1: Genetiikan mukaan käy niin että hyvinvointiyhteiskunta ei luonnollisesti suinkaan poista tätä tilaa, vaan pahentaa sitä, koska kun ympäristöstä tulee laadukkaampi ja yleisesti miellyttävämpi, käy helposti niin että geneettiset erot korostuvat eivätkä katoa ; Tilanne on hieman kuten geenien ja pituuskasvun suhteen. Puutteen aikoina rikkaus takasi pituuskasvua koska nälkä rajoitti tätä. Hyvinvointiyhteiskunnassa ruoka ei lopu, joten geenien määräämä pituus on tullut hallitsevammaksi. Näin onnellisuuserotkin ovat yhä vähemmän ratkaistavissa seurattavilla elämänohjeilla.
Haidt esimerkiksi kertoo pessimistisestä ystävästään joka oli hävinnyt "neurologisessa lotossa". Hänelle oltiin ehdotettu esimerkiksi asuinpaikan vaihtamista. Mutta hän oli sanonut että muuttoehdotus ohittaa sen, että hän voisi olla onneton aivan missä tahansa. Haidtin yleisnäkemykseen jonka mukaan esimerkiksi moraaliset päätökset ovat usein esitietoisia. ; Näin ollen esimerkiksi uskonnon dogmeilla ei ole kovin paljoa väliä.
Haidt tietysti korostaa paljon sitä miten elintavat voivat vaikuttaa onnellisuuteen. Tämä on järkeävää, koska toisin kuin neurologia - joka on tässä kohden yllättävänkin muuttumaton ja vähän plastinen - on tämä kuitenkin sitä johon voi itse vaikuttaa.
Tässä kohden Haidtilla on sottem varsin rasittava tyyli. Hän esittää että hän olisi "centrist", eli olisi uskontokentän ulkopuolella. Valitettavasti kirja on täynnä lausumia jotka muodostavat rakenteen "vihaan fundamentalisteja mutta ateistit eivät osaa". Ja fundamentalistikritiikkiä ei esitetä mutta ateisteja kyllä moititaan runsaasti. Tämänlainen rakenne mallia "ei millään pahalla mutta" ei ole avomielisyyttä vaan suorastaan leimallista. Tämä on kuitenkin lähinnä häiritsevää retoriikkaa.
Varsinainen idea siitä että "moraali" ja "oikeudentunto" ovat maailmankuvasodassa kiistassa keskenään on aivan hyvä kulma. - Haidtillahan on netissäkin luettavissa artikkeli "When Morality Opposes Justice : Conservatives have Moral Intuitions that Liberals May Not Recognice" joka valottaa juuri tätä asiaa. Liberaaleilla ja konservatiiveilla on erilaiset perusteet ja niiden välit ovat yhteensovittamattomat.
Haidtin teoria on siis hyvinkin se sama kuin se mikä liittyy omaan uuskonservatiivien retoriikkaa ja mentaliteettia käsittelevään näkemykseeni. Eli siihen että uuskonservatiivius on oleellisesti erilaista kuin klassinen konservatiivius koska se yrittää esittää oman konservatiivisen näkemyksensä suoraan (vallassaolevan) liberaalin maailman kielellä ja konventioilla ; Omaa näkemystäni voi pitää häijynä analogiana koska viittaan tähän käytänteeseen kepulikonstina jossa käytetään vallankaappauksen strategioita. Tätä voi sitten tasapainottaa Haidtilla koska Haidt sitten kuvaa tätä "toiseen suuntaan halpamaisella" analogialla "Onnellisuushypoteesissaan" . Hän selittää että konservatiivit ovat kolmiulotteisia ja liberaalit "tasomaan" asukkaita. Haidtista pallon on mahdotonta ellei hyvin vaikeaa selittää tasomaan kolmiolle että miksi hän ei ole ympyrä. Tämän vuoksi liberaalia ei voi argumentoida konservatiiviksi. Hänellä on erilaiset perusteet.
Haidt korostaa että konservatiiviudessa on onnellisuuden ytimiä. Siksi hänen ohjeensakin perustuvat siihen että niihin voitaisiin nojata ilman Jumalaa. Ongelmana on kuitenkin se, mikä itse asiassa näkyy suoraan Haidtin omasta tekstistä ; Kun ihmisten moraalintaju on esitietoinen, on helpomminkin niin että ihminen ei voi valita omaa vakaumustaan. Tämä näkyy itse asiassa Haidtin omassa kääntymyksessä. Hän kääntyi omankin sanomansa mukaan vahvasti sen vuoksi että hän järkyttyi vahvasti 9/11 -terrori -iskuista. Haidt kertoi että tämä muutti hänet solistista tiimipelaajaksi. Lisäksi hän on korostanut uponneensa tämän jälkeen konservatiivien maailmaan aineistoon yli vuoden. Tämä muistuttaa siitä mikä aivopesun menetelmiä tutkiessa on opittu. Eli ihmisen mielenmuuttaminen vaatii usein vanhan minän kovan särkemisen (kognitiivinen dissonanssi on tehtävä vahvaksi) ja sitten on rakennettava uusi persoona ja ylläpidettävä tätä. Kognitiivinen dissonanssi on tuskin hyvä onnellisudelle. (Terrori-iskun kokeminen matkalla onnellisuuteen on uskottava mutta ei kannustettava eikä kerta kaikkiaan kannustettava tie tavoitella onnea.)
Asia vahvistuu jos huomaa että kyvyttömyys nähdä palloa muuna kuin ympyränä on vakiotilana. Silloin argumentointi ei ole tie. Kääntyminen ei siksi ole mikään uskonratkaisu koska ihmiset seuraavat automaatioitaan. Eikä se ole mikään josta argumentoidaan pois. Tässä mielessä ajatus siitä että liberaalit uskonnon ulkopuolelta hakisivat konservatiivien onnellisuuselementtejä elämäänsä on ajatuksena varsin omituinen. On vaikeaa nähdä miten Liberaali voisi ottaa opikseen, kun hän noudattaa moraaliarvioissaan alitajuntaansa eikä ota opikseen dogmeista, saati jos hän ei edes näe että tarvitsee mitään tai kykene ymmärtämään että vastapuolen näkemyksissä on olemassa koko tätä ulottuvuutta.
1: Konservatiivinkin silmään Haidt on varmasti omituinen. Sillä Haidtin näkemyksessä kysymys ei ole Jumalasta, ja samat kikat saa "hyvillä tempuilla" ilman Jumalaa. Haidt on vankka uskomiseen uskoja. Mutta hän ei koe että tähän uskomiseen uskomiseen tarvitaan ajatusta korkeammasta voimasta tai uskonnollista järjestöä tai uskonnollisia dogmeja. Temput ovat mahdollisia ja sitten sitä voi olla onnellinen, paitsi ilman uskontoa, niin myös ilman hengellisyyttä.
2: Liveraali on toisaalta jo valmiiksi tällä ulottuvuudella. (Haidt vain ei oikein näe tätä silloinkaan kun se on paikalla.) Kun se, mitä Haidt kuvaa vaatimattomasti "Pyhäksi" pitää sisällään esimerkiksi hygienian ja terveet elämäntavat, voidaan huomata että liberaalius ei esimerkiksi saa ihmisiä karttamaan suihkua (vaikka tälläinen stereotypia jossain ilmeisesti kulkeekin). Näin ollen Pyhä onkin aina joko (a) jotain joka on jo nyt liberaaleilla (b) tai jota he eivät osaa lähteä hakemaan. ; Ohje on siis se, että Haidt kehottaa hankkimaan jotain joka joko on tai jota ei koe tarvitsevansa tai jota halutessaankaan kykene hakemaan.
3: Haidtin kulma on vahvasti kristillismyönteinen. Meistä yhdessä saataisiin varmaan aikaan "aito centristi", sillä itseäni ihmetyttää se, miten, ilman ainuttakaan poikkeusta joka ikinen näkemäni ateismikritiikki näyttää tekevän samoja olkiukkovirheitä. Syynä on se, että "tasomaan teoriaa" yritetään väittää jollain tapaa "kolmiulotteiseksi". Eli ateismi väännetään uskonnolliseen skeemaan ja tästä syntyy täsmälleen yhtä suuri kategoriavirhe kuin toiseenkin suuntaan. Kategorivirheen tekeminen ja olkiukottaminen onkin jotain jotka tässä kohden liittyvät vahvasti yhteen.
Ja ennen kaikkea Haidt ei ota huomioon sitä että ainakin minä kykenen olemaan varsin onneton uskonnon keskuudessa. Itse asiassa kun olen kokeillut molempia puolia asiasta, uskallan suoraan sanoa että Haidtin keinot huonontavat omaa onnellisuuttani. Hän yliarvoi kykyni olla onneton missä vakaumuksessa tahansa.
Valokuvassa leopardi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti