Usein tieteen ja uskon yhteensopimista käsitellään valtavina klimppeinä. Tarkemmalla erittelyllä kysymyksen huomaa hyvin erityislaatuiseksi ; Sellaiseksi että "kyllä-ei" -vastaamisen sijasta saadaankin kontekstista riippuvia vastauksia joiden perusluonne on se, että löytyy erilaisia syitä sille miksi asia on tieteeseen sopivaa ja miksi ei.
Ensi alkuun on hyvä aloittaa filosofisella tasolla.
Tässä katsotaan ensin ovatko ne päällekkäisiä systeemeitä. Voidaan huomata lähes välittömästi että periaatteellista estettä uskonnon ja tieteen yhteensopimiselle ei ole. Itse asiassa "Raamattu" esittää Jumalan joka olisi varsin empiirinen ja konkreettinen ; Siellä esitetään esimerkiksi empiirisiä testejä jossa kilpailevien jumalien alttaria yritetään sytyttää rukouksin mutta vain Jahve sytyttää oman alttarinsa. Periaatteellista estettä ei siis ole. Historiallisestikin on ajateltu että rationaalisuus ja tiede ovat niitä jotka Jumala on meille antanut ja jotka jopa todistavat Jumalasta. Tämä on ollut teologiassa tärkeässä osassa erilaisissa jumalatodistuksissa.
Tämä korostuukin kreationismissa nykypäivänäkin. Sen kanta on itse asiassa se, että Jumala ja luominen ovat nimenomaan luonnontieteellisiä konsepteja. Näin ollen sillä ei ole metodologista ristiriitaa. Ei ole kaksoisstandardia jossa asioita punnittaisiin eri metodein. Ajatus on äärimmäisen rationaalinen ; Koherentin ajattelun minimiehtona voidaan pitää sitä että logiikkaa ja perustelun metodia ei vaihdeta sen mukaan mitä vastauksia ne antavat, vaan samoilla ehdoilla päädytään samoihin lopputuloksiin.
Ongelmana on vain se, että tutkimus on tuonut tähän esteitä. Nykyään ollaksesi kreationisti sinun täytyy olla pahemman luokan denialisti ; Eli joudut hylkäämään paljon nykytieteen teorioita. Kreationismilla ei siis ole metodologista ongelmaa mutta sillä on sisällöllinen ongelma. Voidaan sanoa että metodologisesti se on yhteensopiva tieteen kanssa mutta sisällöllisesti se on ristiriidassa sen kanssa.
Tämä onkin syy sille että tieteessä on yhä enemmän etäännytty jumalatodistamisen keskeisyydestä ; Harva huipputeologi on tullut tunentuksi pelkästään jumalatodistuksistaan tai joiden päätuotos on jumalatodistusten luominen. Itse asiassa vallitsevampana on kehittää jonkinlainen NoMa -periaatteen mukainen järjestys, jossa selitetään että usko ja tiede ovat eri asioita. Nämä näkemykset eivät ole sisällöllisesti ristiriidassa tieteen kanssa. Niissä on kuitenkin vahva metodologinen ristiriita. Lupa ajatella eri tavalla eri tilanteissa perustuu siihen että selitetään että uskonto on eri juttu. Tämä johtaa siihen kysymykseen että miksi tämä "eri juttu" ei ole vain jotain jota voi heittää aivan mielensä mukaan minne tahansa. Eli jos nyt vaikka tykkää ikiliikkujien rakentamisesta ja tälle haluaa isot rahat, niin miksi pitäisi välittää fysiikan säilymislaeista ja termodynamiikan periaatteista jotka estävät ikiliikkujat? Eikö sitä voisi sanoa että nämä toimivat joskus, mutta että lämpöopin tai ikiliikkujien kohdalla tilanne olisi toinen?
Se, mikä NoMa on, onkin se, että luodaan aivan uusi päättelemisen kategoria. Joku voisi selittää että tämä poistaa loogiset kontradiktiot. Tämä on itse asiassa tottakin. Mutta tämän arugmentin sisältö ei ole kovinkaan vakuuttava, koska tosiasiassa minkä tahansa ristiriidan voi peittää sillä että luo vaikkapa ad hoc uusia kategorioita. Tämänlainen ei ole rationaalisuutta vaan venkoilua. Tämä tarkoittaa sitä, että NoMa -henkisillä ihmisillä ei ole sisällöllistä ristiriitaa tieteen kanssa, mutta heillä on käytännössä suuria ongelmia metodologisella tasolla. Kaksoisstandardi on yksinkertaisesti huonoa ajattelua josta ei tule mitään ansioita tai kiitosta.
Itse asiassa tämä kategorialoikan onttous näyttäytyy jos asiaa katsotaan normatiivisen tieteenfilosofian kannalta; Siinähän lähtökohtana on se, että yritetään perustella että miksi jokin asia on tai ei ole tieteellistä, joten se sopii varmasti juuri tähän aiheeseen hyvin. Jos otetaan vaikkapa falsifiointiperiaate (yhtenä periaatteena esimerkiksi) ja selitetään että tämän kriteerin mukaan Jumala ei ole tieteen kanssa yhteensopiva koska Jumalaa ei voi falsifioida. Uskovainen selittää että Jumala on "eri juttu", että sen kohdalla falsifiointiperiaatteella ei ole väliä. Että Jumala on vakavasti otettava olemassaoleva ilmiö ja asia siitä huolimatta. Tieteenfilosofi voi tässä huomauttaa, että miten tämä eroaa sen kanssa että sanoisi epätieteellisen asian olevan eri asia, ja että miten muutoin tieteenmukaisuus ja tieteenvastaisuus muka perustellaan ellei sitten viittaamalla falsifiointiperiaatteen kaltaisiin kriteereihin (joita on muitakin). Ratkaisevaa onkin oikeasti se, että Jumalakysymyksessä mikään käytössä oleva tieteenfilosofian kriteeristö ei puolla Jumalaa. Koko NoMa -henkisyys itse asiassa sanoo aivan määritelmällisesti että Jumalalla ei ole ainuttakaan yhdenkään tieteenfilosofisesti oleellisen kriteerin kanssa yhteensopivuutta. (Koska muutoin usko ja tiede eivät olisi eri asioita. Jos kriteerit vastaavat Jumala olisi tieteellinen konsepti. NoMa olisi tällöin kumoutunut asiantila.)
Filosofisen puolen lisäksi on tietysti käytännön taso.
Uskovaiset puolustavat uskon ja tieteen yhteensovittamisen olevan mahdollista koska on ihmisiä jotka ovat sekä tiedemiehiä että uskovaisia. Tämä on argumenttina totaalisen omituinen, koska tämä ei oikeasti liity aiheeseen mitenkään ; Ihmiset eivät ole läpirationaalisia olentoja. Ihmiset, jopa tiedemiehet, ovat sisäisiin ristiriitoihin kykeneviä. Tämä ohiammunta olisi lopetettava sillä että osoitettaisiin näiden supernerojen antaneen meille argumentit jotka näyttäisivät että usko ja tiede ovat sekä metodologisesti että sisällöllisesti ristiriidattomia. (Ei enempää eikä vähempää.)
Näiden tiedemiesuskovaisten kohdalla on huomattava, että jos he ovat historiallisia hahmoja, ristiriita uskon ja tieteen kanssa ei ole ollut yhtä kulminoitunutta kuin nykyään. Tiedemiehet aukovat yhä enemmän sellaisia aiheita jotka on ennen selitetty tieteellisesti luomisella. (Esimerkiksi Paleyn kelloseppäargumentti on korvattu Darwinin evoluutioteorialla.) Näin ollen aikaisemmat tiedemiehet eivät ole kovin hyviä rinnastuskohteita.
Toisaalta mitään estettä NoMa -henkisen tiedemiehen tutkimustyölle ei ole, koska hänen uskonsa ei vaikuta siihen että hänen olisi vakaumuksensa pitääkseen oltava denialisti johonkin kokeen tulokseen nähden. Mutta sitten toisaalta
1: NoMa -henkisyys näyttää kuitenkin että uskonto on vakava haitta tieteelle, se on tiedejarru. NoMa nimittäin pitää sisällään rakenteellisen esteen ja kiellon tutkia tiettyjä aiheita. Tämä ei ole tieteen historian valossa ollut hyvä ratkaisu. Tämä on sisäänrakennettua dogmaattisuutta ja tutkimusaiheiden junttaamista. NoMa -periaatteessa on siis sisäänrakennettua aggressiota.
2: NoMa -henkinen ihminen selittää usein että tiedekin on vain tiedeuskoa. Tämä johtaa siihen että NoMa -henkinen uskovainen voi olla aivan täysin jotain muutakin kuin tieteen ystävä. Tämä tarkoittaa sitä, että yleinen suhtautuminen tieteelliseen ajatteluun heikkenee jos ilmassa on NoMa -henkistä argumentointia.
3: "NoMa -asenneperheeseen" liittyy yleensä myös väite siitä että kukaan ihminen ei voisi elää tieteenmukaista elämää. Valitettavasti tämä väite on omituinen vaikka se olisi tottakin ; Se kun ei suinkaan osoita että uskonto ja tiede olisivat ristiriidattomat. Se pikemminkin eksplisiittisesti tunnustaa syvän ristiriidan olemassaolon ja se perustuu siihen että asiassa saisi vain lyödä läskiksi eikä välittää koko ristiriidasta pätkääkään. Tämä ei enää ole pelkkää yhteensopimattomuutta. Tämä on asennevammaista ja älyllisesti äärimmäisen laiskaa yhteensopimattomuutta.
Karu lopputulema
Tiede ja usko ovat tilanteen mukaan joko sisällöllisessä tai metodologisessa ristiriidassa keskenään. Yhteensovittaminen filosofisella tasolla ei ole käytännössä mahdollista. Käytännön tieteentekemisen tasolla tässä ei tietysti ole mitään periaatteellista ongelmaa koska ihmiset osaavat olla sisäisesti ristiriitaisia ja elää sen kanssa ; Sisäisesti ristiriitaisesti toimivan ihmisen pää ei esimerkiksi räjähdä seinälle. (Se on se joka heidän juttujaan analysoiva joka kokee relevantimmin riskiä tähän.)
Itse asiassa ihmisen saivartelukyky on niin suuri että on psykologisesti odotettavaa että jos on kaksi suosittua asiaa, jotka ovat keskenään ristiriidassa, löytyy monia jotka kannattavat molempia. Tämä johtaa yleensä domeenispesifiin ajatteluun jossa on tilannekohtaisia argumentteja joita ei sovelleta kuin vastauksena yhteen kohtaan. Tämä on loogisen ajattelun, tieteellisen ajattelun ja muiden vastaavien konseptien kannalta vastine vertaukseen "voittaa taistelu mutta hävitä sota". Lopputuloksena syntyy erilaisia ristiriitoja joita ei tuoda esiin ja jos ne tulevat esiin ne peitetään luomalla uusia konsepteja, rakentamalla kaksoisstandardeja. Juuri näin onkin käynyt tieteen kanssa ; Kuulemme samanaikaisesti että Jumala on luonut meille järjen jotta voisimme kivasti varmistaa ja olla varmoja asioista. Ja seuraavassa lauseessa sitten kuulemme että meidän ei pidä käyttää sitä Jumalan todistamiseksi ja varmistamiseksi koska oikeasti autuas tapa on vaan uskoa ilman järkeä ja perusteluja ja todistamisia.
Näin ollen uskovaisten olemassaolosta ei ole käytännössä haittaa kulttuurissa jossa tiedettä kunnioitetaan muuta kautta. Käytännössä uskonto vaikeuttaa tiedetyön tekemistä koska uskovainenkin tiedeuskova on "vain yhtä uskontoa", jolloin nykyään yleinen ja korkealla tasolla oleva tieteen arvostus (joskaan ei tieteen osaaminen) voi rapistua. Tämä on toki relevantti ongelma jos sivistyksen arvostus ja tieteellisen ajattelun laatu on muutoin vaikeuksissa.
Tämä riski on vain valitettavasti nykyisin relevantti. Puhutaan uususkonnon renessanssista ja tiedeuskon romahtamisesta, ja uskovaiset pitävät tätä ihanana voittona hengellisyydelle ; Tämä toki muistuttaa siitä että mon ateistis-tieteellinen ihmienn on ajatellut että ihmiset luopuisivat uskonnosta tieteellisen havainnoinnin edestä. (Tämä olisikin kenties totta jos ihminen olisi läpirationaalinen, ei assimiloisi, rationalisoisi ja saivartelisi ja luopuisi kevyesti vakaumuksesta kuin vakaumuksesta faktojen edessä. Mutta tieteen ja uskon konfliktissa ihmiset ovat vain valinneet uskon eikä odotettua uskostaluopumisefektiä ole tapahtunut. Näitä skientistejä vaivasi väärä psykologia, väärä yltiöromanttinen ihmiskuva, ei väärä logiikka.) Mutta uususkonnot ovat taikauskoa, ja kompatessaan tätä ja pitäessään "trendihörhöilyä" positiivisena asiana ja uskonnon voittona uskovaiset itse asiassa aivan itse tunnustavat että he ovat relevantti riski tieteelle. Juuri nyt, tänä päivänä, nykysuomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti