Syksyn lehdistössä

Kuvassa esimerkiksi keltaista lehdistöä

Tämän päivän oleellisin kysymys on, että mitä täytyy tehdä jotta saa itsestään kokoaukeaman kuvan Helsingin Sanomiin siten että "äänet päässä" on mainittu kyseisessä artikkelissa. Minulle nimittäin kävi niin. Miekkakoulustamme oli juttu Helsingin Sanomien NYT -liitteessä. Ja esimerkiksi itse olen painetussa versiossa kahden sivun kuvassa. (Kasvoja ei näy koska maski. Näin olen kauneimmillani.) Ja on minusta pieni profiilikuva siinä yhteiskuvassakin. Normaali suhtautumiseni journalismiin on se, että kunhan nimi on kirjoitettu oikein. Tässä tapauksessa sitä ei kirjoitettu lainkaan.

En kuitenkaan ota tätä esille vain leijuakseni, lesotakseni ja huomiohuoratakseni. Sillä artikkelissa nousi esiin journalistin oman kokeilun ja kokemukseen teemat. "Ensimmäinen käteen annettava ase on kumitikari. Puukottaminen tuntuu oudolta, varsinkin kun puukotettava on nainen. Se, että treenikaveri puolustautuu vääntämällä rannettani, ei tunnu pelkästään oudolta vaan myös hieman sattuu." En moiti journalistia, mutta hän nostaa esille nykyaikana melko tavallisen trendin. Nimittäin sen, miten naisiin suhtaudutaan.

Otan tästä avustavan esimerkin nörttitytöistä ; Heillä oli Rihanna Pratchettia koskeva juttu. Artikkelissa ei itsessään ole mitään vikaa. Ihmettelin lähinnä sitä, miten se esiteltiin facebookissa. Kysymys oli nimenomaan siitä, että artikkelin katsottiin olevan juttu siitä miltä tuntuu olla nainen peliteollisuudessa. Se, mitä olen feminismistä oppinut, on se, että teoriassa sukupuolella ei pitäisi olla mitään merkitystä. Kysymyksen pitäisi olla siitä, että sukupuolella ei ole väliä. Ja ongelmaksi nähdään se, että tämä ylittää monen ymmärryksen. Sukupuolen kautta katsominen nähdään ongelmallisena.

Itse en voinut olla reagoimatta sarkastisesti. Minusta ei ole muuta kuin tylsyyteen asti ilmiselvää, että nainen voi toimia teinipoikiin liitetyllä alalla muutenkin kuin bikinitelineenä. Ja ihmetteleen sitä, miten tasa-arvopuolella asenteet ovat sitä että queer -teorian mukaan sukupuolella ei ole väliä. Mutta silti asenteena on, että miltä tuntuu olla nainen peliteollisuudessa. Kysymyksessä ei siis ole esimerkiksi se, miltä tuntuu olla ihminen peliteollisuudessa. Taustaoletus on siis että sukupuolella olisi sittenkin väliä. Toivoisin että feministit, usein naisia, olisivat sisäisesti konsistentteja sillä arvostan ihmisiä sukupuolen sijaan ominaisuuksilla. Ja tämänlaisia kaksoisstandardeja harrastavien kohdalla en voi tehdä muuta kuin pitää heidän kiinnostavimpana puolenaan sitä kun he toteutavat parhaita puoliaan, talenttiaan ja taitojaan bikinitelineenä.

Joko sukupuolella on väliä tai ei ole. "Windsor sanoo, että miekka on tasapainottava elementti. ”Kaksintaistelussa ei ole merkitystä, kuinka nopea tai voimakas olet absoluuttisesti, vaan kuinka taitava olet verrattuna vastustajaan. Jos et voi olla nopeampi, voit olla vahvempi. Jos et voi olla vahvempi, voit olla ovelampi. Jos et voi olla ovelampi, sinun on oltava nopeampi.”" Audatia, Celeritas, Fortitudo, Prudentia. Ei siihen voi sanoa muuta kuin että hyveelliset hyveet ovat hyveitä. Ja sukupuoli ei ole niiden määrittävä elementti. - Kun ominaisuudet eivät pidä sisällään sukupuolta, jää jäljelle vain se, että mielikuvissa aggressio tai taistelulaji nähtäisiin kuitenkin jollain tasolla miehiseksi valtakunnaksi. Tai että naisenhakkaus olisi jotenkin leimallisesti sovinistista kaikessa aggressiivisuudessa. Tämä on illuusio.

Naisen puukottaminen ei tämän jälkeen enää tunnu omituiselta ; Toki moneen on iskostettu vanhakantainen heteronormatiivinen näkemys naisista suojeltavina heikkoina astioina. Mutat itselleni tämä ei ole ollut ongelma. Suurimmat ongelmat ovat olleet omissa suorituksissani. Naisen puukottaminen. Se on helppoa kun ääni käskee!