Kävin eilen McDonaldsissa ennen treeneihin menoa/töitten jälkeen. Istuin ja söin, kunnes jokin tökkäsi minua takaraivoon. Kun käännyin katsomaan, siellä oli pieni tyttö, arviolta jotain 2-2,5 vuotias. Hän hymyili äärimmäisen leveästi ja sanoi "moi". Luonnollisesti vastasin tähän tervehdykseen. Itse en aluksi edes käsittänyt että mikä sen lapsen huomion herätti, kunnes lapsi mainitsi vanhemmilleen kuvasta. En luonnollisesti näe itseäni, joten en tiedä miten se kiinnittää huomiota vielä nyt kun tukka ei ole kasvanut sen päälle. Nythän se on ainakin kuvan mukaan melko hauska, koska kuva näkyy, mutta siinä on kuitenkin kasvanut hiuksia päälle niin että ilvekselläni on nyt turkki. Ymmärrän että tilanne oli lapselle jännittävä ja sitä piti päästä kokeilemaan. (Ja mahdollisesti hetki painuu alitajuntaan ja 16 vuoden päästä hän hankkii itselleen ainakin tuhat tatuointia. Ja kaikki naamaan.)
Lapsen vanhemmat vaikuttivat järkyttyneiltä. Eivät siitä että heidän lapsensa käyttäytyy spontaanisti tavoilla jotka eivät ehkä aivan täysin noudata kaikkia etikettikirjan ohjeita hyvistä tavoista. He olivat ilmeisesti järkyttyneitä juuri siitä samasta asiasta joka ihastutti heidän lastaan. Heidän ilmeensä näytti huolestuneelta siitä että mitäköhän se narkomaaninnäköinen tatuoitu mies täällä Itä-Helsingissä reagoi. (Tatuointi on nuorille aika kevyt asia, mutta ei ole vaikeaa löytää vanhempaa ihmistä joka ei pitäisi niitä jotenkin paheksuttavana, jonain joka liittyy vankiloihin, merimiehiin ja rikollisiin. Päätatuointi vaikuttaa vahvasti nuorempiinkin. Se on selvästi provokatiivinen jopa valtaosalle minun sukupolveni ihmisistä.)
Väärinkäsitystilanne on tietysti tuttu erilaisista sitcom -komedioista. Mutta vastaavia on elämä täynnä. Tiedetään tapauksista joissa mummolla on kauppakassi mennyt rikki, ja hevari on mennyt auttamaan. Mummo on hätääntynyt ja lyönyt hevaria laukulla.
Ja eräs prätkäjengiläisen näköinen tuttavani (ammatiltaan virkamies) taas oli kerran Linnanmäellä ollut sormipyssysotaa vieraan lapsen kanssa kun tämä lapsi oli ensin provosoinut tilannetta. Vanhemmat olivat tässäkin, itse asiassa hyvin hupaisassa ja kevytmielisessä ja selvästi leikillisessä tilanteessa, reagoineet ilmeillään pelkoreaktioin.
2 kommenttia:
Tästä tulee mieleen kaukainen poikkeaminen Oxfordissa silloin kun lapsemme olivat vielä pieniä.
Söimme baarissa, jossa oli silloisia uutuuksia, punkkareita (samannäköisiä kuin nykyisinkin.) Yhdellä heistä oli joku häntä tai ainakin jokin karvainen juttu roikkumassa vyötäisillään. Meillä Keskimmäinen, silloin 4 v, kysyi minulta, oliko tuo nuori mies kettu. Kerroin tuon kysymyksen tuolle "ketulle" huonolla englannillani. Hymyilimme. Kun lähdimme baarista, tuo nuori mies hymyili Keskimmäiselle ja sanoi: "Kyllä sinustakin vielä tulee kunnon kettu, kun tulet isoksi." Hymyilimme taas ja hyvästelimme.
Tuli tosi mukava olo. Muistan sen tilanteen positiivisena vielä monen monen vuoden takaa.
Se oli ihan hauska kokemus varmasti.
Itsellä tästä "ylpeys/ennakkoluulo" -kulmasta tulee mieleen joskus lukemani sarjakuva (en varma mikä, mahdollisesti "Jäpänperää" tai sitten ei.) jossa mummo ja pappa paheksuvat moottoripyörällä ajavaa nahkatakkimiestä. Joka sitten pysähtyy ja lähestyy näitä vanhuksia. Nämä ovat jo kauhuissaan, kun motoristi kysyy tietä Kirkolle. Paljastuu uudeksi pastoriksi.
Lähetä kommentti