Sen sijaan luterilaisuuden käytännön vaikutukset ovat muualla. Epäsuoralta vaikuttava dogmi siitä että jokaisen tulee lukea itse Raamattua on ajanut konkreettiseen lukutaidon kehittämiseen panostamiseen. Ja luterilainen työmoraali on sekin käytännön muutos joka on seurannut siitä että protestantit muuttivat uskonnon suhtautumisen työhön. Oman onnen metsästäminen muuttui oikeutetuksi ; Siinä missä katolinen saattoi jakaa hyvän elämän arjen ja juhlan, arjen ja pyhän erottamiseen. Ja rakentaa sloganin "ora et labora" (rukoile ja tee työtä) kahdeksi eri termiksi. Luterilaiselle ne liittyvät vahvemmin yhteen. ~ Tässä mielessä kirkollistenkin tahojen puheissa joskus vilahteleva "oravanpyörän pinnallisuudesta" varoittelevat puheet ovat perussävyiltään luterilaisuudelle hieman vieraita. (Vaikka Luther osasikin pitää myös hauskaa ja oli esimerkiksi musiikin, etenkin luutunsoiton, ystävä.) Katoliseen puheenparteen ne sopisivat paremmin. Luterilaisuuden suhde työhön onkin hankala. Se ensin neuvoo tekemään ahkerasti töitä ja sitten valittaa kiireyhteiskunnasta joka on sen automaattinen seuraus. (Ahkeruus ja kiire ovat vähän kuin toisiinsa sidottuja käsitteitä.)
Erikoista onkin se, että usein nähdään että yhteiskuntamme on pinnallistunut kun se keskittyy enemmän työn tekoon. Kuitenkin tämä ei ole ollenkaan väistämättä mitään pinnallistumista, vaan sitä että eletään Lutherin opettamassa työkulttuurissa. Tämä näkyy siinä, että monet luterilaiset henkilöt ajavat sitä, että arjen ja pyhän erottelu pitäisi murtaa, ja he pitävät juhlapyhien kaltaisten konseptien olevan uskonelämästä etäännyttävä voima. ; Protestanttisuus pitää sisällään vahvoja työkeskeisyyden teemoja jotka ovat tiukimmillaan kalvinismissa jossa siihen helposti tulee mukaan jopa egoismilta näyttävä menestysteologia. Luther on tätä lievempi ja siinä nousee helpommin esiin yhteishyvä. Näin kalvinismi on "kokoomuslaista" mutta luterilaisuus "sosiaalidemokraattista".
Lutherin tapa erottaa uskonto ja politiikka nousee sekin mukaan. Tämä vaikuttaa vahvasti Pyhään. Sillä luterilainen pyhä on yksityisasia, kun taas juhla on julkista toimintaa. Perinteinen ajattelutapa on liittänyt juhlan pyhään kätevästi. Luterilaisuudessa tämä on vieraampaa.
Tätä kautta ongelmaksi voidaankin sanoa se, että luterilaisuuteen liittyy hieman vaikea suhtautuminen juhlaan. Karnevalismi ja juhlinta ovat jotain jota luterilainen kirkko pitää hankalana. - Joutuihan Heinimäkikin Espoossa omituiseen tilanteeseen, kun kirkolle käsitys "on aika arkeen ja aika juhlia" oli liian riehakasta ja se piti muotoilla pönäkämpään muotoon "on aika arkeen ja on aika juhlaan." Tämä asenne on nähdäkseni hankala sikäli, että ihmisen on helpompi ymmärtää Pyhä poikkeuksellisen kautta. Näin ollen Pyhän erottaminen arjeasta olisi paikallaan ; Luulisi että olisi helpompaa totuttaa ihmiset ensin Pyhään juhlan kautta ja sitten selittää että arjen tavallisuus, makaaberius ja karuus ei tarkoita Pyhän puutetta. Että kyllä se sielläkin on.
Ilman tämänlaista käy helposti niin että Pyhä näyttää banaalilta vain siksi että Pyhä liitetään johonkin jonka näkyvin piirre on banaalius. Ja sitten kun ihmiset työn keskeisyyden vuoksi etääntyvät juhlana ja irtautumisena olevasta pyhästä, tätä arkipäiväistymistä vastaan sitten käydään muistuttamalla siitä että se Pyhä on siinä banaalissa jota kuitenkin jo tehdään. Tästä syntyy solmu joka ei hevin aukene. Paitsi sitä kautta että ensin opetellaan juhlimaan ja vasta sen jälkeen Pyhä voidaan laventaa arkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti