Olen joskus aikaisemmin selittänyt että ultimaattisesti kyse Jumalasta on tiivistettävissä kristilliseen kysymykseen Raamatun erehtymättömyydestä. Että ultimaattisesti on joko valittava Raamattu tai erehtymättömyys. Ja kaikki muu on kompromissia. Eli pohjimmiltaan kaikessa kaikkien uskontojen teologiassa Jumalan käsittely on sen selittämistä, että miksi Jumalaan on rationaalista uskoa vaikka tälle ei ole todisteita. Eli tasapainoilua sen välillä että miksi Jumala on rationaalinen ja sen välillä miksi todisteiden puute ei ole merkityksellistä sille. Eli miksi Jumalan mahdollistava oleva rationalisointi on ratkaisevaa mutta mikään rationaalinen tai empiirinen todiste tätä vastaan ei merkitse mitään. Eli miksi yksi näkemys on joka tapauksessa oikein ja toinen joka tapauksessa väärin.
Olen tästä jatkanut karkeasti että tämä laki johtaa siihen että erilaisia Jumalatodistuksia on kolmenlaisia: (1) Niitä joissa Jumala oletetaan sellaiseksi että tiede ei voi tutkia tai todistaa tätä ja tämän ominaisuuksia ja näin ei välitetä tieteen tuloksista. (2) Niitä joissa ensin selitetään filosofisesti mitä on pakko olla ja sitten tämä määritellään jälkikäteen Jumalaksi. (3) Niitä joissa Jumala oletetaan tietynlaiseksi, sellaiseksi että tätä voisi tutkia ja koska tämänlainen Jumala olisi käytännössä kumoutunut todistusaineiston edessä, sitä suojataan tiededenialismilla eli selittämällä miksi tiede tai sen nykytulokset eivät toimi. (+) Enemmistö Jumalista on näiden yhdistelmiä, eli esimerkiksi Jumala voidaan määritellä mysteeriksi mutta jota kuitekin sitten todistetaan vaikkapa 2 -luokan osapiirteillä ja kuvataan että nämä heijastavat osaa tästä Jumalasta.
Tuo on tietysti kiva tapa aloittaa asia. Mutta tavallaan asia voidaan jakaa vielä seuraaviinkin kimpaleisiin;
Kenties arkijärjelle yksinkertaisin Jumala on "kreationistien Jumala". Tässä ytimessä on se, että Jumala tekee ihmeitä ja että hänen tahtoaan voidaan lähestyä koska hän on antropomorfistinen hahmo. Toisin sanoen Jumalalla on tiettyjä tunnuspiirteitä, kuten rakkaudellisuus, ja kyky tuottaa erilaisia ilmiöitä. Intuitiivisuuden lisäksi tätä Jumalaa kuvaa se, että se ei vaadi tieteen ja uskon erottamista. Pikemminkin päin vastoin ; Jumala on selitys luonnonilmiöille siihen tapaan kuin ennen nähtiin ukkosen taakse Zeus tai Thor. Tämän Jumalankuvan huono puoli onkin oikeastaan seuraus tästä ; Kun Vanhatestamentillinen ihmeitä tekevä pilvistä puhuva Jumala näyttäytyi tieteen valossa erittäin epätodennäköiseltä, on pitänyt valita joko Jumalankuvan kumoutumisen tai tiededenialismin tie. Kreationistinen Jumala vaatiikin siksi sen olettamista että nykytiede on pääpiirteissään epäonnistunut. Tai että Jumala ei ollut sitä mitä odotettiin. (Kompromissina on joskus ns. Aukkojen Jumala jossa tiede hyväksytään mutta Jumala pusertuu yhä pienempiin aukkoihin.) Jumalakeskustelun kannalta tämä on myös "ateistien vaatima Jumala", mutta tässä kohden se edustaa kuitenkin vain marginaalista valikoimaa kaikista erilaisista Jumalankuvista joten moni pitää tämän perustalle jäämistä liian latteana ollakseen vakavasti otettavaa.
Toinen tapa lähestyä asiaa onkin ollut se, että selitetään että Jumala ei olisi propositionaalinen ; Tällöin lähtökohtana on se, että aina kun puhutaan tiedosta, se tapahtuu siten että määritelään jonkinlainen raja ja että tämän rajan ulkopuolella tieto on epäoleellista. Se on aivan oikea lähtökohta silloin, kun tutkimukset kohdistuvat vain rajoitettuun materiaaliin. Tällöin Jumala on rajatton ja äärettö, jolloin rajoittamisensa tietokriteereillä on mahdotonta. Tämä määritelmä suojautuu siitä miten tiede ei voi sitä tutkia. Näin usko ei kumoudu. ; Ongelmana on kuitenkin se, että rajattomuus antaa samalla vallan mahdollisuudelle kokonaan tieteen hylkäämiseen. Siinähän kokonaisuus voi olla osin tai kokonaan rajallinen. Näin ollen ei ole mitään perusteluja sille että rajallista selittämistapaa voidaan odottaa käytettäväksi oikeastaan missään. Ilkka Pyysiäinen on myös tähän Jumalankuvaan nähden ottanut mielenkiintoisen huomion ; Hänen mukaansa Jumalan olemassaolokysymys "on ei ole" on propositionaalista ja rajoittavaa tietoa. Näin ollen ihmisen olisi tässä Jumalankuvassa pakko olla agnostikko. Oikeastaan lupaa olla teisti ei ole koska jo tämä kannanotto on tunnustus siitä että Jumalaan voi ottaa propositionaalisesti kantaa ja tämä taas rikkoo koko tämän Jumalankuvan idean. (Kompromissina syntyy usein Aukkojen Jumala. Usein rajattomuus korostaa Jumalan mahdollisuutta tiedon rajojen kautta. Eli vaikka Jumalasta ei tiedetä, niin ihmisen tiedon rajat ovat kuitenkin tarkasteltavissa. Tällöin tiede siirtää tutkimuksen rajoja ja murtaa mysteeri kerrallaan, ja Jumala ängetään siihen eitiedettyyn.)
Jonkinlaisena edellä mainittujen sekoitelmana voidaan nähdä klassinen NoMa -periaate jossa Jumala on tieteeen ulkopuolella. Tällöin Jumala ja tiede ovat ikään kuin eri magisterioita jotka menevät päällekäin. Tässä ongelmana on se, että valtaosaan uskovaisten näkemyksiin kuuluu interaktio. Tällöin esimerkiksi Jumala puhuu ihmiselle tai mahdollisesti parantaa sairauden. Toinen ongelma on siinä, että se on pohjimmiltaan antitieteellinen. Se on science stopper koska se kieltää että tiettyä aihetta ei voi tutkia koskaan mitenkään. ; (Tästä Jumalankuvasta seuraa myös kompromissina Aukkojen Jumala, kun tutkimuksen laajetessa eri alueet saadaan tieteen piiriin ja Jumala on määritelmällisesti se mysteeri sen ulkopuolella.)
Lisäksi on otettava toinen kompromissijumalaluonne. Tämä on reformoidun epistemologian kanta. Tässä on luontevaa ajatella että Jumala ei itse asiassa ole totaalisesti mysteerinen. Sen sijaan esimerkiksi Torrancen kantaa jossa on luontevaa ajatella että universumi on luonnonlaeista koostuva koska Jumala on älykäs ja tehnyt ihmiset omaksi kuvakseen. Eli Jumalalla on ihmimillisen ominaiston kaltaisia piirteitä ja siksi ihminen voi ymmärtää todellisuutta. Tässä Jumala ei kuitenkaan koskaan ole oikeastaan tutkimusaihe. Sen olemassaolo oletetaan propositionaalisesti ja se liimataan ad hoc todellisuuden päälle. Näin ollen Jumalan olemassaoloa ei todisteta, vaan Jumalan olemassaoloa käytetään enemmänkin vain tieteen kannattamisen perusteluna. Tämä tavallaan irrelevantisoi Jumalan koska se ei ole tietämisen kohde vaan taustalle oletettu premissi jonka tehtävänä ei ole olla mikään minkä järkevyyttä arvioidaan, vaan se on vain oletettu asia jonka kautta ihmiset jäsentävät subjektiivisesti maailmankuvansa. Tästä lähestymistavasta itse asiassa seuraa helposti pluralistisuus jossa tiedekysymyksissäkin saattaa tulla teologisia erimielisyyksiä. Tiedekysymykset muuttuvat vahvemmin sellaisiksi että niitä ohitetaan, otetaan käyttöön ja jäsennetään uskon eikä tieteen kautta ; (Tähänkin liittyy helposti aukkojen Jumala -luonne tähän liittyvän denialismin kautta.) Tämän näkemyksen kannattajissa on nimittäin joukossa kreationistisesti ajattelevia ihmisiä joista tiede joka tutkii tiettyjä kysymyksiä kuten vaikkapa evoluutiota, maailman syntyä tai elämän syntyä eivät voi kuin epäonnistua.
Jokainen Jumalatyyppi sopii jollekulle. Osalle ei sovi yksikään. Itselleni jumalat ovat joko Jumalankuvina liian latteita ja sellaisena riittämättömiä, kumottuja, epäkiinnostavia tai sitten ne pakottavat agnostismiin. (Joka on minulle tavoitteena välipysäkki, ei jokin johon olisi pakko jäädä toisin kuin nyt näyttää.) Ainut mikä eri Jumalankuvia yhdistää on taipumus ajautua Aukkojen Jumala -argumentointiin. Tavat jolla tähän päädytään ovat toki hyvin erilaisia. Tätä virheargumentin tyyppiä voidaankin pitää jonkinlaisena "Kaikkien Jumalankuvien ruumishuoneena". Systeeminä joka on ikään kuin paikkana jonne päädytään kun Jumalan relevantiksi konseptiksi argumentointi on epäonnistunut mutta tästä ei silti haluta luopua. Usein tästä syntyy sellainen olo, että jokainen syyttää toisiaan ylpeydestä. Ateistit ovat ikään kuin älykkäämpiä kuin Jumala. Ja uskovaiset ovat älykkäämpiä kuin ihhimillinen viisaus. En sitten tiedä kumpi näistä yleenkatseellisuuksista on vähemmän egoistista ja kumpi on lähempänä todellisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti