1: Sanavalintani ovat tietysti tapani mukaan konnotaatioiltaan tiukkoja, häijyjä ja provokatiivisia, mutta jos luet niiden läpi, niin karkeasti ottaen tämä on se idea. Jotenkin näin muotoillen se vaikuttaa lempeämmältä. Sisältö on kuitenkin sama, joten tästä ei pidä hämmentyä. Minua ei pidä lukea "fiiliksellä" vaan "sisällöllä". Ihan siksi että retoriset taitoni eivät ole kovin kummaiset. (Ne ovat lähinnä kummalliset.) Ja toisaalta silloinkin kun retorisessa tasossani on jotain arvokasta ja harkiuttua, ne ovat usein eettisesti hieman likaisia ; Tykkään manipuloida ja kikkailla tälläisillä sanavalintapiirteillä vain siksi että ne ovat usein sisällön kannalta irrelevantteja ja vaikuttavat argumentaation kannalta epäoleelliseen tunteistoon.
Tätä kirjoitusta tarvitaan, koska kun katsoo eksistentialisteja, ei voi olla huomaamatta että Heidegger meni äärioikeistolaisen natsiliikkeen mukaan kun taas Sartre meni sitten vastaavasti aika aggressiivisesti vasemmiston suuntaan ; Usein tässä korostetaan että filosofia ja ihminen eivät ole sama asia. Kuitenkin tavallaan juuri eksistentialistien "huonosti käyttäytyvät filosofit" on nähtävissä filosofiansa heijastumina. Eksistentialismin autenttisuus johtaa helposti desisionismin kautta äärimmäisyyksiin heittäytymistä ; Eksistentialismi on ihmisyyttä jossa huolimattomuus johtaa siihen että touhusta menee helposti "jarrut pois päältä".
Tämä presuppositionistinen desisionismi voidaan liittää eksistentialistiseen mielenterveyspohdintaan. Binswangerin mukaan mielisairaus on yksinkertaisesti sitä, että ihminen kiinnittyy ensi sijassa omaan mieleen. Monesti on ajateltu että mielisairaus särkisi ihmisen eheyden, mutta Binswangerin mukaan juuri omaan maailmaan ajautuminen on mielenterveysongelmille leimallista. Kokemus siitä että mielenterveysongelmaisilla on omituisia käsityksiä jotka ovat erityisen lujassa ja vaikeasti kumottavissa, jopa niin tiukasti että heitä ei usein saada edes ymmärtämään että heidän tilassaan on jotain vikaa, oli Binswanerille "hulluuden ytimessä". ; Hänestä kysymyksessä on se, että ihminen vajoaa identiteettiinsä niin lujasti että se ei ole yhtä vastustuskykyinen. Ihminen siis menettää joustavuutensa eikä voi olla enää muuta kuin kiinnittyneenä omaan mieleensä. Ihminen ei siis menetä mielensä eheyttä tai identiteettiään vaan päinvastoin, menettää kykynsä vapautua tästä ja tulla muunlaiseksi kuin on. ; Tämä ei toki tarkoita sitä että kaikki psesuppositionistit desisionistit olisivat mielisairaita. Mutta se tarkoittaa sitä että mielisairaat olisivat presuppositionisteja siksi että ovat niin vahvasti desisionisteja. Kysymys on tietysti aste -erosta. Voidaan sajoa että desisionismi on se pieni palanen hulluutta meissä jokaisessa ihmisessä.
Binswangerin näkemyksessä mielisairaan hoitaminen on tärkeää, koska hän liitti identiteettiin vajoamisen ytimeen ahdistuksen. ; Ihminen ei kykene olemaan muuttumatta oma itsensä kärsimättä tästä kovasti. Ihminen joka luopuu valinnanvapaudestaan ja sitoutuu identiteettiinsä kärsiikin taatusti kognitiivisen dissonanssin puolella niin paljon että keksii mitä tahansa assimiloivia rationalisointeja voidakseen poistaa väärässolon mahdollisuuden tuoman ahdistuksen. (Kun on sitouduttu omaan identiteettiin mahtavin panostuksin, se, että kaikki se olisi vaivan, ajan ja resurssien totaalista haaskausta tuntuu yhä pahemmalta aivan terveillekin ihmisille.)
Binswanger korosti että mielenterveen kannalta mielisairaan näkemykset ovat outoja ja käsittämättömiä, absurdiudessaan sairaita. Kuitenkin sairaalle itselleen niillä on vahva eksistentialistinen merkitys ja arvo. Ulkopuolinen logiikka tuntuu niiden kautta vieraalta ja vääristävältä. (Ne uhkaavat tätä eksistentialistista arvoa.) Siksi terapiassa ahdistusta ei vähennetä kertomalla todellisuudesta valistushenkisesti. Vaan päin vastoin lähestymällä asiaa potilaan oman logiikan kautta. Binswangerin idea terapoinnista muistuttaakin yllättävän vahvasti näkemystäni siitä että vaikka presuppositionismi on epäonnistuminen - Binswanger pitää sitä mielenterveyden häiriönä, itse olen tässä vähemmän tiukka tai vähintään pidän normaalia ihmistä hullumpana kuin luulemme - mutta silti "haastetun" ehdoilla on mentävä.
Tosin Binswanger on itse asiassa näkemyksissään vielä paljon minua kovempi. Syynä on suhde tietoisuuteen. Binswanger on nimittäin eksistentialistisen suuntauksen tavallisen käytänteen tapaan hyvin vastahankainen alitajunnalle ; Hänestä mielenterveyden häiriö on valinta. Tämä korostaa Sartren korostamaan valitsemien linjaa, jossa kysymys on aina tietoisesta valinnasta joka tehdään joko hyvässä uskossa tai huonossa uskossa. ; Sartren mukaan Freudin käsitys esitietoisuudesta oli väärä, ja että oikeasti minuus on vain tietoisuutta ja valintaa ja se, mitä Freud kutsuu torjunnaksi ei oikeasti ole sitä. Sartresta esitietoisenmielen olisi oltava tietoinen siitä mitä se on torjumassa, jotta voi torjua sen. Näin ollen torjunta on oikeasti vain itsepetosta, eli huonoa uskoa ja epäautenttisuutta. Sartre siis korosti tietoisuuden oleelliseksi ytimeksi ja perimmäiseksi ihmisenä olemiseksi.
Toki itsekin olen äärimmäisen kriittinen Freudilaiselle alitajunnalle. Mutta eri syistä kuin Sartre. Freudilainen alitajunta on nimittäin lähempänä skientologien ja Hubbardin tapaa nähdä ihmisen mieli rajattomana muistisäiliönä ja kauempana Eaglemanin alitajuisesta prosessoinnista jossa on vahvemmin kysymys suorasta elimellisestä yhteydestä joka liittyy - Freudilaisen tarkan muistamisen sijasta - vahvemmin synnynnäisiin reagointiketjuihin kuten yleiseen temperamenttityyppiin. ; Freudilla alitajunta on vähän kuin laajennettua tietoisuutta. Jossa on rakenteet jotka ovat oleellisesti samanlaisia kuin muistamisessa ja mieleentallentamisessa. Kuitenkin tosiasiassa alitajunta ei aivotutkimuksen valossa näytä olevan mikään muistisäiliö ja varasto jossa on kaikki ja suuri osa torjutaan. Muistamme yllättävän vähän asioita siksi että unohdamme ne, emme siksi että ne olisivat oikeasti tallennettu johonkin ja vain torjuisimme niiden mieleenpalautuksen liian traumaattisina. Muistamattomuus on siis enemmän "passiivista dementiaa" kuin "aktiivista kieltämistä ja alaspainamista". Muistaminen on poikkeus, ei pääsääntö.
Näen siis Freudin tapaan että tietoisuus on vain hyvin pienessä osassa toimintaamme. Mutta toisaalta en korosat alitajuntaa muistisäiliönä jonne tallentuu valtava määrä asioita. Pikemminkin muistaminen on sitä, että päähän tallentuu hyvin pieniä ja fragmentaarisia osuuksia. Muistimme on periaatteessa yksi iso siivilä, täynnä aukkoja. Jossa tietoisuuteen tullessa aukot peitetään yllättävänkin usein "koherentisoivilla arvauksilla". On toki selvää että nämä arvaukset ovat perusluonteeltaan presuppositionistisia - koska assimilointi on mielessämme pääsääntö ei poikkeus. Näin ollen ne liittyvät vahvasti eksistentiaalisiin merkityksiin, joten opputuloksena tulee desisionistisia piirteitä juuri sellaisella tavalla jotka sopivat osittain Binswangerin näkemyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti