Asimov -taudin stereotyyppi ~ eli onko kaikki jo keksitty?

Asimov kirjoitti "Säätiö" -trilogiassaan psykohistorian nimellä kulkevan tieteenalan. Siinä ihmiskuntaa käsiteltiin termodynamiikka -analogialla. ; Inhimillistä käyttäytymistä tutkittiin siinä tavalla jossa käyttäytyminen pelkistyi matemaattisiksi yhtälöiksi. Kirjoissaan Asimov oli esitellyt teknologisia hienouksia ennen niiden ilmestymistä ; Esimerkiksi "Säätiö ja maa" kuvaa digitaalikameran joka välitti valokuvia tietokoneesta toiseen. ; Asimov on sinänsä tärkeä, että termodynamiikka on hyvä ajatus ihmismassojen käsittelyyn. Termodynamiikan ytimessä on se, että jokainen yksittäinen atomi on ikään kuin arvoitus. Kuitenkin niiden satunnaisuudesta nousee tilastollisia trendejä. Ja itse asiassa kun atomeja on pirun monta, niin ennusteista joustaminen on hyvin epätodennäköistä. Tässä tuleekin vastaan sen ongelma ; Keskiarvoon fiksoituminen.

Uuskonservativismia vaivaa jonkinlainen "Asimov -tauti" ; Ihmisryhmät nähdään keskiarvoina ; Massat merkitsevät vain tässä mielessä. Muut asiat jotka heitä kiinnostavat ovat ideologioihin sidotut abstraktiot joilla keskivertoisuustulokset tulkitaan - usein aika jälkikäteen liimatuilla asenteellisilla rationalisoinneilla En kykenisi tekemään lainkaan omaa työtäni tämänlaisella karkealla mekaniikalla ; On selvää, että ilmiöillä on paitsi keskiarvo, yli- ja aliedustukset ja trendit. Niillä on nimittäin myös sellainen asia kuin jakauma ja konteksti. Ihmisten määrä ei ole siksi täysin termodynamiikkaan rinnastettavissa.

Ennen kuin jatketaan tästä pidemmälle, on syytä huomata, että olen itsekin konservatiivi joka katsoo että ihmisryhmissä ideologia ja perimä ja ympäröivä kulttuuripiiri elämänkokemuksineen tuottaa ihmisen. Ihminen on toki kaikkea ja yksilönä jossain määrin arvoitus. Mutta heistä saadaan tilastoista tietoa joka on usein yllättävää ja kertoo yleensä tarinaa siihen suuntaan, että olemme yllättävämpiä kuin alkuun laittamasta "Asimov -taudista" kärsivät konservatiivit näkevät. Mutta että olemme huomattavasti vähemmän yksilöllisiä kuin haluamme itsellemme kertoa. Ja ennen kaikkea ; Kulttuuriryhmät eivät enää ole yhtä kaaoottisia kuin yksilöt.

Näen että "Asimov" -tautiset ovat puoliviisaita viisastelijoita jotka ovat ajattelultaan laiskoja ja stereotyyppisiä. Ja he antavat konservatiiveille huonon nimen. Ja heitä on perkeleen paljon. e, mikä minut erottaa "Asimov" -tautisista on jaettavissa muutamaan pääkohtaan:

"Kaikki on jo kokeiltu" -asenne

Konservativismin ytimessä on kokemusperäinen tieto. Ideana on siis yksinkertaisesti se, että ei voida vain tehdä utopiaa mieleen ja tavoitella sitä ja sitten olettaa että kaikk ikäy hyvin. Konservatiivin ideana on se, että (a) Maalin täytyy olla sopiva ihmisten psykologialle - jos se ei toimi oikeiden ihmisten kanssa, se ei toimi lainkaan. (b) Maalia täytyy tavoitella keinoilla jotka ovat sen saavuttamiselle relevantteja, pelkkä halu, hyvät intentiot ja kova kohkaaminen eivät johda mihinkään hyvään. (c)  On hyvä huomata, jos maalin hyvyydestä huolimatta tulee merkkejä epämiellyttävistä sivuoireista. Ne viittavat siihen että muutos voi olla hyvä purkaa tai sitten on syytä korjata nämä vaikeudet keksimällä uusia innovaatioita.

Hyvin moni konservatiivi katsoo oppia historiasta. "Asimov -tautiset" konservatiivit - jotka ovat usein kristittyjä - eivät oikein osaa ymmärtää historiaa järkevällä ja analyyttisellä tavalla. Otan esimerkiksi ateismiin suhtautumisen. Sama ajatustapa on itse asiassa lähes kaikkia muitakin "vääriksi katsottuja" näkemyksiä kohtaan. Mutta ateismin kohdalla ne on helppo nostaa esille.
1: Niputtaminen. He katsovat että kommunismissa kokeiltiin ateismia. Toki. Mutta siinä kokeiltiin samalla suunnitelmataloutta, diktaturiaa ja montaa muutakin asiaa. Jos yksikin pettää isosti, niin sivutuotteena menee kaikki muutkin. Hyvä empirian periaate olisi löytää vaikutus siten, että on yksi muutos kerrallaan ja verrataan näitä. "Asimov -tautiset" konservatiivit puhuvat mielellään kokemuksesta ja kokeilusta, mutta tosiasiassa ilman empirian periaatteen mukaisia vaikutuskokeiluja, heidän sanomansa ei juurikaan eroa mututuntumalla tehdyistä anekdoottipohjaisista vaihtoehtohoitolaisten maailmankuvailuista.
2: Kontekstittomuus. Tämä ei ole ollenkaan huono tapa katsoa vaikutuksia. Sen ongelmana on vain se, että moni pitää historiaa jonain jossa olisi käytännössä kokeiltu kaikkea ja kaikissa tilanteissa. Tosiasiassa maailma ei kuitenkaan toimi tällä tavalla. ; Esimerkiksi jos mietitään renessanssia katsomassa historiaan. Se voisi nähdä että kristinuskon taipumuksena on joko olla sorrettujen rottien uskonto, tai sitten teokraattien uskonto. Tosiasiassa historia ei ollut kokeillut kaikkia kombinaatioita, ja kristinuskosta löytyi ihan humaaneja kokonaisuuksia.
3: Pelkkien ideologioiden tuijottaminen. Kognitiotieteilijät, psykologit ja kulttuurientutkijat tietävät että ideologioiden määritelmäosuus on varsin merkityksetöntä. Se, mitä ideologia sanoo suoraan ei paina juuri mitään. Esimerkiksi Pascal Boyer korostaa sitä että ideologia on vain teologista korrektiutta ja että käyttäytymisen tasolla ihmiset tulkitsevat asioita varsin cherry pickaillen ja itselleen parhain päin selitellen. Ja aika usein ideologian normit unohtuvat kun ideologiaa pitää puolustaa. Käytännön taso ei ole sama kuin ideologiasisältö. Konservatiivit tiedostavat tätä puhuessaan siitä miten "vihervasemmistopunaviherkommunististalinistit" eivät ole suvaitsevaisia kuin valikoiden. Huomio on hyvä, ja oleellinen ideologioiden vaikutusten analysoinnissa. Konservatiivit vain tuppaavat unohtamaan tämän lähes aina heti jos se ei tue heidän ennakko-oletuksiaan. ; Esimerkiksi he nostavat usein vastustukseen liberaaliateismin. Peruargumenttina on "jo Jokelan ampumisista asti" ollut se, että vaikka suuri osa ateisteista olisi humaaneja lempeitä hörhöjä, niin ateismi ei voi sanoa että ampuja on harhaoppinen. Että ateismi on vaarallista heti jos ideologia ei itsessään pidä sisällään lukkoonlyötyä dogmia. Tämä on vaatimus ns. objektiivisesta moraalista. Ja siinä unohtuu se, että täsmälleen samalla argumentoinnilla voitaisiin sanoa että kristinusko on vaarallista koska mikään uskonto ei voi suojella teokratialta. Että historia näyttää noidanpoltteluita, ristiretkiä ja miekkalähetystä. Ja että liberaali suvaitsevaisuusteologiakaan ei voi määritellä teokratiaa vääräoppiseksi olematta suvaitsematon jollekin ideologialle. Tosiasiassa kuitenkin nimenomaan suvaitsevainen kristinusko on ollut varsin onnistunut kombinaatio.
4: Toimivuuden sekoittaminen ikuiseen toimivuuteen. Hyvin moni yhteiskunta on tuhoutunut erikoisesta syystä : Se on kehittänyt toimivan systeemin ja sitten se on keskittynyt sen ylläpitämiseen ja suojelemiseen. Esimerkiksi Kiinan mahtava imperiumi kaatui siihen, että innovatiivisuus lopetettiin. Byrokraattinen järjestelmä rakentui hyvin toimivaksi, mutta se jämäköityi myös huonosti muutosta kestäväksi. Yhteiskunnan adaptiivisuus romahti ja romahdus johtui siitä että muut maat menivät ohi kilpailussa. Jared Diamondin "Romahdus" pitää sisällään monta yhteisöä, jossa toimintaa on voitu jatkaa muutama satakin vuotta, mutta sitten luonnonvarat on käytetty loppuun ja on kuoltu. Esimerkiksi jos paikalla on ollut maassa ravinteita, niitä on opittu käyttämään hyödyksi tehokkaasti. Tämä on johtanut ravinteiden kuluttamiseen niiden palauttamista enemmän. Ja lopulta kaikki on loppunut ja yhteisö on kuollut nälkään. Lyhytjänteinen menestys ei toimi jos kestävyyttä ei ole otettu huomioon.
5: Peliteorian ohittaminen. Konservatiivit hakevat vastausta. Sen on oltava yksi ja tietty. Näin esimerkiksi etsitään parasta kulttuuria ja uskontoa joka toimii rakentavimmin. Yhtä tiettyä strategiaa jolla menestytään. On hyvä muistaa se, mitä Tom Siegfried esittää ihmisten toiminnan ennustamisesta ja viisaasta ja kestävästä strategioinnista "John Nash, peliteoria ja luonnon koodi" -kirjassa. Nimittäin sen, että useimmiten paras tulos syntyy sekastrategialla. ; Tähän liittyy sekin, että luokitelmien tiivistäminen yksittäisiin iskulauseisiin. Melko usein konservatiivi selittää että yhteiskunta ja yksilö olisivat toisiaan vastaan. Tilanteita esitetään joko-tai -tilanteina. Ne ovat kuitenkin useimmiten sekä-että -tilanteita.

Esimerkki ja siihen liittyvää täsmentelyä.

Otan tästä, en kovin ärhäkkäänä mutta reiluna esimerkkinä takkiraudan tuoreet kommentit. On selvää että pyrometallurgia näkyy kyseisen blogistin teksteissä muutoinkin. Termodynamiikka vuotaa tätä kautta "Asimov" -tautiin. Hän esitti varsin kliseisen väitteen ateistien arvotyhjiöstä. Hän piti tätä kliseetä huomiona, vaikka perimmiltään se oli väite ja syytös. Tämä argumentti on filosofian ja käytännön tasolla ammuttu alas tässäkin blogissa sen verran monta kertaa, että en tartu nyt tähän "niin tarkasti". Argumentti "ateistinen etiikka haaksirikkoutuu täysin perimmäisten kysymysten äärellä" perustuu muutamaan pääkohtaan.

"Ateismi joutuu nojaamaan myös relativismiin: arvot ovat pelkkiä sopimuskysymyksiä, ja ne viime kädessä ratkaistaan vahvimman oikeudella, ja arvot ovat sellaisia kuin ne ovat koska ne on sovittu sellaisiksi. Ateismin pohjalta on mahdotonta muodostaa sen enempää objektiivisia kuin absoluuttejakaan arvoja, ja yleensä ateistit kiistävät sellaisten olemassaolon." Tämä argumentti on niin omituista kuin olla ja voi. Kirjoitin nimittäin eilen "moraalin naturalistisointiin" liittyvän kannanoton joka käsittelee asiaa hyvin vahvasti. Moraalin naturalistisointi perustuu is-ought -ongelman kieltämiseen. Tästä syntyy objektiivinen moraali, jossa luonnollinen kilpailu ja syrjintä ovat myös oikein. Tämä ei ole relativismia. Kommunistit olivat ateisteja ja heillä oli suunnitelmayhteiskunta. Suunnitelmayhteiskuntaa taas kuvaa juuri se, että toiminto on ylhäältä ohjattua. Kommunismi oli myös arvoiltaan lukkoonlyöty, hyvinkin despoottisesti. Ongelmana ei ole ollut se, että ateismi olisi ollut relativistista. Ateisteilla ei ole mitään syytä tehdä tätä päätelmää.
1: Tässä kohden analogia uskonnon ja teokratian suhteesta on selvästi oleellinen; Moni kristitty on haukkunut teokratiaa syvästi. Esimerekiksi C.S. Lewis vihasi teokratiaa enemmän kuin ateisteja. (Ja hän vihasi ateisteja aika lailla.) Tämä ei kuitenkaan ole tapahtunut "teologisessa tyhjiössä" vaan se koostuu pääasiassa eiteologisista kulttuurisista arvostuksista. Relativismi torjuu suunnitelmataloutta - paitsi joidenkin vihervasemmistolaisten kaksoisstandardissa.

Esimerkiksi eugeniikka oli juuri objektisoitua moraalia. Ja sen ytimessä on suunnitelmatalouden logiikka. Siinä missä Takkirauta tajuaa että "älä milloinkaan luota yhteenkään oikeistolaiseen ateistiin, sillä he ovat täysin amoraalisia ihmisiä. Miksi näin? Kokemuksesta. Jäljet pelottavat. Jotta ihminen voisi olla oikeistolainen, hänen täytyy olla itsekäs ja kovaluontoinen sekä valmis polkemaan toisten varpaille ja ajamaan omaa etuaan. Ruukinmatruuna on itsekäs k*sipää ja tunnustautuu oikeistolaiseksi. Mutta jo Adam Smith varoitti, mihin tällainen johtaa, jollei näiden itsekkäiden vaikuttimien pidäkkeenä ole vahvaa uskonnollista ja transkendenttia moraalipohjaa." hän tiedostaa että kontekstilla on väliä. Hän ei kuitenkaan näytä ymmärtävän millä tavalla sillä on väliä. Minä en luota oikeistolaiseen enkä vasemmistolaiseen ateistiin jos tämä harjoittaa jonkinlaista ojektiivista moraalia ja siihen liittyvää suunnitelmataloutta. Siksi kommunismi ja ateistinen natsismi tai eugeniikka ovat minulle kauhistus. Tämä on huvittavaa myös siinä mielessä että klassinen vasemmistolainen ateismi on tyypillisesti ollut Sartren jalanjäljillä ja eksistentialistinen. Tämän ytimessä on relativismi. Oikeistolainen ateismi taas hakee usein "naturalisoitumista" ja päätyy jonkinlaiseen sosiaalidarwinismiin jossa "Setä Darwinilla on asiaa." Takkiraudassa tiedostetaan, että missä suunnassa on lempeyttä. Eikä tajua katsoa mikä näissä on eri tavalla. On kornia että oikeistolaisen ateismin vaarallisuus perustellaan jollakin filosofisella piirteellä joka on itsessään äärimmäisen vasemmistolaista perua. Relativismin esiintuominen ei yllätä, koska tämä syytös on typerän oikeistokonservatiivipuolen klisee. (Kaikki sanat tarvitaan koska kaikki oikeistokonservatiivit eivät ole typeriä. Esimerkiksi Takkirauta ei minusta ole typerä tai idiootti, tai edes kovin paha ihminen.)
1: Sanoisin, että tässä kohden on oleelista muistaa se, että "Asimov -tautinen" konservativismi ajautuu kohti suunnitelmataloutta. Mahtiesimerkki tästä on jo edellämainitsemani Kiina. Se keskittyi suojelemaan sitä mikä toimi, eikä kiinnittänyt huomiota siihen miten maailma muuttui ja vähensi "adaptiivisuuttaan". Miksi niin moni konservatiivit kannattavat monokulttuuria tai kulttuuria jossa tietty uskonto sitoo ihmiset yhteen? Koska se on kontrollia ja suunnitelmataloutta ideologiatasolla. Konservatiivin ongelmana on se, että "pitääkö jokin korjata jos se on rikki" - hän ei suostu tähän jos kaikki on jo kokeiltu. Tässä maailmassa kulttuurievoluutio on jo huolehtinut siitä, että sivuoireet ovat ikään kuin marginaalisia ja irrelevantteja. Että vaihtoehdot ovat automaattisesti pahempia, koska nekin on jo kokeiltu.

"Parhaiten tämä näkyy keskustelussa abortista, eutanasiasta ja kuolemanrangaistuksesta sekä eugeniikan oikeutuksesta. Ateistit pääsääntöisesti kiistävät objektiivisen tai absoluutin ihmisarvon, ja ovat sitä mieltä, että ihmiselämän oikeutus riippuu siitä, millainen tämä ihminen on: se ei siis koske automaagisesti kaikkia Homo sapiens -yksilöitä, vaan se riippuu hänen iästään, syntymisstatuksestaan, terveydentilastaan jne attribuuteista, onko hänellä elämisen oikeutta vaiko ei." Tässä kohden lausunto on sekä väärin että vielä enemmän väärin. Takkirauta on toki keskustellut kovasti, mutta on hyvin epäselvää onko hän oikeastaan koskaan oppinut niistä mitään. Tuntuu että hän oppii ateisteista vain konservatiivilähteistä ja muu aika menee siihen että vastustaja sovitetaan näihin lokeroihin. ; Takkirauta näkee vain mitä hän itse kannattaa, ja näkee että jos joku vastustaa häntä, niin tämän pitää edustaa tämän tietyn arvon suhteen antiteesiä. Tämä ei argumentatiivisesti ole väistämätöntä. Mainitunlainen konflikti edustaa vain hyvin rajallista tyyppiä.

Esimerkiksi kun katsotaan ateistejen aborttikritiikkiä, se ei tyypillisesti käsittele lainkaan eugeniikkaa. Syynä on se, että oikeistolaiselle ateistille ihminen on helposti resurssi. Abortti on siis jotain joka tehdään vasten tahtoa jollekin joka on yhteiskunnallinen resurssi. Aborttia kannattavat taas käsittelevät abstraktia elämänfilosofiaa ja menevät ajtuksissaan lukkoon sen takia että he eivät tunnu tiedostavan sitä, että abortti on nimenomaan eugeenista suomessa tänä päivänäkin. (Jalostuksen kanssa tällä on tietysti vain vähän väliä koska vammaisten lisääntymisarvo on varsin rajoittunut, yllättävänkin rajoittunut ottaen huomioon sitä miten suvaitsevaisuutta mainostetaan ja korostetaan eikä kukaan tunnusta valitsevansa puolisoaan pinnallisesti ulkonäkösyin.) Huomio keskittyy humaanimpiin puoliin, poikkeuksiin, joihin abortti tietysti onkin ainakin minusta ihan oikeutettua. Tämä on kenties kornia, mutta paljastaa samalla arvomaailman. Aborttia ei ateistien parissa kannateta koska torjutaan ihmisarvo.

Ja tämä on sidoksissa kulttuuriin ja ideologian normeihin. Sillä se, mikä toimi C. S. Lewisiin toimii myös vaikka Jussi K. Niemelään. Hän on esimerkiksi moittinut islamia ja kristinuskoa ja kulttuurirelativismia kaikkia yhtäaikaisesti. Takkirauta saattaa toki sekoittaa ateistien suosiman sananvapauden relativismiin, mutta tämä olisi jo aika kornia, temppu joka toimii psykologisena selityksenä enemmän kuin pelastaa näkemyksen järkevyyden. (Se, että sanotaa "koska" ei tee lauseesta pätevää argumenttia tai perustelua. Usein kyseessä on ihan vain väittäminen, inttäminen ja tinkaaminen.) Olen luullut että sinun täytyy olla "punaviherstalinisti" jotta näkisit että jos konservativismi vastustaa relativismia, sen täytyisi olla myös sananvapautta vastaan. Eihän se näin mene. (Minäkin kannatan sananvapautta ja vastustan kulttuurirelativismia ja postmodernismia hyvin syvästi. Blogini olkoot todisteeni.) Itse asiassa sananvapaus vaatii "vapautta ideologioista" jossain kontekstissa, joten kulttuurirelativismi on jopa sananvapauden kanssa jännitteinen monesti.

On oleellista huomata, että uusateismi on hyvin monesti intuitivistinen. Dawkins edustaa pelkästään sitä että hän on ateisti koska se on tieteellisesti sopiva ajattelutapamahdollisuus. Hänelle ateismi on "kissojen paimentamista". Tämä ei ole ristiriidassa kulttuurirelativismin kanssa, mutta ei toki välttämättä ole kulttuurirelativismia. Sam Harris taas "Moraalisen maisemansa" kanssa sitten seuraa jo aivan toista linjaa. Sitä, että ateisteilla on ateistinen etiikka. Tässä tavoitteena on objektiivinen moraali ja sitä tavoitellaan jonkin muun kuin suunnitelmatalouden kautta. Itse asiassa teologiasta löytyy samantapainen malli. Se löytyy Martti Lutherilta. Jaakko Heinimäki on esimerkiksi tuottanut "Kafekismuksen" ja "Taskuetiikan" kaltaisia kirjoja joiden kautta aivan kaduntallaajakin voi lukaista siitä miten Lutherin etiikka oli situationistista ja intuitionistista. Eli etiikkaa ei opeteta kirjoista.

Sam Harrisin moraalin lähde on sama kuin Lutherilla, joten seurauksienkin pitää olla samat. Jos itseä kuunnellaan - ja psykologinen rakenne on ihmisen psykologinen rakenne - voidaan vakavastu ajatella että tuloskin voisi olla ihan samanlainen. Se, että Lutherista intuitioon on Jumalan yhteys, ja Harrisista kysymys on vain lajinmukaisesta evoluution koodaamasta käytöksestä, ei ole väliä. Jos hiukset näyttävät punaisilta, ei ole väliä sillä, että arvioidaanko värin johtuvan geenistä vai enkelipölystä vai siitä että henkilö on ahkerasti jo vuosia värjännyt tukkaansa vakiosävyllä. ~ Sam Harrisin erottaakin eugeniikkanatseista suunnilleen sama mikä erottaa luterilaisen kulttuurin kristillisestä ristiretkeilevästä (ulkoinen uhka) ja noitia keskuudestaan lynkkaavasta (sisäinen uhka) kristinuskosta. Uusateismin ideologinen suhde syytettyyn väkivaltailuun on siis yhtä osuvaa kuin syyttää Lewisin kannattajia teokraateiksi. Sellainen olisi yksinkertaisesti helvetin typerää. Toki ymmärrettävää - ateistit tekevät täsmälleen samaa virhettä uskontojen suhteen usein. ~ Historiaan viittaaminen kristityltä konservatiivilta tässä yhteydessä onkin sama kuin renessanssiateistin syytös kristinuskoa kohtaan. "Menneisyys näytti pelottavalta". Oliko tämä relevantti syy pistää pulju kiinni yhteisölle vaarallisena? Renessanssiateistista kyllä. Minusta ei. Konservatiivikristitty joutuu sitten leikkimään kaksoisstandardin kanssa ja heiluttelemaan käsiään päivän valituilla tekosyylistauksilla.
1: Minut erottaa uusateisteista juuri se, että minä pidän kiinni Humen giljotiinista, jota Harris moittii "moraalisessa maisemassa" ahkerasti. Tämä täsmälleen sama erottaa minut myös naturalisoivista eugeniikkasosiaalidarwinisteista. ; Sympatiaa minulta löytyy Harrisin puolelle. Toista puolta en käsitä. En hyväksy varsinkaan siitä antilogiikasta miten oikeistolainen sosiaalidarwinismi -ateismi toimii. Sillä ateistit aika monesti korostavat pahan ongelmaa. Pahan ongelmassa ytimessä on se, että is-ought eroa korostetaan, ja jopa ylikorostetaan. Että se mitä maailmassa on, ei monestikaan ole mitään kovin eettistä, vaan on päinvastoin hyvinkin julmaa. Tässä logiikassa on vaikeaa oikeuttaa "eugeniikan vaatimaa naturalisointia". Paitsi jos on idiootti, joita ihmiskunnassa kyllä riittää. Filosofisesti oleellisempi riski löytyykin kristityistä. Heille pahan ongelman irrelevantisoiminen on usein käsienheiluttelua lähes lentotaidon keksimiseen asti vaativaa kokopäivätyötä. Aiempi artikkeli linkkeineen muistuttaakin siitä, että eugeniikka oli kristittyjen siveysherrasmiesten harrastelua. Näin ollen jos uskoo evoluutioon, ja on kristitty, ei älykään välttämättä suojaa siltä että tekee sitä mihin vain idiootit ateistit yltävät. - Siis jos ihmiset oikeasti seuraisivat ideologioitaan koherentisti, mitä he nimenomaan eivät tee. Mutta konservatiivit vakuuttuvat ideologisoinneista lähes yhtä lujasti kuin ne tahot joita konservatiivit nykyään usein yrittävät imitoida..

Takkiraudalla riittää toki tiedostamista siihen, että "Ei holokausti ollut mikään natsien päähänpinttymä, tavoite tai fiksaatio eikä se kuulunut heidän ohjelmaansa 1933. Siihen yksinkertaisesti jouduttiin. Kaltevaa pintaa pitkin. Yksi tapahtuma johti toiseen ja lopulta se, mikä alkoi eutanasiaohjelmana ja jolla oli jalot ja ylevät tarkoitukset, johti vertaansa vailla olevaan kansanmurhaohjelmaan." ... "Ja pahinta on, että se olisi voinut tapahtua missä tahansa muussakin ei-katolisessa maassa. Natsien ainoa vika oli se, että he menivät ajatuksista tekoihin." Tämä on tiivistelmänä hyvä. Ja se valitettavsti tuhoaa valtaosan kaikesta valittamisen voimasta. Jos slippery slope koskee järjestelmää kuin järjestelmää, kaikki yhteiskunnat pitäisi kieltää. Toki historia näyttää että luterilaisilla kulttuureilla oli pahana tapana noitavainoihin ; Syynä oli se, että katolinen kirkko teki inkvisiitio -instituution ja Luterilaiset kuuntelivat sydäntään ja olivat tätä kautta taipuvaisempia lynkkaamiseen. Siksi väkilukuun nähden surmaavimmat noitavainot tapahtuivat protestanttien alueilla. Tämä on eri asia kuin väittää että luterilainen kirkko olisi vain millin päässä teloitustoimista. Että ateistit joutuisivat pelkäämään luterilaista kirkkoa sen vuoksi että pian tulee lynkkausmylly joka teloittaa Senaatintorilla.
1: Oma uskontokritiikkini on nojannut ihan toiseen suuntaan. Luterilaisuuden ongelmana on etatistinen asenne, joka itsessään ei ole kovin vaarallista. Mutta kalvinististen asenteiden kanssa yhteisvaikutuksesta suomessa on tänäkin päivänä uskonnon nimissä toimivia ihmisiä - pääosin viidesläisiä pietistisiä sävyjä aatoksiinsa soluttaneita fundamentalistikreationisteja - joita ei voi oikeastaan kuvata muiksi kuin ihmishirviöiksi, joiden rajoittamisessa ei mikään valistus auta, koska heidän ideologiassaan valistus on paholaisen puhetta ja evopropagandistin vääristelyä. Omatunto ei tässä jarruta, koska pappikin on merkittävä vain jos mukailee uudestisyntyneen mielipiteitä, ja papin täytyy etatistisesti tukea tätä mesoamista jotta häntä ei kutsuttaisi "de facto ateistiksi" ja joutuisi jatkuvasti asioimaan kirkkohallituksen kanssa valitusasioissa.

"Asimov -tautisia" katsellessa onkin syytä muistaa etiikkaan liittyvä nyrkkisääntö. Keino, jolla ihan kuka tahansa voi testata sitä, onko jokin eettinen argumentti kyseisen ihmisen periaate, vai onko se pelkkää mielivaltaa jossa ensin on päätetty mitä halutaan saada ja sitten valitaan vain siihen sopivia argumentteja. Tämä on yleistämisen periaate. Jos premissit ovat yhtä todet, olisi johtopäätöksenkin oltava yhtä tosi. Jos argumentaatio on sellaista, että se sovellettuna muihin aiheisiin johtaa vaikka siihen että miltei kaikki voidaan kieltää, on selvää että argumentti on presuppositionistista epä-älyllistä roskaa jonka takana ei ole tietoa, ymmärrystä tai muutakaan. Vaan pelkkä asenteellisuus. Sitä pahuutta kun lähetään perustelemaan, pitää pystyä antamaan perusteluja joita ei voi yleistää koskemaan aivan joka asiaa, miten tässä juuri käy.
1: Jos vaikkapa sovellamme katolisen argumenttia jossa homous on pahuutta ja sairautta, koska ihmisen sukupuolielimet ovat lisääntymistä varten ja yhteiskunta tarvitsee lapsia, voimme helposti huomata että hän ei todella ole tätä mieltä tästä syystä, koska samalla logiikalla paavius tai katolinen pappeus - tai mikä tahansa selibaattielämäntapakin- voidaan kääntää pahaiksi. Tämänlainen tilanne on vahva osoitus moisten perustelujen pätemättömyydestä. Argumentti ei ole vahva ja se esitetty johtopäätös on enemmänkin kiveen hakattu dogma, ei eettisten pohdintijen johtopäätös, vaan niiden lähtökohta. Jolloin niiden käsittely johtopäätöksinä tai perusteltuina mielipiteinä tarkoittaisi samaa kuin kehäpäättely. Jos premissi johtaa johtopäätökseen, ei ole tehty mitään argumenttia vaan väitetty jotain ja sitten heiluteltu käsiä kuin mikäkin pikku pelle ja idiootti.

Loppukaneetti ; Oman hännän nostoa.

Kun mietitään vaihtoehtoja, on hyvä miettiä ovatko ne vaihtoehtoja. Yhdistän "kaikki on jo kokeiltu" -asenteen hyvin vahvaan teknologian parissa vaikuttavaan heittoon siitä että kaikki keksinnöt olisi jo tehty. Että olisi vain modifikaatiota, ja aito keksiminen olisi siis jäänyt menneeseen maailmaan. Tässä kohden kysymys on usein määritelmäkikkailusta. Se nousee esille myös filosofian historiassa. Nauran tälle asenteelle jo teknologian kohdalla. Ja ideologioiden kohdalla nauran vielä enemmän, sillä teknologioilla on aivan eri tavalla rajoitteita kuin ideologioilla. Teknologioilla on paljon sellaisia toimintaehtoja, joita ideologioilla ei ole. Kun teknologiassa ei ole kokeiltu kaikkea, ei ideologioissakaan ole kokeiltu kaikkea. Ja jos perusideat ovatkin kokeiltu, nousee tässä esiin kombinaatioiden katsominen. Jo hammasrattaiden kombinaationa syntyy paljon erilaisia teknologioita. Ideologioiden kohdalla on sama. Takkirautakin oivaltaa että on syytä eritellä oikeistoateistit ja vasemmistoateistit erikseen. Sillä kontekstilla on väliä.

Ja asiat eivät usein ole toisiaan poissulkevia. Aristoteleen ihannemaailmassa ihmisen henkilökohtaiset tavoitteet kohtaavat yhteiskunnan tarpeet. Näin ei aina käy. Mutta usein käy. "Asimov -tautiset" konservatiivit näkevät usein että "yksilö nyt tallataan" ja että tämä olisi väistämätön lopputulos. Ilmenee dikotomioita "Joko A tai B". Kuitenkin jos katsotaan vaikka kolmen erilaisen ideologian tarjoamia kombinaatioita, syntyy oikealle laittamani vennin diagrammi ja sen sisältämät loogiset suhteet. Keskikohtia ei voida vain olettaa olemattomiksi. ~ Siksi, näin konservatiivina ja ei-ateistina, nostan esille periaatteen jonka opin AMK:ssa kestävän kehityksen kursseilla vieraillessani. Siinä on huomioitava monia asioita. Konteksti muuttuu tässä merkittäväksi. Kombinaatio on se, joka painaa.

Paska perustelu ei ole tietoa. Historiasta vedetty anekdootti toimii yhtä huonosti kuin anekdootit vaihtoehtohoidoista. Onkin selvää, että tieto vaatii aina kokeilua jossa on riittävä otos. Jos joku uskoo että historian aikana kaikki on todella keksitty, nauran. Konservatiivina uskon toki sen verran kulttuurievoluutioon että voin vetää kulttuurievoluutioanalogian. Joku voisi sanoa että evoluutio on ohi koska mutaatioita on historian aikana tapahtunut paljon, ja koska nykyiset eliöt toimivat hyvin. Itse näen, että ei ole mitään muuttumatonta taustaa, ja tosiasiassa adaptiivisuutta tapahtuu koko ajan ja se on tärkeää koska ilman sitä lajit kuolisivat sukupuuttoon geologisesta perspektiivistä katsoen todella äkkiä. En usko että kulttuuri on valmis. Ja tämä ei estä minua uskomasta että se on "ihan toimiva".
1: Samoin kokemus on opettanut että pitää pelätä suunnitelmataloutta. Olipa se (a) konservatiivinen byrokratisoituva ja keskuskultturusoituva monokulttuurimöhkäle koska se johtaa rappeutumistuhoon Kiinan malliin (b) Utopia-ideologiakeskeinen tieteen ohittava utopianrakennus, koska se johtaa kommunistiseen valtioon jossa toimia ei korjata koska tiedoksi kelpaa vain se, että ideologisin syin valittu metodi johtaa ideologian haluamiin tuloksiin ja jos näin ei käy, ei kukaan suostu tunnustamaan ja muuttamaan toimintaa (b) Utopia-ideologiakeskeinen tiedettä soveltava, koska sen riskinä on tuottaa natsismin kaltaisia teknologisiesti päämääräsuuntautuneita ja tehokkaita ihmistenmurskauslaitoksia. "Asimov -konservatiivi" on minun silmissäni yhtä vaarallinen kuin muunkinlaiset suunnitelmataloudessa elävät.

Uskontokritiikkinikin ja eutanasiaohjelman hakemisessa on ymmärrettävä tässä kontekstissa ; Systeemissä on havaittu virheitä, ja niitä yritetään korjata. Niin kauan kuin kuoleva suomessa joutuu kitumaan saamatta apua tuskiinsa, se on ongeelma joka tulee yrittää ratkaista. Eutanasia on tässä toki vain yksi innovaatio. Haluaisinkin konservatiivina tietää onko sille parempia vaihtoehtoja, kuin kuuntelisin valitusta ja ininää siitä että "olet vammaistensurmaamisen puolella koska minä vastustan eutanasiaa koska minusta se on slippery slope kansanmurhiin" - joka on pohjimmiltaan täydellisyyden vaatimista.
1: Toki eutanasiaa puolustetaan ihmisarvoisena elämänä, mutta sen vastustamisen ei tarvitsisi tarkoittaa tätä. Siksi tulisikin olla rakentava ja tarjota tehokas keino jolla terminaalipotilaiden kivut saataisiin hallittua. Tässä kohden ei tarvitse kuin muistaa nykytila jossa (a) kipulääkityksen saamisen tiedetään olevan omaisten aktiivisuuden vaativa temppu (b) kivunhallinta ei tosiasiassa toimi monesti, vaikka eutanasian vastustajat pitävätkin sitä jonain kaikkivaltiaana. Eutanasian vastustajien tulisi tarjota keino kiertää hyvää elämää koskevat ongelmat. Sillä eutanasia on ratkaisu tiettyihin ongelmiin. Niin kauan kuin ongelma on olemassa, ratkaisukeinojen esittäminen on relevanttia. On huomioitava myös se, että eutanasia on nykyään relevantimpi ja useampia ihmisiä koskeva kuin natsisaksassa ; Lääketieteen kehitys on hieman yllättäen jopa lisännyt tätä puolta, koska lääketiede kykenee laventamaan elossaolevan ja kuolleenaolemisen välistä kuilua siten, että yhä tuskaisemmassa kunnossa olevan elintoiminnot saadaan pidettyä toiminnassa.

Rakentavaa on esittää ratkaisu ongelmaan. Samoin ateistien bashaaminen ei toimi niin kauan kuin viidesläiset mellastavat merkittävässä valta-asemassa kirkossa. Ongelma on esillä, ongelma korjataan tai kritiikki on relevanttia. Sillä kaikkea ei ole kokeiltu!