Traumaturgiaa

Naisten oikeuksien puolestapuhuja ja ihmisoikeuksiin keskittynyt Leyla Hussein teki pienen kokeen. Hän oli kampanjoinut tavallisesti vastustamansa tyttöjen ympärileikkauksen teemoilta trollalten. Ja kuten hyvä trollaus usein tekeekin, tämäkin tuotti erikoisen tuloksen. "nainen lähestyi adressilla ihmisiä ostoskeskuksen ulkopuolella, ja kertoi haluavansa suojella "kulttuuriaan, perinteitään ja oikeuksiaan." Somalitaustainen Hussein, joka ympärileikattiin pikkutyttönä perheen perinteitä kunnioittaen, järkyttyi kokeen tuloksista - puolen tunnin sisällä peräti 19 ihmistä 20:stä suostui allekirjoittamaan ympärileikkausta puoltavan adressin. Ainoastaan yksi henkilö kieltäytyi kunniasta. "Sanoin heille, että 'se on vain silpomista', ja he vastasivat, että 'kyllä, olet oikeassa'."

Toki 20 otoskoko on järkyttävän pieni, eikä yhteen paikkaan nököttävä tapakaan varmasti ole kunnolla satunnaisotannassa. Mutta siinä tuleva signaali on uskottava. Kenties yksinkertaisin selitys tälle on se, että perimmiltään ihmiset eivät ole kovinkaan loogisia ajattelijoita. He kuitenkin ovat hyvin sosiaalisia olentoja. Ja tästä seuraa se, että ihmiset eivät juuri missään asiassa puhu siitä miten asiat ovat, vaan siitä mitä puolta ne edustavat. Länsimaisessa kulttuurissa tummaihoisuus ja naiseus ja vähemmistöuskonnot ovat kaikki ikään kuin "uhristatuksessa". Näitä pidetään pieninä ja heikkoina joita pitää puolustaa. Ei jonain joka kiusaa.

Mutta toisaalta takana voi olla myös syvempi filosofinen ongelma. Jos lähtökohtana on kulttuurirelativismi, ovat kaikkiu kulttuurit ja identiteetit yhtä hyviä. Niin nainen joka puolustaa ympärileikkausta tekee enemmän kuin vain edustaa sananvapautta eli saa sanoa mitä haluaa. Tälle nähdään jokin syvällinen oikeus. Ja tässä taustalogiikka ei ole enää absoluuttista. Tuntuu että mukaan livahtaa ainakin utilitaristisia sävyjä - että vieraat kulttuurit eivät ole pahoja vaan niiden moittija lokeroi ja komentaa ja päsmäröi. Ja jos teko on melko kamala, niin korostetaan että tämä on pieni paha sen rinnalla mitä hyvää syntyy.

Ajattelutapa on nykyään hyvin vallitseva. Jokainen konservatiivi tietää tämän. Uuskonservatiivit tajuavat tämän erityisesti. Mutta heille voi olla hyvin vaikeaa ymmärtää että heidän koko ideologiansa on hyvinkin postmodernisoitunut. Siinä missä postmodernisti puhuu kulttuuririippuvaisuudesta jossa ei saa torjua, on uuskonservatiiveilla vastassa poliittinen korrektius ja sensuuri. Kun postmodernisti puhuu omasta identiteetistä ja kulttuurista, riippumatta siitä kuka on vallassa ja komentelee, että maassa pitäisi puhua maan tavalla ja tietystä kulttuuriasenteesta ollakseen kunnon kansalainenkaan. Tässä tilanteessa uuskonservatiivi rehellisesti mitä mieltä on asioista siitä huolimatta, että vallassa on vihervasemistostalinisteja. Eri sanat häiventävät sitä, että se mitä näiden sanojen takana on, on määritelminä hyvinkin samanlaista. Kaikki puhuvat uhreista. Ja kaikki tekevät samoja temppuja. Merkitystä onkin lähinnä sillä mitä edustetaan.

Kenties tämä on tehnyt uusateismista kulttuurillisesti oudon. Tuntuu, että moni olettaa että uusateistit - etenkin Jussi K. Niemelä - olisi kulttuurirelativisti. Eli että relativismi olisi ateismin ominaisuus ja tunnuspiirre. Tätä tuetaan lähinnä ateistejen "uskonnonvapaus" -sanan yliviljelystä. (Ja todella harva konservatiivi selittää että lupa omiin mielipiteisiin tarkoittaisi väistämättä monikulttuurisuusyhteiskuntaa tai yhteiskuntaa joka panostaa merkittävässä määrin asukkaidensa aivopesuun.) Luulenkin, että suurin osa ihmisistä pitää Jussi K. Niemelää kaksinaismoralistina. "Uusateismi on fundamentalistista" -heitot kun voivat johtua siitä, että ensin oletetaan ateistien taustaksi kulttuurirelativismi. Ja kun Jussi K. Niemelä ja vastaavat tapansa mukaan viittaavat vaikkapa YK:n ihmisoikeusjulistuksen pykäliin - jota filosofisesti rehelliset kulttuurirelativistit joutuisivat pakosti kutsumaan jonkinlaiseksi kulttuuri-imperialismiksi - he tajuavat, että hän noudattaa tiukasti yhtä ja tiettyä moraalia. Ja näin he ajattelevat, että  Jussi K. Niemelä ei elä kuten opettaa. Vaikka kenties kannattaisi huomata, että Jussi K. Niemelä ei käytännössä opeta mitä hänen väitetään opettavan. Ja valtaosa hänen moittimisestaan meneekin ohi.

On toki iloista, että postmodernit humanistit ja fundamentalistiuskovaiset ovat saaneet yhteisen vihollisen johon viitataan peräti samantapaisella vastustuskielellä. "Ateismi on vain uskonto" ja "Uusateismi on fundamentalismia" ja "Militantti ateismi" ovat sanapareja joiden taakse saadaan suuri suosio. Samalla kuitenkin voidaan pitää kiinni siitä tärkeimmästä. Eli siitä, ketä tämä vihollinen edustaa. "Militantti" fundamentalistin suusta kun voi tarkoittaa sitä että ateisti tunkee relativismia ja anarkismia darwinismin kautta pikkulapsiin ja on käännyttävä ja kerettiläinen. (Käännyttäminen on hyväksyttävää oikeaoppisille, muille se on saatanan pussiin pelaamista pohjimmiltaan.) Kulttuurirelativisti taas näkee, että ollaan jotain mieltä. Ja että esimerkiksi ympärileikkaus olisi muutakin kuin kulttuurin opettama mielipidekysymys. Että voitaisiin todella sanoa, että tämä asia on täysin perseestä. Ja jos sitä oikeuttaa uskonnolla, sen pahempi uskonnolle.

Itse näkisin, että uskonnonvapaus on yhteiskunnan kannalta triviaali vapaus. Se on arvokasta yksilöille. Ja valtio ei tunnetusti voi antaa ihmisille täysiä vapauksia siitä, maksavatko he veroja ja jos kyllä, niin kuinka paljon. Uskonto on hyvä keino rakentaa identiteetti jossa on variaatiota ja erottaa yksilöt toisistaan. Se ei kuitenkaan iske itsessään suoraan yhteiskunnan kimppuun. Joskus kuitenkin asioita pikku hiljaa uskonnollistetaan. Silloin jostain aiheesta ei voi enää keskustella ilman että vedotaan uskontoon. ; Esimerkiksi homoseksuaalien avioliitto, abortti, kauppojen aukioloajat ja vastaavat aiheet ovat aiheita joissa ei ole kovin helppoa käydä keskustleua jossa ei pakotettaisi reagoimaan uskonnollisiin mieltymyksiin. Ja joskus nämä asiat sitten tömähtävät yhteiskunnan kannalta eitriviaaleihin aiheisiin. Kuten tyttöjen ympärileikkaukseen.

Itse näen, että asioissa ei tule sekaannusta kun pitää mielessä helpon nyrkkisäännön ; Tyttöjen ympärileikkaus on kehonmanipulaatiota siinä missä tatuointi ja korvien venytys. Kysymys on voimakkuuseroista. Aikuiset ihmiset tekevät näitä ja joskus taustalla on kasvatus, oma sosiokulttuuri ja kenties jopa syvä henkinen tai hengellinen trauma. Näitä miettiessä tulee miettiä sitä, kumpi on ensin. Tyttöjen ympärileikkaus on kivulias ja traumaattinen kokemus joka riskeeraa terveyden. Lapsille ja imeväisille tehty ympärileikkaus siis aiheuttaa trauman. Samalla esimerkiksi minun ottama tatuointi voi - ainakin teoriassa - johtua traumaattisista kokemuksista - alitajuisista sellaisista, koska en koe minkään tälläisen vaikuttaneen. Tatuointi ei ole aikaan saanut traumaa, joten se on hyväksyttävämpi.

Tämän vuoksi olen sallimassa ympärileikkauksen täysi-ikäisiltä. (Ikäraja on tietysti keskusteltava asia ja tekee tästä harmaasävyisemmän.) Kysymys on perimmillään siitä, missä iässä ihminen itse valitsee. Tässä iässä ihminen voisi sitten valita vanhempien tahdon vastaisen uskonnon itselleen opetettavaksi, eikä vanhemmilla olisi mitään nokan koputtamista asiaan. Tämä on yksi ja sama. Ihminen nimittäin omistaa ruumiinsa ensisijaisesti itse. Siksi ruumiillisen koskemattomuuden säännöt ylittävät kaikki uskonnonvapauden ja sananvapauden oikeudet. Ei siksi että sananvapaus ei olisi tärkeää - se on tärkeää. Kysymys on prioriteeteista. Siitä mikä on toista tärkeämpää. Ja tässä, ei. En usko kulttuurirelativismiin. (Se tosin usein haiskahtaa tekosuvaitsevaisuudelta jossa perustana on enemmän laiskuus ja ignoranssi kuin kiinnostus moniarvoisuudesta. Ja jota tehdään jotta se tärkein eli oma viiteryhmä voisi näyttäytyä erityisen eettisenä.)