Evoluutio liitetään kreationistien mielikuvissa oikeastaan kaikkeen samaan mistä eutanasiassakin pelotellaan astetta laajemmassa skaalassa. Pohjimmiltaan evoluutio nähdään kreationistien silmin -melkolailla syyttä- jonkinlaisena oikotienä kansanmurhiin, natsismiin, eugeniikkaan ja vastaaviin ilmiöihin. Evoluution kohdalla on hyvin vaikeaa nähdä niitä oikein minään evoluutioteorian soveltamisen filosofisena implikaationa. Tässä jutussa oion monia mutkia ja suoraa päätä hyppään sellaiseen perusnäkemykseen että evoluutio olisi evolutionismia, ja että tämä on eettinen normisto jolla olisi tietty sisältö joka olisi suoraa seurausta evoluution sääntöjen soveltamisesta jonkinlaiseen eettiseen matriisiin. Oikeasti pidän tätä pellenä, mutta niin moni ei pidä tätä pellenä että otan tämän työhypoteesiksi näyttääkseni mitä tästä minusta aivan väärästä lähtökohdasta oikeasti seuraisi.
Pohjimmiltaan kreationistien pelko syntyy "ateismin peikosta". Siinä pelkona on filosofisesti omituiseen kaahotukseen peitetty väite siitä, että jos olemme pohjiltamme solumöykkyjä, olisimme vailla tarkoitusta. Ajatus siitä että jos ihminen syntyy jostain jossa on sattumaa prosessissa koetaan ikävänä, koska sublimaation ajatus on kreationisteille vieras. Ja sattumakin väritetään filosofisilla piilo-oletuksilla jotta tulkinta oikeutettaisiin. Tämä päättelyketju on kaikkea muuta kuin aukoton. Se sisältää paljon ja evolutionistien itsensä hyväksymättömiä premissejä ennen kuin se pysyy koherentisti kasassa. ; Se on ideologisesti uskomiseen asti toistettu "itsestäänselvyys" joka on yhtä hyvin perusteltu kuin se, että alkaisi syyttämään Intelligent Designiä moraalittomaksi siksi että se väittää ihmisten olevan robotteja, koneita, esineitä. Että ihmisillä ei siksi ole arvoa kun olemme vain tekeleitä. Toki tämäkin on "koherentti" siinä mielessä että väite ei ole ristiriidassa, mutta se on kuitenkin enemmän haukkuva syytös kuin mikään reaalinen tosiasia. Jos perustelu on tällä tasolla, "keskustelkaa" jossain muualla, idiootit!
1: Tämän puolen perustelu muuten koostuu mantranomaisista väitelauseiden toisteista jossa perustelu tarkoitettaa sitä että ensin sanotaan että ateismi on moraalitonta, sitten sanotaan että filosofiassa merkitys vaatii demiurgin. Ja sitten perustelua vaadittaessa selitetään että nihilismi liittyy ateismiin ja että tästä syntyy julmuuden ja merkityksettömyyden köysi johon yhteiskunta hirttää itsensä. Toistuvasti aukeaa se, että kysymys on enemmänkin toistamisesta toisin sanoin eikä asioiden perustelusta. ; Itse asiassa tämänaatuinen tilanne jossa dogmin perusteleminen johtaa dogmin toistamiseen kertoo siitä että käsitellään sellaista ilmiötä kuin dogmaattinen ajattelu, jonkinlainen joustamaton fundamentalismi jossa ei ole kysymys perustelusta tai keskustelusta.
Toisaalta evoluutiota pelätään toisestakin syystä. Se on vähemmän korostettu, mutta se näkyy kreationistien kuvastossa. Se koskee luonnonvalintaa. Luonnonvalinta rinnastetaan kuolemaan. Tämä näkyy esimerkiksi kreationisti Kimmo Pälikön töissä joissa evolutionismin jumalaksi piirretään luonnonvalintaa heiluttava viikatemies, kuoleman vakiintunut vertauskuvahahmo. Psykologiaa tuntevaa tämä ei yllätä. Itse asiassa kuolemanpelko on vahvasti yhteydessä siihen miten hyvänä ja vakuuttavana Intelligent Designiä pidetään. Tämä on sinänsä ihmeellistä koska periaatteessa adaptaatio viittaa kuolemisen vastakohtaan. Se, mikä voitaisiin nähdä positiivisena ajatuksena jossa "kuolemasta seuraa jotain hyvääkin." On erikoista, että jos ajatellaan evoluution kelpoisuutta, sitä kautta saa helposti rakennettua elämää hymyilevän antiteesin joka kannustaa elämiseen koska vain se auttaa geenejä lisääntymään. Tämä muistuttaa siitä että luonnonvalinta liittyy kuolemaan tavalla joka tekee evoluutioteoriaa mukana käyttäen väännetyistä moraalitulkinnoista yhtä paljon "kuoleman kultin" kuin mitä kristinuskosta saa saatananpalvontakultin.
Kolmas asia on se, että evoluutio yhdistetään individualismiin. Yksilöön. Ja tätä kautta se nähdään hedonismina joka tekisi monesta uskontojen moittimasta synnistä luonnollista ja tavallista. Tämä naturalisointi pelottaa. Jossain määrin onkin hyvä huomata että evoluutio todella selittää aggressiivisuuden ja on syytä varoa is-oughtin liiallista ylikäyttöä jossa oletetaan että tämä olisi samaa kuin väkivallan oikeutus. Tosiasiassa väkivaltaisuudelle tarvitaan kuitenkin jokin selitys koska sitä on olemassa. Aggressio onkin enemmänkin luonnossa havaittu tila, jokin joka ilman evoluutioteoriaakin olisi havaintojemme piirteissä - siksi miellä on sodankuvauksia, sekä tarinoita murhista ajalta ennen Darwinia ja joka on siksi itsessään is-ought -tematiikan piirissä - joka pitää selittää koska se on maailmassa oleva ilmiö.
1: Tässä unohtuu se, että evoluutiossa on kaksi puolta jotka unohtuvat kreationistien moitteissa. Ensimmäinen on se, että evoluution ydin ei ole yksilö vaan geeni. Tätä kautta itsekkään geenin teoria selittää että monesti on oltava epäitsekäs ; Omien lapsien pelastaminen on jotain jonka puolesta voi olla valmis jopa kuolemaan, koska vastakkain on oma lisääntymisarvo tulevaisuudessa vastakkain lapsissa olevien omien geenieä yhteenlaskettu lisääntymisarvo tulevaisuudessa.
2: Toinen puoli on se, että Schopenhauerilla on asiaa. Schopenhauerin elämäntahto muistuttaa hyvin vahvasti evoluutioteorian sisälläpitämiä sääntöjä siinä määrin, että tässä tähdätään jälkeläisten elinvoimaisuuteen. Kelpoisuus, evoluution ydinasia, kun rakentuu lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrästä. Evoluutio katsoo lapsiin ja lapsenlapsiin. Onnellisuus sen sijaan ei kuulu pakettiin. Evoluutio ei välitä kuluttaako lapset kaikki rahat. Sillä evoluutio ei toimi pankkitilin, statuksen, omaisuuden tai vaivan kautta. Evoluutio toimii sukusolu kerrallaan. Ja ilman tätäkin. Jos väittää että evoluutio johtaa kärsimysten puutteeseen, kannattaa muistaa että kärsimys on adaptaatio, vihje jostain vältettävästä.
On selvää että evoluutio on tässä kohden lähinnä peikko. Peikko joka opettaa monta asiaa kreationismipiirien ulkopuolellakin. Jota ei huomata eikä tajuta kun puhutaan "darwinismin veriruskeista jäljistä", varoitellen ja pelotellen. Kuitenkin evoluutiolla on peikko. Se on iso peikko. Ja paradoksaalista kyllä juuri ne jotka pelkäävät ateismia ja evolutionismia, ovat useimmiten halaamassa tätä peikkoa. Ja he tekevät sitä vieläpä aika kovaa.
Darwinismin peikko.
Jos taas katsomme nykyajan evolutionisteja, he päinvastoin harjoittavat näkemystä jossa biologia selittää käyttäytymistä. Tämä "vain eläimiä" -asenne järkyttää monia, mutta se on edellämainitun antiteesi.1 Siinä biologia hallitsee kulttuuria. Uskontojen valtaa voidaan siksi moittia ja vastustaa, ja muokata. Koska lujemmassa ytimessä on biologia. ~ Ja tältä kannalta esimerkiksi Sam Harrisin luonnollinen etiikka on hyvin tärkeä näkökulma. Se nimittäin nostaa esille sen, mikä on historian valossa johtanut yhteiskunnan yksilöiden murskaamiseen, ja tuottanut valtavasti kärsimystä. Jos mietimme miten monet yhteiskunnat ovat tuhoutuneet voimme huomata, että
1: Kommunismin yritykset perustuivat kauniiseen ideaaliin joka johti tuhoon "koska se ei toiminut elävillä ihmisillä". Ja koska se vaati muutosta ihmisluonteessa.
2: Natsien maailma perustui ajatukseen kulttuureista jotka taistelivat olemassaolostaan ja olivat ikään kuin olemassaolon kamppailussa valtioina sen sijaan että se koostuisi ihmisistä joilla on lisääntymisarvo.
3: Amerikkalainen ja brittiläinen eugeniikka pakkokastroi köyhiä ihmisiä koska rikkaisto oli huolissaan siitä että jotkut muut kuin he sikisivät ja he päättivät tietävänsä oman kulttuurinsa avulla että mikä oli yhteiskunnalle rakentavinta.
Kysymys on evoluutiometaforan soveltamisesta kulttuuriin. Eugeniikka on malliesimerkki siitä miten käy kun yhteisön selviämisestä ja yhteiskunnan rakentavuudesta tulee päämittari. Köyhät, vammaiset ja liian hyvän periytyvyysasteen ihmiset ovat uhka. Tämä ei ole biologista evoluutiota vaan kulttuurievoluutiota jossa kilpailusta ja vallasta on tehty hyvin tietynlainen "naturalisointi". Onkin erikoista huomata, että miten oikeistolainen konservatiivikristitty huomaa helposti että kommunisti yrittää hallita ihmisiä vaatimalla heiltä tiettyä ihmiskuvaa, kun taas he eivä huomaa että se mitä he yrittävät on juuri sama. Amerikassa tätä huvittavuutta korostaa se, että siellä suosiossa on kalvinismi. Kalvinismin perusmallin mukaan ihmisen perusluonne ilman Jumalaa on kammottavan synkeä. Dystooppinen ihminen vaatii kulttuurin orjuuttavaa voimaa jotta ihmisluonto saadaan muutettua hallittavaksi. Kalvinistinen kristinoppi on utooppinen ja ihmisluonnetta muuttava tematiikka samaan tapaan kuin kommunismin yhteisöihminenkin.
Konservatiivi usein viittaa kulttuurievoluutioon aivan nimeltä. Mutta hyvin usein tätä ei mainita. Kulttuurievoluutio on kuitenkin konservativismin ytimessä. Jokainen konservatiivi - siis myös allekirjoittanut - korostaa sitä että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä toimivia. Ja kulttuureissa osa tuhoutuu vahvempien jyrätessä. Kaikki konservatiivit kannattavat kulttuurievoluution jonkinlaista mallia ; Lisähuolta aikaansaa se, että modernissa maailmassa konservatiivit eivät kuitenkaan yleensä ota evoluutiosta oppia. Heille evoluutio on se helppo teoria jonka kaikki osaavat. Mutta hyvin harva osaa. Tästä seuraa se, että konservatiivi näyttää "asimovtautiselta idiootilta" ja se ei miellytä kaltaistani konservatiivia sitten pätkääkään.
Ensinnäkin evoluutiometafora kannatta käydä loppuun asti. Usein konservatiiveja nimittäin vaivaa länsimaalaiseen kulttuuriin liittyvä asenne, jossa ikään kuin yritetään kuvata miten on hierarkinen olemisen tikapuu joita kristillinen kulttuuri on kiivennyt luoden tieteen ja teknologian. Tämä muistuttaa sitä asennetta, joka näkyy evoluutiossa kun evoluutio nähdään suorana tikapuuna jonka huipussa kiikkuu ihminen luomakunnan kruununa. Joka on esievolutiivinen, itse asiassa kristinuskon maailmanmalli eikä mikään evoluution tuottama fakta. ; Tämänlainen spesismi on ohitettava jos puhutaan evoluutiosta. Bakteerit ovat ihan yhtä pitkän evoluutiohistorian takana. Ja tunnetusti torakat selviävät ydinsäteilystä paljon ihmistä paremmin. (Joskin monet muut hyönteiset vielä torakkaakin paljon paremmin.) Gould moitti evoluutiopopularisointejen ihmiskeskeisyyttä hyvin vahvasti. Tämän huomaaminen kulttuurievoluutiossa johtaa siihen että kaikki kulttuurit ovat jossain määrin keskittyneet niihin olosuhteisiin joissa niitä harjoitetaan.
Kulttuurievoluutiossa olemassaolo on samanlaista kuin evoluutiossakin. Kysymys ei ole "ansaitsemisesta" vaan "selviytymisestä". Tämä itsessään johtaa itse asiassa kulttuurirelativismiin, jonka valossa on helppoa ymmärtä miksi länsimainen ihminen lukee kulttuureja omassa mittarissaan, eikä ihmettele miten joku pakanamaan elämäntapa on "vähän krokotiilien tapaan" kestänyt vuosituhansia muuttumattomana. Samanaikaisesti tämä pakanamaan ihminen voi pitää Amerikkaa hedonistisen tuhlailun ja ahneuden kultturina jota Allah tai joku muu Jumala pitää halveksuttavana.
Kaikki adaptaatiot eivät ole ominaisuuksia. ja kaikki ominaisuudet eivät ole adaptaatioita.
Monesti piirteen karsiutuminen on evoluution ytimessä. Näin esimerkiksi pimeässä elävä sokea kala on jotain joka on adaptaatioiden tulos. Intuitiivisesti sitä voisi ajatella että vain silmän syntyminen olisi evoluution selityksen alla. Kuitenkin evoluution kontekstiriippuvuus johtaa usein siihen että evoluutio on selitys sekä siihen miksi silmä syntyy että miksi se katoaa. Samoin on hyvä ymmärtää pseudogeenien merkitys ; Sitä on ihmisissä iso määrä ja esimerkiksi käänteinen transkriptaasi vain leikkaa itsensä irti perimästä ja liimaa sen takaisin samaan paikkaan. Se ei ole adaptiivista. Se on neutraalia. Ja tämänkaltaista materiaalia on keräytynyt perimään paljon. Kulttuureissa ei ole kysymys funktioista vaan meemeistä. Meemin ei tarvitse kuin olla leviävä. Tämä johtaa helposti kulttuuriloisiin. Esimerkiksi kristinuskoa puolustetaan koska se liittyy kulttuuriin. Mutta tosiasiassa se voi olla paikalla vaikka siitä ei ole mitään hyötyä - tai siitä on jopa haittaa. Kaiken näkeminen adaptiivisena on myös evoluutioon liittyvä vika jota Gould moitti syvästi.
Tämä tarkoittaa sitä että on syytä huomata, että joskus kulttuuri esimerkiksi tarjoaa ratkaisua ongelmaan jonka se luo itse. Uskontokriitikkona voisin huomauttaa että ensin uskonto myy synnintuntoa muutoin ihan viattomiksi nähtyihinkin asioihin.2 Synnintunto taas parannetaan armolla. Uskonto myy itseään rakentavana, koska sen perusoppi on armo. Mutta se ei myy ilman pelonlietsontaa ja sen suosio on maksimissaan sama kuin sen lietsoma pelko. Uskonto voimaannuttaa vain koska se ensin opettaa heikoksi. Uskonto lietsoo jotain jota se väittää parantavansa. Ja tämän ei tarvitse olla valehtelevaa. Toisenlaisesta piiristä löytyy argumentti pakkoruotsista joka ajautuu samanlaiseen ikiliikkujakehään. "Ärsyttävä pakkoruotsi aiheuttaa aggressioita. Näitä itseaiheuttamiaan aggressioita vastaan RKP urhoollisesti taistelee lupaamalla suojella suomenruotsalaisia vaatimalla suomenkielisiltä pakkoruotsia, mikä taas ärsyttää suomalaisia, joiden aggression takia suomenruotsalaiset äänestävät RKP:tä, joka... Ikiliikkuja on keksitty." Lopputuloksena RKP vahvistaa asemaansa taistelemalla syrjintää vastaan keinoin jotka lisäävät syrjintää. Tässä ei välttämättä ole intentiota lietsoa, mutta sillä ei ole merkitystä.
Tällä on suurta merkitystä Otetaan länsimaisen kulttuurin suurin, Amerikka. Sen sisällä kalvinismi on hyvin suosittua. Tämän lisäksi on tiedettävä se, että uskonnollisuuden suosio liittyy tilastoissa köyhyyteen ja turvattomuuteen. (Syitä on monia. Esimerkiksi se, että uskonto - eikä niinkään ateismi - on tekosyykone. Ja ihan se, että Ihmiset hakevat turvaa ja lohtua köyhyydessä ja lohduttomuudessa Jumalasta, kun ei sitä apua muualtakaan saa.) Kalvinistit taas näkevät että Jumalan siunaus näkyy jo tämänpuoleisessa elämässä, joten he ovat usein verotusta ja sosiaaliturvaa vastaan. He kannattavat myös liberaalia markkinataloutta jossa kysymys on näennäisesti "yrittäjyyteen kannustamisesta", mutta jossa ollaan käytännössä tekemässä yrittäminen helpoksi vain suuryrityksille. Tämä lisää tuloeroja. Jotka lisäävät köyhyyttä. Jotka lisäävät paikallisen uskonnon suosiota. Joka on kalvinismi.
Siksi olenkin luokitellut uskonnot karkeasti rakentaviin ja repiviin elementteihin. Usein saman uskontokunnan sisällä on osakokonaisuuksia jotka ovat hyvin repiviä vaikka moni suuntauksista olisi hyvinkin rakentavia. Samoin voisi olla kannustavaa jakaa uskonnot huonoihin ja hyviin, mutta käytännössä niissä on kokoelma joissa osa on hyviä ja osa huonoja.
1: Rakentavat elementit ovat sitä että uskovaiset saavat uskon dogmista syyn toimia jonkin asian puolesta. He myös ratkaisevat tämän ongelman ja tästä tulee osa asian hoitamisstrategiaa. Toki esimerkiksi kirkon lapsi- ja nuorisotyö voitaisiin toteuttaa sekulaaristi ilman Jumalaakin. Mutta yhteisö hyötyy yhtä kaikki.3 Näin siitä voi tulla suosittu.
2: Tuhoisissa rakennetaan itseäänruokkiva kehä. Siinä tuloksia ei yleensä seurata tieteellä ja kohkaaminen hyvin intentioin peittää itse hyödyttämisen. Hyvä tarkoitus ei kuitenkaan sekään ole väistämättä adpatiivinen. Voi syntyä itseään ruokkivia ketjuja joissa ongelman ratkaiseminen tekee ongelmasta pysyvän. Tämä itse asiassa tekee ratkaisusta helposti pysyvän. Itse asiassa teokratioiden perusongelma onkin se, että kun yhteiskunnalla alkaa menemään huonosti teokratian vuoksi, sen kentässä helposti katsotaan kuka on yrittänyt pyristellä epäonnistumisen edessä ja tätä kautta löydetään niitä jotka eivät olekaan olleet "riittävän teokraattisia". Joka taas lujittaa kokemusta teokratian tärkeydestä ja vahvistaa myös ongelmia.
+: Molemmat näistä kulmista tukevat joskus käyttämääni iskulausetta "kerro uskontosi arvot, niin kerron minkä antiteesejä sen kannattajat ovat". Olen nimittäin huomannut, että jos uskonto tarjoaa parannusta mielenrauhaan, se vetoaa vain niihin joilla ei ole mielenrauhaa. Muut kun eivät sitä etsi. Osa uskonnoista lietsoo mielenrauhattomuutta ja osa vaan on terapiapiirejä. Tyypit ovat yhtä inhottavia, mutta uskonto itsessään voi olla joko positiivinen tai negatiivinen voima tästä huolimatta. Tämä ei tietysti kuvaa kovin hyvin ns. "tapauskontoja", yleensä eiteokraattisia valtionuskontoja, suku-uskontoja tai vastaavia. Koska niissä kysymys on enemmän perinteestä ja yhteisöstä kuin siitä että uskonto olisi oikeasti jokin valinta johon uhrattaisiin jonkinlainen uskonnonvapauteen oikeuttava valinta ja päätös.
Loppukaneetti
Sen sijaan aito darwinismin mörkö on olemassa. Mutta se luuhaakin kulttuurievoluution puolella. Sillä siellä yhteiskunnan puolesta taisteleminen selviytymisen vuoksi on normi. Ja yksilöt, esimerkiksi vammaiset lapset ja heidän vanhempiensa fittness, alennetaan tarkoituksellisesti. Ja terveetkin ihmiset voidaan lietsoa ideologiseen sotaan, joka nähdään velvollisuudeksi. Tässä prosessissa selviytymisestä tulee helposti oikeutus. Sillä se kertoo kulttuurin elinvoimaisuudesta.
Vallasta tulee tässä maailmassa helposti oikeutus koska se kertoo että on toimittu tavalla jonka yhteiskuntarakenne siunaa - ikään kuin kalvinistisessa hengessä hyveellisyys ja kestävä oikea yhteiskuntarakenne palkitaan tässä elämässä ja palkinto on merkki kaikenlaisesta hyveellisyydestä ja erimieliset nyt edustavat vain dekadenssia joka uhkaa yhteiskuntarakennetta ja tätä kautta koko kansakunnan olemassaoloa ja tulevaisuutta ja sen turvaamista. Tästä syntyy hieman sellainen ajatus, kuin että hyveellisyys tarkoittaisi tositv -kisoissa voittamista, koska hyveellisyyttä pidetään miellyttävänä, ja miellyttävät ihmiset saavat ääniä. Ja tällä ajatuksella sitten oikeutettaisiin kaikenlaista peliä, koska sen täytyy olla hyveellistä kun sillä voittaa niitä kisoja. Ja ne jotka eivät pidä, ovat vain kateellisia.4
Tämän asenteen taustaideologia ei ole tiukasti vasemmistoa, oikeistoa, konservatiivisuutta tai liberaaliutta. Se nojaa ajatukseen jossa kulttuuri hallitsee biologiaa. Jossa ihmisluonto on muokattavissa ideologialla. Ja että paitsi että näin voidaan tehdä, niin näin myös tulisi tehdä. Erityisen vahvasti tämän ongelma kuitenkin keskittyy enenn kaikkea kaikkeen konservativismiin jonka ytimessä on kulttuurievoluutio jossa yhteiskunnan toimivuus vaatii testaamista. Se liittyy jonkin verran uusliberaaliin vapaakauppaan jossa on kysymys yritysten kisaamisesta (yritys pienoisvaltiona) ja uskonnoista etenkin sen laatuiseen kalvinismiin jossa Jumalan suosio näkyy jo tämänpuoleisessa elämässä.
Sitä vastaan voi oikeastaan taistella vain huomaamalla, että selviytyminen ei liity evoluutiossakaan adaptaatioon (yhteiskunnassa hyötyyn) sillä tavalla kuin usein ajatellaan. Ja että tämä analogia kantaa myös yhteiskunnan puolelle. Olisi siis kenties syytä opettaa lisää evoluutiota kulttuurievoluutikoille. Nykyisessä mallissa kyseessä on kuitenkin lähinnä siitä että esidarwinistisia kristillisiä maailmanhierarkiamalleja sovitetaan evoluution nimissä kulttuurien paremmuusjärjestykseen asettamiseen. Ja tässä kulmassa darwinismin peikko on nykyäänkin yllättävän relevantti. Kun kuuntelee joitakin oikeistolaiskonservatiivien käsityksiä älykkyydestä ja lisääntymisestä, sekä eri rotujen synynnäisistä älyllisistä ominaisuuksista yhteydessä tähän lisääntymismenestykseen voikin jo haistaa että eugeniikan henki ei todellakaan ole kaukana. Ei siksi että älykkyyserot eri kansanryhmien välillä eivät olisi totta tai siksi että älykkyydellä on yhteys lisääntymiseen. Vaan siksi, että nämä faktat nähdään näissä piireissä eettisessä kontekstissa. On huvittavaa miten nämä samat tahot ovat niitä jotka hyvin usein pelkäävät "evolutionismia" ja "ateismin arvotyhjiötä" joka redusoi maailman nihilistiseksi olemassaolon taisteluksi.
1 Miten niin "vain"? Miten Te oikein kohtelette eläimiä? Ainiin, teillehän eläimet ovat vain koneita ja kohtelette näitä eikristittyjä luontokappaleita sieluttomina ja tässä sivussa tuotatte asennevammaisia hokemia kuin "tappaa kuin elukoita" tai "lahdata kuin eläimiä"...
2 Jos homoseksuaalisuus on sinusta yäk, niin etsi kosher -säännöstöistä lihan ja maidon samanaikaisen nauttimisen kielto joka kieltää kermakastikkeen ja pihvit samalla aterialla. Tai mieti islamin suuntausten pukeutumisnormeja. Ymmärrät että mielivaltaa on, vaikka osa saattaa kenties olla hyödyllisiä normeja. Hyödylliset eivät tee niistä idioottimaisista tai julmista älykkäitä tai henkeviä. Niiden mukanaolo korkeintaan saastuttaa henkevyyden ja lopputuloksena on epäeettisiä pällihihhuleita.
3 Yhteiskunnan hyöty ei ole sama kuin Jumalan totuusarvo, adaptaatio ei tuhoudu koska auttaminen on teko ja tekemisestä se yhteiskunta rakentuu. Myös hyvä tarkoitus ja intentio ovat "abstraktisti irrallaan" seurauksista jos ei ole tieteellisesti vahdittu että tehdyistä teoista todella seuraa myös ne johtopäätökset.
4 Kukaan ei ajattele kauneuskilpailuiden kohdalla ihan näin, joskin hieman tätä henkeä on havaittavissa. Kulttuurin puolustaminen esimerkiksi "vaarallisia islamilaista rynnistystä vastaan" taas pitää useinkin sisällään juuri tämänlaista ajattelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti