 |
| Most people dismiss illiterate cultures. Wonder why ~ we live in one! |
(Terry Pratchett, "Posti Kulkee", sivu 191)
"Baabelin kirjasto" -teoksessa on valtava määrä kirjoja. Niiden laatu on erilaista. Itse asiassa Kemppinen kuvaa tätä moninaisuutta hyvin omassa blogissaan : "Baabelin kirjastossa oli J.KL. Borgesin mukaan kaikki mahdolliset kirjaimistot kaikkina mahdollisina yhdistelminä eli kaikki olemassa olevat ja teoreettisesti mahdolliset kirjat. Saman kirjoittajan "Hiekkakirja" on lisäksi lajudeltaan ääretön. Siinä on ääretön määrä sivuja, joten kirjalla ei hienoista mutta kuluneista nahkakansista huolimatta ole alkua eikä loppua. Myös sivunumerot saattavat olla erikoisia, esimerkiksi 21 potenssiin 19,7." Runsaus johtaa kuitenkin sekaannukseen ja pulaan. Tämä nostaa esiin sen, että tehokkain ja laajin kirjasto on erilaisia asioita kokoava laitos, ei niinkään niiden laatua takaava voima. Samalla se opettaa sen, että viisaus, tieto ja sivistys on muutakin kuin yleissivistys tai lukeneisuus. ; Samalla se muistuttaa vaihtoehtojen paradoksista ; Vaikka vapaus usein liitetäänki onnellisuuden kannalta tärkeäksi, on hyvä muistaa että suuri määrä valinnanvaihtoehtoja itse asiassa lisää stressiä.
"Baabelin kirjasto" -nimi tietysti viittasi "Raamatun" tarinaan, jossa yleisteemana on hajaannus. Ideana on se, että aluksi kaikilla on yhteinen kieli ja yhteistyön avulla rakentuu torni, jonka Jumala jostain syystä näkee ikonoklastiseksi. Siksi Jumala rikkoi tulvanjälkeisen ihmiskunnan sisäisen koherenttiuden antamalla erilaisia kieliä. Näin syntyi hajaannus, jonka Jumala ilmeisesti näki hyväksi. Tämä kulma on siitä mielenkiintoinen, että se muistuttaa siitä että vaikka isoa määrää tietoa ajatellaan usein nimenomaan tieksi yhteisymmärrykseen, usein tilanne ei kuitenkaan ole näin. ; Esimerkiksi asioista neuvottelu ja keskustelu ei aina johda yksimielisyyteen vaan joskus se johtaa erilaisten maailmankuvien poteroitumiseen. Esimerkiksi vastaankirjoittamisen periaate seurauksineen korostaa sitä että ihmiset päinvastoin erkaantuvat toisistaan nimenomaan keskustelun kautta. Toisen argumenttien huomioonotaaminen kasvattaa eroavaisuuksia. Tämän jälkeen keskustelussa tärkeintä on olla erimielinen. Erot kasvavat tässä prosessissa helposti.
Tämä kertomus "Baabelin kirjastosta" ei ole enää nykyään kovin fiktiivinen. Sillä meillä on internet. Itse asiassa se voidaan nähdä jättimäisenä "Baabelin kirjastona".1 Tämä johtaa siihen että Nicholas Carr muuttuu oleelliseksi. ; Carrin "Pinnalliset" -kirja keskittyy siihen että lukeminen on lukemista. Hänestä internetlukeminen on hajanaista ja estää ihmien keskittymiskyvyn kehittämistä. Tietotulva lisää hänenkin mielestään hajaannusta. Tässä riskinä on pinnallisuus. Carrin maailmassa baabelin kirjastossa eläminen johtaa siihen että ihmiset lakkaavat ajattelemasta syvällisesti.
Mutta kaikki lukeminen ei ole samanlaista. Sen sävy on se, mikä "Parnasson" "Se ei ole samaa lukemista" tuo hyvin esille. Taustalla on ajatus siitä että aivojen fysiologia on geneettisesti sama meillä kuin muinaisilla metsästäjä-keräilijöillä. Mutta samalla aivomme ovat erittäin plastinen elin. Internetissä on Carrin mukaan jotain joka vetoaa ihmisen "metsästäjä-keräilijä" -aivoihin. Siksi ihminen helposti ajautuukin siihen että internet on kokoamista varten "Minun pitäisi kirjoittaa muutama sana Nicholas Carrin tuoreesta kirjasta The Shallows, mutta taidan ensin vilkaista Facebook-sivuni. Samalla voisin oikeastaan katsoa Carrin blogin. Klik. Kas, blogista löytyy jo arvioita kirjasta. Klik. Klik." Tämä on toki lukemista. Mutta se on hyvin erilaista lukemista, kuin mitä klassinen lukeminen on. "Ruudulta tai lukulaitteelta lukeminen saattaa vaikuttaa samanlaiselta kuin paperilta lukeminen, mutta Carr väittää, että kyse on hyvin erilaisesta prosessista. Tietokoneissa ja pian myös e-kirjojen lukulaitteissa hakutoiminnot, interaktiivisuus, multimedia, hyperlinkit ja ponnahdusikkunat ovat arkipäivää, ja juuri näiden ominaisuuksien vuoksi sähköinen lukeminen poikkeaa perinteisen kirjan tai lehden lukemisesta. Kun luemme tekstiä sähköisesti, aivoissa aktivoituu täysin eri alue kuin paperia lukiessa." Tämä johtaa Carrin mukaan siihen, että ihmisten keskittymiskyky karisee tai ainakin muuttuu suuresti. Ihmiset lukevat nopeasti ja hajanaisesti erilaisia asioita. Tämä estää heitä keskittymästä pitkäjänteisesti. Näin ollen uhkana on se, että tulevat sukupolvet eivät enää osaa esimerkiksi keskittyä siihen että lukisivat kokonaisen kirjan. Muistia ei rasiteta entiseen tapaan ja siksi asioista ei tule samalla tavalla osa ihmistä. Näin ollen tietokoneen muistiin jäävä tieto joka vain haetaan erillistarpeen edessä ei muutu samalla tavalla osaksi muuta elämää, toisin kuin perinteinen tieto. Tämä muuttaa elämäntapaa, etäännyttää sivistyneestä elämästä.
Ajatus voi kenties tuntua omituiselta. Se, että on nopeaa ja helppoa tietoa ei tunnu samalta kuin yleinen sivistymisen tason romahdus ; Tieto on helpommin saatavilla kuin koskaan. Sen ei luulisi olevan huono asia sivistykselle. Kuitenkin, kuten "baabelin kirjasto" näytti, suuri ja hajanainen tietomäärä ilman tiedonhaun järjestelmää (heuristiikkaa) joka myös kykenee käsittelemään ja prosessoimaan tämän informaatiolisän, johtaa helposti hajaannukseen.
Näin ollen tästä seuraa "yleistä postmodernisoitumista"2 jonka skeptikko voi huomata internetissä. Ihmiset eivät sivisty, vaan hakevat helposti "omaa näkemystä korostavaa tietoa". Ja nämä ihmiset edustavat vielä jonkinlaista eliittiä. Sillä pelailu ja muu kevyempi on vielä tätäkin suositumpaa. Internet on kuin kirjasto jossa olisi hälisijöitä joilla olisi mielenkiintoisia katseenvangitsijoita. Kirjasto jossa on sirkus saa katsojia. Mutta harva lukee, ja enemmistö katsoo sitä sirkusta.
Omakohtaisesti uskaltaisin sanoa, että vaikka olenkin kasvanut perinteisessä kirjakulttuurissa, on oma lukutapani hyvinkin "Carristunut" ; Olen tottunut lukemaan paksujakin kirjoja, joka on johtanut kaikkeen omituiseen (kuten tämän blogin syntymiseen). Näin ollen olen jo nuoresta tottunut lukemaan eikä kirjan lukeminen ole ollut mikään erityinen asia joka itsessään vaatisi työtä. Monille vähemmän harjaantuneille ajatus kirjan lukemisesta on työ paitsi asiasisältönsä, myös aivan itse lukuprosessinsa vuoksi.
Taustani on selvä vaikuttaja silloin kun internet oli vielä minulle uusi asia - ja enemmistölle ikäluokkaani ei - se oli minulle nimenomaan kirjan jatke. Eli luin sitä kirjanomaisesti. Sittemmin olen oppinut että esimerkiksi foorumikeskustelujen lukeminen alusta loppuun on typerää. Ja että tärkeä asia on osata kaikesta tietotulvasta irrottaa epäoleellinen ja keskittyä siihen oleelliseen. Tästä on tullut tiedonhankinnan heuristiikka joka on valikoimis-lukemis -prosessi. Ja tämän seurauksena kirjastosta on tullut minulle internetin jatke. Kun käyn kirjastossa, luen helposti sisällysluetteloita ja yhteenvetokappaleita. Mahdollisesti jotain lukuja. Sitten siirryn toisen kirjan pariin. Näin syntyy kaikkea mielenkiintoista kun asiat jotka eivät aiemmin olleet yhdessä kohtaavat - ja tätä kautta on helppo esimerkiksi kirjoittaa tätä blogia. Samalla lukutapani on kuitenkin etäännyttänyt minut klassisesta kysymyksestä "oletko lukenut tämän kirjan?" [Joo, tiivistelmän vuonna 2001, viidennen luvun vuonna 2004 ja kolmannen ja neljännen luvun 2010...]
Joku voisi nähdä että tämä on taito. Taito seuloa oleellista informaatiotulvasta. Tätä voidaan jopa pitää nykyaikana tärkeimpänä kansalaistaitona. Nykyajan internetmaailman ammattifilosofitkin taas voivat taputtaa käsiään ja korostaa sitä että lähdekritiikkitaito ja priorisointi ovat tärkeimpiä tietotyöläisen taitoja. - Esimerkiksi Lauri Järvilehto on kirjoittanut filosofisen elämäntavan kirjan, jossa tämä valikointitapa on äärimmäisen tärkeässä osassa.
Kuitenkin tässä on myös varjopuolia. Puolia jotka eivät kenties ole pahimmillaan omalla kohdallani, koska olen kuitenkin "vanhan systeemin kasvatti" ja aivoni on tätä kautta rakennettu sen ympärille. Carr on nimittäin huolestunut nimenomaan heistä joilla tätä taustaa ei ole. Carrin ajatusrakennelma perustuu siihen että tosiasiassa tiede on harvinaista eikä ollenkaan itsestäänselvää. Näin ollen se vaatii myös suojelua. Siinä missä esimerkiksi nälkä ja jano ovat luonnollisia biologisia ilmiöitä, tieteenteko on ihmisaivoille itse asiassa hyvin vierasta.
Siksi tieteentekoon vaaditaan niin paljon harjoittelua ja treeniä, jonka moni uskonpuolustaja pitää kuivana ja tylsänä ja olettaa että skeptismi jotenkin "latistaa elämän". Siksi koulussa uskonto ja siihen liittyvä moraalihöpinä on kevyttä, helppoa, mukavaa ja "fasinoivaa" kun taas fysiikka on tylsiä kaavoja ja pänttäämistä. ; Tätä kautta olen jopa sitä mieltä että (kun aihe ei ole samaa kuin laatu) etenkin uskovaisille ilmennettävä uskonto leppoisine psykohöpinöineen ja tuonpuoleiskuvauksineen ovat nimenomaan pinnallista kun taas luonnontieteet ovat syvällisiä. Siksi asenne "think less" kuvaa uskovaista ja/tai konservatiivista ajattelua.3
Tämä nostaa omassa silmissäni skeptismin ja esimerkiksi uskontokeskustelun aivan uuteen kulmaan. Monestihan uskovaisten paras puolustuspuhe on siinä että uskonto on luonnollista. Itsekin olen kognitiotieteeseen tutustuneena esimerkiksi lukenut (Kyllä. Kokonaan) tuoreehkon McCauleyn kirjan "Why Religion is Natural and Science is Not" jonka pääteesi on takakansitekstiä kätevästi lainaten se, että "... In Why Religion is Natural and Science Is Not, Robert N. McCauley, one of the founding fathers of the cognitive science of religion, argues that our minds are better suited to religious belief than to scientific inquiry. Drawing on the latest research and illustrating his argument with commonsense examples, McCauley argues that religion has existed for many thousands of years in every society because the kinds of explanations it provides are precisely the kinds that come naturally to human minds. Science, on the other hand, is a much more recent and rare development because it reaches radical conclusions and requires a kind of abstract thinking that only arises consistently under very specific social conditions. Religion makes intuitive sense to us, while science requires a lot of work. ..." Kun tajuaa tämän, ymmärtää Carrin tapaan että nimenomaan tieteellinen ajattelutapa vaatii suojelua.4
Ajatus siitä että luonnollinen olisi hyvää ja toivottavaa näyttäytyy tämän jälkeen enemmänkin varoittusmerkkinä siitä että ajattelu on pinnallistunut. Ajatus siitä että luonnollisuus oikeuttaisi uskonnon on ajatuksena juuri sellainen joka nousee helposti esiin jos ei ole keskittänyt ajatuksiaan kohti harvinaista ja vaikeampaa abstraktia ajattelua.
Haluaisin jatkaa pidemmällekin. Mutta internet n täynnä pornoa. Ja se ei lataa itseään! Katso, söpö lintu!
 |
| Mitä tuijotat? Olen pöllö, en minä osaa lukea! |
1 Tai ainakin jonain joka lähestyy sitä, jos ei muuten niin asymptoottisesti.
2 Jolle sopiva tilanne löytyy juurikin Baabelin hajoamisessa, jossa eri kulttuurit eroavat toisistaan ja tästä syntyy hajaannus. Jota pidetään kauniina niin että Jumalakin näke että se on hyvä.
3 Ja menen niinkin pitkälle, jotta väitän että konservatiiveilla olevat "ylimääräiset ajattelu -ulottuvuudetkin" tarvitaan siihen että kevyen ajattelun epäsystematisoivan luonteen rakentamaa hajaannusta jäsennetään. Se, mikä muutoin on kaksoisstandardi selitetään helpoiten muuksi ottamalla käyttöön juurikin "ylimääräisiä perustoja". Nämä eivät tee ajattelua hienojakoisemmaksi, vaan kertoo että niiden kuvaamiseen tarvitaan enemmän käsitteitä ja periaatteita. Tämä taas viittaa oikeasti pikemminkin erilaisten privileegioiden olemassaoloon, etenkin jos aiheena on etiikka.
4 Jos uskonto on luonnollista, miksi sen puolustamiseen nähdään niin paljoa vaivaa ja sen rappeutumista pelätään? Koska puolustettavana on uskonnon epäluonnolliset asiat, kuten viheliäiset kulttuurisidonnaiset homonormit. Uskonnon kaikki paikat eivät ole luonnollisia. Ja siksi se eroaa nälästä ja janosta, joiden perusterpeen osaa ei kielletä. Tätä kautta homo religiosuskin on myytti jolla yritetään estää tiettyihin puoliin kohdistuvaa kritiikkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti