Olen lähtökohtaisesti kyyninen kaikkia tämänlaisia "taikaluoteja" vastaan. Usein uskomiseen uskominen nimittäin saa mittasuhteet, jossa keskustelu on sitä että heitetään ilmaan pirun isoja väitteitä uskon hyödyistä, niitä puolustetaan joko olemattomin argumentein hokemalla niitä itsestäänselvyyksinä, tai sitten niitä tuetaan viitteellisin aineistoin, aihetodistein ja puolitotuuksin. Ja tätä pidetään sitten ikään kun ainoana ratkaisuna kaikkiin pulmiin. En usko tämänlaisiin. Uskon sen sijaan siihen, että ilmiöt ovat usein kokonaisuuksia joissa on useita eri syitä ja teitä. Ja ne kaikki on huomioitava. Kysymys ei ole siitä "onko korrelaatio kausaatio", vaan se, että moni on lukkiutunut ajatukseen jossa "yksi seuraus, yksi kausaatio".
1: Itse pyrin noudattamaan sosiaalisissa ilmiöissä jonkinlaista +1 -sääntöä. Sääntöä joka on tuttu lähinnä turvallisuusalalla. Ja joka menee siten, että jos jollakulla on teräase, tai huumepiikki, niin se ei tarkoita että hänellä ei olisi toista teräasetta tai huumepiikkiä jossain muualla. Intuitio jostain syystä sanoo että kun jotain löytyy, niin sitten löytö on tehty eikä tarvitsisi jatkaa etsintää. Liian usein tälle on tarvetta.
"Tämä päivä" -blogissa ehdittiin kirjoittamaan itseänikin hämmästyttäneestä tutkimuksesta. Siinä korostetaan, että uskovaiset ovat tilastollisesti todennäköisemmin masentuneita. Ja vieläpä niin, että uskovaiset ovat muita ihmisiä herkempiä sairastumaan masennukseen. Tämä päivä lähestyy asiaa melko eksistentialistisesti ; Uskonto pakottaa ihmisiä muotteihin, joita ei voi pitää. Jokainen ihminen pakottuu tunnustamaan "syntisyytensä", sen että ei täytä omia moraalinormejaan. Tai sitten vaikeudet tuntuvat musertavilta koska ei vain käy huonoa tuuria ja shit happens, vaan "Tapahtumat on kaikki määrätty tapahtumaan ja kaikella on syynsä. Ehkä tarkoitus on oppia jokin tärkeä läksy tai ehkä rangaista minua pahoista teoistani tai näyttää muille esimerkkiä. Yhtäkkiä shit doesn't just happen, vaan sen takana on joku lapioimassa lantaa niskaasi - määrätietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti." Tämä mukailee joitain omia ajatuksiani siitä, että uskonto usein itse asiassa asettaa odotuksia ja vaatimuksia elämältä. Hyvin moni onnellisuus "ei kelpaa". Huomio on aina täydellisessä, joka on äärimmäisessä kontrastissa maailman kanssa - ja maailman pahuutta samalla torjutaan erlaisin argumentein pahan ongelman mitätöimiseksi.
En kuitenkaan jaksa pelata pelkästään tällä näkökulmalla. Uskonnosta on nimittäin tehty viime aikoina muutakin mielenkiintoista ja hieman yllättäviä tuloksia antanutta tutkimusta. Uskonnonpsykologiaan keskittynyt "Epiphenom" -blogi tuo esiin niistä yhden. Tämä iskee siihen mikä on uskomiseen uskomisen ytimessä. Lopputulos muistuttaa siitä, että yllättävän usein ihmisten ihanteissa ja hyvepuheissa esiintyvät hyveet eroavat kovasti arkielämän sovelletuista hyveistä.
1: Tutkimuksessa oli havaittu, että uskonnollisuus liittyy vahvasti intuitiiviseen ajatteluun, ja asenteeseen jossa Jumalan sääntöjä on noudatettava vaikka siitä tulisi itselle vaikeuksia. Tämä ei yllätä, koska (a) marttyyriutta kunnioitetaan uskonnoissa ja (b) konservatiivisessa pseudotieteessä nojataan common sense -valistusajatteluun, joka tiivistyy helposti intuitiivisuuteen. Sen sijaan yllättävää oli konservativismi ei suoraan liittynyt intuitiiviseen ajatteluun, näiden välillä ei ollut korrelaatiota suuntaan tai toiseen. Tämä on tutkimuksellisesti mielenkiintoinen, koska useissa aiemmissa tutkimuksissa on havaittu korrelaatio konservativismin ja intuitiivisen ajattelun välillä. Näiden välillä ei nähdäkseni ole ristiriitaa, koska tässä oli tarkasteltu sekä uskonnollisuutta että konservatiiviutta, kun taas poliittisen suuntauksen arvioinnissa ei ole tälläistä erittelyä tehty. Koska konservativismi korreloi uskonnollisuuden kanssa, ei intuitiivisuutta pidä hämmästyä vaikka konservativismi itsessään "ei ota kantaa intuitiivisuuteen".
2: Tutkimuksessa oli selvitetty uskonnollisuuden ja konservatiivisuuden suhdetta siihen, että onko normeista oltava hyötyä, vai pitääkö normeja noudattaa siitä huolimatta, että ne tuottavat haittaa. Klassisessa konservatiiviudessa argumenttina on se, että historian aikoina on kokeiltu eri asioita, ja konservatiivi pitää ne jotka ovat toimivia. Näin ollen periaatteiden seuraamisen ajatellaan olevan yhteiskunnan parhaaksi. Perusargumenttina on, että eroa ei oel. Eli kun periaatteita noudattaa, syntyy hyötyä. Kuitenkin aika usein ne ovat keskenään ristiriidassa. Ja hieman yllättäen tässä kohden ei suinkaan valita hyötyä vaan periaate.
Tämä on nähdäkseni jopa jossain määrin konservatiivien tiedossa ; Esimerkiksi konservatiivien suosimassa Kohlbergin etiikkahierarkiassa nojataan siihen, että toiset etiikan säännöt ovat ihmisille vaikeampia. Periaate -etiikka on tässä kaikista hienointa. Siinä etiikan syvin olemus on siinä, että tehdään oikein siitä huolimatta, että sillä on ikäviä seurauksia. Eli pitää tehdä oikein vaikka siitä kärsisi. ; On toki selvää että Kohlbergin asennemaailmassa yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ole riittävän kypsiä ohittamaan omaneduntavoittelua ja matalamielistä hyödyn hakemista, eivät suostuisi periaate-etiikkaan, paitsi jos heille valehdeltaisiin että nämä eivät ole ristiriidassa, ja että periaate -etiikka olisi itse asiassa samaa kuin hyötyajattelu. ; Ja koska arkiajattelussa tiedetään miten usein syntyy eettisiä konfliktitilanteita, joissa on valittava itsen ja periaatteiden väliltä, on selvää että tästä seuraa uhrautuvaa toimintaa. Tämä ei auta mielenterveyspuolella. Itse asiassa pidän tätä kautta masennusliitosta osittain positiivisena asiana uskonnolle. Syynä on luultavasti se, että olen itse vähän niitä ihmisiä joita ei saada tekemään tyhmää vain siksi että siitä saa rahaa tai muuta henkilökohtaista etua. Tämä filosofiablogikin on itse asiassa eräänlainen projekti, jossa uhraan oman, siipan - ja mahdollisesti joidenkin muidenkin ihmisten - onnellisuutta palvellakseni jotain pirun esoteerista filosofian periaatetta!
Toki tässä voisi muistuttaa myös siitä että masentuneen mieli ei toimi samalla logiikalla kuin tavallinen ihminen tai tavalisen ihmisen oletukset edes terveen mielen toiminnasta. Tämä tarkoittaa sitä että uskonto voi periaatteessa tuottaa suurimmalle osalle ihmisistä iloa, mutta masentaa muita. Jos toiminta auttaa muita paitsi masentuneita, ei masennusten ylimäärästä pidä vielä vetää liian pitkiä johtopäätöksiä. Jotain siitä voidaan vetää ja pitääkin vetää.
Kuvassa on työpaikalla ollut ampiainen. Se kierteli vähän voipuneen oloisesti häiritsemässä työntekoa. Poimin sen tyhjään limsapulloon talteen. En riutumaan, siellä oli pohjalla ja reunoilla jämiä joita ampiainen nuoli oikein innokkaasti. Se ei aluksi tahtonut poistua pullosta, mutta voimistuttuaan se pörisi siihen tahtiin että heitin ötökän ulos. Jumala ei jostain syystä kohtele masentuneita ihmisiä tällä tavalla usein, tai ainakaan aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti