"Unless your morality is informed by communications from a jealously insane invisible homicidal maniac via a badly written bronze age book of stories designed to frighten children then you are just a mindless meat robot whose life has no meaning so how could you possibly be concerned about the well being of other human beings with out accepting jebus into your life?"
Kirjoitin ylläolevan tekstin facebooksivulleni. Se ei saanut juurikaan reagointeja. Toisin sille on käynyt muualla internetissä. Huomionarvoista on se, että lausunto pitää sisällään omituisen kaksoisstandardin. Siinä kristittyjen usko esitetään karrikatyyrinä johon kukaan kristitty ei usko. Asia ilmaistiin verevästi "You are superimposing YOUR definition of what they believe in over how THEY would describe their god. It doesn't matter if you are 'right' or not, in that you can point to certain dreadful passages in their book. As you well know, Christians pretty much overlook -some would say are cognitively dissonant toward - such passages. Steve, NOBODY is going to tell you they worship a homicidal maniac. Ergo what you wrote IS a caricature. And then you do the exact same thing, you characterize them as considering nonbelievers as being 'mindless meat robots'. First of all, let's leave aside how illogical that is. A believer believes that God made ALL people, right? So even if you don't believe, it is not likely that believers will consider you of a different order, i.e. robots. They would only USE that caricaturization to discredit your views. And no doubt they DO do this. That's not the argument. The point is that you did the EXACT same thing to them. You caricaturized their belief, twisted it into something they themselves would never agree with. And you did it in the SAME SENTENCE." Kokonaisuus on absurdi "Steve is a funny guy. He uses irony so brilliantly. He begins his paragraph with two grotesque caricatures. The first is meant to insult believers, and the second......is ALSO meant to insult believers! He knows that only a quick witted person will ask him, "Now, Steve, how come it's okay for YOU to reduce a person's belief to a caricature of what it really is, but NOT okay for religious people to do that?"
Lausunto on kuitenkin pohjimmiltaan pelkästään usean "sofistikoituneen" kristityn argumentaatioasenteen muotoilua. Ei ole ollenkaan tavatonta että joku selittää että Jumalasta luopuminen poistaa moraalin koska se tekee ihmisistä vain moraalittomia liharobotteja, vain apinoita, angstisia nihilistejä arvotyhjiöihmisiä. Kuitenkin tämä on eiuskovaisten silmissä täsmälleen samanlainen non sequitur kuin väite siitä että moraalin on tultava julmasta satukirjasta. (Ateistit väittelevät kiivaasti siitä että ateismi ei tarkoita moraalittomuutta. Hyvin useat uskovaiset väittävät että se on ateismin seuraus. Iso osa heistäkin on sitä mieltä että ja että he itse eivät usko ateistejen olevan pahoja, mutta he tekevät tämän vain koska he uskovat että ateistit ovat Jumalan luomuksia.) Tietysti kun väitetään että "uskot Jumalaan" tarkoittaisi samaa kuin "väkivaltaisen satukirjan olevan moraalin oikeutuksen ydin" olkiukotat kristillisyyttä, koska kristillisyys ei sano että moraali oikeutetaan väkivaltaisella fantasialla. Samanlainen olkiukko syntyy jos väität kristillisen maailmankuvan pohjalta että älylliseti rehellisten ateistejen olisi pakko olla nihilistipaskiaisia. Tämäkin on olkiukkoargumentti, jossa yhden maailmankuvaa ohjaillaan aivan toisen maailmankuvan ehdoilla. Aivan kun ensimmäisen maailmankuvan olisi velvollisuus olla toisen maailmankuvan ehtojen tottelija. Kyseessä on selvästi alistussuhde.
Facebookissa teksti onkin, paitsi se miten räväkkäästi itse kuvaisin ja muotoilisin jotain teologejen argumentteja, myös kuitenkin enemmänkin ansa ; koska kristityn -kuten kaikkien muidenkin ihmisten- on helpompi huomata rikka toisen silmässä kuin ortta omastaan. Tämän huomion kautta ovela kristitty voidaan ajaa nurkkaan sen kysymyksen pariin, että miksi on julman idioottimaista karrikatyrisointia jos ateisti esittää tämänlaisen lausunnon kristinuskosta kun samanlainen on "sofistikoitunutta" teologiaa. Toisin sanoen lausunto facebooksivullani oli ns. ansa. Siihen reagointi oikeastaan puoleen ja toiseen johtaa lähinnä vaikeuksiin. Se koostuu kahden yhteensopimattoman maailmankuvan yhteensekoittamisesta peräkkäisissä lausumissa. (Se on sitä miten minä agnostikkona muotoilen luultavasti koko uskontokeskustelukentän)
Se, mistä tässä on sitten pohjimmiltaan kysymys on siitä että keskustelussa ei ole mitään yhteistä. Yhteinen perustelukenttä puuttuu. Silloin oman maailmankuvan seurauslait vaikuttavat toisessa. Tämä pitää aina sisällään "salakuljetettuja premissejä" maailmankuvasta toiseen. Tämä liittyy olennaisesti siihen, mitä aikaisemmin kirjoitin kategoriavirheistä. Sisältö muuttuu. Ja jos tätä yritetään poistaa vaihtamalla terminologiaa, käy siten että sanojen merkitykset muuttuvat. Tällöin kategoriavirhe ei suinkaan poistu vaan se lähinnä peitetään ekvivokaatio -päättelyvirheellä. "Vallankaappauskielen" käyttäminen pahentaa kategoriavirhettä, koska sisältö vääristyy vaikeasti havaittavalla tavalla. Tällä tavalla esimerkiksi suvaitsevaisuus yritetään uudelleenmääritellä vain siksi että se ei sovi omaan näkemykseen. Yhteensopimattomuus on selvää. Tämä liittyy luonnollisesti olennaisella osalla tämän blogin "kommunikaatioteoriaan". Tämä onkin huomattu varsin kiitettävästi. Esimerkiksi sain seuraavanlaisen kommentin hammastahnarotanmyrkkysalaliitto-denialismikeskusteluun liittyen : "Tässä näkyy snadisti se mikä Dawkinssin jurtuissa, että olisi piilevä halu että "postmodernisti" tai "uskovainen" tarkastelisi asioita argumentaation pohjalta. Apteekissa kun olen yrittänyt tiedottaa/ valistaa, olen huomannut että pakko on lähteä siitä mikä on yhteistä älyllistä lähtökohtaa jotta neuvonnassa voi jotenkin onnistua." Tämä on täsmälleen mikä kattaa suunnilleen kaiken oleellisen.
1: Yritin reagoida denialistiin puhumalla kemiasta ja myrkytyksistä. Kuitenkin itse denialisti puhui lähinnä "big pharman" motiiveista. Tämä oli selvästi ohipuhumista. Mutta toisaalta jos juttelee "big pharman" ja muiden motiiveista, niin heittäytyy puhumaan asian sijasta ihmisistä joka rikkoo minun kemialähtöistä ratkaisuani.
2: Oli selvää että väite hammastahnan suhteesta rotanmyrkkyyn oli kemiallinen, mutta tähän liittyvä argumentaatio ohitettiin koska kemiapohjainen kritiikki yksinkertaisesti premissoitiin irrelevantiksi. Kemia ei siis saanut antaa kuin yhden tietyn tuloksen joten kemia oli vain vahvistamassa esioletusta eikä se kriittisessä muodossa ollut kuin likaisten motiivejen saastuttamaa valehtelua.
3: Kuitenkin jos oltaisiin siirrytty motivaatiopuolelle, oltaisiin oltu vastaavassa ongelmassa. Koska jos keskustelen vaihtoehtopuolen maailmankuvallisista motiiveista, tämä torjutaan lähtökohtaisesti valehtelu-panetteluna aivan samaan tapaan kuin kemiapohjainen kritiikkikin. Hengellinen motiivi katsotaan kumpuavaksi Totuudesta ja sen tuntemisesta ja "big pharman" motiiviksi katsotaan likainen rahanahneus. Jäljelle ei siis jää muuta kuin jäädä tyystin ohitetuksi "irrelevanttina" tai sitten taputtaa selkään yksimielisyyttä siitä miten hamamstahna on rotanmyrkkyä ja big pharma on pahuutta.
4: Koska hamamstahnadenialisti ei suostu muuttamaan mieltään tai joustamaan milliäkään, olisi minun siis vain taivuttava hänen tahtoonsa? Ja jos minä en jousta, niin oletanko että hän vaihtaa mieltään ilman että vetoan kemiaan ja taipuu minun tahtooni? On selvää että keskustelua ei ole luvassa. Tarjolla on vain julistamista, rasittavaa yksisuuntaista "oman asian esiintuomista" ja muiden osallistuttamista tämän näkemyksen kuuntelemiseen jota peräti velvoitetaan jonain jota pitäisi kuunnella ja ottaa vakavasti kunnioituksella.
Avainkysymys tässä ongelmallisessa - ja molemmin puolin saatanan ärsyttävässä - kohtaamisessa on suhde yhteismitattomuuteen (asiat perustuvat aivan eri kielipeliin eli ne eivät jaa yhteistä logiikkaa joten ne rakentavat eri aksioomista eri johtopäätökset; Eri faktat eri lopputulokset) perspektiivien pluralismiin (sama asiantila ja sama logiikkajoukko sallii useita eri ratkaisuja ; Samat faktat eri tulkinnat).
Ylläolevat ongelmat esiintuovat sen, miten kommunikaatio ei onnistu jos perusasiat ovat erilaisia. Syy on se, että keskustelu ei näissä kohden ole mahdollista. Syy on nimenomaan se, että ei ole periaatteessa mahdollista rakentaa mitään siltaa jossa olisi yhteinen lähtökohta jota kautta tätä asiaa käsiteltäisiin neutraalisti. Tätä saa ymmärrettäväksi muistamalla esimerkiksi sen, että jos uskonvakaumus määrittelee homot syntisiksi alkuoletuksena, ei tästä voida rakentaa mitään kompromissiä. Keskustelussa ei haeta johtopäätöstä kysymykseen, vaan se mitä pidetään johtopäätöksenä ja keskustelun ratkaisuna jota haetaan onkin laitettu esioletusten ytimeen. Tällä ehdoin ei ole mitään mahdollista rakentaa mitään diplomaattista ratkaisukanavaa. Kysymys tiivistyy vain ja ainoastaan kysymykseen "olet joko puolellamme tai meitä vastaan". Joko uskot premissiä tai et usko.
Eräs blogini pitkäaikaisista teemoista onkin juuri se, että tosiasiassa ei ole mahdollista rakentaa mitään kunnollista keskustelua presuppositionistien kanssa. Heillä lopputulos on jo naulittu ja älyllinen prosessointi on vain sitä että kerrotaan millä tämä haluttu tulos saadaan aikaiseksi. Ei siis ajatella "premisseistä johtopäätökseen" vaan "johtopäätöksestä premisseihin."
1: On selvää että tässä ei voida keskustella niistä kysymyksistä jotka ovat presuppositionistisen järjestelmän ytimessä. Kun asia on oletus, perustelut nojaavat niille mutta niitä ei ole perusteltu. Premissien kanssa erimielisyys kumoaa johtopäätöksen vakuuttamisen sinulle, mutta jos pysyy perusoletuksena ja kiistää sen olevan mikään johtopäätös, niin tätä ei horjuta mikään eikä kina ratkea sillä että tilanteelle keksitään vaihtoehtoinen sisäisesti koherentti tulkinta.
2: Tosiasiassa tilanne on kuitenkin vielä pahempi. Et nimittäin pysty keskustelemaan presuppositionistisen julistajan kanssa myöskään monista sellaisista asioitsa jotka eivät ole heidän peruspremissejään. On nimittäin olemassa monia seurauslakeja. Sitoutuminen tiettyihin premisseihin nimittäin johtaa tiettyihin johtopäätöksiin. Näistäkään presuppositionisti ei voi luopua. Nämäkään asiat eivät ole selvittämisen ja neuvottelun asioita, koska niiden luopuminen johtaa alkuoletusten hylkäämispakkoon. Ja näiden näkemysten perustelut johtavat keskustelun "metautumiseen", jolloin esille tulee se millä perustein asiat ovat johtopäätöksiä. Tällöin esille nousevat ne taustaoletukset..
+: Tästä päädytäänkin siihen tulokseen että jos ajattelussasi on voimakas presuppositionistinen ydin, johtaa se siihen että juuri mistään ei pystytä keskustelemaan jos maailmankuvasi on erityisen koherentti. Koska asiat vaikuttavat jokaiseen muuhun asiaan, presuppositionistinen ketju kattaa helposti valtavan määrän keskustelualueita jotka sitten ovat vaikuttamassa vaikkapa politiikassa, taidekritiikissä, luonnontieteissä (leimallisesti tietyt maailmankuvat suhtautuvat tietyllä tavalla evoluutioon ja ilmastonmuutokseen) ja monissa muissa vastaavissa asioissa. Toisin sanoen näiden kanssa voidaan oikeastaan keskustella vain asioista joiden kohdalla he ovat domeenispesifiä sellaisella tavalla joka ei ole koherentisoimalla sidoksissa näihin valmiiksi oletettuihin presuppositionistisiin osioihin.
Jos eri maailmankuvat eivät jaa yhteistä keskustelualuetta ne voivat vain joko toitottaa asiaansa yksisuuntaisesti, olkiukottaa toisiaan tai sitten siirrytään vain yhteispäätöksestä vain toisen alkuoletussettiin ja toinen hylätään tässä keskustelussa turhana. Väittelyssä päätelmät perustuvat olkiukottamisiin ja kategoriavirheisiin ja mahdollisesti vallankaappauskielen kautta molempiin, mutta sellaisella ärsyttävällä manipuloivalla tavalla.
Tämä ratkaisutapa näyttää äärimmäisen kulttuurirelativistiselta ; Se on kuin klassinen esimerkki ajattelusta jossa korostetaan maailmankuvallisesti valittuja perustelematta jätettäviä alkuoletuksia. Että rationaalinen ja tieteellinen keskustelu on aina osittain metafyysistä eli mukana olisi aina aivan täysin mielivaltaisesti oletettuja lähtötiloja. Onhan looginen positivismi kumottu joten mitään absoluuttista objektiivisuutta ei ihmismielelle olisi tarjolla. Eli toisin sanoen näyttää siltä että kannattaisin desisionismia jota moitin eilisessä kirjoituksessani. Mutta en tietenkään harjoita mitään tämänlaista. En ole missään määrin kulttuurirelativisti. Vastustan postmodernismia hyvin usein. Olenko siis sisäisesti ristiriitainen?
Tämän ymmärtämiseksi on oleellista ymmärtää vain yksi asia. Se, että olen Quinelainen. Toisin sanoen en usko että on olemassa mitään puhdasta analyyttistä tai puhtaasti synteettistä oletusta, määritelmää, käsitettä, joukkoa tai teoriaa. Jokainen asia on osittain sekä analyyttinen että synteettinen. Näin ollen meillä ei ole absoluuttisen varmaa lopullista tietoa, mutta meillä ei aivan samasta syystä ole myöskään yhtä ainutta absoluuttisesti mielivaltaista premissiä. (Teknisesti voimme olettaa jotain mutta tämä ei ole hyväksyttävissä oleva premissi.) Ja riittävän yhteinen pohjakin meiltä löytyy aina. Se on ulkopuolinen fysikaalinen todellisuus. (Jos et usko tätä niin minä väitän että kun lyön sinua paljaaseen päähän moukarilla niin pääsi menee rikki ja jos väität vastaan niin asiaa voidaan kokeilla!) Fysikaalinen todellisuus ei kenties ole kaikki, mutta keskustelun kannalta se on erinomainen ponnistuslauta ja mallikelpoisen yhteinen esimerkki.
Joku voisi ajatella että Quinelaisuus on vain yksi maailmankuva. Ongelmana on kuitenkin se, että se muistuttaa että tosiasiassa kulttuurirelativistinen kielipelioletus nojaa sen perusoletuksen kanssa, jossa perusoletukset olisivat väistämättä ja välttämättä vain oletettavia. Pelkkä Quinen olemassaolo riittää muistuttamaan että tämä premissi ei ole välttämätön, joten koko postmodernismin erillisten yhteensovittamattomien maailmankuvien teoria muuttuu lähinnä höpöpuheeksi.
Yhteensovittamattomuus johtuu aina jostain syistä joita voivat olla lähinnä seuraavat:
1: Joko asiat ovat tabuja joiden taustaa ei suostuta edes yrittämään perustelemaan joka on älyllistä laiskuutta. On vian päätetty miten maailma makaa eikä tästä suostuta keskustelemaan. Kaikki asian esiintuominen on vain yksisuuntaista oman näkemyksen esilletuomista. Se on mielipide, mutta jos vain hokee mielipidettään eikä suostu sitä mitenkään rakentamaan tai kehittämään se ei ole filosofisesti rakentavaa. Ja on aika itsekästäkin. Ja ylpeää kun oma esioletus asetetaan todellisuutta maksimaalisesti kuvaavaksi Jumalaksi eikä tätä edes sallita kyseenalaistettavaksi.
2: Tämän hetken tieto ei riitä, jolloin ei voida keskustella asiasta vaan yksinkertaisesti luovuttava loppupäätelmien huutamisesta siihen asti kunnes olemme keksineet keinon jolla ratkaista tämä ongelma. Eli eri ratkasut eivät enää ole johtopäätöksiä vaan ideoita joiden taustalle yritetetään rakentaa tutkimusohjelma. Vain tässä muodossa se on rakentava.
3: Tosiasiassa tosiasiat olisivat premissien vastaisia mutta näkemys suojellaan siten että se määritellään "jo falsifioidun näkemyksen" sijasta esioletukseksi joka kritiikki-immunisoitu ja tämä on lähinnä syy vihata sitä faktaa. Tämä taas on älyllistä epärehellisyyttä.
4: Asia on suojattu määrittelemällä se tutkimuksen ulkopuoliseksi ja joksikin jonka vaikutuksia ei voida arvioida jolloin käsitettä ei ehkä ole kumottu mutta se on kuitenkin tyystin turha ja tyhjä, sisällyksetön eikä mietinnälle millään tavalla relevantti tai kiinnostava. Se on hedelmätön kuin maho ja kuollut lehmä. Se on saastaa joka makaa filosofian laitumella.
Tämän voisi luulla tarkoittavan sitä että olisin valistushenkinen ihminen. Eli kaikkien kanssa olisi keskusteltava ja tästä tulisi sitten kasvamista. Kun tiedon perusteita pengotaan tyhjät premissit puhkeavat. Lopulta jäljellä on vain yhä laadukkaampi Quinelainen tiedeverkko jossa on yhä vähemmän perustelemattomia premissejä. Kaikki näkemykset rakentuvat toistensa varaan - eivätkä tee tätä vain loismaisesti eri lähteisiin yhteensovittuvan koherentin ristiriidattomuuden kautta, vaan vielä vahvemman ennustusvoimaa ja muiden tieteenalojen auttamista korostavan konsilienssin kautta. Tämä on tietysti valistushenkisyyttä.
Valitettavasti suhteeni ihmisten psykologiaan on se, että en usko että ihmiset taipuvat tämänlaiseen. Metodi on toki teknisesti mahdollinen, se ei ole mekaanisesti ihmisälyn yläpuolella ; Itse asiassa sen ydin on siinä että se on ihmisjärjen kykyjen mukaista ja nojaa sen varaan että ihmisjärki ei voi ylittää itseään. ~ Eli ihmisjärki on ainut mitä meillä on kun puhumme perustelemisesta ja tiedosta. Emme voi olla ihmisjärkeä viisaampia. Ongelmana on se, että voimme kuitenkin olla ihmisjärkeä tyhmempiä. (Viisas ihminen voi näytellä tyhmää mutta tyhmä ei viisasta. Ainakaan kauaa.) Ihmiset eivät usein seuraa yleviä periaatteita vaan jänistävät kesken. ~ Lopputulos on se, että jos meillä on maailmankuvaristiriita, kategoriavirhe, olkiukotus tai vastaava, niin tosiasiassa jommallakummalla tai molemmilla on tässä kohden puutteellista reflektiota. On siis ongelma joka vaatii lisää työtä. Häviäjä on se, joka lopettaa tutkimusohjelman rakentamisen omalle näkemykselleen. Tai joka ensimmäisenä puolustaa itseään vetoamalla maailmankuvaan. Sillä siinä vaiheessa löytyy se kuplamainen tyhmä ja typerä premissi. Paljastuu se presuppositionistisen järjestelmän ydinoletus jonka varaan on kyhätty paljon, mutta joka itse on jäänyt ilmaan tyhjän päälle roikkumaan. (Joskus kysymys jää toki ratkeamattomaksi mutta tällöin pitää ryhtyä agnostikoksi tai rakentaa tutkimusohjelmaa jotta kysymys ratkeaa eikä pitää mysteeriä hyväksyttävänä syynä pitää asiaa perusteltuna ja järkevän ihmisen valintana.)
Kuinka sitten yksisuuntaisten presuppositionististen toitottajien kanssa pitäisi toimia?
Tämä on se olennaisin ongelma ja kysymys. Nähdäkseni he eivät ansaitse mitään kunnioitusta. He heittäytyvät keskusteun herrasmiessääntöjen ulkopuolelle, joten he eivät ole herrasmiehiä. ; Mitä sitten olisi tehtävä jotta olisi herrasmies? Tähän on tietysti vaikeaa löytää eksaktia tietä. Kuitenkin jotain nyrkkisääntöjä on. (Ne käsittelevät yllättävän vähän kohteliaisuutta ja lempeyttä. Ihan sen takia että jos joku rikkoo herrasmiessääntöjä, se on vakava paikka. Pyrin kohtelemaan ihmisiä ikävästi niitä jotka vaativat ja olettavat kunnioitusta ja kohteliaisuutta muilta mutta eivät itse niitä noudata. ; Kunnioitus on ansaittava, koska kunnioitus merkitsee jotain. Koska se ei ole jotain joka on ihan kaikessa, sillä on jopa jotain sisältöä ja käsitettä voidaan ylipäätään käyttää.)
1: Yksi niistä on se, että jos julistaa, tekee aktion. Tällöin vastaanottaja on "haastettu". Kaksintaistelujärjestelmissä on tajuttu että aloite on vahva aggressiivi ja antaa tarpeetonta etulyöntiasemaa sille joka joutuu reagoimaan. Siksi tasapainotukseksi haastettu on saanut valita aseen. Keskustelussa tämä tarkoittaa sitä että jos katujulistajaa kiinnostaa käännyttää henkilö A, hän ei voi toitottaa omia presuppositioitaan ja vaatia niille kiinnostusta. A:lla ei ole velvollisuutta kiinnostua. Julistaja on siis velvoitettu lähestymään asiaa kohteen A maailmankuvan ehdoilla.
___1.1: Tämä johtaa siihen että foorumilla on väliä. Esimerkiksi jos minä menen uskovaisten pariin, on minun tehtävä kahta asiaa (a) korjattava olkiukotuksia jotka koskevat muuta maailmankuvaa kuin kristittyjen. Jos kristitty väittää eikristityn tarkoittavan asiaa X ja että tästä johtaa väistämättä asia Y, niin on oikein sanoa jos tämä vaatii olettamaan lisäoletuksia joita eikristityt eivät itse kannata. (b) Käytettävä perusteluissani muutoin kristillistä ajattelutapaa ja kristillistä logiikkaa. (Kuten monet huomaavat, en juurikaan kinastele tietyissä paikoissa, vaan pikemminkin referoin heihin omassa blogissani, enkä "vaadi" tai "haasta" ihmisiä saati vedä heidän voimavarojaan niin että joutuvat reagoimaan samaan asiaan blogissaan, 10 foorumilla, blogissani ja vastaavia. Ja kun tulen paikalle, korjaan asiavirheitä ja huudan "olkiukkoa". Tähän on vahva syy. Jos toimisin muutoin, olisin velvoitettu omien sääntöjeni mukaan tekemään itsemurhan.)
2: Kuitenkin jos keskustelukenttä on vaikkapa poliittinen tai sitten se keskittyy moniarvoisuuteen, ei voida tietysti määrittää yhteiskuntaa vaikkapa kristilliseksi ja kieltää kaikkia muunlaisia puhumasta. Yhteiskunnalla ei ole selkeästi vain yhtä viitekehystä joka dominoisi ja määräisi että kaikki muut mielipiteet pitää kieltää. Demokratian ydin on juuri se, että se ei ole "hommafoorumi" tai "kristityt.paukuttavat.toisiaan.selkään.com" Näin omakohtaisuutta ei voida tehdä. Tällöin on pakko puhua mahdollisimman yleisesti. Tämä korostaa esimerkiksi "kovan tieteen" kautta puhumista. ; Kun eri maailmankuvat ratkovat yhteisiä ongelmia, on vältettävä ideologista dominointia. Tällöin ei voida olla "teokraatteja" vaan on keskusteltava siitä mikä on yhteistä ja lähestyttävä tätä kautta niihin kysymyksiin joista ollaan erimielisiä. Jos presuppositionismit tulevat esiin, pitää oikeasti ymmärtää olla hiljaa.
___2.1: Toki demokratian ytimessä on myös se, että irrationaaliset syyt vaikuttavat. Itse asiassa määräenemmistö tarkoittaa sitä että asia saadaan ratkaistua enemmistöön vedoten. Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata, että vastustus on tässä tilanteessa kuitenkin melko marginaalista. Eli kyseessä ei ole kunnollinen haastava, laaja tai repivä konflikti. Siihen voi sitoutua joitain yksilöitä tiukastikin, mutta asia ei yksinkertaisesti ole kovin laaja. Ratkaisutapani korostaakin siksi ennen kaikkea vaikeita erimielisyyksiä, pysyviä konflikteja joista kinataan vuodesta toiseen ja joihin ei muutoin saada ratkaisua.
3: Tietysti on mahdollista olla ratkaisematta asioita ja vain olla erimielisiä ja keskustella. Mutta minulla ei ole näihin yleisesti mielenkiintoa. Ja kun on, ne perustuvat enemmän spontaaniin tilanteeseen ja niiden ytimessä ei oikeastaan edes ole mikään asiasta keskusteleminen vaan se että pidetään hauskaa, mukavaa ja kivaa. Tämänlaisen paikka ei ole ollenkaan sovelias vetää esiin repiviä raastavia ja rikkovia aiheita.
___3.1: Tämä ei toki kiellä kummitustarinoiden kertomista tarinaperinteenä. Aiheen repivyys voidaan poistaa jos niitä ei esitetä maailmankuvakinastelulle jossa asia on todiste paranormaaleista ilmiöistä. Näin niihin saa ottaa sen suhteen minkä haluaa eikä kivanpito mene rikki.
Toki moni vähättelee velvollisuuksiaan ja selittää että paikka on "vain" internet tai "vain" facebook. Tämä on kuitenkin aina pohjimmiltaan kyseisen foorumin halveksuntaa. Ja minusta on pirun pelleä vaatia kunnioitusta jos asenne on lähtökohtaisesti se, että kyseisellä paikalla ei ole väliä ja merkitystä. Tai että paikka on liian simppeli omalle hienoudelle. Jos näin todella on, on järkevintä mennä omalle arvolle sopivampaan paikkaan. Reagoida sitten siellä missä lukijat, kommentoijat ja keskustelijat ja ympäristö on sellainen että halveksunta a väheksyntä ei ole se vallitseva tila.
1: Äärimmillään voit tehdä kuten minä ja perustaa ylhäiseen yksinäisyyteen pakkomielteisen blogin jossa sitten vaahtoat yömyöhällä. Näin saat vaahdota ja siitä syntyy minimaalinen määrä oheistappioita. Ja lukijoita tulee sitten sen mukaan mitä heidän hermonsa kestävät. Ylhäinen yksinäisyys on universumin voimakkain eksklusiivinen ylimystila.
Otsikko viittaa Sartreen. Hän korosti että sorto on vakava paikka. Hän kertoi että jos sorrettu ampuu sortajan, menettävät käsitteet merkityksensä ja sisältönsä. Koska on vain vapaa mies ja kuollut mies. Sartren eksistentialismin ja vapauden kautta sanoisin että juuri samoin käy jos sortaja ampuu sorretun. Sartre itse ei tosin (sattuneista poliittisista vakaumuksistaan ja muista syistä) maininnut tätä puolta asiasta. Itse korostan että juuri näin on, puolin ja toisin. ; Joko asiat ratkaistaan keskustelulla rationaalisesti. Tai kyseessä ei ole järjellinen keskustelu vaan konflikti. Muistutan, asian voi ratkaista konfliktilla. Ja jos asia ratkaistaan konfliktilla, on seurauksena konfliktin jatkuminen kunnes siitä seuraa toisen osapuolen tuho. Sitten kysyn että tätäkö haluatte ja haette? Jos ette, niin harkitkaa tekojanne tarkasti. - Ja jos haluatte, niin se on siinä tapauksessa ohjeena ihan sama juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti