä tärkeimpään aiheeseen.

Tosiaan FNAF 2 minipeleissä on itkevä lapsi joka on liitettävissä siihen nukkehahmoon. Teoria on yleinen ja esimerkiksi itsensä MatPatin kannattama joten ei se typerä ole. Kannatan MatPatia myös siinä mielessä että Phone Guy on paitsi surmaaja niin myös FNAF 3 turmeltunut robotti. Ensimmäisessä osassa kuullaan nauhoite jossa hän reagoi selvään robottien hyökkäykseen. Myös marionetin erikoisrooli on selvä, se näkyy oleellisesti 3 -pelissä.

Sen sijaan Bite87 kanssa olen hänen kanssaan erimielinen. Hänkin tosin pitää melko selvänä että pureman kohteen on oltava purilaispaikan työntekijä. Hänestä päivävuoroon siirtäminen suojaa. Minusta se lähinnä tekee puremisesta dramaattisemman.

Unknown kirjoitti...

Nii, ja phone guy sanoo jossakin puhelussa (en muista missä) että hänen lempihahmonsa on foxy ja foxyminigamessa purpleman hymyilee siinä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tuokin tukee tuota tulkintaa. Mikä on sitä "parsimoniaa" mistä pidän.

Oletko huomannut että monesta minipeleistä näkee myös paikat. On kiinnostavaa tietää missä pizzeriassa mikäkin tapahtuu. Pohjakaava ei olekaan turha asia. Samalla selviää että yhdessä taloista on ylimääräinen huone jonne ei ole kameroita ja joka on salattu.

Luultavasti Phone Guy houkutteli uhrejaan pukeutumalla Bonnien asuun. Se selittäisi miksi tässä on tehty modifiointeja ja miksi juuri tämä asu on 3 -osassa keskeinen ja näkyy siinä videossa missä purple guy kuolee. Ja Phone Guy todella kertoo ennen kuolemaansa mitä aikoo tehdä. Ja se vastaa minipeliä jossa sataa sisällä ja jossa purple guy menee pukuun ja veri roiskuu.

PS. Näen että puru kohdistuu henkilökuntaan koska se sopii robottien profiiliin. "Someone may have tampered with their facial recognition systems - we're not sure. But the characters have been acting very unusual, almost aggressive towards the staff. They interact with the kids just fine, but when they encounter an adult, they just... stare."

Unknown kirjoitti...

Kiitos tiedosta, pääsin paremmin jyvälle tästä asiasta :)