Virgin by choise

Hännikäisen "Ilman" -kirja oli tarjolla alennusmyynnissä. Kirjan kohuarvo on jo mennyt. Näin, turvallisemmassa ja laskeutuneessa ilmapiirissä sitä oli mukavaa lueskella junassa.

Kirja on mielenkiintoinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun selibaatti ei ole oma valinta.
1: Osansa saa esimerkiksi se, miten selibaatissa elämisestä tulee itseään ruokkiva ketju, johon liittyy rituaalinomaista käyttäytymistä. Jotain johon ihminen urautuu ja jossa esimerkiksi pedataan parisänkyä koska uskotaan että se jotenkin parantaa mahdollisuuksia baarin puolella ; Kirja puhuu tästä "puutteen kehänä". Tämä taas on kirjan sisällön valossa seurausta siitä että seksi ei oikeastaan ole koskaan vain seksiä. Mukana on vahva kelpaamisen elementti ; Jos ei saa seksiä ja naiset haluavat esimerkiksi olla ns. "vain ystäviä", se iskee siihen että ei kelpaa kumppaniksi.
2: Lisäksi aihe on sellainen, että harva ajattelee että kukaan on selibaatissa "valinnasta". Yhteiskunta mainostaa seksuaalisuutta, ja vapaamielisyyden kerrotaan vapauttaneen seksin. Kuitenkin osa elää silti ilman seksiä. Itse asiassa yhteiskunta määrittelee ihmisyyttä seksuaalisuuden kautta, ja esimerkiksi katolisen kirkon pedofiliaskandaali nähdään usen pelkkänä selibaattielämän seurauksena. Tuloksena pidättyväisyydestä olisi perversioita. Ajatus siitä että munkkiluostareissa olisi salaisia orgioita nousee värikkäänä kuvana mieleen. (Rehellisesti sanoen Hännikäistä lukiessa tälläinen vaihtoehto ei voi olla hiipimättä mieleen että vakavia psykologisia vaikutuksia selibaattiin näyttääkin liittyvän.)
3: Lisäksi mielenkiintoisia olivat mietteet siitä miten aktiivisesta seksuaalielämästä poikkeava tulkitaan sairaudeksi. Jos on esimerkiksi ujo, tämä määritetään psykologinen oireeksi, lukkiutumaksi. Lisäksi Hännikäinen kuvaa mielenkiintoisesti sitä, miten esimerkiksi aseksuaalisen hahmon toimia helposti tulkitaan seksuaalisuuden kautta. Pidättyväisyys flirtistä katsotaan kuvaavan rakastumista. (Ja jos tämä kumotaan, sitä pidetään sairautena ja lukkiutumana.)

Samastumiskokemus 1

Oma vahva tuntemus kirjaa lukiessa on se, että  Hännikäinen on itse asiassa kyynikko nimenomaan ja vahvasti siinä mielessä missä kyynisyys tarkoittaa pettynyttä romantikkoa. Hänen nuoruuden naisihanteensa osoittautuu kuplaksi ja naisetkin käyttävät valtaa. Siksi syylliseksi pakkoselibaattieloon laitetaan feministisen suuntauksen ja liberalismin piikkiin. Maailmaan jossa seksi on jotain josta kilpaillaan.

Itse kuitenkin näkisin että pääsyy on selkeästi Hännikäisen tavassa käyttää tilaisuuksia. Hän kertoo suoraan miten hän on ollut sokea annetuille merkeille. Hän ei huomaa flirttiä ja jos huomaa on liian suoraviivainen. Hän ei suinkaan vaikuta siltä että hän olisi ensimmäisenä panopuuhissa, vaan hän on ollut nimenomaan idealistinen lukutoukkamainen nörttimies jolta on puuttunut aggressiivinen maskuliinisuus. Kun kirja kuvaa sitä miten hän on ystäviensä mukaan ohittanut mahdollisuuksia, esille nousee se, että selibaattiin syyt eivät olekaan pelkästään missään naisten "tavaran" rajoittamisessa. Kysymys on sosiaalisista taidoista.

Itse asiassa Hännikäinen toi minulle vahvan samastumistunteen naisiin ; Jos Hännikäinen olisi nainen ja minä olisin mies, tunnistaisin tämän ihmistyypin vahvasti. Kysymys on naisista joita pidän "pelottavimpana ja kauhistuttavimpana" naistyyppinä ikinä. En puhu mistään aggressiivisista dominanaisista (sillä niistähän minä vaan tykkään) vaan niistä romanttisista hupsuista joilla on päällä äkki-ihastuminen ja joista on ihan OK että toisten treffien jälkeen aletaan puhumaan kihlautumisesta. Näiden elämää ei ohjaa ihminen vaan romanttinen ideaali. Eli vaikka Hännikäisen kirja näyttääkin paikoin hyvin dekandentilta ja pervoutuneelta, niin näen että kaiken tämän takana on nimenomaan se, että ideaali on puhjennut ja sitten tästä ei syytetä omaa mielikuvitusta vaan sitä kohdetta johon ideaali on aikanaan liitetty.

Hännikäisen syvin syy selibaattiin ei siis ollutkaan liberaali maailma ; Vapaista markkinoista ja kilpailun kovuudesta ja keskittymisestä huolimatta hän selkeästi sai tarjouksia joita hän ei osannut huomata. Perimmäinen syy on selkeästi ujon varovainen. ; Tämä on tietysti varsin karmiva huomio, kun muistetaan että jostain syystä naisfeministit suhtautuivat Hännikäisen kirjaan melko vihamielisesti. Tämä luultavasti vain vahvistaa tämänlaista mielikuvaa. Tämä tietysti liittyy Hännikäisen selibaattitilan itseään ruokkivaan tilaan. Jossa saatu valloitus kertoo että on mahdollisesti sittenkin haluttava, ja tätä kautta saa itsetuntoa ja pääsee laajemmillekin metsästysmaille. Ja jossa toistuva epäonnistuminen tarkoittaa samaa kuin tilan syveneminen.

Samastumiskokemus 2

Kirja tarjosi minulle kuitenin katasuksen omiin teinivuosiini. Tämä on tietysti luontevaa koska en ollut nuorena seksuaalisesti aktiivinen. Itse asiassa en harrastanut seksiä ennen kuin 20 -vuoden iässä. Tämä on harvinaisen korkea ikä. Sittemmin en ole selibaattielämää nähnytkään.
1: Osa selittää että yöblogaaminen johtuisi mahdollisesti siitä että ei saa seksiä ja vain nettipornoilee, ja osa selittää että jotkut blogaukseni näyttävät siltä kuin ne olisi syntynyt mökkihöperöityneen erakon perverssissä mielessä. Ja että haastattelussa tämä omasta mielestään omintakeinen ja ehdottoman itseoppinut nero laukoisi salaisuuden "Jo 12 vuotta ilman pillua." Itse kuitenkin suosittelen vaihtamaan kalenteria ja harjoittamaan seksiä aamuisin. Herääminen on minulle nimittäin muutoin keskimäärin helvettiä. Olen tavallisesti hyvin pahalla tuulella ilmeisesti jo ihan heräämisen vuoksi. En muista ainuttakaan aamua koko elämäni ajalta että ei vituttaisi. Se liittynee jotenkin hormoneihin jotka liittyvät vuorokausirytmiin enemmän kuin siihen että uneni olisivat niin kivoja tai elämäni olisi niin päin helvettiä aina ja ikuisesti. Seksi yksinkertaisesti irrottaa tästä kehästä. Mutta ei tästä enempää, asiasta tulee jo nyt monille tunnetasolle ns. "aivan liikaa informaatiota"...

Kuitenkin kävin hyvin innokkaasti tyttö-ja-roolipelaus -lukiota. Olin hontelo tällöin (kuten nykyäänkin) enkä muutenkaan erityisen hyvän näköinen. Minulla oli kuitenkin kaikenlaisia lyhytaikaisia yritelmiä ; Tämä tarkoittaa sitä, että minulla oli aivan oikeasti takana aikamoinen määrä torjuntoja. ; En voi olla enempää samaa mieltä siitä että seksi on muutakin. Itse asiassa väitän että Hännikäinen on oikeassa tai ainakin kanssani samanmielinen siitä e ttä mikään kunnonllinen laatuseksi bordellissa ei voi nousta hyvää itsetyydytystä kummemmaksi. Sen sijaan se, että oli ollut tyttöystävä oli itsetuntoa voimakkaasti ja pitkäjänteisesti kasvattava.

Toki myös kaatumiset tuottavat pettymyksen ja oman huonouden tunteita. Tai korjaan. Tuottivat aluksi. Sitten tajusin sen, että ei kannata olla yltiöihastunut romanttinen ritari. Tärkein asia on jarrut. Tärkein asia on se, että antaa pettymysten kyynistää niin että ei enää ole pettynyt romantikko vaan päästää irti tästä romanttisesta ideaalista. ; Nähdäkseni se, että seksuaalisuus on laitettu esille on mainostus hyvästä elämäntavasta, eikä suinkaan poista sen kiinnostavuutta ja merkitystä kuten ennen vanhaan peloteltiin. Päin vastoin nykykulttuuri tarjoaa omituisen ensihuumaan ja ihastukseen painottuvan näkökannan jossa ikuisuus elämän loppuun asti on varma kun alkuvaikeudet saadaan pois.

Miehen tärkein asia oppia modernissa maailmassa on nimenomaan hylätä ideaali naisesta oikeastaan minään muuna kuin ihmisenä. Jos käsittelet tätä prinsessaideaalin mukaan, asiat eivät tule onnistumaan. "Shokkipeli" oli itse asiassa alun perin kehittynyt turhaumasta. Jos asiaan lähtee heti alusta liian vakavin mielin, ei voi oikeastaan olla muuta kuin romanttinen ideaali. Ja tässä on se ongelma, että se on näytelmä ja illuusio jonka rituaalinomainen toteuttaminen tekee siitä totta. Liika innokkuus taas johtaa karkaamiseen. Jos ihminen haluaa liikaa liian nopeasti, tästä tulee ahdistunut olo. Tämän ideaalin saa rikottua mielenkiintoisesti vaikkapa juuri shokkipelillä jossa luetellaan omia huonoja piirteitä vähän kuin kilpailuna. Se toimii ennen kaikkea itselle. Tässä ideana on juuri kehän katkaisu ; Jos asia on heti alussa vakava, on pettymyskin valtava ongelma. Ja tällöin on vaikeaa miettiä mitään muuta.
1: Hännikäisen sitoutuminen ideaaliin paistaa kirjan läpi paitsi näillä prostituutiokommenteillaan, myös kuvauksissaan joissa hän esimerkiksi tuomitsee "Sinkkuelämää" -televisiosarjan ja "Playboy" -lehden kuvan jossa korostetaan hedonismia ja pintaliitoelämää joka on houkuttelevampaa nykymaailmassa kuin avioliitto joka päättyy usein eroon.

Itse asiassa Hännikäisen tapa suhtautua "vain ystäviin" pahalla on jossain määrin tuttu tunne. ; Kun usein selitetään että joku (yleensä mies) on "puutteessa ja epätoivoinen" ei tätä pidetä usein muuna kuin fraasina. Kuitenkin "tietty yleinen optimismin ja toivon puute" sävyttää pettymyskokemusten jälkeistä elämää. Siksi esimerkiksi lausumat "nurkan takaa tulemisesta" eivät tunnu kovin rohkaisevilta. Kun ideaalia on odottanut ja maailma on ensin ladattu romattisilla odotuksilla ja sitten sitä saakin joko torjuntaa tai sitten kaikki näyttäytyy rituaalisena vallankäyttönä (tai jopa prostituutiona ja pornona) pettymystä ei tämänlaiset fraasit pelasta. Pettyneen maailmassa nurkan takaa tulee vain luoteja. Tai uusia pettymyksiä. ; Pettymysilmapiiri on tältä osin muistojen kautta hieman tuttu, joskin tietysti Hännikäistä lievempi ; Kun alkujaan latasin asioihin liikaa odotuksia heti alkuun, ajatus siitä että olisi ystävä tuntui joltain ylenmääräiseltä sääliltä tai joltain joka olisi joka tapauksessa liian tuskallista. Sehän olisi vähän kuin olisi Helvetissä se kuuluisa omena aivan miltei tarttumis/haukkaamisetäisyydellä mutta aina pakenemassa yrityksiä. Asennemuutoksen jälkeen tämä muuttui. Itse asiassa olen saanut parhaat neuvot juuri minut torjuneilta. He sentään tietävät mikä minussa on vastenmielistä, ja tähän ongelmaan tarttumalla asiat korjaantuvat tässä varsinaisessakin aihepiirissä. Omia luonteen kolhuja ei tosiasiassa voi maskeerata pois, mutta ne voi muotoilla kiinnostaviksi. (Minun paras korttini naisten parissa ~ Oikein käytetty persoonallisuushäiriö? Jotain sinne päin!)

Samastumiskokemus 3

Hännikäisen kirjan omituisin paradoksi on siinä että hän näkee maailman äärimmäisen seksualisoidusti. Näin hän ei oikeastaan voi käsitellä aseksuaalisuutta. Tämä on hieman omituista sillä hän käyttää apuvälineenä elokuvissa olevia aseksuaalisia hahmoja. Itse uskon että selibaatti voi olla myös oma valinta. On toki luonnollista että Hännikäinen ei panosta tähän kulmaan koska se ei ole hänen kirjansa aihe tai teema.

Kuitenkin itselle tuli vahva tunne siitä että kun katsotaan tapoja joilla seksualisoitu yhteiskunta katsoo niitä jotka joko eivät halua seksiä tai eivät saa sitä, tuntuu että tämä kuvaa hyvin juuri sitä näkökulmaa jolla uskonnottomia käsitellään. Itse asiassa mitä kaunaisempi ja katkerampi kohta, sitä vahvemmin tuntemukset tuntuivat tutulta juuri tästä aiheesta. Jos siis haluat saada jonkinlaisen emotionaalisen kuvauksen siitä miltä minusa tuntuu uskonto, niin lue tämä kirja ja katso miten Hännikäinen suhtautuu naisten seksuaaliseen valtaan. Nämä ovat nimittäin häkellyttävän samat.

Ajatellaan että hengellisyys on osa perusihmisyyttä ja että sen ulkopuolella on jonkinlainen patologia joka tarvitsee ja vaatii jonkinlaisen psykologisen syyn.; Näin ateismi määrittyy esimerkiksi jumalavihaksi, tai pettymykseksi uskontoon jota ei saa sekoittaa pettymykseksi uskoon. (vrt. Et voi pettyä naiskuntaan ja tuomita koko kulttuurin naisyksilöitä koska et ole tullut naiskunnan pettämäksi vaan pettynyt yksittäisiin naisiin ; Miten tämänhenkistä asennoitumista vastaan muka voi puolustautua vaikka se olisi totaalisen väärässäkin?)

Itse asiassa hupaisinta onkin se, että kaikista pettyneimmät kuvaukset johtivat mielessäni jonkinlaiseen yhtäläisyyteen uskontoteemassa. Toki joitain analogioita on selvästi havaittavissa ; Kummassakaan ei esimerkiksi nähdä tai tunnusteta olevan vakavaa valtaa. Koko ongelman olemassaolo pääsääntöisesti kielletään ja pinnallisesti virallinen totuus on että "tässä kohden ei ole syrjintää paitsi joitain yksilöitä ehkä." Ja tämä on sekä keskustelun alku että sen loppu. Kummankin taakse on määritelty ilmiö (hengellisyys, seksuaalisuus) jotka kulttuurimme esittää jotenkin erottamattomana osana ihmisyyttä. Molempia ladataan ideaaleilla joita yltiökaunistellaan. Molemmat lupaavat onnellista elämää, hyvää elämää ja "onnellista loppua".

Tämä näkökulma on sinänsä erikoinen, että sen kautta voidaan nähdä että suurin syy ongelmaani onkin juuri se, että olen peruuttamattomasti leimattu ideaaliin, minulle on ikään kuin tehty "mielen ympärileikkaus" joka pakottaa minut näkemään asiat joko ideaalin tai ideaalin poissaolon kautta. Olen tässä yhtä sidottu opetettuun hengelliseen ideaaliin kuin Hännikäinen on sidottu romanttiseen ideaaliin. Tämä tarkoittaa sitä, että:
1: Pääsyyni tiettyyn asenneongelmaisuuteen aihepiirin parissa johtuu siitä että minulla on mielessä uskonnon ja kirkon ideaali. Todellinen kirkko ja uskovaiset eivät tätä oikeaoppisuutta noudata, ja rakkaudellisuus paistaa poissaolollaan yhtä paljon kuin valtapeli paistaa kirkkaana - etenkin sen jälkeen kun tämä valtapeli todella kiivaasti kiistetään olemassaolevaksikaan. Todennäköisesti mielenlaatuni paranisi jos en vihaisi ideaalin kohdetta siitä että se ei noudata minun ideaaliani (siitä huolimatta että he sen takoivat päähäni pyhäkoulusta ja uskonpiireistä lähtien.)
2: Tämä tarkoittaa sitä että en oikeasti ole kovinkaan vahvasti samaa joukkoa kuin modernit uusateistit jotka ovat irrallaan uskonnosta ja elämässään "itseriittoisia" (siinä positiivisessa mallissa jossa elämä itsessään riittää, ei siinä toisessa). En ole myöskään kuten klassiset ateistit. Itse asiassa agnostismini näyttäytyy tässä valossa eräänlaisena obsessiivis-kompulsiivisen -ritualisoituneena itseäänruokkivana selibaattikehänä. Olen uskonnon ulkopuolella, mutta en omasta valinnasta. Jos uskonto olisi seksiä, olisin todellakin se naureksituin ja halveksituin neitsyttyyppi. "Virgin by choise. But not your own choise." Luonnollisin reaktio on tietysti katkeruus. Ja vastareaktio tähän katkeruuteen itse asiassa helposti nimenomaan kasvattaa kehää entisestään.
+: Vaihtoehtoinani on siis karkeasti joko nykytilan jatkuminen pahenevana ad nauseam. Tai sitten pääsen irti symboliikasta ja opin elämään "vapaavalintaisena neitsyenä". Tai sitten "saan" Jeesukselta tai muulta hahmolta elämäni "panot", kerrankin. Ja toisen. Ja kolmannen. Tämä viimeisin vaihtoehto kuulostaa niin homoseksuaalilta ja perverssiltä että en oikeastaan edes malta oikeastaan odottaa. Mutta puutteessa tietysti kelpaa vähän oudompikin meno.

Tämä näkökulma tuntuu rehellisesti sanoen kuitenkin hieman vieraalta. Sillä en ole koskaan pitänyt itseäni hengellisenä tyyppinä. Kuitenkin se on samalla juuri tämän vuoksi hyvin tärkeä näkökulma. Sillä se oikeasti iskee kiilaa juuri siihen pääargumentaatioon jonka mukaan suhteeni uskontoon on pelkästään traumaattinen. Että olen tutustunut uskonnon ideaaleihin ja yrittänyt ja yrittänyt ja mitään niitä mainostettuja kokemuksia en ole saanut. Ja että mikä yrittäminen sitten oikein riittäisi kun kaiken tämän jälkeen ehdotetaan että "jos vielä kerran" tai "tässä olisi vähän asiaa". Tämä normaalimallini selittää tilannetta siten, että uskonto on ylitarjonnassa samaan tapaan kuin seksi monista on.
1: Tosin on poliittisesti korrektia sanoa että kulttuuri on yliseksualisoitunut aina kun näkee vaikka televisiossa rakastelukohtauksen tai mainoksessa vähäpukeisen bikinimallin. Mutta jos sanoo katujulistajan tai uskonnollisen symbolin nähdessään että kulttuuri on yliuskonnollistunut, tätä ei katsota hyvällä. Ei sitten yhtään. Näin siitä huolimatta, että tosiasiassa näitä uskontohokemisia tulisi aika paljon ; Viihde on pullollaan kristillisiä alluusioita ja symboleita. Eikä sitä voi katukuvassakaan välttyä.

Kuitenkin on selvää että joku näkee että juuri tutustuminen+yrittäminen ja tästä seurannut pettymys tarkoittaisikin sitä että sitä ollaan vaan "puutteessa". Tässä kohden on vain sanottava että en selvästi ole neitsyt omasta valinnasta. Syyllistä on helppo hakea pihtaajasta ja ehdottaa että kenties hän voisikin taipua siihen naurettavaan vanhakantaiseen ideaaliin sen nykyisen "megafonilla ja ymmyrkäsilmäisellä ilmeellä varustautuneen epäuskottavien tarinoiden kertojan ja vallankäyttäjän" kaavaa. Tämä on tärkeää, sillä Hännikäisen kirjasta paistaa läpi se, miten pohjimmiltaan "selibaattikehässä" vain ulkopuolinen voi rikkoa kehän ja ilman ulkopuolisen panosta kyynistyminen vaivaa aina vain enemmän ja enemmän. ; Tässä "uskonno pettyneen puutteessaolevan seksuaalisssa ei aseksuaalisessa" tulkinnassa on toki sama ongelma mikä Hännikäiselläkin. Hän katsoo asiaa vain eivapaavalintaisen selibaatin kautta, ja siksi hänen kirjansa aseksuaalisuusasiat irrelevantisoituvat ja itse asiasssa lopputilana on äärimmilleen kärjistynyt "siitä puhe mistä puute" -tilanne jossa aivan kaikki seksualisoidaan. Myös sellainen joka ei ole muutoin yleensä nähty seksuaalisena. (Kaikki yhtymäkohdat blogiini ovat satunnaisia.)