Teksti nostaa esille sen, että on paljon nimilestadiolaisia jotka eivät ole eronneet laumasta vaan käytänteistä ; "Etniset vanhoillislestadiolaiset - eli liikkeen opeista irtautuneista mutta identiteetistään kiinnipitävistä lestadiolaisista. Eli ihmisistä, jotka ovat joko sekularisoituneet tai mainstream-luterilaistuneet, mutta joille lestadiolaisuus ja liikkeen ulkoiset muodot sekä tunnusmerkit ovat tärkeä osa elämää ja omaa identiteettiä. Kun pitää turpansa ummessa ja nyökkäilee eikä keikuta venettä, kykenee edelleenkin nauttimaan siitä samasta turvallisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta mihin lapsena on kasvanut. Koska vanhoillislestadiolaisuus omaksutaan pääsääntöisesti yhteisön jäsenyyden kautta jo varhaislapsuudessa, ja siitä muodostuu siten osa persoonallista minuutta, voidaan puhua etnisistä lestadiolaisista."
Näiden kohdalla ongelmana on se, että syntyy helposti yhteismaan tragedia eli vapaamatkustajan ongelma ; "uskonto on julkishyödyke - ja siihen pätevät ne kaikki samat kriteerit kuin julkishyödykkeeseen ja sellaisen käyttöön yleensäkin. Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki, ja se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä ja sen mukanaantuomista hyödyistä. Mutta sen tuottaminen maksaa, ja siihen osallistuminen kysyy resurssiuhrauksia, ja ne, jotka eivät ole halukkaita siihen, suljetaan helposti yhteisön ulkopuolelle - jossa edessä on parhaimmillaan identiteettikriisi ja pahimmillaan tuhoutuminen."
Sukkasaippuaa ja sielunhoitoa
Tämän artikkelin toteutus on hyvä. Se muistuttaa siitä, että uskonnoilla on tapana kehittyä. Uskonnon koko määrittääkin usein uskonnon sisäistä rakennetta. Ja on mahdollista että uskonto muotoutuu totalitaarisesta järjestelmästä lepposammaksi ihan sen vuoksi että kasvaneen kannattajamäärän kaitseminen kontrollin menetelmin on yhä vaikeampaa ja vaativampaa. Tekstin näkökulma on itselleni hieman omituinen. Ja juuri siksi juuri minun pitääkin lukea se. Kyseinen artikkeli korostaa että lestadiolainen uskonto säilyy juuri hyötyjensä kautta. Ja että vapaamatkustajuus on periaatteessa huono asia, mutta että nimiuskovaisuus on ratkaisevan arvokasta leppoistumisprojektissa koska he ovat potentiaalisimpia lähtijöitä ja siksi älyllinen epärehellisyys on sallittua. On toki selvää, että uskonto ei ole aidosti mikään este hyvälle elämälle. Ja on selvää että vapaamatkustus rasittaa uskonnon lompakkoa. Ja että siitä huolimatta "Älyllinen epärehellisyys voi olla suotavaa silloin, jos älyllinen rehellisyys johtaa sosiaaliseen umpikujaan ja sosietaaliseen sekä väestölliseen katastrofiin.. Ja tuo blogi on osoitus juuri siitä: älyllisestä epärehellisyydestä mutta sosiaalisesta rehellisyydestä "omia" kohtaan." Mutta jotta asian monikirjoisuus nostettaisiin esiin, nostan esiin muitakin seikkoja.
Nimittäin ainakaan kirjoistaan kumpuavan sisällön pohjalta ateistinen linja ei ole enää aikoihin elänyt "lopullisen voiton" hengessä. Joku positivistinen Freud toki uskoi että taikauskot tulevat romahtamaan. Nykyateistit sen sijaan ovat erilaisia. Heille liikehdintä on enemmän sitä että saa olla omalla identiteetillä ilman että on toisen luokan kansalainen, jonka kanta tulkitaan vain toissijaiseksi ja "poissaolemiseksi". Ekslkusiivisten uskontojen säilyminen on nimenomaan se, mitä uusateistit ennustavat koska he ovat tässä kohden enemmänkin Boyerin linjalla. Se korostaa että rangaistukset ulkopuolisille ovat ennen kaikkea valtapeliä sisäpiirille. Omat kohtaavat kontrollin joka on kovempi kuin se viha joka kohdistetaan ulkopuolisiin. Siinä korostetaan sitä että uskonnon säilyminen ja hyvinvointi ei itse asiassa vaadi sitä että uskonto hyödyttää mitenkään. Se riittää että eroamisen haitat ovat suurempia kuin ne haitat joita tulee uskontoon kuulumiseen ; Sillä tosiasiassa esimerkiksi Jehovan Todistajat ovat sisäänpäinlämpiävä eksklusiivinen (Takkiraudan määritteissä totalitaarinen) ryhmä, joka on suosittu ja elinvoimainen. Se taas suhtautuu opiskelemiseen väheksyen. Se ei toki ole antitieteellinen, eli se pitää siitä että voi laittaa lehteensä akateemisia Jehovan Todistajia kertomaan asioita. Mutta Jehovan Todistajana ollessa ajatellaan että koulutus on tämän hetken maailmassa helposti ajanhukkaa ;
"Takkirautakin" on tulkinnoissaan melko optimistinen. Omat ajatukset Lestadiolaisten parista paljastuneista tilanteista joissa perheväkivalta ja pedofilia on järjestetty "sisäisen armon" kautta jossa uhrin velvollisuus on ollut antaa tekijälle anteeksi, ja sitten asiaa ei ole nähty poliisiasiaksi kun asia on hoidettu, ovat negatiivisia piirteitä. "Takkirauta" tulktsee myös tilastoja hieman yksipuolisesti ; Hän tulkitsee sen, että kun "Lestadiolaiset ovat keskimäärin vauraampia kuin muut elinympäristöjensä asukkaat ja heillä on myös enemmän lapsia." se nähdään todisteeksi uskonnon hyödyistä. Kuitenkin näissä uskonnon onnellisuustutkimuksissa on itse asiassa yleensä jäänyt selvittämättä tulkinnan kannalta oleellisia seikkoja. Pääasiassa (a) ovatko esimerkiksi raittius tai televisionkatsomisen vähentäminen ajaneet terveempään ja tuottavampaan elämään (b) onko erot sitä että eksklusiivisen uskonnon sisäpiiri kiusaa ulkopuolisia ja synnyttää näin esimerkiksi vaurauden jakoa nepotistisesti alueilla joissa se on suosittua eli sillä on suuri valta.
Suoraan sanoen tämän hetken tiedossa oleva tutkimus ei minun tietääkseni ole kyennyt erottamaan että onko "uskonnosssa oleminen hyödyllistä" vai "onko uskonnon ulkopuolella eläminen haitallisempaa". Uskovaiset tulkitsevatkin samat tilastot siten että uskonto on hyödyksi kun ne vastapuolelle ovat todiste uskonnon kiusaamis-vainoamisvoimista jotka ovat piilotettuja yhteiskunnan rakenteisiin. (Jos sukupuolten välinen tuloero kertoisi monista automaattisesti sovinistisesta vainosta, tässä on sama mahdollisuus.) Nähdäkseni tässä kohden tulkinta on aina inconclusive. Olennaista on oikeastaan vain se, että ajatus uskonnon hyödyllisyydestä jäsenilleen on uskonvarainen asenne eikä kiistaton tosiasia.
Vapaamatkustajan ongelma.
Myös uskonnon ja vapaamatkustuksen suhde toisiinsa on ongelmallinen. Sillä uskonto on julkispalvelu vähän samaan tapaan kuin taide. "Takkirauta" itse taas määritteli taiteen hieman tiukasti. "Sanan "taide" tosiasiallinen merkitys on legitiimi mahdollisuus sikailla, solvata ja/tai zuijata esteettömästi toisten rahoilla ilman että ns. suurelle yleisölle annetaan minkäänlaista mahdollisuutta kritiikkiin tai protestointiin." Olenkin usein itsekin huomauttanut että taide tuottaa iloja, mutta se ei tavallaan ole rakentavaa työtä. Jos peruslähtökohdaksi otetaan vaikkapa kadulla "soittava" romanikerjäläinen, häntä pidetään haaskiona ja ongelmana yhteiskunnalle. Jos hän opiskelee 10 vuotta soittamista, on hän kelpo soittaja ja tässä vaiheessa ihmiset maksavat konsertista. Tuotos on yhtä abstrakti ja ero on musiikin tuottamisen vaativuudessa. Taiteilija näin ollen muistuttaa Maslown tarvehierarkian ja biologisen yhteiskunnan suhteesta ; Taide ja kulttuuri syntyy raviontylijäämän varassa ; Eli siitä että jokaisen ei tarvitse tehdä joka päivä töitä sen eteen että saisi riittävän ruuan. Näin ollen taide kuluttaa yhteiskunnan resursseja jotka voitaisiin käyttää muuten. Siitä mitä tämä muu voi olla, saadaan helppo esimerkki. Jos romanikerjäläisten pää ajettaisiin kaljuksi ja heidät eriytettäisiin meditoimaan ja opiskelemaan hengellisiä kirjoja 10 vuodeksi ja heidän ympärilleen rakennettaisiin temppeli, heitä kutsuttaisiin esimerkiksi buddhalaisiksi munkeiksi. Toisin sanoen : Pappi on taiteilija jonka luomistyötä on rajoitettu tiukasti. Ja toisaalta taiteilija on pappi jolla ei ole suoraa valtasuhdetta ihmisiin.
Tämä uskonnon erikoislaatuinen kalleus ei tunnu usealle tulevan mieleen. Moni ajattelee että hengellisyys on halpaa. Tämä johtuu siitä että ihmiset katsovat helposti vain suoraa lompakkoon. Näin kauppa ja kerhotoiminta tuntuu riistävältä koska sille maksetaan käteisellä. (Moni ihmettelee myös miekkailukurssien vuosihintoja vaikka ne ovatkin kirkollisveroon verrattuna mitättömät.) Kuitenkin kun muistaa että kirkkorakennusten rakentaminen ja etenkin huoltaminen maksaa, että papit on ensin yhteiskunnan varoilla koulutettu ja sitten niille maksetaan palkkaa koko ajan. Ja koulujen uskonnonopetukseen satsataan resursseja. Ja muistetaan että uskonnon lievetoiminta, kuten uskonnollinen kirjallisuus, ovat itse asiassa rahakkaita bisnesaloja, huomataan että uskonto on oikeasti hyvinkin vapaamatkustaja.
Uskonto ei ole rakentavaa työtä. Ja väitän että se on huolissaan vapaamatkustuksesta, koska vapaamatkustajat tulevat suoraan sen reviirille ja apajille. Yhteiskunnalla on "löysää" vain hyvin rajallisia määriä. Uskonnon erinomainen kalleus johtaa keskustelun myös uskonnon hyötytasolla uusille urille ; Uskonto on kallista joten sen hyötyjen pitäisi olla melko yksiselitteisiä. Sillä vaikka uskonto tuottaisi hyvinvointia, olisi mahdollista että samat varat toisin sijoitettuna tuottaisivat vielä enemmän hyvinvointia. Uskonnon kohdalla tätä ei mietitä koska usein uskonnon vain oletetaan olevan hyödyllistä eikä esimerkiksi kiusaavaa tai haitallista toimintaa. ; Koska uskonto on kallista, jo se että hyödyt eivät ole kovin selkeitä ja yksiselitteisiä on itse asiassa riittävän vahva viite siitä että kirkko ei tuota yhteiskuntaan vakautta siinä määrin mitä sen budjetti velvoittaisi.
Uskovat, nimiluskovat, entiset uskovat ja eiuskovat.
On toki positiivista muistaa että moni on esimerkiksi nimiluterilainen. He maksavat varoja ja ylläpitävät kirkkoa vaikka he eivät noudatakaan sen käytänteitä. "Vapaamatkustajat" ovat valtionkirkkomme kohdalla juuri se ylläpitävä voima. ; Onkin tavallaan kornia että se yrittää kaupata itseään kansankirkkona. Sillä jos kansankirkkous, eli vakaumuksen jäsenyys, olisi sen tavoite ja se saavutettaisiin, sen mahdollisuus tuottaa palvelujaan niilel vakaumuksellisilleen olisi vaarantunut. Tämä on malliesimerkki siitä miten uskossa voidaan olla etnisesti luterilaisina ilman kaunoja.
1: Valtionkirkkomme on virallisen totuutensa mukaan inklusiivinen eli eituomitseva. Käytännössä se muuten kuitenkin valitettavasti on eksklusiivinen. Sillä se hyväksyy hyvin tiukat eksklusiiviset käytänteet eikä nouse niitä soveltavia vastaan. Esimerkiksi puheenaiheena olevan lestadiolaisuuden osalta se kuuluu valtionkirkkoomme eikä skandaalinkäryt ole saaneet kirkkoa esittämään mitään ultimaatteja siitä että tuollainen peli ei vetele, ja jos haluaa jatkaa tuollaista eksklusiivista skandaalingenerointia, niin voi sitten tehdä sitä omilla varoillaan kirkon ulkopuolella.
___1.1: Nimiluterilaiset, "Passiivisluterilaiset" ovat kuitenkin turvassa, juuri sen vuoksi koska he eivät osallistu kirkon toimintaan ja pääse siksi osallisiksi sen sisällä olevasta elämöinnistä. Sisäpiiristä ei ole vaikeaa löytää sellaista eksklusiivisia ihmisiä joista passiivisluterilaiset ovat uskonpettureita. Kirkon moniarvoisuus näyttää tarkoittavan juuri sitä että tämänlaisille ihmisille ja näkemyksille annetaan tilaa. Ja muut saavat sitten olla ulkopuolella maksumiehinä.
_____1.1.1: Ajatus kansankirkosta onkin tavallaan kirkon vapaamatkustajuuden maksimoimista. Kun se korostaa että aktiiviuskovat ovat tärkeitä, se itse asiassa implisiittisesti viittaa että tämä on toiminnassa se olennainen. Näin "maksumiehien ansiot" etääntyvät uskonnon arvostuksen piiristä. Kansankirkossa onkin piilossa "sitä enemmän meille" -henkeä. Eli kun vain pieni piiri ratkaisee, niin on mukavaa että iso määrä rahaa saadaan jaettua yhä vähemmälle ihmismäärälle. Eroamista ei nähdä vapaamatkustajuuden vähenemisenä vaan ikään kuin petoksena uskovaisten sisäpiirille joka saa osallisuudestaan oheisetuina esimerkiksi lastenkaitsentaa ja muita palveluja.
Kuitenkin sitten on niitä kiukkuisia ihmisiä. Nämä liittyvät aina totalitaarisiin piirteisiin. Sillä jos ei ole totaalitaarisia piirteitä, voi toki olla vaarallinen uskonto. Mutta ahdistus eroamisesta syntyy juuri näistä piirteistä. Uskontoihin kasvaa kiinni. Tämä korostuu "Takkiraudan" Lestadiolaisartikkeliin tulleeseen kommenttiin ; "Islam ja Judaismi ovat tuossa suhteessa vielä parempia uskontoja kuin lestadiolaisuus. Siinä missä lapsen kasvatus lestadiolaiseen kulttuuriin on vain henkistä, on se islamissa ja judaismissa poikien osalta kirurgista. Siinä missä lestadiolaisuudesta voi vielä erkaantua, kuten uskontojen uhrien tuki ry:n sivuille kerrotaan, ei kirurgista uskontoon merkintää saa millään peruutettua. Puuttuva esinahka muistuttaa aina poikaa siitä, että hän ei kuulu valtaväestöön." Nämä tosiaan tekevät identiteetistä erittäin vahvan. Kuitenkin monet opetukset ja tavat ja näkemykset ovat sellaisia että niihin jää aina vähintään vastustuksellinen suhde ; Inertia sille että kykenee kohtaamaan sosiaaliset haitat on suuri. Kukaan ihminen ei laskelmoi tietoisesti että hyödyt olisivat suuremmat. Kaikki tekevät arvioita elämässään. Näin ollen Takkiraudan ajatus sosiaalisista hyödyistä ja haitoista ovat ihmisten elämään soveltamisen kannalta irrelevantteja. Eroaminen etenkin totalitaarisemmista systeemeistä on kannanotto siitä että eroamisen haitat ovat pienempiä kuin pysymisen haitat. Ja kun eroamisen haitat nähdään, tiedetään että niiden sisällä olemisen haittojen tulee olla todella suuria kun eroamiseen on lähdetty. (Kun Jehovan Todistaja luopioituu eivätkä hänen omat vanhempansa puhu hänelle, on eroamiseen varmasti hyvät syyt kun tuo seuraus on kestetty siitä huolimatta.) Kysymys kaunasta muuttuu relevantiksi. Totalitaariset opit ja eksklusiivisuus ovat aina jonkinlaista mielen ympärileikkausta.
Tämä laittaa aivan uuteen valoon esimerkiksi "Fides" -lehden ajatukset joissa korostetaan sitä että ensin olisi mentävä yhteen uskontoon jotta voisi ymmärtää muita ja suhtautua muihin. Monen uskovaisen julistajan strategia tuntuu olevan juuri se, että ensin täytyy osallistua ja tutustua jotta saa sanoa ein. Tämä tarkoittaa sitä että he haluavat ensin päästä tekemään "mielen ympärileikkauksen" ennen kuin antavat ihmiselle valitsemistilanteen. Edellä mainitun taustan valossa on ymmärrettävää miksi he haluavat tehdä näin. Se on kuin vaatisi että saisi katkaista ihmisten jalat ennen kuin antaisi heille vapauden juosta karkuun.
Näin selittynee miksi Sartre selitti että Jumala on aina ateistin sisällä. Että käsitteestä ei pääse eroon, on vain irtauduttava siitä. Tunne siitä että se kerrottu Jumala ei olekaan siellä on vallitseva tunne. Uusateistit eivät yleensä ole näin tiukkoja. He hakevat uskon ulkopuolista identiteettiä, lupaa olla ateisteja omaleimaisesti ilman teologian Jumala -määritelmäisyyden alla olemista.
Näkisin että tämä kulminoituu minun ja "Paholaisen asianajaja" -blogia pitävän Juha Leinivaaran välisissä eroissa. Tunnemme toisemme mutta olemme monissa asioissa asenteellisesti kuin eri planeetalta. Leinivaara ei ole koskaan ollut uskovainen, ja hän on hyvin leppeä, yleensä todellinen herrasmies. Minulla taas asenne on enemmän kuin AA -jäsenellä joka taistelee kaikkialla sitä kammottavaa viinapirua vastaan. Teen näin osittain juuri siksi koska olen irtautunut. Olen kokenut asiat. Se muuttaa kaiken, tai ainakin paljon. Ei siksi että reflektioni ja tietoni olisivat laadukkaampia "omakohtaisuuden kautta". (Ttämä olisikin bullshittiä, omakohtaisuus näyttää vain pienen fragmentin ja muutaman ihmisen. Aina.) Vaan siksi että minulle on tehty mielen ympärileikkausta ja Leinivaaralle ei.
Uskonnon ulkopuolelta tuleva ateismikin on järkyttynyttä, mutta se muistuttaa enemmän "Year One" -elokuvassa olevaa kohtausta jossa maalaiselämään tottunut järkyttyy kontrastista "Yeah? I liked my shell. I liked the village. Because of you, I'm in this horrible place where brothers kill brothers... and they burn women. And they make people slaves. ... People cut off the ends of their penises. And their testicles and I'm never gonna see Eema again. And it's because of you." Siinä on moraalikannanotto, mutta se voidaan tehdä ikään kuin objektiivisemmin. Uskonnoissa rankaisujärjestelmän sisällä olleet sen sijaan ovat nimenomaan eri asemassa. Uskonnoissa mukana olleiden kysymys tiivistyy sen sijaan "Dogville" -elokuvan loppuun jossa väärinkohdeltu päähenkilö harkitsee armon ja tuomion välillä rankoissa oloissa eläneiden ihmisten pahantekoja. "And all of a sudden she knew the answer to her question all to well. lf she had acted like them she could not have defended a single one of her actions and could not have condemned them harshly enough. lt was as if her sorrow and pain finally assumed their rightful place. No. What they had done was not good enough."
Dogville -elokuva on tässä mainio esilletuotava, koska siinä päätös kostaa on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta se ei anan ratkaisua siitä onko kostossa enemmän kyse siitä että Dogville poistunut vai ollaanko Dogvillestä poistuttu. Koston oikeus ei ole ilmiselvä vaan jätetään ikään kuin auki. Vihaisessa ateismissakin on se, että Takkiraudan määrittelemä totalitaarisuus (joka ilmenee pääasiassa eksklusiivisuutena, jakona oikeamielisiin ja syntisiin ja tietyn uskon kautta pelastumiseen) lietsoo helposti irtoamisvihaa. Mutta tämä kaikki viha ei johdu siitä että uskonto olisi vaarallista. Kuten takkiraudassa muistutettiin : "On kuitenkin muistettava, että totalitaarinen kultti ei ole sama asia kuin vaarallinen kultti: kaikki vaaralliset kultit ovat totalitaarisia, mutta kaikki totalitaariset kultit eivät ole vaarallisia. Myös jotkut uskonnot ovat vaarallisia vaikkeivät totalitaarisia." Näin ollen osa vihasta voi tuntua kohtuuttomalta. (Siitä huolimatta että vaikka yksi elementti ei kerro kaikkea, niiden interaktio keskenään on hyvinkin ennustettavaa.) Jehovan todistajat ovat esimerkiksi ärsyttävä ja luopiokäytänteineen vihastuttava totalitaarinen uskonto mutta ei vaarallinen jäsenilleen. Viha voi heistä tuntua yliampuvalta. Silti olisi mukavaa jos uskovainen miettisi aina vihaisen uskontokriitikon kohdalla että "miksi". Ja tulisi joskus miettineeksi asiaa muutakin kautta kuin siten että tulkitsee että "Se uskoo Jumalaan kun vihaa sitä noin paljon." Sillä viha johtuu uskonnon ideologian totalitaristisista rakenteista ja sitä soveltavista ihmisistä. Hän ei vihaa Jumalaa, hän vihaa uskontoa ja uskovaisia. Tämän ohittaminen olisi valehtelua. Se ei ole kaunista, mutta se on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti