Vakavanoloisen näköinen sivusto "Religion and Ethic" on tässä kuitenkin tehnyt paremmin. Se on ottanut aiheekseen sen, onko Richard Dawkins kiusaaja. Otsikko on "Is Richard Dawkins a Bully?". Spoilerina voin sanoa että kysymys on kirjoituksen mukaan lähinnä retorinen. Kuvaksi on valittu ärtyisänoloinen Dawkins ja teksti selittää että Dawkins on joko kiusaaja tai sitten hänellä on erikoinen ihmiskuva. "This goes some way to explaining why Dawkins and his multitude of followers feel entitled to express such contempt and anger toward religious believers. Nothing religious believers say can be tolerated because they are at heart irrational human beings; they are free to be otherwise, and in not choosing to be rational they are failing in some sense to be what human beings should be. They are like a watch that does not properly tell the time. They need fixing. And the proper fix is to be more rational, a better human being, and drop their religious beliefs. If these are not Dawkins' and his followers' beliefs about what it means to be human, then all their contempt and anger is nothing more than an attempt at bullying believers, like alpha male primates beating their chests to warn off rivals."
Johtopäätös on tärkeä ottaa esille, mutta kiinnostavinta onkin se, miten tähän päätelmään on päästy. Perustelu ottaa lähtökohdakseen Dawkinsin kirjan "God Delusion" . Sen päätellään edustavan rationaalista ihmiskuvaa. "Dawkins' book is a prolonged argument against religious belief. It promotes a scientific worldview as contrary to religious beliefs and argues that maintaining such beliefs in the face of the dominance of this worldview is nothing less than irrational. The unbeliever is the person of reason; the believer is deluded. If you read his book and you are a reasonable person, you will come to the same conclusion as Dawkins; if you don't concur you are lacking in rationality." Avuksi otetaan vielä Dawkinsin määrittelemä tavoite kirjalle "If this book works as I intend, the religious readers who open it will be atheists when they put it down." Eli kirjan tarkoitus olisi käännyttää lukija ateistiksi.
Tämä onkin hyvin totta. Dawkins on äärimmäisen valistushenkinen. Dawkins uskoo että ihmiset muuttavat mieltään tieteen ja todisteiden edessä. Hän selkeästi uskoo myös että uskovaiset tekevät samoin. Kuitenkin tekstin kirjoittaja vetää tästä melko omituisen pitkälle. Se, että kääntymys rationaalisen perustelun kautta olisi perususkomus uskovaisesta päätellään että uskovaiset olisivat enemmän kuin erehtyneet Teksti väittää suoraan että Dawkinsille vähemmän ihmistä ; "To be irrational in the face of evidence is somehow to fail in what it means to be fully human." Tämä asenne on jotain jota ei ole saatu esiin Dawkinsin lausumista. Se onkin olkiukko jonka olkiukkoluonnetta kierretään tekstissä sellaisilla sanoilla kuin "implisiittinen". Eli kirjoittaja myöntää että Dawkins ei ole suoraan sanonut mitään tämän kaltaistakaan.
Itse asiassa tässä on taustalla sitä omituista asennetta josta olin huolestunut aikaisemmin Suomessa. Vuoden kristilliseksi kirjaksi palkittu teos kun selitti että ateistin "bright" olisi tarkoitettu ulkopuolisia halventavaksi, eli jos sisäpiirin säkenöintiä korostetaan, niin ulkopuoli olisi sitten pimeyttä ja huonompaa. Tämä ajattelutapa tulee kuitenkin kristityiltä itseltään eikä sitä löydy esimerkiksi Dawkinsin kirjoista. Tämä onkin siksi muistutus kristillisestä lukutavasta. Ja tämä opettaa meitä lukemaan kristillisiä kirjoja. Esimerkiksi ihmiskunnan kokema armo -teema tulee tätä kautta varsin mukavasti esille kun tämä logiikka johtaisi siihen että kun vain kristityt pelastuvat niin sitten vastakohtien lain kautta uskonnottomat eivät olisi edes ihmisiä. ; Tämä demonstraatio tosin näyttää enemmänkin siltä että oikeasti kristityt eivät harjoita tätä logiikkaa ja että tämänlaisten vastakkaisuuksien näkeminen on oikeasti pahantahtoista lukutapaa, jotain joka ei ole tekstissä vaan joka on vähän sitä kun joku kiusaamishakuinen bully lukee toisen verkkopäiväkirjaa ja kaivaa ja vääntelee tekstistä esiin mitä tahansa jotta voisi harjoittaa pahantahtoisuuttaan.
Aivan leppoisimmillakin uskovaisilla tuntuu olevan omituinen halu rakentaa väenväkisin vastakkainasetteluja. Dawkins ei ole elänyt missään tyhjiössä ja itse asiassa Dawkinsin rationaalisuuskeskittyneisyyskin voidaan nähdä reaktiona siihen mikä paistaa Dawkinsin evoluutiokirjoista ; Hän vastaa toistuvasti siihen miten ei voitaisi olla älyllisesti rehellisiä ateisteja. Että ateismi olisi samaa kuin typeryys. Kun tämä "you can not be intellectuellu fulfilled atheist" -syytös otetaan vakavasti ateisminvastaiseksi argumentiksi ja osoitetaan se vääräksi tekemällä kokonainen kirja jossa perusteemana esitetään päinvastaista, niin on tietysti helppoa rakentaa tästä rationaalisuudesta sitten syytös jossa uskonnon surreaalit ja irrationaaliset elementit nähdään epäihmisyytenä. Tämä on näyte siitä miten Dawkins on ajettu uskovaisten toimesta "vapariansaan" ; Sanoo hän mitä tahansa, niin häntä pilkataan julkisesti. Ja tämä on sitä kiusaamista. Eli Dawkinsia moittiva artikkelikin on tältä osin kiusaamista, se muistuttaa juuri sitä mitä alakoululaiset tekevät kun laittavat facebookproviiliinsa jonkun inhokkinsa digikuvan jossa tällä on nolo ilme.
Jos tässä lähtökohdassa olivat asiat hyvin niin teksti muuttuu todella omituiseksi heti kun se menee etiikkaan. Teksti nimittäin harjoittaa mielenkiintoista akrobatiaa humen giljotiinilla. "there is also a second assumption, albeit a less explicit one: that the dictates of reason have the power to compel human actions, that they have a normative significance of human living. Implicit in Dawkins' understanding of human beings is that if a belief is irrational, then one should not follow or uphold it. To be irrational in the face of evidence is somehow to fail in what it means to be fully human. A couple of points here are worth noting. Richard Dawkins has moved from a matter of fact (a belief is irrational) to a moral conclusion (one should not uphold such a belief). In philosophical parlance, he has moved from an "is" to an "ought," Of course, David Hume argued that one cannot derive an "ought" from an "is," but Alasdair MacIntyre has countered that Hume's argument fails when the reality under consideration has an end or purpose. A watch has the purpose of telling the time; if it fails to do so, it is not a very good watch. In moving from an "is" to an "ought" Dawkins is imbuing human beings with a purpose, to live according to the dictates of reason. To fail to do so is to attract contempt for failing to live as human beings should live. This was always the point of the classic Aristotelian and scholastic definition of human beings as "rational animals" - not just that they could reason, but that reason should guide our living. It is not just a statement of fact ("is"), but a normative account of human existence ("ought")."
Ajatusketju ei ole läpeensä huono. Siinä on tietty sisäinen eteneminen ja se käyttää argumentteja ja päätelmiä. Kuitenkin tämä argumentaatio on omituista.
Teksti selittää periaatteessa oikein MacInturen tavan käsitellä humen giljotiinin sisälläpitämää is-ought -ongelmaa. Mutta sitten se päätyy oikomaan tavalla joka ei tee tuotoksesta edes hyvää teologiaa. MacIntyre nimittäin selitti että Aristoteleen teleologisessa maailmankuvassa kaikella maailmassa tapahtuvalla on maali, joka on sen luonnollinen ja hyveellinen tila jota kohti se kulkee. Näin ollen Aristoteelisen teleologisessa maailmassa is-ought -ongelma on perimmiltään näennäinen. Toki tässä on muistutettu että tosiasiassa kaikki maailmassa ei kuitenkaan kulje kohti asioita joita pidetään eettisenä. Pahan ongelma nostaa tässä vastakritiikkiä MacIntyrelle ; Esimerkiksi Alvin Plantingan mielenkiintoinen argumentti Leibniziläistä parasta mahdollista maailmaa kohtaan voidaan ottaa pöydälle. Plantinga nimittäin uskoi että olisi mahdollista kuvitella maailma jossa kaikki olisi juuri niinkuin nytkin, paitsi että olisi yksi hurskas ja hyvä ihminen enemmän. Näin ollen siitä että maailmassa on niin ja niin monta uskovaa ja ateistia kuin nyt ei tarkoita että tämä on paras mahdollinen asiantila. Olemisesta ei enää voida päätellä pitämistä vaikka uskoisikin että maailmalla on korkeampi tavoite. (Plantinga on itsekin uskova, ja itse asiassa hän ei pidä Pahan ongelmaa hirvittävän merkittävänä ongelmana.)
Lisäksi näkemystä voidaan kritisoida siten että ihmisen tietämisen kannalta humen giljotiini pätee yhä ; Voi olla että perimmäinen maali on. Mutta jos olet esimerkiksi Adolf Hitleriä, on edessäsi isoja ongelmia ; Ensinnäkin on selvää että teon eettisyyteen liittyy vahvasti se onko lasissa myrkkyä vai limonadia. Mutta tämä on seurauslakien kautta. Se, mikä ratkaisee on maalin eettisyys. Jos esimerkiksi päättelet siitä että lasissa on myrkkyä tarkoittavan että sitä pitäisi juottaa, ja olet sitten myrkytyksesi kanssa epäonnistunut, olet auki sellaisen kysymyksen kanssa kuin että onko myrkyttäminen väärin vai olisiko pitänyt antaa enemmän myrkkyä. Tapahtumat ja korrelaatit ovat kenties tunnettuja mutta eri olemassaolevien asioiden tilat johtavat keskenään päinvastaisii skenaarioihin jotka kaikki ovat yhtä luonnollisia. (Myrkkyyn kuoleminen ei ole teknisesti ottaen mikään kovin ihmeenomaisen paranormaali kuolema.)
Mutta tämänkin voisi antaa anteeksi. Mutta ei sitä että tämä etiikkasaivartelu ei itse asiassa liity mitenkään Dawkinsiin. Koko perustelu humen giljotiinin kautta perustuu ihmsikuvan olettamiseen. Fanitkin näkevät että tämä ei pidä paikkaansa ; Esimerkiksi saaduissa kommenteissa asiaa ruoditaan ""Ormerod: "Implicit in Dawkins' understanding of human beings is that if a belief is irrational, then one should not follow or uphold it. To be irrational in the face of evidence is somehow to fail in what it means to be fully human." And now for the Non Sequitur! No, nowhere does Dawkins state that holding an irrational belief makes someone "less than fully human." In fact he spends a good portion of the book (as have many others) pointing out that that jumping to conclusions based on insufficient evidence is an entirely human proclivity (that's kind of one of the points of the book)." Kun ihmiskuva ei ole tämä, koko humen giljotiinin käsittely on asiaankuulumaton.
Mutta toisaalta asiaan voi olla silti arvokasta palata, sillä Dawkins todella päättelee eettisiä kysymyksiä. Hän ei ole nihilisti ja arvotyhjiössä. Näin ollen hän päättelee moraalin jostain. Tässä virheet ovat suuria. Mutta tähän liittyvät ongelmat olen esitellyt jo aikaisemmin enkä toista tässä pitkästi ; Tiivistetysti se minkä tekstin kirjoittaja pitää kiusaamisena onkin uusateisteille eettistä toimintaa. Ja se on selitettävissä siten että uusateistien etiikka ei ole liitoksissa uskonnolliseen ja teologiseen etiikkaan. Kun kirjoittaja esittää teleologiaperustaisen ratkaisun is-ought -ongelmaan hän ei huomaa että tämä ratkaisu ei ole ainut mahdollinen. Hän yrittää kahlita Dawkinsin teologian kannalta relevantein konseptein. Mutta uusateistit eivät oikeasti seuraa näitä ollenkaan. Is-Ought -ratkaisu tuleekin uusateistien piiristä varsin helposti. Tarvitsee vain hieman tuntea kyseistä ideologiapiiriä. Kriitikko on ilmeisesti lukenut vain yhden kirjan, Dawkinsin "God Delusionin" - ja senkin varsin huonosti. Hän ei ole osannut kontekstoida sitä Dawkinsin muuhun tuotantoon. Ja vielä vähemmän hän osaa nähdä uusateismia kokonaisuutena. (Kuka voi väittää että osaisi kritisoida ammattimaisesti teologiaa läpitunkevalla teholla siten että on lukenut pelkästään Coelhon "Alkemistin"? Oikeasti!)
Uusateistinen is-ought ei lähde määrittämään tavoitteita universumin teleologian kautta. Silti sen ei tarvitse olla nihilistinen. - Itse asiassa argumentaatio kätkee sisäänsä nimenomaan Dawkinsin itsensä usein kritisoiman väitteen siitä että evolutionismi olisi nihilismiä tai että ateismi eläisi arvotyhjiössä. ; Itse asiassa aikaisemmin mainitsemani korostus uusateismista eettisenä agenttina on täsmälleen yhtä tärkeä ja samalla asenteella esilletehty korostus kuin se Dawkinsin rationaalisuuden esilletuominen sen jälkeen kun ateismia on väitetty intellektuallisesti riittämättömäksi epäkelvoksi typerien ihmisten maailmankuvaksi.
Uusateistien ratkaisu etiikkakysymykseen saadaan esimerkiksi Sam Harrisin kautta. Ja se selittää myös sellaisen kysymyksen miksi evoluutio on tärkeä uusateisteille - paitsi ihmislajin ilmaantumisen selittäjänä että myös etiikan kannalta. Moni näyttää ohittavan evoluution ja näkevät että se on vain skientismiä, luonnontiedettä. Kuitenkin on merkittävää että Dawkins on evoluutikko eikä esimerkiksi tutki kristalleja. Sillä uusateistien etiikka kumpuaa ajatuksesta jossa moraali on ihmisten luomaa. Mutta emme kuitenkaan elä kulttuurirelativistisessa postmodernisessa kuplassa. Ytimessä on ihmislajin luontainen käyttäytyminen josta saadaan erilaisia tarpeita joiden päälle etiikka ikään kuin kipuaa. (Maslown tarvehierarkia on siis eettisen ajattleun ydin. Tämä ei tunnu omituiselta kun muistetaan että hyväntekeväisyydessä kristitytkin ovat käyttäneet SSS -muistisääntöä jossa ensin annetaan soppaa, sitten saippuaa ja vasta sitten on sielunhoidon eli esimerkiksi uskonnon vuoro.) Tässäkin humen giljotiinin tuoma ongelma ratkaistaan, itse asiassa siinä on samoja sävyjä kuin MacIntyrenkin ratkaisussa. Se ei vain nojaa universumin teleologiaan vaan siihen että ihmiset ovat intentionaalisia olentoja joiden halut ja tarpeet eivät ole aivan täysin kaikilta osin satunnaisia mieltymyksiä vaan osalla niistä on lajinmukainen ydin. (Tällä on tosin vähemmän uskonnollisia ulottuvuuksia. Ajatus että ihmisillä on tavoitteita on jotenkin vähemmän yliluonnollinen kuin ajatus siitä että universumin jokaisella luonnonlailla on tavoite.)
Loppuyhteenveto
Uusateistikriitikko uskonnon ja etiikan mestarien toimialalta yrittää selittää että Dawkinsilla ei ole moraalista yhteyttä siihen että rationaalisuuden pitäisi vaikuttaa ihmisiin. Perusteluketju menee siis siten että: (*) Dawkins on rationalisti (*) Dawkins esittää että eirationaalinen ihminen on huonompi, ei siis vain deluusiossa ja yhtä inhimillinen kuin mielenterveyspuolen kuntoutujat vaan alempi ja huonompi olento (*) Dawkins perustaa rationaalisuudesta ihmiskuvan ihanteen josta poikkeaminen on ali-ihmisyyttä (*) Dawkins joutuu olettamaan teleologian jotta voisi perustaa rationaalisuudesta ihmiskuvan ihanteen. (*) Uusateismi vaatii oletuksen teleologiattomasta luonnosta (*) Ilman tätä oikeutusta Dawkins on kiusaaja. (+) Koska teleologiaton maailma ei saa teleologian suomaa moraalijunttaa yli muiden on Dawkins kiusaaja.
Päätelmä on toki sisäisesti koherentti, mutta se ei oikeastaan perustu Dawkinsin sanomisiin. Moni lähtökohdista on lähtökohdiltaan valheellisia. Moni perustuu siihen että on toivottu Dawkinsin sanovan jotain jotta ateisteja voitaisiin herjata ja sitten sanotaan hänen sanoneen juuri näin. Sitten on keksitty "implisiittisesti" tähän mukaan väännettyjä asioit jotka ovat itse paikoin aivan ristiriidassa sekä hänen sanomisiensa että hänen toimintansa kanssa. Osa on ylilyöntejä jossa tosi lähtökohta on liioiteltu mittasuhteissa. Ja loput ovat sitä että uusateismin argumentteja ei katsota sen argumentin kontekstissa vaan niitä pakotetaan väkisin teologiseen konseptiin ja viitekehykseen. Dawkinsin tavoitteena on tehdä sisäisesti koherentti rationaalisen ateistin maailmankuva, eikä tälläisissä ole välitetty koskaan siitä miten joku toinen maailmankuva ei siitä tykkää ; Kristinuskon konseptit eivät ole perseestä vain siksi että buddhalaisessa näkökulmassa ne olisivat virheellisiä.
Näyttää siltä että Dawkins on nimenomaan kiusattu jonka itsepuolustuksesta loukkaannutaan. Bully joka saa itse turpaansa koska on huono suuttuu ja kutsuu itseään puolustavaa kiusaajaksi! (Tätä tapahtuu paljon, mutta olen tavannut sanoa että tälläisille ihmisille tiili naamaan on vain universumin syvän teleologian luonnollista suuntautumista. Tai jotain.) Asia tuntuu koomiselta, koska jos Dawkinsia kuvaa jokin negatiivinen piirre, niin se on brittiläinen viileä etäinen ylemmyydentunne jota joku muu kuin "etiikkaa ja teologiaa" ammatikseen kirjoittava kristitty voisi pitää aristokraattisuutena. Hän ei ole raivoisa pilkkakirves, toisin kuin vaikkapa uusateistejen parista kaivettava äärimmäisen kovia syytöksiä esittävä Harris tai edesmennyt törkyturpa Hitchens. (Tai minä, joka en peittele tai edes häpeä tätä piirrettä.) Se, että Dawkinsiin liitetään bullyn leimaa ei sovi edes hänen esiintymiseensä.
Näyttääkin lisäksi siltä että tosiasiassa uusateistit ovat hoitaneet "huomaamatta jääneiden teologisten kulmien" käsittelyn yllättävän hyvin. Itse asiassa näyttää siltä että kun uskovainen väittää että uusateistit eivät ole käsitelleet jotain asiaa, uusateistit ovat jo ratkaisseet sen. Ja että tämä uskovaisen väite johtuu vain siitä että hän ei ole ymmärtänyt kritisoimaansa kohdetta. Näin ollen se joka jättää huomiotta asioita ovat ne uskovaiset. Ne, joiden luettavana on kuitenkin vähemmän kirjoja ; Kun teologiset kirjat ja uusateistien kirjat laitetaan vierekkäin, on selvää että määräero on valtava. Uusateistit hoitavat sen paksun pinon laadukkaammin kuin teologit sen ohuemman. Tämä ei kerro hyvää teologien ajattelun laadusta. Kenties tämä selittää miksi he ovat Dawkinsin kirjan lukemisen jälkeen yhä ateisteja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti