lauantai 19. lokakuuta 2013

Oletko se puolisoehdokas josta höpölehti sinua varoitti?

Deittiohjeissa on nykyaikana hyvin usein joko vanhoillisuuden tai kaksoisstandardin siemen. Vanhakantaiset ovat tässä sentään suoria. Mutta hyvin moni korostaa samanaikaisesti ajatusta siitä että parisuhdetta ei ohjailla ja että pitäisi luottaa tunteisiin, ja että jokaiselle olisi joku Oikea. Mutta tähän kuitenkin pitää sitten antaa ohjeita.

Lisäksi näissä ohjeissa on usein jotain omituista. Otetaan vaikkapa Ilta~Sanomien varoitukset toivottomista deittityypeistä. Ohjeissa oli toivottomia miehiä ja toivottomia naisia. Ensivaikutelma lukemisesta oli se, että en haluisi oikein elää tämänlaisessa planeetalla tälläisten ihmisten keskellä. Tämänlaisesta saadaan kuitenkin irti jotain. Jotain joka kenties kertoo jotain tasa-arvon tilasta. Siksi yritin löytää jotain hyvää ja katsoa asioita ikään kuin positiivisen kanssa. Vaikka mieli itkeekin verta.

Naiset.

Tietämäni feministit olivat pahoillaan listan naistyypeistä. Henkenä oli se, että lista korostaisi erityisesti naisia jotka ovat omia itsejään ja vapautuneita. Listalla on (a) sisustushullu joka viettää aikaa sisustuskauppoihin menemiseen (b) luonnontilainen nainen, joka ei sheivaa eikä käytä saippuaa ja laiminlyö henkilökohtaisen hygieniansa (c) spesiaalideitteihin keskittynyt nainen (d) isoksi kasvanut teinipissis (e) teknologiasokea jonka jälkiä pitää korjata (f) jatkuvasti uusia miehiä iskevä (g) vedenlipittäjä (h) ikääntymistä vastaan taisteleva (i) laukunkaivelija (j) miehen lähinnä vauvan saamisen vuoksi iskevä nainen.

On ymmärrettävää että nämä kaikki ovat jonkinlaisia emansipationaarisia malleja. Ongelmana on vain se, että kaikki on emansipationaarista ja kaikki on sovinistien tottelua. Esimerkiksi ikääntymistä varova voi haluta huolehtia itsestään mutta olla biovallan alla. Barbienukkemaiseksi pukeva voi totella miesten vaatimuksia tai sitten olla oma itsensä. Jokainen ärsyttävä piirre on tietysti "naista rajoittava" eikä tätä huomata yhtä helposti miehissä. Näin naiset voivat pahastua siitä miten kaikkea rajoitetaan miesvallalla. Mutta samalla korostavat että miehien vapautta ei nykymaailmassa pidetä ongelmana.

Nähdäkseni toinen päätyyppi onkin kiinnostavampi. Nimittäin nämä ovat enemmän kuin ympäristölle kiusallisia. Niissä on kysymys siitä että naiset yleensä kahlitsevat miehiä mukaan juuri näihin toimintoihin. Esimerkiksi vaatekauppoihin ja sisustuskauppoihin menevä "panostaa yhteiseen kotiin" ja vie miehen aikaa ostoksilla yhdessä käymiseen. Miehen on siis tultava mukaan ja maksettava siitä että nainen päättää minkälainen koti on. Se, minkä naiset usein näkevät "vapaaksi naiseksi" ovat itse asiassa juuri "miehen kahlitsevia naisia". Ekoruokavaliota pitää kunnioittaa eli syödä itsekin samalla tavalla. Ja tämä on kieltämättä rasittavaa. ~ Kahlitsijoista etenkin naiset jotka etsivät miestä biologisen kellonsa vuoksi ovat taatusti ärsyttävintä sorttia. He ovat epätoivoisia, eivät halua sinua itsesi vuoksi ja haluavat sen sijaan sitoa sinut hyvin työlääseen projektiin nimeltä lapsi. Todennäköisesti jos ehkäisystä sovitaan, odotettavissa voi olla kondomienpuhkomista ja muuta vastaavaa äärimmäisen pelottavaa.

Miehet:

Miehissä ärsytys on hieman toisenlaista. Vastenmielisiä ovat (a) omaa statustaan pönkittävä egoilija (b) itsestään valheellista parempaa kuvaa netissä antava (c) omille menoilleen katoava, ei lupauksiaan pitävä mies (d) johonkin elämäntapaan hurahtanut mies (e) omaa ja puolison ulkonäköä kaiken yli korostava pinnallinen muskelimies (f) Romanttinen ensitreffeillä rakkaudentunnustuksiin ja avioliittoehdotuksiin asti (g) uimavalvojat jotka katsovat vieraita naisia (h) kehonhuoltajamies, joka lukkiutuu (i) itseään ylihuoltava metroseksuaali joka jättää naisen kateudentunteiden valtaan. (j) firman piikkiin toisen laskuja rehentelevästi maksava, jolla voi olla maksamisessa omia intressejä.

Tässä mielenkiintoista on, että huomio keskittyy enemmän egoilijoihin. Miehen kohdalla tematiikka korostaa vahvasti sitä että yksilö ja parisuhde ovat ikään kuin toisiaan vastaan. Naisen kohdalla vapaus sen sijaan on tärkeä asia ja se näkyy hieman näissä esimerkeissä. Toinen huomio keskittyy siihen että tässä tietyt ammatit nähdään stereotyyppisesti tietynlaisina. Viimeisimmän kohdan kateusteema voi nostaakin esille jotain. Nimittäin sen, että kateuden aiheuttaminen naisessa nähdään egoismiksi eikä naisen piirteeksi. Kenties onkin niin, että uimavalvoja ja urheiluhieroja herättävät naisessa helposti mustasukkaisuutta. Mieshän näkee ja koskee vieraita naisia ammatikseen. Riittämättömyyden kokemus voi siis olla naisilla oleellisempi kokemuspiirin tila, kuin miehillä.

Lyhyesti.

Ilta~Sanomat näyttää rakentavan mieskuvaa jossa miehen ongelmana on joko julkinen kiusallisuus (nainen haisee pahalta, kuluttaa kauppoihin, pissii jatkuvasti myös ulkona käydessä) tai sitova (lapsenhankinta, ihmedieetit). Naisen kohdalla nousee enemmänkin miehen pinnallisuus (muskelimies, facebookprofiilihuijaus),  egosentrisyys (statuksen kerääjä, firman piikkiin maksava) tai se että hän herättää naisessa kilpailutilanteen (metroseksuaali, muskelimies) tai kateuden kokemuksen (uimavalvoja, urheiluhieroja).

Tasa-arvoa ei ole saavutettu, mutta kummallakin sukupuolella on omanlaiset ja erilaiset ongelmat. Olisi oikovaa väittää että naisilla olisi tässä tilanne jotenkin selkeästi huonommin. Valitettavasti nämä molemmat kriteerilistat eivät ole kovin hienostuneita ja tämä kenties antaakin enemmänkin hieman epä-älyllisen ja asioista hyvin stereotyyppisesti ja konventionaalisesti ajattelevan vaikutelman niistä ihmisistä jotka uskovat että lista jotenkin reaalisesti mallintaa deittikäyttäytymistä.

Ei kommentteja: