Olen eronnut kirkosta. Olen ollut jo kauan eronneena kirkosta. Tämä ja kieltävä suhde uskontoon on itse asiassa useille kristityille mysteeri ; En juokse maailmassa keskustelemassa tästä aiheesta. (Netti on sitä varten että ei tarvitse kasvokkain ; Ja ennen kaikkea, verkko on paikka jossa ei ole pakko kahlata itselleen vastenmielisen tekstimuurin läpi, vaan voi suoralta kädeltä painua vittuun tai nykymodernin liberaalissa seksuaalihengessä muuhun itselle mieluisaan paikkaan joka ehdottomasti ei ärsytä.) Niistä jotka tietävät valtaosa suhtautuu normaalisti tai korkeintaan pienellä huvittuneisuudella. - Ja ihan oikeasti se, että minuun kohdistaa pientä huvittuneisuutta on vain tervettä kriittisyyttä. Tai vähintään hyvää ihmistuntemusta.
Kuitenkin maailma ei ole tältä osin kovinkaan reilu. Sillä valtaosa kristityistä on oikein ystävällisiä. Tai tarkemmin ; Heitä ei kiinnosta. Tämä on mainio asenne, eikä hankaloita elämääni. Ja suurin osa niistä jotka välittävät ovat keskittyneet siihen että vihaavat omaa syntiään eivätkä muita syntisiä. He saattavat pyytää osallistumaan vaikka kun he esittävät-kertovat esirukouksen puolestasi tai jonkun muun asian puolesta. Tämä ei välttämättä ole häiritsevää, ja jos se pyyntö on esiintynyt mukavalla asenteella ja mielentilani on muutoin ollut itselläni sopiva olen jopa suostunut. Luultavasti olen suostunut useammin kuin moni tapauskovainen. (Koska tilaisuuksia tähän on enemmän.)
Mutta ongelmanani on se uskovaisten vähemmistö jota uskonto kiinnostaa niin että he tekevät siitä osan sosiopoliittista identiteettiään ja ottavat sen olennaiseksi osaksi toimintaansa argumentoimalla että vakaumusta ei voi erottaa politiikasta. (Joka on itse asiassa monesti totta.) Ongelmia tulee etenkin jos he eivät tunne minua henkilökohtaisesti. Aikaisemmin ongelmia on ollut pienessä määrin myös tuntemieni ihmisten parissa, mutta tämä asia on hoidossa. (Joko he ovat oppineet vaikenemaan tai sitten he ovat kadonneet ja juoksevat jossain minusta poispäin. Ja toivon että he juoksevat lujaa.) Heissä ei oikeastaan ole mitään muuta vikaa, kuin se, että kaikki asiallisemmat uskonnon suuntaukset eivät näy mitenkään. Ne eivät ole "relevantteja". Toisin sanoen niillä ei ole omaan arkeen mitään merkittävää kontaktipintaa. Ne ovat muita varten. Ne eivät häiritse. Tämä pieni osio sen sijaan näkyy. Ja sitä ei voi välttää. Tämä piiri on kenties pieni, mutta se on äänekäs. Ja se harjoittaa sosiaalikontrolliaan "ikuisella paluulla". Eli harjoittavat jotain jossa erimielinen joutuu oikeuttamaan olemassaolonsa ja näkemyksensä toistuvasti aina uudestaan ja uudestaan. Tätä kutsutaan yleensä nimellä "keskustelu". Mutta se ei ole koskaan sitä. Niitä sanoja jotka kuvaavat tätä toisiin suhtautumistapaa he eivät käytä koska sen konnotaatiot ovat niin negatiivisia että ketään ei pakotettaisi tai suostuteltaisi sellaiseen.
Olen etelä-suomessa. Täällä tilanne ei ole kovinkaan paha edes ; Muualla Suomessa tilanne on vielä hankalampi. Tästä maailmanmenosta täällä Suomessa saa hyvän pienen esimaun lukaisemalla Leinivaaraa.
Tyypillisin tapa on nimittäin äärimmäisen vittumainen. Se ei ole suoraa väkivaltaa. Sen sijaan se on jotain paljon pahempaa. "erään suomalaisen kokeneen samanlaisia asioita pienessä kotikaupungissaan kuin minä koin joitakin vuosia sitten täällä Toijalassa. Hän erehtyi ilmoittamaan uskonnottomuudestaan sukulaisilleen. Sitä kautta skandaaliuutinen levisi kyläradioon asti. Ja mummut ilmestyivät puhuttelemaan tuota nuorta naista. Hänelle ilmoitettiin, että mummopartio rukoilisi naisen puolesta. Sehän on kiva. Vähemmän kivaa oli se miten mummot tekivät verbaalisesti selväksi naisen kelpoisuuden ihmisenä. Jos hän ei palvoisi samaa jumalolentoa heidän hyväksymällä tavallaan, niin nuori nainen ei olisi hyvä ihminen. Vaan jonkin metaeheytyksen kaltaisen teon tarpeessa, jotta naisen elämä pääsisi hyväksytyille raiteille." Ateisti saa huomiota joka liittyy vahvasti kontrolliin. Kun media haastattelee, se voi pinnallisesti kertoa olevansa reilu ja avoin. Tosiasiassa tämä kuitenkin tuo "vastustajan" esille.
1: Joskus tämä on ignoraatiota. Leinivaarakin kertoi miten ihmiset väistävät häntä kadulla ja vaihtavat kadun puolta koska ilmeisesti ateismi on nykyajan Suomessa sellainen stigma että hyvin pukeutunut siisti ja käytökseltään läpeensä herrasmiesmäinen ihminen on liian vaarallinen kohdattava. Kadun ylittäminen liittyy suurempaan asennetilaan ; Laajemmin tämä on sitä että sosiaaliset kontaktit minimoidaan eli kieltojen vuoksi lapset eivät leiki väärien lasten kanssa (paitsi salaa), ja sukulaiset ja entiset ystävät välttävät kaikkea keskustelua ja kanssakäymistä. Pienemmissä paikkakunnissa tämä on de facto yritys eristää kaikesta byrokratian ulkopuolisesta yhteiskuntaelämästä. Ja byrokratiapuolikin tehdään vain koska muuten seurauksena olisi vankilaa. Mikään ei tietysti estä Kalseaa Asiakaspalvelua, jossa Suomalaisuus ilmenee jo muutoinkin.
2: Ja joskus tätä kohtaan sitten tehdään korostettua käännyttämistyötä. Ikään kuin erimielisyys olisi samaa kuin osoitus siitä että kyllä. Juuri tämä asia josta olen irtautunut selkeästi ja sanonut ei olisi asia josta pidän ja haluan aina ja kaikkialla kuulla, ottaa osaa siihen ja muutenkin olla niinkuin ihan kympillä kääntymässä mukaan.
Toisin sanoen ateistien ja uskonnottomien on oman hyvinvointinsa huomioidakseen otettava huomioon se, että:
1: Jos ateismi olisi ruoka -allergia, olisi tästä kertominen esimerkiksi ravintolan kokille se, että vaihtoehtona olisi vain (a) kokki ei anna sinulle ollenkaan mitään ruokaa tai (b) kokki tarjoaa sinulle vain niitä ruokalajeja joissa on tätä allergeenia. Kun selittäisit allergiashokista, kokki selittää että eihän yksi haukkapala hänen herkkuaan voi ketään tappaa. Että hän rakkaudella ja työllä kokkaa. Ja että onhan sitä siedätyshoitoakin joten tästä nyt vaan tappopalaa kurkkuun, suu auki, lentokone tulee"
2: Jos ateismi olisi lapsen joululahjatoive, jossa sanottaisiin että nyt ei oikein barbie kiinnostaisi että jos jotain muuta. Niin sitten ei joko tulisi ollenkaan lahjoja. Tai sitten jokainen sukulainen antaisi vain ja ainoastaan barbeja lahjaksi.
Tämän toiminnan eettinen perustelu paljastuu toiminnan motiivejen arvioinnista ; "Jos joku tuollainen mummo tai pappa sattuisi lukemaan tätä (vaikka blogini nimi melko varmasti karkoittaa heidät välittömästi), niin toivoisin heidän ymmärtävän erään asian. Tiedän, että heidän mielestään he ovat tekemässä äärimmäisen tärkeää asiaa. Tiedän, että he ovat oikeasti huolissaan minun ja muiden uskonnottomien sieluista. Kuulin itse miten paikallisen vanhemman herrasmiehen ääni värisi surullisena, kun hän oli lukenut lehdestä minun olevan ateisti. Sain lahjaksi printattuja rukouksia ja hengellistä luettavaa. Sekä tietenkin tiedotuksen puolestani tehdyistä rukouksista."
Moni ajattelee että tämä kertominen on hyväntahtoisuutta. Hyvä intentio ja kaunis tavoite siis oikeuttaa toisen elämään tunkemisen väkisin. Ateisteja syytetään usein empatiakyvyn puutteesta kun eivät ota tätä rukoilusessiota jonain pirun kivana merkkinä siitä että uskovat ovat hyviä ihmisiä ja ottaisivat sitten osaa rituaalistoon kun "mitä siinä muka menettää että on kiva". Olen toki itsekin ottanut osaa ties moneenko rukoilusessioon. Puolestani on rukoiltu niin että tiedän, ja varmasti ison liudan sellaisia josta en tiedä. Ongelmana on se, että jos rituaaliin ei vaikka jaksa osallistua, niin se tarkoittaa samaa kuin häijy luonne. En kykene erottamaan tätä "ystävällisyyskuvaa" diktatuurien valtionuskontoon pakko-osallistuttamisesta.
Kuitenkin tämä annettu perustelu osoittaa lähinnä juuri sen, mikä Leinivaaran tekstistäkin nousee esille. Sen, että tosiasiassa ateistit tietävät tämän taustaintention helvetin hyvin. Ongelmana on se, että uskovaiset eivät ymmärrä ateistin mindsettiä ja ajatuksenkulkua eivätkä ainakaan välitä tästä pätkääkään. Heidän toimintaansa ei oikeasti väritä mikään "hyvän tarkoittaminen". Perustelu tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että he ovat nykyajan jesuiittoja joille "tarkoitus pyhittää keinot." Kuvaus ei kerro pätkääkään uskovaisten hyvyydestä. Se kertoo pohjimmiltaan vain ja ainostaan sen, että heidän toimintansa on vahvasti ideologisesti motivoitunutta. He eivät koskaan kohtaa ihmistä, koe tarvetta toiminnan reflektointiin toisen kautta. He eivät ole empaattisia ja mieti miten kohde kokee lähestymisen. Tämän takia heidän käytöksensä ei käytännössä ole koskaan pätkääkään sympaattista. Eivät, vaikka he itse luulevat toimintansa olevan perinjuurin sympaattista. Koska he ovat niin ideologisen motivaationsa sävyttämiä että eivät osaa kuvitellakaan muuta vaihtoehtoa.
Kun uskonnoton sanoo tämän, sillä syyllistetään välittömästi ja vahvasti uskonnottomuutta. Että tämä olisi todiste siitä että uskonto poistaa sydämen ja sympatian ja empatian ihmisistä. Tämä johtuu kuitenkin siitä että näillä valittajauskovaisilla itsellään on aivan läpeensä surkea empatiakyky, tunnemaailmasto on heillä yksinkertaisesti niin läpeensä turmeltunut että he sekoittavat innokkaan ideologisen vallankäytön heille antaman tunnetilan ystävällisyyteen. He määrittelevät kusipäisyyden ja henkisenväkivallan mukavuudeksi ja ystävällisyydeksi.
Syynä on huonosti reflektoitu intention käsite. Monesti ajatellaan että tunne on tärkeää.
1: Onkin hyvä huomata että joskus sitä tulee tehtyä ikäviä asioita vaikka ei olisikaan pahoja intentioita ; Esimerkiksi jos lapset rikkovat ikkunan, niin vain aivan pienimmät lapset joiden vastavuoroisuuskyky on heikkoa, näkevät että lopputulos, ikkunan rikkoutuminen, merkitsee. Eli heille ei ole väliä onko ikkuna rikottu tahallaan sitä pommittamalla vai huolimattomuudessa leikeissä vaikka pallon ohisujahduksessa. Kypsät ihmiset näkevät että vahinko on olemassaoleva käsite. Uskovaiset leimaavat kritisoivan uskonnottoman lapseksi joka ei näe tätä eroa. Kuitenkin he itse ovat tässä kohden tunnevammaisia (enkä voi sanoa kuinka äärettömän paljon he ova tätä) ; Vahingosta ollaan pahoillaan. Vahinkoa yritetään olla toistamatta. Julistustoiminnassa toisto on vain tehokeino. Näin ollen uskovaiset eivät ymmärrä tilannetta sen kaikessa rikkaudessaan vaan osoittavat että heidän tunnetilojen ymmärtämisensä on uskonnon halvaannuttamaa. Tämä ei rehellisesti sanoen ole argumentti sen puolesta että uskonto auttaa eettisyydessä. Se on päin vastoin osoitus siitä että uskonto on potentiaalinen riski, mahdollisesti jotain jota pitää varoa. Tai sitten se toimii hyödyllisesti vain niille empatiavajakeille jotka ovat oikeasti niin lapsia että eivät erota vahingon ja tahallisuuden tasoa toisistaan
2: Joskus sitä yrittää tehdä hyvää mutta tämä sitten johtaa eiodotettuun lopputulokseen. Voidaan nähdä että tässä on kaksi eri tyyppiä : (a) Odotettu seuraus on eri kuin haluttu, tavoitetta ei saavuteta. (b) Seuraus on odotettu mutt siihen suhtaudutaan eri tavalla kuin on ajateltu. Tässä korostuu se, että on tehty jonkinlainen arviointivirhe tai epäonnistuminen. Tämä onkin selvästi aikaisempaa vaihtoehtoa julistajaan paremmin osuva tila, siinä nimittäin halutaan että ateisti kääntyy ja tätä tavoitetta ei täytetä. Ja siinä odotetaan että ateisti ottaisi lähestymisen eri tavalla kuin hän sen ottaa. Kuitenkin tässä kohden on hyvä huomata, että tässäkin mukana on virheenkorjausaspekti. Tätä tekoa ei yritetä toistaa samanlaisena. Jos jokin asia loukkaa, sitä yritetään välttää. Uskovaiselle toisto on kuitenkin tehokeino. Kieltäytyminen ei monesti tarjoa minkäänlaista suojaa jatkossa. Näin ollen tämä kohta musertuu kovasti ; Kun seuraus on kokemuksen pohjalta odotetusti tietty ja siihen suhtautuminenkin on tietty, ei voida puhua enää vahingosta. Mitään lieventävää asianhaaraa ei siis ole tässäkään kohden luvassa. ; Uskovainen onkin ongelmissa koska he julistavat paljon ja pitävät tätä tärkeänä asiana elämässään. Myös muiden pelastaminen ja julistamisen suhde oman vakaumuksen vahvistamisessa ovat kunnioitettuja piirteitä uskonnon sisällä. Tämä tarkoittaa sitä että julistaminen on heille tärkeää. Se, että jokin on tärkeää antaa vahvistetun vastuun siitä että tekoon liittyvät tilanteet on huolellisesti reflektoitu. Näin ollen epäonnistuminen tässä kulmassa on uskovaiselta uskonelämän sisäistä epärehellisyyttä. Näin tärkeää asiaa yksinkertaisesti pitää miettiä. Julistus ei ole vain jotain jota tehdään pikkaisen fiiliksen mukaan hosuen, aiheenhan pitäisi olla megatärkeä joten tässä ei voida suvaita edes typeryksiltä oikeastaan minkään sortin virheitä. Joko hän ottaa selvää tai hänelle kerrotaan asiasta.
Tämä intentioanalyysi johtaa siihen että on hyvä miettiä mitä kautta "tarkoitan hyvää" -perustelu sitten rakentuu. Jotain kauttahan se rakentuu. Ja hyvää tarkoittaminen eli kasvattava ja rakentava intentio ei ole selkeästikään kelpaava argumentti tämän puolustamiseksi. Toki voitaisiin ajatella että julistajat olisivat yksinkertaisesti kollektiivisesti ja yksilöinä toivottomia pösilöitä, ainakin kykenemättömiä ajattelemaan yhtään mitään empaattisesti ja sosiaalisesti. Tämä olisi kuitenkin aivan väärin. Sillä heillä on perustelu. Se on koherentti. Sen ainut ongelma on se, että se ei ole eettisesti kovinkaan kaunis ; Aikaisemmin selitin miten nykyisessä uskontokulttuurissa akilleen kantapäänä on desisionismi. Tämä desisionismi on nimenomaan ongelmana tässäkin kohdassa. Sen perusluonteena on se, että oma vilpittömyys laitetaan ytimeen ja sen mukaan eletään maailmassa hyvin vahvasti. Oma maailmankuva määrittelee tällöin kaiken, myös sen miten toisia ihmisiä - etenkin niitä jotka eivät ajattele samoin - kohdellaan. Tämä estää kommunikaation koska sanojen konteksteja ja sanomisia ei ohjata ollenkaan toiseen sovittaen. Tämä ns. vastavuoroisuus ja toisen huomioon ottaminen ovat normaalia tavallisessa kanssakäymisessä. Desisionismissa tämä katoaa. Julistaminen on tästä vain vähiten ärsyttävä ilmenemismuoto. Pahimmillaan desisionismin päässä on terrorismi ; Vilpitön halu heittäytyä vakaumuksensa innoittamana vaikka kuolemaan tai ajamaan turmellusta paheellisen maailman tuhoamiseksi on niissäkin vahvana elementtinä. Kysymys on jatkumosta jossa julistajat ovat ottaneet ensimmäisen askeleen. Ja tosiasiassa tämä askel on se vaikein askel otettavaksi. Vain hyvin harva ihminen normaaliaiheessa ja normaalitilanteessa kykenee vastaavaan yksisuuntaistumiseen kuin keskivertoisessa julistustilanteessa aktivistijulistajan kohdalla tapahtuu. Julistajat itsekään eivät ole samanlaisia muissa aiheissa. (Siksi he eivät ole terroristeja.)
Mutta ei hätää. Desisionismia vastaan voi sotia aina desisionismilla. Kuvitellaan että minulla on reikätiili. Kuljeskelen näkyvästi sen kanssa kadulla. Kun jossain tulee vastaan julistaja joka kysyy että "haluatko kuulla Jeesuksesta", niin lyön häntä rempseällä litsarilla keskelle otsaa. Teen tämä vain sillä kädellä jossa on se tiili. Perusteluksi sanon että tämä teko oli vilpitön reaktioni, joka oli vahvasti kannattamani ideologian, aggressologian, opin mukainen. Ja että tämä kasvattaa keskusteluilmapiiriä koska toiset oppivat kunnioittamaan rajoja ja antaa aggressologialle tilaa. Että syvin tavoitteeni on kasvattaa ihmisiä ja että tiilestä saatu "Cainin merkki" suojelee maailmanlopulta. Tavoitteeni on kenties ideologiani mukaan hyvä, siihen voi vaikka liittyä kohteen pelastus. Mutta se on tosiasiassa vain ideologisesti motivoitua.
Tämä esimerkki on toki vain ajatuskoe, enkä kannata kenenkään hakkaamista. (Vaikka se onkin joskus jotain jota vilpitön lyhytaikainen tunnetilni kehottaa. Kun vaikka joku sääli-itkeskelijä tulee vastaan, sellainen joista on aivan ehdottoman oleellisen tärkeää kertoa miten olen huono epäihminen ja jonkin arvoinen jos ja vain jos minulla on oikea mielipide ja kadun tätä minun nykytilaani. Ja näitä tulee vastaan väistämättä jos naamasi liittyy yhtään missään ikinä vakaumukseesi joka on muuta kuin "kristitty".) Se on vain muistutus siitä että kusipää is as kusipää does. Se, että toisen herjaaminen (aivan sama onko se "et voi olla hyvä ihminen ilman uskontoa" vai "et voi olla älyllisesti rehellinen ja moraalinen ilman uskontoa") ja uhkailu (Helvettituomio, et pelastu ja muut vastaavat) ja toisen ylenmääräinen häirintä ei muutu oikeutetuksi sillä että on niin röyhkeä kusipää että keksii jonkun assimiloivan saivartelun siitä että teko olisi jotain abstraktia ja ehdottomasti oman ideologian mukaan määriteltyä "hyvää tarkoittamista".
Se, että tämän ymmärtäminen on enemmistölle aktiivisia uskovaisia aivan ylitsepääsemätöntä kertoo että ongelma on hyvin vakava. Sen olemassaolo kiistetään jopa silloin kuin se on yhtä vaikuttavaa ja kohtaamiskokemuksena loukkaavampaa kuin se tiili naamaan. ; Itse asiassa tässä onkin teille Suomen julistajille mainio ehdotus. Kun mietitte esimerkiksi minulle puhumitsa tästä aiheesta, niin tämä tosiaan on tahtoni. Jos haluatte julistaa minulle, teidän on ensin otettava iso tiili. Sitten teidän täytyy iskeä kalloni mäsäksi sillä keskelle katua. Tämän jälkeen saatte julistaa poliiseja odottaessanne aivan niin helvetin paljon kuin sielunne sietää. Muutoin ; No deal. Ja itse asiassa jokainen julistamisehdotus onkin ilmoitus että sinulla on tiili ja että haluat käyttää sitä. Tämä olkoon ajatuksia ohjaava universaali totuus, jonka mukaan teidän on kenties turhaa odottaa minun elävän. Mutta toivoisin että eläisitte kuin tietäisitte minun elävän sen mukaan. Ja jos olette inhimillisiä, toimitte sen säännön mukaan kuin tämä käytänne olisi se, joka koskee joka ikistä uskonnotonta tai ateistia ikinä missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti