En ole hirveän usein vaikuttunut Derridasta. Joskus tapahtuu kuitenkin poikkeuksia. Tuorein tämänlainen tapaus liittyy hänen différance -käsitteeseensä. Se käsittelee erilaisuutta. Sitä on kenties helpoin ymmärtää samanlaisuuden kautta. Samanlaisuus on perimmiltään toistoa. Mutta ongelmaksi tulee se, että toistamisesta huolimatta identtisyys jää usein saavuttamatta. Kielestä itse asiassa muotoutuu erojen synnyttäjä. Konteksti määrittelee termin sisältöä ja konteksti sitoo termiin merkityksiä. Käsitteet, etenkin niiden konnotaatiot, elävät. Kielestä syntyy vastakohtien kokoelma, jossa trendinä on se, että termien väliset erot korostuvat.
Tästä on hyvä hypätä synonymeihin. Koulussa opetetaan, että synonyymi tarkoittaa sitä että sanalla on sama merkitys. Denotaatioissa ei siis ole eroja, ja sanat voidaan vaihtaa toisikseen. Itse asiasas äidinkielessä usein kannustetaan siihen, että termejä käytettäisiin elävästi ja runsaasti. Eli ei jumitettaisi vakiosanoihin. Todellisuus on tätä harmaasävyisempi.
Kuulin Kata Saastamoisen gradusta. Gradu oli tehty assosiatiivisista eroista synonymiassa. Hänen päähuomionaan oli, että absoluuttiset synonyymit ovat äärimmäisen harvinaisia. Eli synonymisilläkin sanoilla on käytännössä aina eroa. Jos eroa ei ole denotaatioissa, niin konnotaatioissa ; Merkitys voi olla pinnallisesti sama, mutta niillä on tyylillinen ero. ~Esimerkiksi iso-suuri ; Iso on konnotaatioiltaan arkisempi ja viittaa konkreettisuuteen (tai vanhuuteen). Toiminta-alue on rajatumpi. Suuri on hienostuneempi ja abstraktimpi ja sillä on hyvin laaja sallittu sovellusala. Saastamoinen itse kertoi asiaa netissä seuraavalla tavalla "Napoleon oli suurmies, muttei järin iso."
Näin pelkkänä retorisena keinona esiintyvä kieleneloisuusvaatimus on itse asiassa hyvin ovelasti piilotettu viestin sisältöä koskeva vaatimus. ; Synonyymiin vaihtaminen voi muuttaa konnoataatioita ja täten viestiin vaaditaan vääristymää, pohjimmiltaan samaksi väittäminen on tässä yhteydessä ekvivokaatio -päättelyvirheeseen pakottamista. Toki tässä äidinkielen opettajan puolella on se, että monet tekevät juuri kuten itsekin teen. Eli käytän kieltä huolimattomasti ja toistossa ei ole kysymys käsitteellisestä koherenssista vaan siitä että se sana on mielessä. Ei ole mietitty onko juuri se se paras sana välittämään sen viestin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti