sunnuntai 19. elokuuta 2012

Korkeat standardit, mutta ei empatiaa

Rawlsin mukaan oikea tapa ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ja säätelyitä olisi ideaalitilana sitä, että ihmiset tekisivät päätökset tietämättömyyden verhon takana ; Eli he eivät tietäisi missä osassa päätöksentekijät ja lainsäätäjät tulisivat sitten elämään yhteiskunnassa. Kun tekijä ei tietäisi esimerkiksi sitä, päätyisikö hän yhteiskuntaan naiseksi, mieheksi, rikkaaksi, köyhäksi, älyköksi, typerykseksi... hän yrittäisi rakentaa yhteiskunnan joka olisi reilu. Sillä hän ottaisi huomioon sen mahdollisuuden, että hän voisikin olla yhteiskunnan heikko-osaisin.

Rawlsin ajatus on tietysti siitä mielenkiintoinen, että oikeasti lakeja ei missään säädetä tällä tavoin. Se ei oikeastaan ole mahdollistakaan, koska ihmiset ovat jo yhteiskunnassa ihan syntyjään. Näin ollen päätöksenteossa vaikuttavatkin käytännössä kaksi elementtiä (a) Se, jos päätökset ovat hierarkisia kuten ne monin paikoin ovat, tarkoittaa sitä että vallapitäjät ovat hierakiassa huipulla. Tämä vähentää varmistusmenetelmiä heikoimmilta. (b) Jopa demokraattisessa päätöksenteossa ongelmana on se, että olitpa kuka tahansa, ajat pääasiassa omia asioitasi. (c) Ja vaikka et ajaisikaan, niin siitä huolimatta se, mihin osaan olet päätynyt ohjaa ajatuksiasi. Kokemuksesi siitä mitä elämäsi on ollut säätelee mielipiteitäsi. Rikkaiden perheiden vesat voivat esimerkiksi muita helpommin uskoa että hyväpalkkaisen ammatin saa jos vain jaksaa opiskella. He eivät osaa välttämättä miettiä että osa joutuu opiskelun ohessa tekemään rahanhankintapuoltakin kun vanhemmilta ei irtoile löysää, kuten rahaa tai uuteen taloon muutettaessa kalusteita.

Ihmisillä on kuitenkin yksi tilanne, jossa Rawlsin tietämättömyyden verho toteutuu. Se on eutanasian kohdalla ; Kun otamme kantaa eutanasiakeskusteluun, jokainen meistä on tilassa jossa ei tiedä koskeeko kyseinen tila itseä oman elämän kohdalla vai ei. Näin ollen Rawlsin ehdot täyttyvät. Meillä pitäisi siis olla ihanteellinen tila ratkaista kyseinen kysymys. Kuitenkin juuri tämä keskustelu näyttää erityisen hankalasti ratkeavalta.

Karkeasti ottaen eutanasiassa on kaksi kantaa. Niihin päädytään hyvin eri tavoin.
1: Eutanasiaa kannattavat ajattelevat helposti itsensä kärsijän paikalle. Tämä on tätä kautta vahvasti empatiakokemuksen kautta syntynyt kanta.
2: Eutanasian vastustajat eivät kykene samastumaan itseään kärsijän paikalle. Esimerkiksi "Tukilinjan" eutanasia -jutuista nousee esille selvästi se teema että ajatus mahdottomista tuskista kiistetään ja irrelevantisoidaan jotain kautta ; Joko sedaation kuvitellaan poistavan tuskat tai sitten kuolintuskat samastetaan omiin normaalimpiin ja vähemmän kohtalokkaisiin kolotuksiin. Samastumista pidetään siinä myös "tunteiluna". Vaihtoehtona onkin objektiivisesti ulkopuolisena tarkastelu jossa viitataan moraaliperiaatteisiin. Moraalilaeissa voidaan esimerkiksi kieltää itsemurha syntinä ja pahuutena.
___2.1: Lisäksi samastumista eutanasiaa haluavan tilanteeseen ohitetaan kuvittelemalla erilainen skenaario, jossa ihminen surmataan vasten tahtoaan lääkärin toimesta ja tämä kauhuntunne on samastumistunne rikoksen uhriin. Tämä on kuitenkin epäonnistunutta empatiaa koska siinä ei käsitellä eutanasiatilannetta vaan jotain sen kanssa oleellisesti erilaista, jonka perustoimi on sama kuin muullakin objektisoinnilla. irrottautua eutanasiatilanteen kokemisesta.

Kysymys on tässä kohden eri menetelmien vuoksi vaikeasti ratkeava. Kuitenkin uskallan ottaa asiaan hieman kantaa. (Itse asiassa, katsokaa, osaan jopa ratkaista sen kautta jotain!) Rawlsin tietämättömyyden verhossa on tätä kautta selvästi ongelmana se, että pitääkö keskittyä siihen että se tarjoaa mahdollisuuden etääntyä tilanteesta ja katsoa sitä viileästi syrjästä. Toisaalta se tarjoaa maksimaalisen mahdollisuuden samastumiskokemuksiin mitä ihmeellisempien elämäntilanteiden ja elämänkohtaloiden kanssa.

Ensin eettisissä ratkaisuissa tunteilu voi tuntua huonolta ratkaisulta. Tunteisiin vetoaminen onkin harhaanjohtavaa ja manipuloivaa. Tämä on kuitenkin hyvä erottaa empatiasta, joka voidaan nähdä yhdeksi länsimaisen kulttuurin kannattavimmista voimista. Itse asiassa jopa Jeesuksen kultainen sääntö perustuu ajatukseen jossa ikään kuin samastutaan toisen asemaan kun tehdään toiselle jotain jota toisen haluttaisiin tekevän itselle. ; Tämä ei ole edes mitään liberaalia löpöttelyä, sillä on havaittu että rikosta ja rangaistusta ajatellaan usein siten että vaatimukset tiukoista rangaistuksista syntyvät samastumisesta uhriin. (Joka näkyy eutanasian siinä "epäonnistuneessa empatiassa", jossa erilaisin skenaarioin etäännytetään eutanasiatilanteesta kuvittelemalla vammaistappoja ja mummonmurhia.) Itse asiassa konservatiivit ajattelevat rikosten kohdalla usein selkeästi uhriin samastumisen kautta kun taas liberaalit katsovat tässä kysymyksessä asioita objektiivisesti kaukaa. Eutanasiakysymys siis ikään kuin kääntää palikat toisin päin.

Tästä pääsemme haarukointiin:
1: Jos eutanasiaa lähestytään tunteen kautta, on eutanasia suositeltava annettuna vaihtoehtona. Voidaan kenties jopa sanoa jopa niin että jos ihminen on niin julma että omien moraalisten standardiensa vuoksi haluaa soveltaa maailmankuvaansa kaikkiin ihmisiin, eikä siis vain itse elämään oman maailmankuvansa mukaisesti, hän ansaitsee sen tilanteen että ei ota itselleen eutanasiaa tilanteen tullen.
2: Mielenkiintoisempi tilanne saattaa kuitenkin syntyä jos tilannetta katsotaan objektiivisten moraalilakien kautta. Tällöin on nimittäin otettava esiin jokainen yksittäinen väite. Usein nämä paljastuvat epäoleellisiksi : Eutanasian esimerkiksi pelätään olevan muuta, eli ei potilaan oma tahto vaan jotain jossa lääkäri surmailee psykopaattipäissään potilaita. Nämä eivät ole asian kieltokysymyksiä vaan valvontakäytännekysymyksiä. Osa kysymyksistä on kuitenkin selvästi oleellisia. Niistä oleellisin on kysymys itsemurhan sallittavuudesta. Tällöin on tietysti helppoa pitää itsemurhan totaalikieltoa premissinä. Tälläinen olisi kuitenkin melko köyhää perustelua koska asian vain väitetään olevan jotain ja sitten laitetaan "banaanit korviin" ja keskustelun ja ajattelun sijaan on pelkkää idioottimaista jankkaamista. Itsemurhan sallittavuutta voidaan esimerkiksi miettiä siten että oletetaan masentunut sotilas. Hän haluaisi tehdä itsemurhan, mutta ei tee sitä. Eräänä päivänä hän huomaa kuinka poteroon lennähtää käsikranaatti. Hän voisi pelastaa itsensä heittäytymällä syrjään, mutta tämä mahdollisesti haavoittaisi tai tappaisi hänen tovereitaan. Niinpä hän heittäytyy kranaatin päälle tietoisena ratkaisuna ja aktiivisena tietoisena tekona. Hänen intentionsa on tehdä itsemurha ja pelastaa muut. Moni ajattelisi että tästä ansaittaisiin mitali, tai että teko olisi oikeutettu. Tämä tarkoittaa sitä että itsemurha olisi jossain tilanteissa sittenkin hyväksyttävä aktio. Joka taas tarkoittaa sitä että sen ehdottomuus eutanasiakeskustelussakin on kyseenalaistunut.

Uskaltaisin väittää että eutanasiakiellossa eutanasian kannattaminen nähdään tunteiluna, mutta tämä kokemus johtuu siitä että eutanasian kieltäjällä on vain oman ideologiansa korkeat standardit, mutta ei niiden soveltamisessa käytettävää empatiaa.

Ei kommentteja: