Etiikkaa on tavattu lähestyä erilaisten moraalilakien kautta. Näissä henkenä on se, että maailmassa on asioita jotka eivät ole hyviä, ja niitä voidaan punnita verrattuna moraali -ideaaliin. Etenkin kristillisessä perinteessä on ollut käytössä ajattelua - joka ei suinkaan ole nykyaikanakaan kuollut - jossa moraalilaki on jopa vahvempi kuin ihmisten mieltymykset. ; Esimerkiksi jos otetaan esille kontroversiaali homoseksuaalisuusteema, tämä nähdään niin että jos ihmisen arvio teosta on ristiriidassa moraalilain kanssa, on ihmisen korjattava näkemystään. Tämänlaista ajattelua voitaisiin nähdä "ylhäältä alas -ajatteluksi".
Kuitenkin etiikkaa on lähestytty toisellakin tavalla. Esimerkiksi John Rawls kirjoitti "A Study in The Grounds of Ethical Knowledge":n jossa hän selitti että joskus voikin olla niin että aineisto tarjoaa vastaesimerkkejä eettiselle teoriallemme. Ja silloin teoriat ovatkin alisteisia. Rawls itse asiassa vertasi tätä lähstymistapaa suoraan sen ajan luonnontieteisiin ja etenkin tieteenfilosofiaan. "One crucial distinction between the use of a theory in natural science, as opposed to its use in ethics, is that in the former the subject matter is the empirical laws expressed by different causal relations, and whenever the theory does not explain these the theory must be modified." ... "Thus an adequate and comprehensive ethical theory may have a control over its data which we generally do not allow to a theory in a natural science." Tämänlainen ajattelu on "alhaalta ylös" -ajattelua joka on kenties vahvimmillaan reduktionismissa. Esimerkiksi Popper "The logic of discovery":sä kiistää "ylhäältä alas" -ajattelun. Hän myöntää että se on filosofisesti mahdollista, ja kiistää että se poistaisi voimaa Popperin kannattamalta falsifiointiperiaatteelta. Popperin tapa ratkoa kyseinen ongelma oli se, että hän eriytti loogisen ja metodologisen maailman erilleen. Näin hänen ei esimerkiksi tarvinnut miettiä sitä voidaanko falsifiointiperiaate falsifioida. Eikä hänen tarvinnut miettiä sitä että olisiko "ylhäältä alas" -ajattelu mahdollista luonnontieteellisessä ajattelussa.
Rawlsilla oli kuitenkin näkemys joka oli holismia. Hän kannatti sitä että käytetään sekä "ylhäältä alas" -ajattelua että "alhaalta ylös" -ajattelua. Rawls peräti lainaa filosofi Max Blackiä joka oli sanonut että "no scientific law is rejected on the basis of a finite number of contrary observations unless it is believed that the number of such observations could be indefinitely extended by any competent observer under similar conditions; strictly unique experiments, however discordant with theory, are neglected because their uniqueness guarantees their irrelevance: their importance is merely that of the inexplicable." Tämä on merkittävää kahdella tavalla joista molemmat ovat itselleni tärkeitä: (1) Se esittää vaihtoehdon jossa kritisoidaan sekä "ylhäältä alas" että "alhaalta ylös" -ajattelua juuri samalla tavalla kuin Quine teki "Two Dogmas":issaan (2) Lisäksi Rawls käsitteli tuossa selvän muotoilun jossa käsitellään Duhemin ongelmaa tieteenfilosofialle, jossa ehdotetaan selkeästi sitä että joskus on sittenkin kenties syytä hylätä havainto teorian vuoksi.
Näin ollen Rawlsin voidaan nähdä olevan etiikan parissa se, joka käyttää täysin samanlaista logiikkaa kuin Quine käyttää (luonnon)tieteenfilosofian puolella.
Asia on luonnollisesti tärkeä koska Rawls teki argumentaationsa ennen Duhemia ja Quinea. Näin ollen tämän tyyppinen ajattelu on tietysti ollut ilmassa jo aikaisemmin. Quinen ja Duhemin ansioiksi onkin sitten jäänyt näiden asioiden kehittely ja viimeistely sen sijaan että niiden takana olisi ehdoton uusi innovaatio. -Itse asiassa jopa aikaisemmin mainitsemani Popper aivan selvästi mainitsemassani kohdassa reagoi Duhemin argumentaation kaltaiseen tilanteeseen, ei tietysti Duhemia mainiten, mutta tämäkin näyttää sitä että argumentointitapa on ollut ilmassa jo ennen viimeistelyä. ; Tämä ei tietysti yllätä. Sillä sellaiset tieteenfilosofian jättiläiset kuten Hempel olivat käsitelleet aikaisemmin induktiota. Ja itse asiassa Hempelin "Problems and Changes in the Empiricist Criterion of Meaning" nostaa myös holismin esille. Näin ollen aiheeseen liittyvä filosofia oli siksi kovasti pinnalla. Ja näin ei pidä ihmetellä sitä, että tämänlaiset kulmat ovat nousseet esille. Oivallus on toki hyvä, mutta se on myös liittynyt aikansa tieteenfilosofikoiden parissa muodikkaana kiinnostuksenaiheena. ; Quinekin itse asiassa aivan eksplisiittisesti lainaa hyvin ahkerasti edeltäjäänsä Neurathia, mikä korostaa sitä että hän ei suinkaan huijannut itselleen ansioita. Hän kertoo ideoiden lähteen ja kehittelee sitä eteenpäin.
Tämä tematiikka nostaa esiin innovoinnin ongelman ; Usein puhutaan keksinnöistä, mutta ne ovatkin oikeasti vain uusia kombinaatioita. Quinen ajatus holismista ei ollut hänen aivan oma aivan uusi keksintönsä. Ja kun asiaa katsotaan tarkemmin, niin holismi ainoastaan soveltaa kahta erilaista menetelmää ("ylhäältä alas" ja "alhaalta ylös"), jotka muut ovat kehittäneet jo paljon aikaisemmin. Holismissa oivallus on oikeastaan vain se, että ei ole pakko valita joko tai vaan voi ottaa sekä-että. Ja sekä-että -ajattelukin on ikivanha.
Tämä ylläoleva oli alustus. Kenties jo itsessään riittävä "johonkin". En kuitenkaan ajatellut laittaa tähän bloggauksen loppua. Sillä halusin käsitellä tämänlaisen kehittelyketjun kautta innovaation filosofiaa.
John Wilkins bloggasi tuoreesti tekstissä innovaatiosta. Hän nostaa esille sen, että usein PR -ihmiset käyttävät innovointi -käsitettä hyvin omituisella tavalla. Niissä esitetään esimerkiksi että nykyajan ihmiset olisivat innovatiivisempia kuin muut. Tätä voidaan jopa laskea keksintöjen määrällä. Tässä Wilkins on maltillisempi. Hän korostaa sitä että nykyajan ihminen ei ole mitenkään erityisen nerokas verrattuna muihin ihmisiin menneiltä vuosisadoilta.
Wilkins ottaa keskiöön tavan jakaa innovaatiot kahtia. Jaottelussa on määritelty (1) "combinatorial novelty" joka on lähinnä komplekseja ideoita ; Niissä kaksi jo valmiiksi olevaa asiaa yhdistetään. Näin ollen oast ovat olemassa. Elementit ovat vanhoja mutta kompositio on uusi. (2) "deep innovation" taas on jotain aivan uutta ;
Tämä jaottelu on toki intuitionmukainen. Sitä kautta voidaan helposti huomata, että nykykulttuurissa taiteilijat luovat usein juuri yhdistelemällä. Uusia innovaatioita syntyy hyvin harvoin. Näin ollen valtava uusien innovaatioiden suoltamien niin patenttivirastossa kuin taiteenkin puolella ei kerro oikeastaan mitään uusien oivallusten määrästä ; Filosofitkin korostavat sitä miten kaikki filosofia tuntuu olevan alaviitteitä Platoniin. Eli Platon teki aidot innovaatiot ja muut ovat vain yhdistelleet asioita sitten hänen jälkeensä.
Wilkins näkee kuitenkin että tämä jaottelutapa on melkoisen yksinkertainen. Sen ytimessä on analogisen ajatteun ongelmallisuus ; Lähinnä se, miten samuus ja samankaltaisuus voitaisiin arvioida. Tässä Wilkins käyttää evoluutiota koskevaa samanlaisuusajattelua ja nostaa esiin sen, että homologioita ja analogioita tarkastellessa mukana on aina jonkinlainen referenssi ja konteksti ; Lepakon raaja on samaa alkuperää kuin linnun siipi jos evolutiivinen näkökulma on pitkä. Mutta jos näkökulma on lyhyempi, ne ovat vain samanrakenteisia koska lepakon siivet ovat kehittyneet nisäkkäiden raajoista eikä sen siipiys ole peräisin linnun siivistä. Kontekstisidonnaisuus tekee evoluution samanlaisuusarvioista filosofisesti mielenkiintoisia. ja sama koskee tietysti myös innovaatioita. (Ajatus siitä että mutaatio olisi innovointia vallitsevassa eliökulttuurissa ei ole itse asiassa kovin kaukaa haettava ajatus.) Wilkinsin mukaan tämä kontekstisidonnaisuus on tärkeää. Ei tavallaan voida nähdä voimakasta eroa aidosti uuden ja kehitellysti uuden välillä.
Näin ollen Quine teki innovaation. Joka vaati varhaisemman filosofisen perinteen olemassaolon ja tuntemisen. Ja tästä itse asiassa päästään (kaiken yhdistävän holismin hengessä) yhteiskunnan kukoistamiseen asti.
Innovoinnissakin on aina kysymys kontekstista ja kulttuurista. Wilkins korostaa että inventioissa on usein kysymys esimerkiksi opettamisesta ; Taustalla on ajatus siitä että teknologioiden käyttäminen ja niiden rakenteen oppiminen vaatii tietyn määrän työtunteja. Tätä kautta ihmisten määrä antaa rajat sille miten paljon asioita voidaan opettaa ja oppia. Näin ollen jos teknologian määrä ylittää sen määrän mitä tämän ihmispopulaation jäsenet voivat oppia, se itse asiassa menettää innovaatioita. Ja se tekee sen riippumatta siitä että ovatko nämä kyseisen ryhmän ihmiset kekseliäitä vai eivät. Siksi sivistyksen kehittymisessä on muutakin kuin pelkkä yksilöiden luovuuden määrä. Wilkins esittää että jos saadaan teknologia joka sallii populaation koon ja keski-iän kasvun, se parantaa sen mahdollisuuksia opiskella uusia taitoja. Ja tätä kautta he säilövät jo olemassaolevia teknologioita että voivat lisäksi innovoida uusia. Seuraus tästä on jännittävä "The absolute rate of innovation will rise for that population simply as an effect of increasing population size, even though the relative or per capita rate is constant."
Usein keskustelussa on kysymys siitä että arvo olisi vain keksimisessä. Kuitenkin asiat taiteen, keksintöjen, tieteenfilosofian, tieteen... kehityksessä kokonaisuus on aina synnyttävien ja tuhoavien voimien kompromissi. Kun tämän tajuaa, ne näkökulmat joissa korostetaan sitä että tiede on länsimaista koska "kristillisyys tarjoaa yksilöille laajimman luovuuspotentiaalin" tai jos sen taustalla on ateistinen ajatus "taikauskon ja Jumalan hylkäämisestä joka johtaa tosiasioiden tunnustamiseen ja tieteen kehittämiseen ja testailuun" muuttuvat varsin pinnalliseksi. Kysymys ei yleensä ole ideologioista. Ihan sen takia että nerous ja innovaatio ei ole sitä mitä moni sen ajattelee olevan. (Platon ei ollut filosofian historian suurin nero, hän enemmänkin ehti ensimmäisenä ottamaan kantaa.) Eikä innovaatioiden suhdekaan yhteiskunnan kukoistamiseen ole se mikä sen usein ajatellaan olevan. (Filosofiakaan ei ollut Platonin aikana huipussaan ja hienostuneimmillaan.)
Kirjoittaja kehitti koko tämän blogauksen lainaamalla muiden ihmisten ajatuksia ja luoden tästä komposition jota kukaan muu ei ole tehnyt sellaisenaan aiemmin. Johan tässä itsekehussa sydän lämpenee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti