Enemmän Valtaojaa?

Esko Valtaojalla on erikoinen rooli Suomen "epävirallisena koko kansan tiedemiehenä". Hänellä on melkoisen paljon näkyvyyttä myös oman erikoisalansa ulkopuolella. Lisäksi Valtaoja tuntuu ärsyttävän joitakuita. Esimerkiksi fundamentalistit ja kreationistit vastustavat häntä yleensä melko tiukastikin. Valtaojaa pidetään heidän parissaan jonain joka on liikaa äänessä, vaikka ei pitäisi.

Tämä vastustus on sinänsä yllättävää, sillä useinhan nämä tahot selittävät että he vastustavat esimerkiksi Dawkinsia koska tämä on niin häijy. Valtaojaa sen sijaan kuvastaa äärimmäinen rauhallisuus ja ystävällisyys. : Itse asiassa Valtaojan leppeyttä voikin pitää sen tason harvinaislaatuisena saavutuksena että mieleen tulee vain rinnastaa häntä David Humeen, joka oli suorastaan lammasmaisen ystävällinen ja käsittääkseni kaikkien aikojen ystävällisin filosofi. Hume joka kertoi "Esseitä" -teoksessaan, että "Uskonkiihkoilijat olisivat epäilemättä mielellään keksineet ja levittäneet minusta mitä tahansa epäedullisia tarinoita, mutta he eivät ole koskaan keksineet mitään, mikä vaikuttaisi vähässäkään määrin todennäköiseltä. Kieltämättä näiden omien muistosanojeni esittämiseen liittyy turhamaisuutta, mutta toivoakseni aiheetta. Ja näiden asioiden oikea laitahan voidaan helposti selventää ja varmistaa." Valtaojan "Humemaisuus" kuvastaakin siitä, että hänessä ärsyttääkin eniten se, että hänellä on fundamentalistien mielestä väärät mielipiteet niin evoluutiosta kuin eutanasiastakin. Ja lisä -ärsytystä taatusti syntyy jopa siitä ystävällisyydestä, sillä Valtaoja ei suinkaan näyttäydy minään onnettomana vihaisena ja jotenkin elämäntaidottomampana ihmisenä. Näin ollen ärsytykseen tulee harhaoppisuuden lisäksi uusi ärsytysulottuvuus, Adornon "heikot ja onnelliset" ärsyttävät, koska he toimivat vääräoppisesti eivätkä ymmärrä edes kärsiä näistä valinnoistaan ansaittuja sanktioita.

Itsellänikin on ollut hieman vaikeuksia Valtaojan kanssa. Syynä on hänen kehitysoptimisminsa, tekniikkaoptimisminsa. Valtaoja ei selvästi elä jalat maassa jo hallitun tekniikan varassa, vaan hänellä on hyvin suuria suunnitelmia. Hänen mielestään piirtyvä kuva ihmisekunnan tulevaisuudesta on valtava. Hän elää selvästi "mahdollisessa maailmassa". Tämä ei tietysti ole kovin kaukana teologisista optimismifantasioista. Olen paatuneena kyynikkona periaatteesta liian suurisuuntaista utopiointia vastaan.

Tuoreessa Crackedin artikkelissa nostettiin esille juuri tämänlaiset kulmat. Aiheena ei ollut teknologian tulevaisuus vaan scifi -kirjallisuus. Tämän artikkelin perusvire oli siinä että tieteisfantasioissa ollaan siirrytty utopioista dystopioihin. "Sci-fi used to be about how awesome and wonderful the future could be; it used to be about big, stupid, bright, shiny ideas that could never happen -- until they did." Nykyisin tämä optimismi on kuollut. Tämä seurauksena tarinat ovat sitten yksilökeskeistyneet. Eli enää ei tarkastellakaan ihmiskunnan tulevaisuutta ja olla Suurten Kysymysten ratkaisun ääressä tai ainakin parissa. Sen sijaan tieteismaailma on enemmän sosiodraamaa. Tämä kuvakulmanvaihto taas luonnostaan syö filosofista aivojenrassailua vähemmäksi. Ja kyynisen tulevaisuuskuvan kohdatessa omannapaisemmat ihmiset tarinassa on ikään kuin automaattisesti enemmän katastrofin ja survivalismin henkeä kuin perinteistä scifin huumorin ja seikkailun makua.

Enää tiede ei ole jotain joka tuo jännittävää luoksemme ja ratkaisee ongelmat. Nykyisin tiede näyttäytyy usein jonain joka luo ongelmia. Positivismin positiivisesta skientismin sävyttämästä optimismista ollaan menty pessimistiseen henkeen jossa tiede on "Faustista hybristä" jossa ollaan leikkimässä ihmistä suuremmilla asioilla jotka olisi kenties syytä jättää tutkimatta. Jossa tiede on riski, ja todellisuus on ikään kuin Pandoran lipas jota tiedemiehet menevät varomattomuuksissaan ja tietämättömyyksissään availemaan ; Eli viisaimmassakin on totaalinen tyhmyys ja uteliaisuus ja tutkimushalu ovat vakavia yhteiskuntajärjestystä ja ihmiskunnan koko olemassaoloa vaarantavia paheita. "Jurassic Parkissa" tiede ja tekniikka sörkkii jotain joka kuuluu vain Jumalalle. "Minority Reportissa" tieteellinen ennustusjärjestelmä vartioi ja valvoo koko yhteisuntaa ja tämä johtaa kontrolliyhteiskuntaan joka kyseenalaistaa vapaan valinnan. Jopa optimistisessa "Stargate SG1" -sarjassa uuden tiedon etsintä tuo usein vaikeuksia jotka uhkaavat tuottaa koko maapallon tuhon.

Tämä muistuttaa siitä että Valtaoja on tieteisfantasiassa ikään kuin aivan eri sukupolvea kuin minä. Hän onkin kertonut miten esimerkiksi Burroughsin tieteisfantasiat ovat innoittaneet häntä lapsena. Valtaoja ikään kuin jatkaa tätä tietä. Minä taas säästyin lapsena kaikelta Turtlesia hurjemmalta, ja itse asiassa myös Turtleseilta, joten oma yhteyteni Scifiin on tullut aikuisiällä. Eli ajalla jolloin olin jo sattuneista syistä läpeensä kyynistynyt. Kyynistynyt sillä tasolla että se menee pohjasta läpi ja näyttää miltei sellaiselta hauskalta ironiselta hipsteriöinniltä. ; Esko Valtaoja on "Marsin sankari". Minun roolikseni jää joku kälyinen pienen aluksen "Browncoatina" oleminen.

Huvittavaa kyllä, Valtaojan skientistisyydestä melkolailla suoraan seuraavat näkemykset ovat sellaisia, että se kuvastaa juuri antiteesiä siitä mitä moni väittää skientismin johtavan ; Monesta skientismi eli positivistinen tiedeusko on olekukseltaan negatiivista ihmisyydelle. Että se murskaa hengellisyyden kautta etsimisen ja estää ihmistä kokemasta olevansa pieni. Että se murskaa fantasian, eli ajatuksen että arkitodellisuutemme ulkopuolella, mahdollisesti jopa nurkan takana, olisi jotain uutta ja jännittävää ja erilaista. Että se latistaa ihmisen, vähentää filosofisuutta ja ennen kaikkea riistää ihmisiltä toivon.

Näille "skientismi tarkoittaa kyynisyyttä" -tiedekuva on ilmeisesti vain jo löydettyä, joka estää tutkimasta tiettyjä asioita ja kysymyksiä. He ovat luultavasti NoMa -asenteen sisällä niin lujasti että he eivät näe että se, että heistä jokin aihe on tieteen ulkopuolella ei suinkaan ole tieteelle este. Itse asiassa kun "tiede ei voi koskaan selvittää" -heittoja on menneisyydessä tullut, ne ovat usein muuttuneet jollain tavalla naurettaviksi. Kysymyksien lähestymiseen onkin saatu keinoja. Tiede on esimerkiksi uusien paradigmojen kautta nimenomaan uudistavaa ja löytöretkeilevää. Tiede tarjoaa viimeisen keinon seikkailla korpimailla joissa on jotain löydettävää. ; Olemme löytäneet mantereet ja maat maapallolla. Uskonto kieltää ratkaisut ja nojaa mysteeriin - tai vaihtoehtoisesti kiistää löytämisen sitä kautta että se antaa vain niihin kysymyksiin vastaukset ja sanoo että se on siinä.
1: Itse asiassa Alvin Plantingan warrantin idea on optimismia juuri tällä tavalla. Sehän on perussävyltään äärimmäistä positivismia. Hänestä Jumala takaa että luonnontiedeprojekti onnistuu. Skientismin vastakohtaa, jossa ihmiskunnalta puuttuu varmuus tieteen tuloksista, johtaa epävarmuuteen ja toivottomuuteen ja olisi perin ahdistava asia.

Tämä muistuttaa että skientismi on itse asiassa optimistinen maailmankuva. Tämä optimismi onkin luultavasti erityisen ärsyttävää jos on fundamentalistinen kristitty. Sillä vaikka kristinusko kuinka lupaa tarjota ihmisille toivoa ja onnellisuutta, se kuitenkin tarjoaa aivan liian usein vain apokalypsikeskeistä eskatologiaa,  maailmanlopun odotusta, Harmageddonin taistelun pelkäämistä. Jopa ylöstempausta uskovat uskovaiset voivat ahdistua synnintunnossaan ja miettiä että miten he kestävät maan päällä ylöstempauksen jälkeen seuraavissa tuskan ajoissa jos eivät olekaan riittävän hyviä pelastettaviksi jo tässä vaiheessa. (Usein uskontoa puolustetaan kokemuksella siitä että se auttaa kestämään vaikeissa ajoissa. Tutkimustulokset ovat tässä hyvin epäselviä ja näyttää että joskus käy jopa juuri päin vastoin.)

Heidän on helpompaa sietää kaltaistani kyynikkoa josta ihmskunnalla ei ole toivoa - katsonhan että rationalismi ei käänytä ihmisiä pois irrationalismin pauloista, että tieteen tulevaisuus on ajattelun pinnallistumisprosessien vuoksi vaakalaudalla, eikä postmodernisoitumisen ja denialistisuuden kautta tapahtuvaa tutkimusperiaatteiden rappeuttamista vastaan mikään valistus tepsi. Siksi olisikin periaatteessa viehättävää napata hieman optimistisuutta Valtaojalta. Ainut ongelma on se, että se on täysin perusluonteeni vastaista, eikä ainut mielenmuutokselleni kiinnostava motiivi, eli fundamentalistien maksimaalinen ärsyttäminen, ei ole motiivina riittävän voimakas päihittääkseni kaikki sen vastustajat. Eli perustemperamenttini ja elämänasenteeni sekä yleisen ajatukseni ihmisen rajallisuudesta joka johtaa siihen että rajojen tunnustaminen on ainut muotomme jolla voimme oikeastaan edes olla ns. "älyllisesti rehellisiä".