Skientismi "tekniikan perintönä" - tai tiedevastaisuus "uutena skientisminä"

Tiedolla on aina ollut rajoittava vaikutus. Tieto kun yleensä tarkoittaa sitä, että jokin menetelmä tai kuvaus osuu paremmin. Tällä on ollut vaikutusta myös elämiseen. ; Tieteellä ja teknologialla on tapana mekanisoida ajattelua, toimintaa ja tekemistä. Lisäksi tieteet muuttuvat epäintuitiivisiksi ja siksi vaikeasti opittaviksi. Syntyy sirpaloitumista, jossa oman alan ekspertit juttelevat keskenään, koska ulkopuolisilla ei ole riittävää taitoa. Tieteissä pelkkä taito ei tarkoita ymmärrystä vaan knoppitietotasoa, mutta ilman tätä tasoa ymmärtäminen ei ole edes mahdollista.

Tällä on tiettyjä negatiivisia lieveilmiöitä ; Mielipiteenvapaus, keskusteleminen ja julkisuus menettävät merkitystään tai ainakin ne eivät toteudu täydessä määrässään. Lisäksi tieteen käsittelemät kysymykset muuttuvat yhä metatasoisemmiksi. Enää vastauksia ei haeta elämässä syntyneisiin ongelmiin tai kysymyksiin, vaan vastauksia haetaan enemmänkin tieteen sisällä syntyneisiin kysymyksiin ja ongelmiin.
1: Toki läheskään kaikkia arkisessa elämässä tapahtuvia asioita ei ole tieteellisesti ratkaistu. ; Kathren Passigin ja Aleks Scholzin "Tietämättömyyden sanakirja" kuvaa moniakin tiedearvoituksia. Osa niistä on hyvinkin konkreettisia. Esimerkiksi kissan kehräykseen, ihmisten pituuteen, ja likinäköisyyteen liittyy ratkaisemattomia tiedeongelmia. Tiede on silti "metautunut".

Edmund Husserl nosti tämän esille jo 1930 -luvulla. Hän moitti tiedettä, ja hänen lähtökohtansa oli moraalinen. Hän oli huolissaan siitä, että tiede vaikutti elämään mutta oli sen verran elämästä etäytynyttä, että elämä ei kontrolloinut tieteellisen tutkimuksen maailmaa. Husserl halusi kääntää tässä kohden suuntaa. Ja tässä hän otti moitteeksi luonnontieteellisen metodin, jota hän kutsui naturalismiksi, objektivismiksi ja skientismiksi. Husserlin aikana monet uskoivat valistushenkisesti että ideologiat olivat vaarallisia, mutta tekniikka ei. Husserl näki että tiede oli amoraalista, ja että tämä johti vaikeuksiin. Hänestä luonnontiede kokosi "tekniikan perintöä", ja luonnontiede oli siksi jonkinlainen tekniikoiden museo ja tekniikoiden keksimislaitos. Ja että juuri tekniikka erottaa elämismaailman ja tieteen toisistaan. Ja että tämä on itsessään moraalitonta. ; Lopputuloksena syntyy omituisia konflikteja, kuten se että lääketieteessä lääkäri tekee leikkauksen jonka kuvaus on "leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli".

Tästä on sittemmin tullut hyvin yleinen keskustelutapa. Kuitenkin tässä on siitä erikoinen piirre, että skientismin kritiikki pyrkii monin keinoin naturalisoimaan itseään. Karkeimmillaan tämä näkyy tiedevastaisessa huuhaassa ja anti-intellektuellissa pseudotieteissä.
1: Anti-intellektuellismi korostaa arkea elämismaailmana ja norsunluutornissa oleva tiedemaailma kohtaa syvää moitetta. Kuitenkin objektiivisuusvaatimus läpikattaa kaiken ; Väärä mielipide tulkitaan huonosti tehdyksi tieteeksi ja norsunluutornius näyttää erikoiselta kun kritiikki kohdistuu metodiin "naturalismiin", mutta kuitenkin pohjimmiltaan kyseessä on laadullisesta moitteesta jossa valitetaan siitä että työtä ei vain tehdä riittävän hyvin, joka ei kohdistu filosofiaan vaan tekemisen laatuun.
2: Anti-tieteellisyys taas korostaa pintatasollaan ja argumenteillaan tieteen historiallisuutta ja tieteen yleistä suhteellistamista. Skientismin historismille ollaan kriittisiä. Kuitenkin tilalle käytännössä aina tarjotaan ideologisoitua uutta historismia. Kysymys ei siis ole oikeastaan siitä, että jokin asia korjattaisiin, vaan se yritetään enemmänkin korvata toisella. Objektisointia tehdään soveltamalla elämismaailmallisiksi esitettyjä viitteitä. Esimerkiksi Kuhnin paradigmaoppia toistetaan tavalla, jossa lopputulos on hyvinkin skientistinen, ja tässä ratkaiseva pohja ei ole missään elämässä, vaan siinä että tiedemaailma kuvitellaan orgaaniseksi kohteeksi jolla on jonkinlainen elämä. Tieteen elämä on metafora joka rinnastetaan elämismaailmaan.

Toki erojakin on. Siinä missä klassinen lääketiede johtaa lauselmiin "leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli", on huuhaapuolella ajatuksena enemmänkin se, että "teemme parannusta, mutta emme testaa paranemisprosentteja". Vaikka tosiasiassa se, mikä tässä on todellista elämää on se, että tajutaan että sairaus häiritsee oikeaa elämää, ja se, saako jokin ideologia suosiota vai ei, on merkityksellistä jos ja vain jos se parantaa ihmisten elämää ja korjaa niitä sairauksia joissa sen väitetään auttavan. Tilasto nähdään kylmänä teknologiana, ja tätä kautta pseudotiede etääntyy "energiasfääreihin" keskustelemaan värähtelytasoista ja kvanttimystiikasta sen sijaan että katsottaisiin sitä, että autetaanko ihmisiä oikeassa elämässä. Parantaminen keskittyy tässä enemmän asiakassuhteeksi, kuin auttamiseksi ja elämässä olevien ongelmien ratkaisemiseksi. Abstrakti parantaminen on tässäkin tärkeämpää. Parantamisanekdooteiksi kelpaavat vain onnistumiset, ja epäonnistumiset hylätään - aivan kuin pettymyskokemukset eivät olisi "oikeaa elämää" vaan johtuisivat "väärästä ideologiasta ja asenteesta". Näillä keinoilla moderni huuhaaparantajakin etäännyttää professionsa tavallisten ihmisten ja hädänalaisten kokemusmaailmasta.

Fenomenologinen puhe on yleistä, mutta suurimman osan ajasta se näyttää olevan jotain jolla kätketään vaihtoehtoista skientismiä, erilaisia tekniikoita (kuten homeopatian potensointi ja pruuvaus). Se, mistä näissä ensimmäisenä luovutaan on elämismaailmaan vaikuttaminen. Ei tarkisteta paraneeko potilas, koska hyvä ideologia oikeaoppisine tekniikoineen on kuitenkin onnistunut. Husserlin vaatima epokhe - eli ennakko-oletusten, maailmankuvallisten odotusten ja vastaavien karsiminen - jätetään ehdottomasti tekemättä. Se, mikä jää jäljelle on tekniikka jonka funktiota ei ole tarkistettu. Perinteinen skientismi sentään kaikessa amoraalisuudessaan sentään takaa sen, että jos tehdään jokin tekniikka, niin se vaikuttaa maailmaan niin että syntyy tietty lopputulos todennäköisemmin kuin jotain muuta. Fenomenologiaa, skientisminkritiikkiä, objektiivisuuden parissa kikkailua, ja vastaavia pseudotieteilijöiden, puoskareiden ja käärmeöljykauppiaiden soveltamia retorisia keinoja ... tarvitaan tekniikoiden peittelyyn lähinnä silloin kun tässä ei onnistuta. Tämä ei tietysti ole elämismaailman ehtojen tuomista tieteeseen, vaan elämismaailman ignoranssia jossa tieteen amoraalisusu korjataan hyvillä intentioilla oikeutetulla ideologisella vouhkaamisella - joka ilman tekojen vaikutusten miettimistasoa on aivan yhtä amoraalista ja arjesta vieraantunutta kuin teknologiaa teknologian vuoksi -skientismikin.